tiistai 4. joulukuuta 2018

Kansallispäivä


Kansallispäivä

Itse kullakin kansakunnalla on kansallispäivänsä. Etenkin nuorilla kansakunnilla ne usein liittyvät itsenäistymiseen, mutta niin on myös Pohjois-Amerikan Yhdysvalloilla, jolloin viitataan vuoden 1776 itsenäisyysjulistukseen.
Saksaakaan ei voi pitää nuorena kansakuntana, mutta sen kansallisuuspäivää vietetään vuonna 1990 tapahtuneen jälleenyhdistymisen muistoksi.
Puolassa juhlitaan vuoden 1791 perustuslakia ja sen rinnalla vuonna 1918 tapahtunutta Puolan valtion kuolleista heräämistä.
 Italiankaan kansallispäivä ei viittaa muinaiseen Roomaan eikä edes 1800-luvun risorgimentoon, vaan vuonna 1946 pidettyyn kansanäänestykseen maan valtiomuodosta.
Tässä seurassa Ranskan kansallispäivä, jota vietetään vuonna 1789 tapahtuneen Bastilijin valtauksen kunniaksi, kuuluu vanhimpiin.
Venäjän Kansallisen yhtenäisyyden päivänä toki juhlistetaan Nižni Novgorodin nostoväen voittoa puolalaisista vuonna 1612, mutta vasta pari vuosikymmentä sitten se korvasi niin sanotun Lokakuun vallankumouksen merkkipäivän, joten juhlana se on aivan uusi.
Vanhimpia aiheeltaan on Espanjan kansallispäivä, joka liittyy Amerikan löytämiseen 1492. Sitä on kuitenkin vietetty vasta vuodesta 1935 saakka.
Ruotsissa juhlan aihe on niinkin kaukaa kuin Kustaa Vaasan kruunajaisista vuonna 1523, eli siis itsenäisyyden symbolisesta saavuttamisesta. Unionithan ovat yleensä itsenäisyyden vihollisia ja jättävät itsestään huonon muiston. Sellainen oli myös Kalmarin unioni.
Mutta myös Ruotsissa kansallispäivä on aika uusi instituutio. Itse asiassa sitä vietettiin aiemmin Ruotsin lipun päivänä ja vasta vuonna 1983 siitä tehtiin kansallispäivä ja vuonna 2005 kansallinen vapaapäivä.
Itsenäistyminen on hyvä aihe kansallispäivälle. Sellaisen päivän ideanahan näyttää olevan yleensä koota koko kansa yhteisten tunnusten alle. Venäjällä myös päivän nimi kansallisen yhtenäisyyden päivä, viittaa tähän hyvin suoraan. Ranskassakin kansallispäivän -Bastiljin päivän- juhlallisuudet taitavat pikemmin yhdistää kuin jakaa kansaa, vaikka juhlassa muistellaankin vallankumousta.
Espanjassa kansallispäivän nimi on espanjalaisuuden päivä, Día de la Hispanidad tai myös Fiesta Nacional de España. Nimikkokansallisuus siis julistaa juhlivansa itseään. En tiedä, miten päivään suhtaudutaan Kataloniassa, Baskimaassa tai Galiciassa.
Joka tapauksessa Suomen kaltaisessa kansallisesti homogeenisessa maassa itsenäisyyden valitsemista juhlinnan kohteeksi voisi prima facie pitää aivan ongelmattomana.
 Meillä on tosin ruotsinkielinen vähemmistömme, mutta vähissä ovat ne, jotka haluaisivat väittää sen merkitsevän, että maassamme asuisi kaksi kansakuntaa. Toki sellaisiakin aina jokunen löytyy kielirajan molemmin puolin, mutta ei ainakaan nykyään ihan riidaksi asti.
Itsenäisyyspäivän valitseminen kansallispäiväksi ei kuitenkaan ollut meillä suinkaan itsestään selvää.
Sattuihan olemaan niin, että joulukuun 6. päivänä suoritettu äänestys eduskunnassa, jonka muistoksi päivää juhlitaan, oli harvinaisen riitainen. Äänethän jakautuivat miltei tasan: 100-88. Minkäänlaista määräenemmistöä ei siis ollut eikä määrävähemmistöä tässä tapauksessa jostakin syystä vaadittu.
Kun presidentti Ståhlberg asetuksellaan vuonna 1919 määräsi tuon päivän itsenäisyyspäiväksi, löytyi tyytymättömiä sekä oikealta että vasemmalta. Tässä tapauksessa asenteet nimittäin määräytyivät luokkapohjalta eikä kansallisuuksien mukaan.
Vuoden 1918 sodan perinteitä kunnioittavat voittajat olisivat halunneet kansallispäiväksi -itsenäisyyspäiväksi- toukokuun 16.päivän. Silloinhan pidettiin Helsingissä Mannerheimin johdolla Vapaussodan päättymisen paraati.
