keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Oodi Oodille


Oodi käyrälle

Oodia, uutta Helsingin kirjastotaloa katsellessa tulevat mieleen runoilijan sanat: Onhan elon tiemme täällä joskus mutkikasta…
Samalla mielen täyttää kiitollisuus siitä, että suoran kulman diktatuurista on vihdoinkin päästy eroon, ainakin nyt tässä mahtirakennuksessa ja hieman sen naapureissakin.
1950-luvun maantiet ja 1960-luvun kerrostalot kuuluvat ihmisen vastenmielisimpiin luomuksiin. Oikeastaan niissä ei pitäisi olla mitään häiritsevää, nehän ovat täysin rationaalisia ja tavallaan parhaita mahdollisia kahden pisteen yhdistäviä liikenneväyliä ja asiallisia asuntoja.
Mutta kun ne huokuvat jonkinlaista metafyysistä ikävyyttä. Autoilijan ne viivasuorat tiet hypnotisoivat nukkumaan kuin kanan, jonka nokan päästä vedetään maahan viiva. Horisonttiin katoava tie kuuluu merelle, jossa merkitään vain sen reunat, jos niitäkään.
Ajatus ihmisen ja hänen elämänsä maksimaalisesta rationaalistamisesta, koneellistamalla se, kuuluu futurismiksi nimetyn henkisen harharetken tuotoksiin.
Amerikassa oli taylorismi, Neuvostoliitossa Gastev ja Keržentsevin aikaliiga (Лига «Время»), Saksassa Bauhaus vei geometrisen pelkistämisen äärimmäiseen mielettömyyteensä. Sveitsiläinen Le Corbusier, joka lienee ollut oikeasti mielisairas, pääsi vaikuttamaan valitettavan monessa maassa.
Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman vuosina 1928-1932 pääsivät myös Neuvostoliitossa kaikenkarvaiset friikit toteuttamaan tai ainakin nyt suunnittelemaan aivokummituksiaan. Aika jäi toki lyhyeksi.
Neliskanttisuus ja läpinäkyvyys olivat ajan suuria innoittajia. Suunniteltiin asutuskeskuksia, joiden talot koostuisivat siirrettävistä soluista. Vanhat suurkaupungit joutaisi purkaa, ajatektiin ja alkaa sen sijaan asua uudenlaisissa, rationaalisesti suunnitelluissa ihmisyhteisöissä.
Muuan tuttavani, joka on museoalan ammattilainen, sanoi joskus, että 1900-luku synnytti kolme rikollista ideologiaa, jotka ovat natsismi, stalinismi ja funktionalismi.
Luulen, että kaikki kolme myös tavalla tai toisella kuuluvat yhteen, mutta ei tässäkään nyt pidä yksinkertaistaa liikaa.
Yksinkertaistaminen tolkuttomuuksiin saakka oli juuri se funktionalismin ensimmäinen virhe, proton pseudos, josta muut sitten seurasivat.
Eihän ihminen mikään kone ole, eikä hänen pidä sellaiseksi tullakaan. Siksi hänelle ovat ominaisia ja häntä miellyttävät erilaiset paraabelit ja muut käyrät, jollaisia löydämme esimerkiksi -ja tämä on tärkeää- naisellisen hedelmällisistä muodoista.
Toki ihmisellä on taipumusta ja jopa kutsumusta ylittää eläimelliset ja muutkin olemukselliset rajoituksensa. Koneen matkiminen on tässä suhteessa merkittävää toimintaa, ajatelkaamme nyt vaikkapa preussilaista äksiisiä.
Liittymällä koneen osaksi ihminen saattaa päästä osalliseksi suuruuskokemuksista. Siksi paraatimarssi ei ole pelkästään -jos lainkaan- naurettavaa, vaikka elämän orgaanista, jakamatonta luonnetta epäjatkuvuuden vastakohtana korostanut Henri Bergson väittääkin, että koneellisesti käyttäytyvä ihminen on aina naurettava.
Hän otti esimerkkinsä sadan vuoden takaisesta elokuvatekniikasta, jossa ihmisillä oli nykivät liikkeet. Ne Chaplinit ovat kieltämättä aika koomisia.
Sapekas Heinrich Heine ilmeisesti kykeni jo 1800-luvulla näkemään preussilaisen konemaisuuden tavoittelun naurettavana:
Noch immer das hölzern pedantische Volk,
Noch immer ein rechter Winkel
In jeder Bewegung, und im Gesicht
Der eingefrorene Dünkel.


