keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Talvisodan muistaminen


Miten talvisotaa olisi muistettava?

Talvisota ei ollut mikään tavallinen sota ja luulen, että asia pääsee meiltä liian helposti unohtumaan. Mikäli joku osoittaa historiasta jonkin vastaavan aseellisen konfliktin (älkää nyt säikähtäkö tätä nimitystä, sota on aina aseellinen konflikti ja hyökkääjän kannalta myös sotaretki eli kampanja, campagne, kuten ranskalaiset aikoinaan alkoivat niitä nimittää).
Talvisodassa ei kuitenkaan ollut mitään normaalia.
Toisin kuin näköjään yhä uudelleen ajatellaan, se ei ollut normaalia kahden (suur)vallan erimielisyyksien ratkaisemista sotilaallisen pakotuskoneiston avulla, vaan yhden suurvallan provosoimaton hyökkäys naapuriaan vastaan, valtavalla ylivoimalla tehty hyökkäys, joka oli naamioitu avunannoksi sisällissodassa.
Koska tulos oli jo etukäteen itsestään selvä, sovittiin rauhastakin välittömästi jo sodan alkaessa. Todella ainutlaatuista oli, kuten hyökkääjä jaksoi korostaa, se, että mahtava osapuoli käytti koko sotilaallista voimaansa lahjoittaakseen naapurille valtavasti lisä alueita, ei siis siltä niitä riistääkseen.
Tämä hyökkääjän pääasiaksi korottama seikka unohtuu yhä uudelleen, kun koko lahjoitus sitten peruttiin vastoin kaikkia roomalaisen oikeuden periaatteita. Bolševikkeja moinen ei tietenkään sinänsä hätkähdyttänyt, mutta kansainvälisesti se oli täydellinen kasvojen menetys, jota yritettiin peitellä kömpelöillä järjestelyillä (Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta), joihin liittyi jopa kielitieteellinen vallankumous.
Mutta talvisodan erikoislaatuisuus ei suinkaan rajoitu näihin, sinänsä aivan ainutlaatuisiin seikkoihin.
Aivan odottamaton ja ainutlaatuinen asia oli itse talvisodan henki, jonka olemassaolo ei ole mitään tutkijoiden mielikuvituksen tuotetta. Se on aikoinaan niin hyvin rekisteröity, että sitä on syytä pitää yhtenä ns. historian kovana tosiasiana (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=talvisodan+henki ).
Tässä hengessä kysymys oli siitä, että pikku naapuri todella asettui kaikin voimin vastustamaan suuremman päälle tunkeutumista. Näin tehtiin siitä huolimatta, ettei mitään reaalista toivoa menestyksestä ollut. Hyökkääjän propaganda puhui taistelun turhuudesta ja se oli tietysti järkipuhetta, mutta sitä ei kuunneltu. Miksi?
Mikäli hyökkääjän valtava ylivoima olisi heti lakaissut tieltään puolustajan, kuten tarkoitus oli, olisi vastarinta tietysti pian lakannut. Nyt kuitenkin kyettiin asettamaan hyökkääjälle aivan oleellisia esteitä. Toki ne saattoivat kestää vain jonkin aikaa, kuten jokainen järkeään käyttävä ymmärsi. Voitiin siis todeta, ettei vastarinta ollut tehotonta, vaan ainakin joissakin, sangen ahtaissa rajoissa mielekästä.
Kuten tunnettua, menestykset aikaansaivat toiveajattelua jopa siitä, että koko savijalkainen jättiläinen romahtaisi ja sen omat kansat nousisivat kapinaan. Tämä oli kuitenkin aivan tyhjän päälle rakennettua spekulaatiota.