Vasemmalla taas oli aineksia, jotka eivät halunneet tunnustaa ”porvarillisella” itsenäisyydellä olevan mitään arvoa.
Sitkeä vastarinta epäonnistuneeksi leimatun vuoden 1917 äänestyspäivän muistelemista vastaan säilyi suhteellisen kauan, ilmeisesti aina talvisotaan saakka.
Talvisota oli kuitenkin sen luokan kansallinen kokemus, että se syrjäytti pitkäksi aikaa jopa vuoden 1918 veriset muistot. Se oli käsittämätön kansallinen ihmepelastuminen, johon saattoi sanoa koko kansan myötävaikuttaneen.
Sen jälkeen ei enää tarvittu saarnoja kansallisesta eheytymisestä, sellainen oli jo tapahtunut. Ainakin joksikin aikaa.
Olisi kukaties ollut mahdollista ajatella myös talvisodan päättymispäivän valitsemista kansallispäiväksi, mutta sehän oli surujuhla, todellisen kansallisen tragedian päivä, jollainen sopii tuollaiseen rooliin hyvin huonosti. Ja olihan asialla myös ulkopoliittinen ulottuvuutensa.
Siitä huolimatta näyttää asiallisesti siltä, että itsenäisyyspäivänä muistellaan ennen muuta sotia eikääänestyksiä. Ei muistella pelkästään talvisotaa, vaan myös jatkosotaa, joka tosiaan koetaan talvisodan jatkoksi
Tätä on nyttemmin joskus kritisoitu ja puhuttu militarismista ja ties mistä vääristä asenteista. Muualla kun, katsokaas, itsenäisyyspäivänä riemuitaan ja tanssitaan. Meillä viedään kynttilöitä sankarihaudoille ja seistään siellä kunniavartiossa.
Luulenpa, että tämä on väistämätöntä. Sodat olivat kansallisena kokemuksena aivan omaa luokkaansa. Suomalaista kansakuntaa rakennettiin alun perin hyvin rauhanomaisessa hengessä ja kun maa itsenäistyi, ei kansalla sitten ollutkaan mitään sotilaallisia valmiuksia, mikä osaltaan saattoi lisätä tapahtumien barbaarisuutta.
Mutta kun ulkoinen hyökkäys sitten tuli, koki suomalainen isänmaansa puolustaja olevansa ehdottoman oikealla asialla valheellista väkivallan tekijää vastassa. Huolimatta siitä, että asia hyökkääjän propagandassa toisin esitettiin, luokkataistelulla ei ollut tässä sodassa mitään roolia.
Voidaan sanoa, että jatkosodan luonne olikin jo toisenlainen, mutta tämä näkökulma ei tavoita kansan syviä rivejä. Sodat olivat kuin olivatkin ne todelliset itsenäisyyssodat ja on luultavasti väistämätöntä, että niitä muistellaan itsenäisyyspäivänä, vaikka se onkin aivan erilaisen tapahtuman muistopäivä.
Hullunkurista on, että järjestäytyneen yhteiskunnan ja valtion vastaisuudella briljeeraavat huligaanijoukkiot ovat valinneet juuri itsenäisyyspäivän toimintapäiväkseen.
Tavallaanhan se on loogista, kun näet itsenäisyys sinänsä yhdistää koko kansaa kieli- ja luokkaeroista huolimatta ja tuon päivän muistokin liittyy valtiolliseen äänestykseen, jolla oli tärkeät seuraukset.
Absurdia kuitenkin on esimerkiksi tulkita kansallismielisen nuorison kerääntyminen itsenäisyyspäivänä kansallisten tunnusten ympärille jonkinlaiseksi äärioikeistolaisuudeksi.
Mikäli joulukuun kuudes vuonna 1917 ja sen juhliminen jotakin asiaa historiassamme symbolisoi, niin ennen muuta ajatusta siitä, että suuret poliittiset kysymykset on ratkaistava rauhanomaisesti, parlamentaarista tietä. Siitä oli kysymys, kun tästä juhlapäiväasiasta päätettiin.
Vuonna 1917 rauhanomainen asioiden hoitaminen vielä onnistui. Maa itsenäistyi parlamentaarisen äänestyksen tuloksena. Vaikka surkeat johtajat veivät pian laumansa onnettomaan verenvuodatukseen, nousi vanha laillisuuteen ja rauhanomaiseen kehitykseen uskova aines pian jälleen johtoon ja maa palasi normaaliin elämään.
Juuri sen seurauksena me tuota joulukuun 6.päivää yhäkin vietämme itsenäisyyspäivänä. Ei sen sijaan toukokuun kuudettatoista.