Moinen luonnottomuus oli tietysti saatu aikaan vain pieksämällä, tuumi runoilija:

Sie stelzen noch immer so steif herum,
So kerzengerade geschniegelt,
Als hätten sie verschluckt den Stock,
Womit man sie einst geprügelt.

Hän oli siinä ilmeisesti oikeassa.
Mutta kulttuurihan on luonnon, tuon ihmisen alkuperäisen, eläimellisen luonnon voittamista. Aikoinaan pieksämistä pidettiin ilman muuta parhaana ja välttämättömänäkin keinona sen saavuttamiseen:

Opin sauna, autuas aina,
koska vitsoin vihdotaan.
ett’ on lyöty, siit’ on hyöty,
seuraa taito, toimikin!

Viimeisten suunnilleen parinsadan vuoden aikana olemme kokeneet vallankumouksen myös kasvatusopin alalla. Jälkijoukotkin täällä pohjoisessa ovat nyt jo hylänneet väkivaltaisen kasvatuksen periaatteet, vaikka ei siitä kovin kauan ole.
 Vain etelässä ja yleensä takapajuisissa maissa ne ovat yhä kunniassa.
Mutta palatakseni paraabeleihin ja muihin käyriin, eihän niiden käyttö arkkitehtuurissakaan koskaan tyystin hävinnyt. Jopa Alvar Aallolla erilainen aaltomainen muoto näkyy monessakin paikassa, vaikkapa nyt Viipurin kirjastossa, joka ei kyllä mikään Oodi ole.
Tämä Oodi on joka tapauksessa ottanut rohkeasti käyrän viivan käyttöön massiivisessa mitassa ja onnistunut luomaan aivan huikean kokonaisuuden. Siinä silmä lepää ja sielu nauttii.
Miellä kun on sitä paljon puhuttua wau-arkkitehtuuria niin kovasti kaivattu, niin siinähän sitä nyt on. Verrattuna siihen kaameaan, tolkienilaiseen torniin, jota eteläsatamaan suunniteltiin, Oodi on aivan eri oopperasta.
Kyllä nyt kelpaa! Voisi nyt esimerkiksi tämä Gehry tulla vaikka katsomaan ja kenties oppimaankin.

30 kommenttia:

  1. Upeasta Oodista viiden minuutin päässä Pasilassa nousee kantti kertaa kantti kylähirvitys asema.

    VastaaPoista
  2. Kommunismi stalinistisine arkkitehtuureineen oli kyllä kaukana funktionalismista. Eikä Speerinkään työt kauhean funktionalistisia olleet. Italiassa sitten fasistinen arkkitehtuuri oli lähempänä funktionalismia.

    Minkähänlaista putinistinen arkkitehtuuri muuten mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta kai oli. Mutta sen aika koitti sitten ensimmäisen 5-vuotissuunnitelman jälkeen. Stalinin ja Hitlerin muotokielten yhtenevyydestä on useitakin kirjoja. Funktionalismia se ei toki ollut, sen aika tuli sitten Nikitan aikana NL:ssa ja saksalaiset täyttivät pommitetut kaupunkinsa laatikoilla.

      Poista
    2. Kyllä isä aurinkoinen osa todella luovasti yhdistää funktionalistisen ja mahtipontisen kertaustyylin, esim Varsovan kulttuuritalo. Siinä on Stalinin sielu ja kommunismi paljaimmillaan.

      Poista
  3. 50-luvun laatikoita katsellessa kannattaa muuten miettiä sitä että niitä suunitelleet arkkitehdit luultavasti ovat vielä saaneet koulussa opetuksen klassisessa arkkitehtuurissa. Sen jälkeen ei niinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapahtui jokin kaamea romahdus, samaan tapaan kuin ensimmäisenkin maailmansodan jälkeen.
      Stalinin kuoltua hänen nimiinsä pantu mahtaileva barokki vaihtui muutamassa vuodessa laatikoihin.
      Petroskoissa on saman aukion kahta puolta saman arkkitehdin kaksi rakennusta, noin kymmenen vuotta ikäeroa: toinen on venäläinen musiikkiteatteri, klassisimia tavoitteleva ja toinen funkkistekele, Suomalainen teatteri, joka nyt lienee remontoitu, liekö muuttunut.