Suomalaisten puolustustahto siis kesti, itse asiassa aivan mahdottomassakin tilanteessa. Onko asiaa syytä pitää ensi sijassa tyhmyyden vai jonkin muun asian heijastumana? Itsensä uhraaminen ilman toivoa asian suuresta merkityksestä ei todennäköisesti koskaan ole ollut kovin monen rintamamiehen tavoitteena.
On puhuttu siitä uskonnollisesta hengestä, joka armeijassa vallitsi ja suomalaisista valittuna kansana, mihin saatettiin korkeallakin tasolla uskoa Topeliuksen tapaan. Luulen, että tällä asialla on aikoinaan ollut paljon enemmän merkitystä, kuin nykyään yleensä ymmärrämme. Irrationaalistahan tämä oli, mutta vähänkö tässä sodassa sellaisiakin elementtejä oli.
Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että vuoden 1918 ei haluttu toistuvan.
Suomen kommunistinen puolue, eli sen harvojen eloon jätettyjen veteraanien muodostama keskuskomitea julisti heti sodan alussa, että nyt otettaisiin revanssi vuodesta 1918. Silloin oli oltu liian heikkoja, mutta nyt puna-armeija, joka oli maailman vahvin, turvaisi varman voiton. Näin siis SKP:n KK 30.11.1939 päivätyssä julistuksessaan.
Myös Mannerheim erehtyi ensimmäisessä päiväkäskyssään menemään lankaan ja selitti, että nyt tässä sodassa oli kyseessä Vapaussodan jatko, sen toinen näytös.
Sen jälkeen tällaisia puheita kartettiin Suomessa kuin ruttoa. Kansa ei enää halunnut punaisten ja valkoisten välistä teurastusta, vaan mieluummin suuntasi aseensa kohti hyökkääjää, Hitlerin liittolaista ja joukkomurhillaan ylvästelevän diktaattorin armeijaa. Olihan se ainakin kunniallisempi vaihtoehto.
Neuvostohallitus oli aikoinaan tunnustanut Suomen itsenäisyyden, mutta joulukuun alusta lähtien 1939 se ei enää tunnustanut sen hallitusta vaan sen sijaan itse luomansa kulissin, joka ei ollut edes minkäänlainen varjohallitus tai nukkehallitus, vaan hyökkääjän nimeämä joukkio vailla alamaisia tai kannattajia.
Kun Moskovassa sitten suostuttiin solmimaan rauha Suomen todellisen hallituksen kanssa, oli tilanne jokaiselle asioita vakavasti järjellä analysoineelle tarkkailijalle täysin odottamaton, äkillinen U-käännös.
SKP:n julkaisemassa Kansan Valta -lehdessä oli luvattu säälimätöntä (kurs. lehden) tilintekoa suomalaisten lahtareiden kanssa vielä maaliskuussa. Rauhan sitten tultua lehti selitteli ilman suurta vakuuttavuutta, saati voitonriemua, että ”Suomen lahtarien sotaseikkailu” oli päättynyt kirvelevään tappioon.
Etukäteen Suomen työkansalle luvattua voittoa ei kyllä myöskään ollut saavutettu: enin osa Viipurin lääniä oli kyllä vapautettu, mutta tämä oli kokonaan puna-armeijan ansiota. Taistelu oli avannut työkansalle tilaisuuden nousuun, johon sitä oli kehotettukin, mutta turhaan…
Että näin ei ollut tapahtunut, selittyi lehden mukaan osaksi kansalliskiihkoisesta yllytyksestä ja petoksesta ja osaksi väkivallasta. Kaikkein häikäilemättömintä kiihotusta olivat kuulemma harjoittaneet sosialidemokraattiset pamput.
Taistelusta oli kuitenkin otettava opiksi ja Suomen kansa tulisi vielä nousemaan, totesi lehden pääkirjoitus pahaenteisesti.
Näin siis puhui se Moskovassa ja Petroskoissa asustanut henki, jota yritettiin Suomessakin houkutella nousemaan koloistaan, mutta huonolla menestyksellä. Se, ettei tämä onnistunut oli keskeinen avainasia ja sen oli itse Stalin ylimielisellä ja tolkuttomalla toiminnallaan saanut aikaan.
