lauantai 8. joulukuuta 2018

Tatuoitu nainen


Tatuoitu nainen

Tatuointi on viesti ympäristölle: kuulun siihen ja siihen joukkoon. Ottakaa tämä nyt kaikki huomioon, hei.
Miesten tatuoinnit kuuluivat aikoinaan marginaaliryhmille, aluksi kai nimenomaan vangeille, tarkoittaen taparikollisia, joille vankila ja pakkotyö olivat elämäntapa.
Muistan vielä, miten Moskovassa muuan käsi, johon oli hakattu jollakin piikillä vankilan ristikot ja teksti В жизни счастья нет -elämässä ei ole onnea, kurottui metrossa naapurini taskuun. Naapuri huomasi asian ja napautti kämmensyrjällä keskivahvasti tuota väärään paikkaan ängennyttä uloketta.
Vanha vankilan kundi -itse asiassa ilmiselvä Dostojevskin Fedja katoržnik, veti kätensä pois ja hymyili typerästi tai alistuneesti: No, minä nyt ole tällainen, kuten näet. Se, että minä varastan, kuuluu asiaan, kuten sekin, että sinä lyöt sormille.
Kyllähän myös merimiehet omaksuivat tuon tatuointimuodin, mutta useimmiten kai tarkoituksena oli aluksi vain osoittaa, että pysyi uskollisena sille naiselle, jonka kuva oli rintaan tatuoitu.
Miten kuuluivatkaan ruotsalaisen Krusidullen-laulun sanat? Suunnilleen näin:

Du vet, att jar altid på dig har litat, att du varit mitt hopp
och därför jar din bild har ritat, med en kniv på min kropp
för allt som mig intresserat, som varit till tröst,
den har jag sen tatueret på min trofasta bröst

No, tässä tapauksessa oli jo kyseessä friikki, jolla oli kroppen full, som krusidull. Normaali ihminenhän nyt , ainakin jos oli merimies, saattoi antaa tatuoida kroppaansa

… Rion ruusun, Donna Carmenin
tatuoida rintahani nimensä annoin,
 sydämen ja ristin, ankkurin.
Ne seuraa mua matkallani aina,
siks’ kunnes joskus mä palaan takaisin
(varmasti)
yön ken viettänyt on Rion lumoissa milloin
kaipaa sinne aina kuitenkin…