13 kommenttia:

  1. Äärioikeistolaisuutta on kaikki, minkä myötäloukkaantujat voivat, ja sitä he kyllä voivat, ymmärtää väärin. Kun Halla-ahoa alettiin aikoinaan lyödä kuin vierasta sikaa Marrakechin torilla, niin perään kuulutin löytyisikö hyvehuumeistolaisten joukosta yhtään, joka voisi saman tasoisesti teilata Scribtan kirjoitukset. Ei löytynyt. Nyt on ulkomailta tullut vielä ylivoimaisempi vastustaja - Jordan Peterson. Häntä haukutaan myös alt-right mieheksi ja mikä kauheinta, nuoret fiksut miehet rynnivät hänen tilaisuuksiinsa. Minä olen vanhempi fiksu mies, mutta olen ihan täpinöissäni kuunnellut muutaman tunnin hänen youtube luentojaan. Veitsenerävä äly ja laaja lukeneisuus saavat minut hurmoksiin, on se vaan niin harvinainen yhdistelmä. Meidän blokistillammehan on samat ominaisuudet, mutta ehkä ei aivan tuolla verbaalisella tasolla, joten molempi parempi. Mutta ihan totta. Löytyykö meiltä "äärioikeistosta" vasemmalla olevaa todellista älykköä, joka veitsenterävästi niputtaisi meidät väärinajattelijat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää kysyä niiltä "hyvehuumeistolaisilta".

      Poista
  2. Suomen itsenäistyessähän ei ollut mitään takeita siitä, että pienellä köyhällä maalla olisi mitään todellisia mahdollisuuksia täyteen itsenäisyyteen. Monet ajattelivat ihan vastuuntuntoisesti, että jonkun ison kanssa on oltava yhteistyössä ja samalla edes jonkinlaisessa suojeluksessa. Isot sitten romahtivat ja nähtävästi meidän onneksemme.

    Jos Väinö Tanneria on uskominen ja miksei olisi, Suomen Sosialidemokraattisen puolueen säännöt kielsivät puolueen jäseniä osallistumasta "porvarilliseen hallitukseen" tai edes astumasta työhön porvarillisen sanomalehden toimitukseen. Tällaisen teon katsottiin merkitsevän puolueesta eroamista. Tämä linja vahvistettiin 1906 Oulun puoluekokouksessa, vaikka kaikki eivät sitä kannattaneetkaan. Se oli kuitenkin silloisen sosdem-liikkeen kansainvälinen linja. Että sellaista demokratiaa.

