torstai 2. huhtikuuta 2020

Demokratuuria kohti


Hallintovaltion paluu

Suomen ja siis myös Ruotsin väestötilastot kuuluvat 1700-luvun puolivälistä lähtien maailman parhaisiin. Maamme demografisen kehityksen kokonaisuus auttaa panemaan myös satunnaiset vaihtelut omaan yhteyteensä.
Väestöhistoriallemme on tuona mitattuna aikana ollut tyypillistä jatkuva kasvu, jonka tuloksena alle 400 000 ihmisen joukosta kehkeytyi 1900-luvulla viiden ja puolen miljoonan kansakunta, jonka osuus Euroopan ja maailman kokonaisuudesta oli kokoaan suurempi ja joillakin aloilla jopa varsin huomattava.
Matkalla on ollut paljon vastoinkäymisiä eli kuolleisuuspiikkejä ja sodat ja nälänhädät erottuvat selvästi käyrästä. Syntyvyys on kuitenkin pysynyt yleensä hyvin korkealla aina 1900-luvun alkuun saakka ja kuolleisuus laskenut koko ajan, mikä on siis tarkoittanut keskimääräisen eliniän pitenemistä, vaikka henkiin ei ole jäänyt pitemmällä tähtäimellä ketään.
1900-luvulla suuria kuolleisuuspiikkejä olivat vuodet 1918 ja 1939-1944. Sodissa kuolema iski erityisesti nuoriin miespuolisiin ikäluokkiin, mutta säästi naiset ja yleensäkin siviiliväestön. Palautuminen oli sodan jälkeen nopeaa, eikä nousujohteinen käyrä muuttanut suuntaansa.
Kuolleisuus keskittyy nykyään aina vanhimpiin ikäluokkiin ja yleisimmät kuolinsyyt ovat erilaiset sairaudet. Kuolemantapauksia on maassamme päivittäin noin sataviisikymmentä ja vuositasolla yli viisikymmentä tuhatta.
Ei ole odotettavissa, että koronavirus aiheuttaisi merkittäviä muutoksia tilanteeseen. Mikäli viruksen uhreina kuolee yhteensä 500-3000 henkeä, on se toki vain pieni lisä normaaliin kuolleisuuteen ja lisäksi on arvioitava, että osa kuolleista olisi menehtynyt johonkin muuhun tautiin, ellei virusta olisi tullut.
 Joka vuosihan kausi-influenssat tappavat useita satoja huonokuntoisia potilaita. Myös esimerkiksi vuoden 2018 helteiden arveltiin tappaneen Suomessa lähes 400 henkeä.
On luonnollista, ettei helteiden tai pakkasten aiheuttamien ylimääräisiä kuolemantapauksia nosteta kovin korkealle julkisessa sanassa tai politiikassa, koska niiden torjuminen ei käytännössä ole mahdollista.
Myös kausi-influenssojen on annettu vapaasti levitä ja tappaa niitä, jotka ovat jo lähtökuopissa muista syistä ja kuolisivat muussa tapauksessa todennäköisesti pian keuhkokuumeeseen.
Koronaviruksen kohdalla tilanne on aivan toinen. Tosin hallitus on lähtenyt siitä, ettei pandemiaa voi pysäyttää. Sen sijaan sen edistymistä pyritään hidastamaan, että voitaisiin turvata mahdollisimman monelle sairastuneelle tehohoitoa, jos sitä tarvitaan. Sen ohessa on erityisen suojeltavaksi ryhmäksi nyt valittu vanhukset. On huomattava, että tämä poikkeaa suuresti normaalista menosta.
Mutta merkittävä ero kausi-influenssaan on, että koronavirus saattaa olla huomattavasti useammin kohtalokas sairaus myös nuorille ja työkykyisille eikä ainoastaan sellaisille henkilöille, jotka jo valmiiksi ovat jonkin sairauden heikentämiä ja tulisivat varsin pian kuolemaan. Kuolemalla on aina syynsä ja sellaiseksi voidaan kirjata normaaliaikoina yleensä keuhkokuume. Sellainenhan koronakin itse asiassa on.
Hallitukset ovat lähes koko maailmassa ryhtyneet varsin dramaattisiin toimiin koronaviruksen aiheuttamisen terveyshaittojen minimoimiseksi. Joissakin tapauksissa pyritään Suomen tavoin vain hidastamaan taudin leviämistä, jotta tehohoitoa tarvittaessa voitaisiin antaa kaikille.
 Ruotsissa taas uskotaan joukkosuojaan ja yleisen elämänmenon rajoitukset ovat erittäin paljon lievempiä. Lienee lähdettävä siitä, ettei kummassakaan tapauksessa ole tarkoitus uhrata ihmishenkiä. Suomen tapauksessa pyritään pitkittämään prosessia. Tämän politiikan hintana ovat erittäin voimakkaat vaikutukset talouteen, varsinkin pienyrityksiin.
Kun valtio nyt velvoittaa ihmiset uhrauksiin, on sen velvollisuus myös huolehtia siitä, että menetykset mahdollisuuksien mukaan korvataan ja tietty oikeudenmukaisuus säilytetään.
Sota-aikana suuri osa miespuolista väestöä määrättiin rintamalle. Siellä henkensä menetti lähes satatuhatta ja kymmenet tuhannet vammautuivat loppuiäkseen. Sitä paitsi yli neljäsataatuhatta kansalaista menetti kotinsa ja omaisuutensa. Mitään vastaavaa ei toki nyt ole odotettavissa, mutta poikkeusoloihinhan valtion toimet nyt joka tapauksessa ovat johtaneet.
Taistelutehtäviä ei aikoinaan voitu muille delegoida, mutta niiden vaatimia uhrauksia pyrittiin eri tavoin kompensoimaan. Perheellisille rintamamiehille maksettiin kotiin niin sanottua sotakuukausipalkkaa ja perheet saivat tarvittaessa myös vuokratukea.
Kotinsa menettäneille annettiin asutustarkoituksiin maata, joka tarvittaessa pakkoluovutettiin maanomistajilta. Muut joutuivat maksamaan niin sanottua omaisuudenluovutusveroa, joka oli huomattavan suuri. Koska monet olivat yhteisen asian takia joutuneet antamaan henkensäkin, ei maan ja mammonan menetyksestä nostettu meteliä.
Sodan aiheuttamat kulut olivat valtavat. Kun vanhat ulkomaankauppayhteydet katkesivat, menetti valtio myös tullitulonsa ja otti sen sijaan käyttöön liikevaihtoveron. Sodan kustannukset nousivat kuuteenkymmeneen prosenttiin valtion menoista ja kolmeenkymmeneen prosenttiin kansantulosta. Ne olivat poissa hyvinvointia lisäävien hyödykkeiden tuotannosta.