      Poista
  4. Kolme kerrosta, joista yhdessä kirjoja. Jos kahden ensimmäisen päivän kävijät olisivat olleet oikeita asiakkaita, jotka olisivat kukin lainanneet kaksi kirjaa, hyllyt olisivat tyhjenneet.

    Oodin vähistä kirjoista on runsaasti yli puolet siirretty muista kirjastoista, joissa niille oli paikat. Kirjastona rakennus on tehoton mutta monitoimitalona kenties toimivakin. Muistikuvaani tarkistamatta sanon, että Oodi muistuttaa Vasa-laivaa Tukholmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan monissa kodeissa kai edelleen kirjahyllyjä, joissa ei ole kirjan kirjaa. Miksi sitten kirjaston pitäisi olla edes puolillaan kirjoja? Kieli ja maailma muuttuu eikä kirjaston merkistystä sovi yhdistää mielikuvituksettoman kirjaimellisesti kirja-sanaan.

      Kuvauksista tulee kyllä mieleen Ollin pakina nykyaikaisesta huipputeknisestä navetasta, jossa ei ollut lehmän lehmää. Eihän raha sentään kaikkeen riitä...

      Poista
  5. Tapa jolla Durkheim kuvailee kaikkein yksinkertaisimpia "uskonnollisia" tajunnanmuotoja -- kun nimeämällä suljettiin "samuuden" piirejä -- ja jokaisen ihmisyksilön kohdalla yhä edelleen toistuva ja toteutuva alkusymbioosi -- jokaisen tajuntaan syntyy ensin hahmo "sinä", ja vasta myöhemmin kehittyy se mistä sanomme "minä" -- tarkoittavat nimenomaan sitä, että on ihmiselle enemmän kuin ominaista hahmottaa todellisuudessa "samuutta". Ja jos symbioosi on meihin sekä lajiominaisuutena että yksilönkehityksessä syvällä tavalla istutettu, kyllä on aika järkeenkäypää nähdä että meillä on myös taipumuksia luoda ympäristömme aina tietynlaista "samanlaisuuden ideaa" toteuttaen.

    Itse asiassa nuo "samuutta" runnistavat syvät sielun kerrokset eivät kulttuurievolutiivisissa kognitiivisissa emergenseissa ole mihinkään hävinneet. Itse asiassa myös kaikkein "abstraktisin" formalismeja rakentava ajattelu hyödyntää edelleenkin mielen maagista, kaikkea samaa yhteen kytkevää ominaisuutta.

    Juuri tällaisista syistä esimerkiksi niin paljon parjattu "populismi" saattaa tietyissä kysymyksissä nähdä asioita terävämmin ja sisältää syvempää viisautta kuin päinvastainen kognitiivinen vaihtoehto -- eli se, että viljellään käsitteellistä "erilaisuutta", käsitteellistetään joka ikinen erillinen kysymys omalla käsitepuitteistuksella, eli luodaan lopulta kaikesta reaalimaailmasta täysin vieraantunutta "myyttiä maailman monimutkaisuudesta", joka tosiasiassa on siis pelkkää uudelleen elpynyttä keskiaikaista skolastista käsiterealismia.

    Tällaisia käsiterealistisia tiedonalojahan alkaa yliopistojemme valikoima olla pullollaan. Eikä niissä todellakaan ole kysymys mistään perinaisellisista kurveista.

    Joku tuon Oodin jossain avajais- tai muussa mielenylennystilaisuudessa puhunut kaupungin opetus- sivistys- tai kulttuuritoimen jonkinsorttinen edustaja (tunnistan samuuden) julisti, että Oodi on vastavoima kaikelle populismille. Siinä on mielestäni syytä jokaisen itseään oikeasti sivistyneenä pitävän ihmisen kiertää ko. pytinki kaukaa. Juuri mitään sellaista maailma ei juuri nyt tarvitse. "Myytti maailman monimutkaisuudesta" elää niin hyvin -- ja kuulen sen tyytyväiset röyhtäilyt tuollaisissa puheissa -- ettei ole yhtään syytä enää pönkittää näiden populismikliseitään suoltavien eliitti-ihmisten kaikkeinpinnallisimpia ennakkoluuloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moisesta lärväilystä samaa mieltä, mutta eihän se rakennuksen syy ole.