Ja sittenhän oli laulu sellaisesta todellisesta friikistä, tatuoidusta naisesta, jonka pakaroilla tanssivat kasakat ripaskaa ja niin edelleen. Sellaista ei kai kukaan ollut nähnyt ja tuskin toivoi näkevänsäkään, mutta ainahan sitä saattoi kuvitella kaikenlaista, lohikäärmeistä yksisarvisiin.
Sitten, yhtäkkiä, kai suunnilleen samaan aikoihin, kun alkoi tuo suuri psykedeelisyys-buumi, alkoi tatuointeja ilmestyä tavallisten tallaajienkin ihoon. Ensin miesten ja sitten naisten.
Miehillä kyseessä lienee ollut pyrkimys jollakin symbolisella tasolla sanoutua irti siitä pkkuporvarillisesta kulttuurista, joka sai yhä ämmällisempiä muotoja.
Kuten Jordan Peterson on mielestäni oikein arvellut, äkkiväärää ja todella ikävänlaatuista uhomaskuliinisuutta ilmestyy maailmaan sitä enemmän ja sitä varmemmin, mitä ämmämäisemmäksi miehille tarjotut normaalit roolimallit muuttuvat. Ajatelkaamme nyt vaikka noita alan uranuurtajia, Ruotsin rakkareita/raggare.
No, pelkät tatuoinnit nyt eivät kenestäkään tee sitä eikä tätä, mutta ne antavat tai ainakin kerran antoivat juuri sen tarvittavan signaalin: en kuulu siihen helvetin lällärijoukkoon.
Tarkemmin sanoen ne antoivat. Sillä nyt näyttää kaikenkarvaisilla cuck-miehillä olevan yhä suurempi sosiaalinen paine hommata itselleen tatuointeja, voidakseen ikään kuin luoda jonkinlaista tasapainottavaa maskuliinisuutta muuten löperöltä tuntuvaan imagoonsa.
Mutta entäpä naisten tatuoinnit? Asiahan on toki niin, että tatuointi naisen kehossa on yhtä kaunis kuin elävä hämähäkki keitossa tai torakanraato salaatissa.
Mutta monen mielestähän toki juuri yleisesti aliarvostettujen hyönteisten nauttiminen todella onkin elämän suola ja ollessaan jonkinlainen moraalinen uroteko se myös tuntuu palkitsevalta.
Toki naiset myös haluavat tatuoinnillaan antaa jonkin viestin, millainen se on, ei ole ainakaan minulle ihan selvää. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen haistattelun analogia: jos katsot naisellista kehoani, joudut samalla katsomaan myös näitä iljettäviä töherryksiä, joita olen päälleni ottanut. Ei ole pelkkää makeata tarjolla.
Naisethan eivät yleensä näytä lainkaan ymmärtävän, mihin heidän viehätysvoimansa miesten keskuudessa perustuu ja koska he aina epäilevät sitä, he koettavat keksiä asialle itselleen ymmärrettäviä perusteita. Tämä tietenkin tekee todellisen asiaintilan ymmärtämisen mahdottomaksi.
Asia on selvästikin verrattavissa lävistyksiin ja vastaaviin orjanmerkkeihin, jollaisten ottamista kantaakseen jokainen terve ihminen kavahtaa, kysykää vaikka kymmenvuotiailta.
Mutta vertaisryhmän paine on jossakin vaiheessa useimmille nuorille ylivoimainen asia. Kauneus saatetaan kokea hirveänä taakkana tai sitten uskoa typerästi, että luojan luoma vartalo ei mitenkään voi olla niin kaunis, ettei sitä voisi entuudestaan parantaa liitämällä siihen nyt vaikkapa tasoltaan enimmäkseen surkeita ja parhaimmillaankin ympäristöään saastuttavia piirroksia tai maalauksia, kun tageja antiikin patsaaseen.
Mutta tässäpä sitä ollaan. Tatuointi on kasvanut jo valtavaksi bisnekseksi eikä sellaisen ottaminen enää symbolisoi mitään muuta kuin kantajansa laumasieluista typeryyttä.
Mutta onhan sillä oma käytännön merkityksensä. Sellainen kertoo jo kauas, kenen kanssa ei kallista aikaansa kannata tuhlata. On sanottu, että väki heimoutuu. Eipä tästä enää muuta puutukaan kuin noitarumpujen kalina nuotioilla.

22 kommenttia:

  1. Olipa taas naseva kirjoitus nykymenosta.

    VastaaPoista
  2. Ällötys näkyy jalkapallokentillä, jopa Lionel Messi on kaulaan saakka tatuoitu, ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

    VastaaPoista
  3. "haistattelun analogia: jos katsot naisellista kehoani, joudut samalla katsomaan myös näitä iljettäviä töherryksiä"

    Uskottava selitys yhdessä laumasieluisuuden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Rinnastus seinäkirjoituksiin, jotka myös ovat nykyajan ilmiöitä, osuu varmaan jollain lailla kohdalleen. Syvyyspsykologinen tulkinta voisi lähteä liikkeelle anaalivaiheen tuhrimistarpeesta. Paljas blanco pinta on aina haaste.

    Mutta mutta. Kyse on oikeastaan enemmänkin haastamisesta, elämän ja oman koskemattomuuden haastamisesta. Kohtalo haastetaan tekemällä jotain kohtalokasta -- jotain peruuttamatonta. Se on se syy miksi niin monet naiset sortuvat miehiin jotka tekevät hirmutekoja. Se on myös yksi syy miksi naisetkin neulaavat ihonsa peruuttamattomasti.