Kun nyt muistelemme talvisotaa, uskoisin, että päällimmäisenä itse kullakin on murhe sen mielettömän nuorten ihmishenkien uhraamisen takia, joka johtui kyynisen diktaattorin toimista. Toki moni on myös ylpeä siitä, että yhdelle maailmanhistorian pahamaineisimmista hirmuvaltiaista pantiin luu kurkkuun.
On merkille antavaa, että vaikka talvisota on Suomen kansakunnan ehkä tärkein yhteinen kokemus ja maamme merkittävin panos maailmanhistorialle, ei sille ole edes olemassa valtakunnallista museota. Paikalliset museot ovat asia erikseen ja niillä on erilainen merkitys.
Tämä herättää kysymyksen siitä, onko koko talvisodassa kansallisen historian merkkitapahtumana jotakin niin monimutkaista ja vaikeasti tulkittavaa, että sen muistamisessa on ongelmia.
Erikoista on, että talvisodan muistomerkki pääkaupunkiin on saatu aikaan vasta pari vuotta sitten ja sitäkin on pidettävä varsin omalaatuisena kaikkien maailman sotamuistomerkkien joukossa. Reikiä täyteen ammuttu sotilas on ennen muuta uhri, vaikka hänen nimekseen onkin annettu Valon tuoja, joka muuten vie ajatukset häiritsevästi Luciferiin.
Talvisodan sankari todella on tietenkin ennen muuta se nuori sotilas, joka henkensä uhalla täytti hänelle annetut käskyt ja pystyi loppujen lopuksi antamaan ratkaisevan panoksensa sen hyväksi, ettei hänen maataan miehitetty. Hän oli ennen muuta uhri eikä korskea tappaja.
Olennaista tässä asetelmassa oli se henki, joka kaiken mahdollisti. Sen säilöminen museoon, mikäli sellainen joskus tehdään, on se suurin haaste.
Luulen, että talvisota oli ennen muuta henkien taistelu. Uskaltaisin jopa sanoa, että se oli totuuden ja röyhkeän valheen välillä käyty kamppailu.
Ei tämä sitä tarkoita, että suomalaistenkaan propaganda olisi aina mitään absoluuttista totuutta edustanut. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että asian oikeutukseen uskottiin täysin ja jäännöksettömästi.
Ero idästä syötettyyn kyyniseen valheeseen nähden oli kuitenkin laadullinen, eikä enää määrällinen.
Talvisodan muistaminen sotilasparaateilla tuntuisi jotenkin ontuvalta. Vapaussodan päättymispäivän paraateja ei tiettävästi aiota aloittaa uudelleen ja hyvä niin.
Oppikirjoissamme voisi olla historiamaalauksia aiheesta ”Puna-armeijalaisten antautuminen talvisodassa” (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=suomalaisten+antautuminen ). Se tuntuisi kuitenkin suorastaan rienaavalta myös omien vainajiemme muiston kannalta. Militaristinen uho ei sovi meikäläiseen talvisodan muisteluun ollenkaan. Eipä se muutenkaan sovi meikäläiseen kulttuuriin.
Hengestä siinä oli kysymys. On aivan ilmeistä, että vuoden 1918 ja vuoden 1939 välillä on tietty, kiinteä yhteys, kuten nuo SKP:n surkeat jäännökset yrittivätkin koko sodan ajan tolkuttaa -omalla valheellisella tavallaan.
Vuoden 1918 perintö oli kaamea, mutta se saattoi olla se kova koulu, joka teki myös talvisodan ihmeen mahdolliseksi. Ehkäpä se oli kuin rokotus, joka antaa voimia torjua pahan taudin.