Kotimaisten lisäksi myös ulkomaisia lainoja saatiin etenkin Saksasta. Sodan jälkeen ne peri Neuvostoliitto.
Väestön elintaso laski sotavuosina 1930-luvun alkupuolen tasolle, mutta tosiasiassa alemmas, sillä sota-aikana tuli paha puute myös peruselintarvikkeista. Vajaaravitsemus yleistyi ja nälänhätä oli jo hyvin lähellä. Tämä johtui sekä menetetyistä maa-alueista että tuotantopanosten sijoittamisesta sodan tarpeisiin.
Puutetta vastaan koetettiin taistella säännöstelytoimilla. Kuitenkin myös niiden aiheuttama rasitus jakaantui epätasaisesti ja säännöksiä rikottiin hyvin yleisesti. Tilanne muistutti sosialistista järjestelmää patoutuneena ylikysyntänä ja jatkuvana puutteena.
Sodan aikana väestö pantiin hevoskuurille poliittisen konsensuksen vallitessa. Suurista linjoista ei edes keskusteltu ja yhteistyöhenki nousi huomattavan korkealle, mikä ilmeni suurtalkoissa, asevelitoiminnassa ja muussa keskinäisavussa. Myös itse valtio alkoi muuttua sosiaalivaltion suuntaan.
Poliittisesti tämä prosessi merkitsi siirtymisestä oikeusvaltiosta kohti hallintovaltiota, kuten asia on kiteytetty. Ennen kansalaiset valvoivat oikeuksiaan, nyt heitä hallittiin käskyttämällä. On myös puhuttu demokratuurista. Valtiohan otti käyttöön erinäisiä diktatuureille kuuluvia instituutioita kuten sensuurin ja mielialatarkkailun.
Kaiken kaikkiaan sotavuodet merkitsivät ankaraa iskua sekä taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, että myös normaaleille demokraattisille instituutioille.
Keskustelua tärkeimmistä politiikan teemoista rajoitettiin ja pyrittiin antamaan kansakunnasta yksimielinen kuva ainakin ulospäin. Demokratian kannalta tämä oli vieras periaate.
Nyt voimme havaita ääniä, joissa hallintovaltiosta ollaan kovin innoissaan ja suoranaisen euforian vallitessa vaaditaan yhä lisää rajoituksia. Alan ennätyksenä voi pitää sen vaatimista, että sekä alkoholin myynti että moottoripyöräily kiellettäisiin, jotta tehohoitoa riittäisi mahdollisille koronan uhreille…
Miltei mitä tahansa voidaan nyt vaatia poikkeustilan nimissä ja odotan vain sitä hetkeä, kun kansalaisten liikkumista aletaan valvoa henkilökohtaisia puhelintietoja keräämällä. Komppania poliiseja meillä jo onkin vahtimassa ns. vihapuhetta. Onpa kiinnostavaa nähdä, milloin valvonta ja rankaiseminen ulottuu myös sellaisiin ajatusrikoksiin, joita ei julkisteta.
Poikkeusoloissa voidaan tehdä miltei mitä tahansa demokratian loukkauksia ja valitettavasti meillä näkyy olevan paljon sellaisia piirejä, jotka innoissaan kannattavat mahdollisimman suuria kieltoja ja puuttumista ihmisten elämään.
Tämän aineksen aktiivisuudesta on syytä olla huolissaan. Julkisuuteen tulevat nyt saafasistit ja -kommunistit, joille kansalaisajattelu on aivan vierasta ja jotka kannustavat hallitusta yhä pitemmälle menevään mielivaltaan. Tosiasiahan pon, että normaalin elämänmenon rajoittamiseen sisältyy aina mielivaltaa. Järjen käyttö halutaan silloin kieltää. Tunnemme ilmiön totalitaarisista maista ja jossakin määrin myös omalta sota-ajaltamme.
Niin sanotuista säännöstelyrikkomuksista tuli jokamiehen rikollisuutta. Itse asiassa ne usein olivat normaalin järjen käyttämistä pahempien seurausten välttämiseksi ja luultavasti pelastivat monia suoranaiselta nälkäkuolemalta.
Järjen käyttö on sosialismissa ja vartiopalveluksessa periaatteessa kielletty. Joskus sitä kuitenkin on käytettävä pahempien seurausten välttämiseksi.
Poikkeuksellisia keinoja ei sota-aikana käytetty turhaan. Koettelemuksesta selvittiin huomattavan vähillä vaurioilla, etenkin siviiliuhrien suhteen. Siitä myös toivuttiin paljon lyhyemmässä ajassa kuin kukaan olisi pitänyt mahdollisena.
Suomen valtion talous olikin ollut harvinaisen hyvässä kunnossa ennen sotia ja myös sotien aikana sen velkaantuminen jäi nykymittapuilla vähäiseksi eikä noussut edes lähellekään BKT:n arvoa. Sen ajan oloissa hyvin paljon menoja kyettiinkin maksamaan ihmisten selkänahasta, yksinkertaisella työllä ja kieltäymyksellä.
Poikkeusolot aiheuttivat valtavasti korvaamattomia vahinkoja. Niiden lisäksi tuli paljon sellaisia vahinkoja, joita ainakin yritettiin korvata, vaikka tuskin täysimääräisesti. Maan vapaudesta saivat kaikki maksaa hintaa, kuka enemmän, kuka vähemmän.
On vaikea sanoa, miten voimme nykyoloissa korvata sen vahingon, jonka ankarat säännöstelytoimet aiheuttavat etenkin pienyrittäjille. Koko operaation hintaa voimme toistaiseksi vain aavistella.
Tuntuu selvältä, ettei täysimääräinen korvaaminen ole mahdollista ja osa kansalaisista joutuu taas kärsimään toistenkin edestä.
Joka tapauksessa valtion toimenpiteiden takia syntyneet vahingot on pyrittävä mahdollisimman täysimääräisesti korvaamaan. Emme liene enää siinä tilanteessa, jossa laaja vapaaehtoisapu voisi sotavuosien malliin olla edes järjestettävissä, saati paljoakaan merkitä.
Ehkäpä sellaistakin sentään kannattaisi myös harkita? Yleinen mieliala tuntuu ainakin toistaiseksi sangen otolliselta ja näyttää myös hyväksyvän kaikki mahdolliset poikkeustoimet. Tuskinpa siinä on aihetta nostaa meteliä, vaikka mentäisiin niiden kukkarolle, jotka selviävät koko hässäkästä ilman suurempia tappioita.
Mutta tämähän on poliittinen kysymys.