    Ja se lienee myös se syy, miksi tatueerauksien harrastajat tulevat nahkansa kuvioimisessa riippuvaiseksi ja jäävät koukkuun kunnes koko keho on yltympäriinsä tatuoitu. Kun ensimmäinen tatuointi on tosiasia, nousee haaste muodossa: teinkö peruuttamattoman virheen, vai olenko oikeassa. Ja ihminen on aina mielellään oikeassa. Siksi seuraa seuraava tatuointi. Ja seuraava.

    Vaikka ambivalenssit määräävätkin, toki tuhoamisen rinnalla elää toinen motiivi -- kaunistautuminen. On kauniitakin kuvia. On romantiikkaa ja nostalgiaa. Ja sympaattiselta tuntuu löytää jokin tapa sitoa hyvät muistot ikuisesti itseensä.

    Hykerryttävin tatuointikertomus lienee Herman Melvillen "Moby Dick"iisa. Kirjassa on henkilöhahmo Queequeg, alkuasukas joka oli kotoisin joltain etelämeren saarilta, syntyisin kylästä jonka poppamies oli ilmeisen suurena valaistumisen hetkenä keksinyt koko elämän ja maailman salaisuuden, jonka hän oli sitten varmemmaksi vakuudeksi tatuoinut vastasyntyneen Queequegin nahkaan. Valitettavasti kylä joutui hyökkäyksen ja hävityksen kohteeksi, eikä kukaan pystynyt poikaressukalle kertomaan mitä merkit hänen ihollaan tarkoittivat. Valaslaivalla sitten hän iltaisin nukkumaan mennessään katseli noita kuvioita ja mietiskeli mitä mysteeriä hän mahtoi mukanaan kantaa.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tatutoinnit sopivat vain rikollisille ja huorille.

    VastaaPoista
  7. Ruotsalaiset, läntisen pallonpuoliskon laumasuieluisin kansa on täynnä tatuointeja ja lävistyksiä kumpaankin sukupuoleen katsomatta. Tosin niitä sukupuolia siellä saattaa olla pari tusinaa. Ruotsalaisten cuck-miesten tatuoinnit, Zlatan nutturat ja Mustafa parrat eivät peloita kuin vauvaikäisiä. Feministisen yhteiskunnan ainoat yhteydet hurjasta viikinkikansasta heiluvat Håkanin jalkojen välissä ja nekin luultavasti kutistuneina verrattuna hurjien esi-isien vastaaviin.

    VastaaPoista
  8. Yleensä Vihavaisen tekstejä on mukava lukea, mutta nämä tatuointivihaa uhkuvat ovat sitten koomisia. Ehkä Vihavaisen naisihanne on se kaapuun verhottu otus, josta ei näy kuin silmät. Mutta itse heteromiehenä kyllä suhtaudun myönteisesti naisten tatuointeihin, koska ne kertovat, että kyseinen nainen ei halua piilottaa vartaloaan katseilta. tatuoinnin perimmäinen funktio on sama kuin korkokengillä: naisellisten ominaisuuksia korostaminen. Esimerkiksi vatsassa esillä oleva tatuointi korostaa naisen vatsaa ja toimii parhaiten, kun kantajalla on sopivasti muotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatuointi tekee naisesta todella vastenmielisen näköisen. Ällöttävää.

      Poista
    2. Päinvastoin. Tatuoitu nainen ei mitä todennäköisimmin äänestä Petteri Orpoa, mikä jo sinällään on loistava asia.

      Poista
    3. No tuo voi jopa pitää paikkansa (tosin poikkeuksiakin varmasti on). Mutta entäs ne vihreät...?

      Poista
    4. Se, ketä nainen mahdollisesti äänestää, ei vaikuta tatuoinnin estetiikkaan, joka yleensä tuhoaa naisen ulkonäön ja haluttavuuden. Mieleen tulee lähinnä jonkin sortin kriminaali, josta haluaa pysyä loitolla.

      Poista
  9. "Sellainen kertoo jo kauas, kenen kanssa ei kallista aikaansa kannata tuhlata." Tämä on asian ehkä ainoa positiivinen puoli. Tatuointia voi verrata myös nykyajan tupakointiin. Ennen savusivat kaikenlaiset, nyt vain hyvin nuoret, hyvin tyhmät tai luuserit. Sama tulee tapahtumaan tatskoissakin. Nykyään vain tapahtumien kierto on huimasti nopeampaa. Joka tapauksessa kun tatuoidulle nykynuorelle tulee vanhuus, niin se tuo yhden ongelman enemmän.