18 kommenttia:

  1. Täällä kehäkolmosen takana nähtäisiin mielellään arvoisa blogisti kulloisenkin kohteen kanssa selfie-kuvassa. Kemppinenkin käyttää elävöittävää kuvitusta.

    VastaaPoista
  2. Tavallaan Mannerheim, sekä kommunistit olivat oikeassa siinä, että talvisodassa oli kyse myös vapaussodan revanssista. Lopputulos oli myös sama, Suomi säilytti vapauden ja jos Neuvostoliitto olisi jyrännyt Suomen olisi lopputulos ollut sama, kuin jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan 1918.

    Mistä sitten kumpusi käytännössä koko kansan halu puolustaa aikansa Suomea, eikä alkaa tukemaan kommunisteja?

    Mieleeni tulee ainakin seuraavat talvisodan hengen muodostumiseen liittyvät tekijät.

    1.Talvisodan henki alkoi muodostua ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ja itsenäisen Suomen liittyessä ja tukeutuessa läntisiin demokratioihin.

    2. Demokratian ja yhteiskunnan kehittymisen myötä ihmisillä alkoi olla omaisuutta ja yhteisiä arvoja joita puolustaa ja demokratia kesti myös yhteiskunnallisesti kommunistisen agitaation, sekä vähintään puoli fasistisen liikehdinnän. Suomi tukeutui länsimaisiin demokratioihin, vaikka vaihtoehtona olisi ollut Baltian maiden ja Puolan kaltainen autoritaarinen malli joka olisi jakanut kansaa.

    3. Kansallisuusaate- ja tunne joka näkyi vahvasti esimerkiksi urheilussa ja me hengen luomisessa. Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla - olkaamme suomalaisia.

    4. Työväenliikkeen ja työnantajajärjestöjen kädenpuristus.

    Varmasti on muitakin tekijöitä, mutta kiteytettynä talvisodan henki muodostui Suomen itsenäistyessä ja demokraattisen politiikan seurauksena joka yhdisti kansan tuntemaan, että Suomi on paras maa kaikille suomalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet pitkälti oikeassa. Itse lisäisin 2 kohtaan tarkennuksena uuden kunnallislain, jonka seurauksena entiset punaiset ja valkoiset oppivat tekemään yhteistyötä kunnalliselimissä. Niinpä jo 1927 meillä oli SDP:n vähemmistöhallitus ja punamultayhteistyö alkoi 1930-luvun lopussa.

      Poista
  3. Arvostukseni talvisodan suomalaisia sotilaita kohtaan on vain kasvanut, kun lukee tietoja Suomen nuorten miesten tilanteesta. Ei jälkimmäisistä ole miesten töihin sodassa, työssä tai täkin alla.

    Pitkässä marsissa voiton ottavat kansakunnat, joilla on selkeä kansallinen visio ja sitä toteuttamaan valmiit aktiiviset nuoret miehet. Enkä ensijaisesti tarkoita sotaa vaan rauhaa.

    VastaaPoista
  4. "talvisodan henki, jonka olemassaolo ei ole mitään tutkijoiden mielikuvituksen tuotetta. .. Tässä hengessä kysymys oli siitä, että pikku naapuri todella asettui kaikin voimin vastustamaan suuremman päälle tunkeutumista."

    Luulen, että Talvisodan hengen ydin oli juuri tuo käsitys absoluuttisesta Oikeudesta, joka ei suostu taipumaan väkivallan edessä vaan ainoastaan sisuuntuu sitä. Täytyy muistaa, että jo autonomian aikana käytiin sortovuosina oikeustaistelua ja tuo henki vallitsi pitkään koko sotien välisen ajan jatkosodan loppuun asti.

    Tuo käsitys joutui sitten väistymään Summan ja Moskovan rauhan sekä vuoden 1944 ja välirauhansopimuksen myötä suurvaltojen "legitiimit turvallisuusintressit" sisäistäneen ajattelun edessä Paasikiven ja Kekkosen opettamana. Tuota ajattelutavan muutosta kuvaa hyvin Helsingin kaupunginteatterin näytelmä "Stalinin suloinen ruoska", joka kuvaa sitä miten neuvostoliittolaista oikeustajua ajettiin suomalaisten kalloihin myötäjuoksi Kekkosen johdolla.

    Lopullisesti tuon ajatuksen muutti 1960-70-lukujen radikalismi sekä myöhempi moraalinen relativismi, joka näki kaiken oikeuden luokkakantaisena ("kenen oikeus") ja suhteellisena. Talvisodan hetkellä tuo ajattelutapa näytti voimansa ja sai yrittämään sellaista, joka puhtaasti lukujen valossa näytti mielettömältä. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  5. "itse luomansa kulissin, joka ei ollut edes minkäänlainen varjohallitus tai nukkehallitus, vaan hyökkääjän nimeämä joukkio vailla alamaisia tai kannattajia."

    Arvo Poika Tuominen kuvaa hyvin jossain kirjassaan, minkälaisen uskottavan Terioen hallitukssen hän olisi koonnut emigranteista, mutta kun kaikki oli Stalinin toimesta puhdistettu! Niinpä piti käyttää ainoaa tunnettua Kuusista ja loput ns hanttikortteja.