      Poista
  6. "Siinä silmä lepää ja sielu nauttii."

    Arkkitehtuurista olen samaa mieltä. Sieluni nautintoa vähän haittaa, että kirjastossa on vain yhdessä kerroksessa kirjoja. Muissa on ryhmätyöhuoneita, lainattavia ompelukoneita sekä rintamerkkikoneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että ne kirjat sitten tuodaan sinne. Se vaatii uuden tarkastelun. Mikäli esim. 100 vuoden takaiset kirjat ovat vähissä, alkaa se haista tyhmentämislaitokselta. Vielä en sano mitään.

      Poista
  7. Muistui mieleen suomenkielen opettajani, joka jossain keskikoulun alkupuolella perusteli, miksi ei sovi puhua takapajuisista maista (sen paremmin kuin alikehittyneistäkään). Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että korrekti puhe alkoi jo viimeistään 60-luvun ensimmäisinä vuosina. Vaikka siihen aikaan Turussa tuskin oli takapajuisten kulttuurien edustajia kuulemassa ja loukkaantumassa.

    Sen sijaan romaneja kaupungissa oli, vaikka heitä siihen aikaan kutsuttiin mustalaisiksi. Tämän kulttuurin kohtaamiseksi meitä varustettiin laulutunneilla ja edelleenkin niiden muutaman laulun joukossa, jotka noilta ajoilta vieläkin muistan ulkoa, alkoi Mustalaiseks olen syntynyt.

    Etsin laulun äsken Youtubesta ja huvitti, kun vastaan sattui Seppo Ruohosen levytys. Huvitti siksi, että taisimme kaikki oppia tämän laulun samoihin aikoihin silloisen Martin kansakoulun laululuokassa. Ruohosen veljekset ovat tosin muutaman vuoden minua vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä muistan, miten uudissanalle naurettiin, kuten kaikelle falskille pitääkin.

      Poista
  8. Oodin edeltäjä Kirjasto 10 Postitalossa keräsi viime suvena itäeurooppalaisia kerjäläisiä lataamaan kännyköitään, mutta romania ei kirjastossa näe koskaan.

    VastaaPoista
  9. Julkisen tilan ei tarvitsisi maksaa kymmeniä miljoonia. Oodi on myös korvapuusti sivukirjastoille, niille joissa ehtii käymään useammin kuin pari kertaa vuodessa. Määrärahat tälle momentille kuitenkin rajalliset, vaikka haihattelevasta metropolista puhutaankin. -jussi n

    VastaaPoista
  10. Johtaja on lehdessä selitellyt Oodin kirjojen vähyyttä ("ei se määrä vaan laatu"). Nyt on käynyt ilmi, että se "laatukin" koostuu paljolti muiden kirjastojen poistokirjoista. (Kas kun eivät entisten huonekaluliikkeiden tapaan hankkineet vain kannet ja styroksia väliin.) Hyllyjen mataluuskin (150 cm) selittyy parahultaisesti sillä, että interiöörin estetiikka ennen kaikkea. Ja onhan meillä kaikkea muuta "aktiviteettia" napinreikäkoneesta alkaen. Kirjoista siis viis, ihminenhän on kehittyvä kloppi kuten laulussa sanotaan.

    Lyhyesti sanoen: tuttua nykypuhetta, joka yksiselitteisesti vahvistaa kirjastojenkin nykysanomaa: kirjat ja lukeminen "yliarvostettuja"; ihmiset kaipaavat puuhastelua ja "koko kansan yhteisen olohuoneen". - Ajan merkki ajallaan. Minne vielä päädyttäneenkään.

    VastaaPoista
  11. Olohuoneessa yksi puhuu kerrallaan ja muut kuuntelevat. Kirjasto Kympin seuraajassa kaikki puhuvat, eikä kukaan kuuntele. Onneksi sinne tullee turvallisuutta tuovia miehiä mutkat lonkallaan, että voidaan vetää mutkat suoriksi.