    VastaaPoista
  10. Vanha pumppumestari katseli saunan lauteilla, miten nuoret merimiehet vertailivat tatuointejaan. "Katsokaas pojat, ei ensimmäistäkään tatuointia. Jos minulla olisi internointileirillä ollut nahassa tuollaisia piirroksia, en istuisi tässä, vaan olisin saksalaisen upseerinlesken lapunvarjostimena". Yhdellä merimiehellä oli pakaroihin tatuoituna kaksi pirua, jotka kävellessä lemppasivat vuorotellen kolia takapuoleen.

    VastaaPoista
  11. Noin omana näkemyksenäni näin sukupuolineutraalisti toteaisin, että tatuoinnit tekevät kantajastaan jotenkin prolemaisen vaikutelman... Ja kun niitä on jo nykyjään liki jokatoisella, niin missä se erikoisuusarvo edes on? No kukin päättäköön kohdastaan, mutta jotenkin tuntuu, että lähinnä veriryhmätatuointi olisi ainoa, jonka ottamista ihan käytännön syyt puoltaisivat.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  12. Tulipa tuosta otsikosta nuoruus mieleen, ja jöytyi se laulukin
    https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=oMsp5SjJJGM

    VastaaPoista
  13. Timo moi, voi sanoa todella että pitkästä aikaa.- ehken keskusteltu face to face joku 50-60 vuotta sitten....

    Otat esille ammattikuntani, merimiehet.

    Minun kokemukseni alkoi vuonna -67 mereltä. Silloin kun aloitin,vanhemmilla "skönöillä" useilla oli juuri mainitsemasi puolisojen tai tyttöystävistä muistuttava tatuointi. Joko käsivarsissaan tai harvemmin jossain muualla ruumiinosissa.

    Jotkut , useimmin ne jotka olivat ottaneet tatuoinnin jossain satamakaupungissa pienessä tai suuremmassa "kännissä", näki juuri käsissä purjelaivojen kuvia tai jonkun naisen nimen....

    Tatuoinnit alkoivat kuitenkin vähentyä sitä mukaa mitä lyhyemmäksi satama ajat kävivät ja 70-80 luvulta alkaen esim. tankkilaivoissa, joissa maissaolo ajat oltiin töissä ja ainoastaan kaukana kaupungeista ,terminaali-tankki alueilla ,näki enää hyvin harvoin tatuointeja. ja vielä harvempi sitten enää kotimaan lomalla tahtoi tehdä tatuointeja -oli muuta ,esim perheen kanssa ajan viettämistä....

    2000 luvun trendejä merenkulkijoiden osalta en enää voi kommentoida kun olen ollut enimmiten maissa töissä ja nyt sitten eläkkeellä -ainakin osin....ja itse en edes unissani ajattele että haluaisin tatuointeja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Veko! Ja kiitoksia asiantuntijalausunnosta. Käy talossa!

      Poista
  14. Sisämaan jeppenä mieleeni tulee tatuoinnista rikollinen (tai nyttemmin myös hyvin lyhytjännitteinen ihminen).

    VastaaPoista
  15. Täällä taitaa olla enempi miehisiä kommentteja, mutta naisena olen päivä päivältä yhä enemmän sen ihmetyksen vallassa, että mikä kumma saa ihmiset tekemään iholleen jotakin niin rumaa ja vastenmielistä kuin tatuoinnit? Tämä blogikirjoitus valaisi paljon mieltäni vaivannutta asiaa, kiitos! Onneksi omat jo yli nelikymppiset lapseni ovat älynneet pysyä erossa mokomasta villityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko asian ilmaista myös niin, että kyse on naisellisesta alemmuuskompleksista? Ettei uskota oman kehon oikeasti olevan kaunis, ainakaan niin kaunis, ettei jokin tuherrus siä parantaisi?

      Poista

Kirjoita nimellä.