    VastaaPoista
  6. "Sitä paitsi Tuntematon sotilas liittyy juuri tähän rintamanosaan samoin kuin Mauno Koiviston sotatie."

    Niin Mauno Koiviston kuin isäni sotatiehen liittyy enemmin Maaselän rintama. Koiviston yksikkö oli osa 1.Divisioonaa ellen ihan väärin asiaa ymmärrä. Tässä vaiheessa isäpappani oli jo siirretty Ihantalan rintamalle.

    Kun nyt sitten Aunuksen rintamalle on menty niin sattuipa silmääni lainaus Aunuksen Ryhmän Esikunnan päiväkirjasta 21.6.1942:

    ”Muutamat Äänisjärvi – Seesjärvi kannaksella kuullut vihollisen puhelinkeskustelut antavat hieman viitteitä mielialasta vihollisjoukoissa. Usein moititaan käskynalaisia laiskuudesta, saamattomuudesta ja vieläpä tahallisesta käskyjen täyttämättä jättämisestä sekä uhataan sotaoikeudella ellei parannusta tule. Upseerien suhtautuminen politrukkeihin ei liene kaikkialla aivan myötämielistä päätellen siitä, että eräs, nähtävästi esimiesasemassa oleva, sanoi toiselle politrukeista: ”kyllä ilman niitä p-keleitäkin tulisi toimeen.” Jostakin esimiehestä sanottiin taas, ettei se kumartele politrukeille. Mieliala näyttää olevan peräti hermostunutta osittain partiotoimintamme takia, mutta ennen kaikkea tykistötulemme pahoja tappioita tuottavan tehokkuuden vuoksi. Niinpä eräskin, nähtävästi tulenjohtaja, huokaili kerran: ”antaisipa Jumala edes yhden sumuisen päivän”, toinen taas valitteli: ”minä en jaksa kestää, hermot pettävät.” Tykistökeskityksemme ilmeisesti aiheuttavatkin edessä työskentelevissä työryhmissä jonkinlaisen pakokauhun siitä päätellen, että keskityksien aikana on kuultu, todennäköisesti jonkun tulenjohtajan, sanovan: ”Kaikki pojat ovat juosseet karkuun. Täällä ei ole ketään johtamassa, kaikki ovat livistäneet...”
    Politrukkien kiihotuksen tuloksena näyttää vih.joukoissa olevan sellainen käsitys, että suomalaisilla joukoilla on muonan puute. Eräs tulenjohtaja sanoi näet kerran toiselle: ”Siellä on nälkä ja harmissaan heittelee kranaatteja.”"

    http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4466106

    VastaaPoista
  7. Suomalaisia syytetään viime sodissa rypemisestä mutta tosiasiassa kaikkein irvokkainta ja ällöttävintä on tämä Venäjän moderni nyt jo lähes kaupallinen Suuren Isänmaallisen Sodan kultin palvonta. Edelleenkin puuttuu selitys siitä miksi Breznevin tiimi loi kultin. Onko syynä se että koko reaalisosialismilta näytti 1960-luvun puolivälissä olevan veto lopussa ja alettiin vatkata tätä pyhää sotaa. Putinin sekasotkuun kuuluu koplata Stalin, NKVD, ortodoksinen usko, Pietari suuri ja Itä-Euroopan "vapauttaminen" yhteen. On siinä soppaa kerrakseen. Leninillä ei kyllä ole mitään jakoa päästä tähän synodiin. Tämä alleviivaa sen miten konservatiivinen stalinism pohjimmiltaan oli. Sen huomaa heti Zdanovin kulttuuripoliittisista kannanotoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "koko reaalisosialismilta näytti 1960-luvun puolivälissä olevan veto lopussa"

      Täsmentäisin, että 1970-luvun puolivälistä. 1960-luvun alussa Hrustsev julisti sosialismin ohittavan kapitalismin ja Kekkonen päiväkirjoissaan pelkäsi samaa. Markkinatalous ohitti suunnitelmatalouden siinä vaiheessa kun massateollisuus alkoi väistyä luovien innovaatioiden tieltä.