    VastaaPoista
  12. Valio haluaisi toimittaa sadan sortin purkkinsa keskustaan noudettavaksi, mutta ei, lähikaupasta kansa haluaa hakea.

    VastaaPoista
  13. Kyllä Oodi tarvitaan ainakin rakennuksena, vaikkei kirjastona.

    Nimittäin nyt on hulppeat tilat huntujensa huuhtelijoille ja muille matuloisille tulla syömään eväitään ja loikoilemaan nojatuoleihin. Tuohan Oodi kivasti muutosta Stadin rautieasemalla notkuville, kun välillä pääsee poliisia ja vartijoita piiloon oikein "kirjastoon".

    Kovasti epäilen, että Oodi tulee tarvitsemaan vartiointivoimaa huomattavasti lisää.

    VastaaPoista
  14. New Yorkin kaupunginkirjasto toimii hyvin, mutta sitä ei ole päästetty olohuoneeksi. Saas nähdä miten hölmölässä käy.

    VastaaPoista
  15. Niin, onhan Oodi upea pytinki, mutta tällainen hollitupameininki naurettavan vähine kirjoineen ei oikein vastaa käsitystäni kirjastosta. Pahoin pelkään, että Toipilan näkemykset talon epätoivotuista käyttäjistä toteutuvat.

    VastaaPoista
  16. Kirjasto Oodissa en ehtinyt vielä käymään. Pitänee paikata se puute. Oli se mitä tahansa, on varmasti parempi kaikin puolin kuin Itä-Pasilassa ollut kammottava luotaan työntävä bunkkeri. Sehän oli juuri sitä 1970-luvun arkkitehtuuria. Toivottavasti jyrätään maan tasalle.

    Funktionalismista taas pidän. Kävin jokunen vuosi sitten Kotkassa Sunilan tehtaiden johdetulla näyttelyllä. Tuntui uskomattomalta, että Alvar Aalto suunnitteli sen 1937. Asuntojen käytettävyys ja kauneus olivat niin uskomattoman hienoja! Semmoiset ovat tänä päivänä pelkkä unelma.

    VastaaPoista
  17. Wikipedia hakkaa Oodin mennen tullen parilla näppäilyllä sohvalla maaten:

    "Odin on erilainen kuin muut jumalat. Hän on hurja ja arvaamaton. Odin on saanut šamanistisia kykyjä mystisillä teoillaan. Odin on muun muassa luopunut toisesta silmästään, jotta saisi juoda Mimirin vartioimasta viisauden lähteestä. Odinista tuli myös hirtettyjen suojelusjumala sen jälkeen, kun hän "uhrasi itsensä itselleen" saadakseen lisää viisautta. Sen hän teki lävistämällä itsensä keihäällä ja roikkumalla hirtettynä maailmanpuusta (Yggdrasil) yhdeksän päivää ja yötä. Sinä aikana hän oppi suuria viisauksia ja keksi riimut. Yhdeksän päivän ja yön jälkeen Odin herätti itsensä henkiin taikuudella."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan vasta nyt ymmärsin tämän yhteyden kirjaston ja Oodinin sotureiden välillä.

      Poista
  18. Naispuolinen jumalatar, hurjan ja arvaamattoman näköiseksi tatuoitu Odin säpsäytti äsken vieressäni apteekissa.

    Palattuani lauantaina Italiasta missä ei kahteen viikkoon ollut sattunut silmään ensimmäistäkään tatuoitua ihmistä, täällä HS:n kuvassa irlantilainen ja suomalainen naispari nyrkkeili keskenään. Ei tarvinnut hetkeäkään arvailla kumpi heistä on suomalainen.

    VastaaPoista
  19. Oodiin on kannettu muutama kulunut kirja muista kirjastoista jotta sitä kehtaisiin kutsua kirjastoksi. Tosiasiassa siitä tulee epäsosiaalisen aineksen ja poliittisen vasemmiston oleskelutila jonka kunnollinen kansalainen kiertää kaukaa. Mutta eduskuntatalon rappusilta voi kansanedustaja tyytyväisenä tarkastella aikaansaannostaan ja sitä käyttävää porukkaa.

    VastaaPoista
  20. Oodi on nimetty kaupuginsuunnittelija Ode Soininvaaran mukaan koska hänen vaimonsa toimii sen johtajana.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.