    Joka tapauksessa Itsenäisyyspäivämme on hyvä ja arvokas juhla kaikkine perinteineen, vaikka ne eivät niin erityisen iloisia olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki demareille ministerisosialismi oli kauhistus ja J.K. Kari erotettiin sen akia puolueestakin. Mutta Siperia opettaa ja niinpä olivat Tokoin senaatissa jopa ikäänkuin pääministeripuolue.
      Se kyllä taisi nousta pahasti päähän.

      Poista
    2. Pitäisi aina muistaa erottaa Sosdem.puolue ennen ja jälkeen 1918. Ennen mukana olivat myös kommunistit, jotka perustivat 1918 oman puolueen - Moskovassa. Toki on niin, että vielä 1927 demarien vähemmistöhallituksen aikaan ministerisosialismi kauhistutti joitain. Onneksi ennen Talvisotaa ehdittiin punamultaan.

      Väittäisin, että merkittävä tie yhtenäisyyteen ja demokratiaan olivat vuoden 1918 kunnallisvaalit, joissa demarit saivat kolmasosan äänistä - puoli vuotta sisällissodan jälkeen. Juuri kunnallisissa elimissä opittiin yhteistyö.

      Poista
    3. Tai olikohan kansa sittenkin erimielisyyksistään huolimatta niin yhtenäinen, että yksi ulkopuolelta yllytetty kapina ja sisällissota ei sitä pysyvästi halkaissut.

      Poista
  3. Eduskunta päätti 6.12.1917 irrottaa Suomen sosialistisesta Neuvosto-Venäjästä, johon Suomi kuului kuukauden ajan. Sat sapienti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De facto se irtautui siitä heti. Valtalaki 15.11. vahvisti asian.

      Poista
  4. Niin, varsinainen päätös irtaantua Venäjästä tehtiin eduskunnassa juuri 15.11.1917. Sen puolesta äänestivät maalaisliitto, sos.dem. ryhmä ja muuta porvarillinen (maalaisliitto oli tuossa vaiheessa vielä ikään kuin vedenjakajalla, kunnes paraikaa päällä ollut lakko väkivaltaisuuksineen sai sen kallistumaan porvarilliseen rintamaan).

    Senatiin 4.12. eduskuntaan tuoma julistus oli tosiaan vain julistus, jonka tärkein tavoite oli ulkovaltojen tunnustuksen saaminen. Kaksi päivää myöhemmin eduskunta sitten hyväksyi tuon julistuksen, mutta mikään päätös "itsenäiseksi rupeamisesta" se ei siis enää ollut.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. correcta: muutama (psta "muuta")

    VastaaPoista
  7. Äsken länsi-Euroopassa vietettiin 1:n maailmansodan aselevon 100-vuotispäivää. Englanniksi Armistice Day (11.11). Minusta tuntuu että maailmalla 1:n maailmansota siirtyy nyt kunnolla historiaan, eli tästä eteenpäin vuosipäivät tulevat näkymään julkisuudessa vain vähäisin otsikoin. Sen sijaan Suomen kohdalla en ole niin varma. Voisin kuvitella että sisällissotaa edelleen muistellaan ja siitä keskustellaan julkisuudessa. Mitä mieltä olette ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällissotia tavataan yleensä muistella pidempään.

      Englannissa I maailmansodan muistelu oli tosiaan näkyvää: BBC Internationalin uutisissa juontajilla oli kaikilla pikku neilikka rinnassa ja lähetyksen lopussa oli lyhyt katsaus. Onhan se ymmärrettävää: englantilaisia taisi kaatua enemmän kuin II maailmansodassa ja paljon turhauttavimmissa olosuhteissa.

      Suomessa I maailmansotaa ei ole muistettu 2014-2018 edes yhdellä uudella kirjalla.

      Poista

Kirjoita nimellä.