      Poista
  8. Pikkuisena huomiona vain, mutta erona muihin toisen maailmansodan armeijoihin suomalainen keskivertosotilas oli melko vanha: ei parikymppinen nuorukainen, vaan kolmekymppinen perheenisä. Tämä tosiasia mielestäni selittää Suomen armeijan erityispiirteitä, vaikka tuskin sentään Talvisodan henkeä. Mutta ehkä se tuo siihenkin pienen vivahteensa: suomalaisen sotilaan urheus ei ollut niinkään nuorukaisen hurjuutta, vaan varttuneemman miehen ymmärrystä siitä, että nyt ei vain ole mahdollista antaa periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, talvisodassa olivat vielä vanhempia. Ks. blogi Matti Kuusesta.

      Poista
  9. Raatteen Tien Museo lähialueineen käy mielestäni hyvin talvisodan museosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenelle käy ja kenelle ei. Kyllä se oli vain sodan yksi nurkkaus, vaikka suurta lahtausta olikin.

      Poista
  10. Mielestäni talvisodan hengen takana olivat nämä kaksi asiaa:

    a) Köyhimmän proletaarinkin elintaso kasvoi harppa-askelin juuri 30-luvun jälkipuoliskolla, mikä ei suinkaan jäänyt merkille panematta (ja näissä asioissahan tärkeintä on suhteellinen kehitys - ei siis se, että nykymittarein oltiin silti ällistyttävän köyhiä, vaan se että mentiin hyvää kyytiä yläviistoon). Suomi selvisi suuresta lamakaudestakin itse asiassa varsin nopeasti; esim. Yhdysvalloissa Rooseveltin "uusjako" yskähteli pahasti ja vasta maailmansota lopulta selätti suurtyöttömyyden. - Suomessa talouskasvun hyöty sitä paitsi levisi tyydyttävän tasaisesti koko kansalle, kun sekä valtion- ja kunnallis- että työmarkkinapolitiikassa oli vähitellen havaittu, että järkevimpiin tuloksiin päästiin osapuolten asiallisella neuvottelulla.

    b) Kekkosen (haamukirjoittajan) muistelmateos toi aikanaan julki, että UKK:ta painoi läpi elämän muisto osallistumisesta punavankien teloitukseen. Myöhemmin se lienee osaltaan jopa vaikuttanut tiettyyn hempeähköön asennoitumiseen nuoren polven äärivasemmistoon.
    Epäilemättä samantapainen sydänääni on kuiskinut monenkin sarkatakin sisällä, miksei myös haalarin rintataskun paikkeilla. Olemmehan jo oppineet, että Kekkonen oli poikkeuksellisen kovaksikeitetty ja häikäilemätön luonne. Tavallinen keskiverto rivi-lahtari ja -punikki oli kaiketi vielä herkkämielisempi, vaikka suomalaiskansalliseen tapaan ei sitä ilmaissutkaan sanoin vaan toiminnallaan talvisodan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä nämä ajatukset pitkälti ostan.

      Poista
  11. Talvisotahan käytiin paitsi kadonneessa ajassa myös - nykysuomeksi - friikkimäisissä olosuhteissa. Silloinen suomalainen kesti niitä paremmin kuin vastustajansa. Suomi muuttunut niin paljon että kaikki muistomerkit ovat ikään kuin toivottomia tapauksia. Mutta yrittänyttä ei laiteta, kuten nykyään ei sanota... -jussi n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitää paikkaansa: suurin osa miehistä oli vaatimattomista oloista ja suuri osa oli tehnyt metsätöitä osaten tulla toimeen luonnossa. Puna-armeija puolestaan oli koulutettu käymään sotaa keski-Euroopan olosuhteissa.

      Poista
  12. Talvisodan ihmeisiin ja jatkosodan selityksiin liittyy Suomen Kuvalehden jo 1941 julkaisema "VAPAUTEMME HINTA Talvisodan 1939-40 sankarivainajien muistojulkaisu", johon oli pikavauhtia kerätty yli 26.000 miehen kuvat ja henkilötiedot kotipaikkoineen, syntymäaikoineen ja kuolinpäivineen. Suomi, Suomen armeija ja suomalaiset ymmärsivät, mikä oli sen uhrin arvo, jonka nämä miehet joutuivat antamaan. Heitä ei haudattu puskutratoreilla nimettöminä joukkohautoihin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.