23 kommenttia:

  1. "tämähän on poliittinen kysymys."

    Tämähän on poliittinen kysymys: Missä se loppusuora on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ollaan täytetty 70 v., ollaan kalkkiviivoilla, eli loppusuoran loppupäässä. Sitä asiaa ei voi muuttaa.

      Poista
    2. Mutta kyllä kai nyt sentään "arvohenkilöt" tuon rajapyykin jälkeenkin on pidettävä hengissä vaikka sitten millä ilveellä. "Älyllisiksi" ja, miksei, fyysisiksikin "siemenpuiksi" - kuten on jo tapahtunutkin?

      Poista
  2. Tylsintä onkin tuo rajoitusten raju kannatus. Tunnen myötähäpeää persujen ja kokkareiden takia, jotka haukkuvat tyttöjä liikaa lepsuilusta. Ihmisluonto on pelottelulle altis ja media vielä alttiimpi, koska päivittely-, surkuttelu- ja kauhistelu-uutiset myy. Politiikkojen on kuitenkin otettava tämä huomioon, koska enemmistöstä ne äänet löydetään. Trumppikin nöyrtyi tämän asian edessä ja Ruotsi seuraa perässä, joten ymmärrän, vaikken kannata, myös persujen ja kokkareiden vöyhötyksen.
    Me toisinjattelijat kuulumme vähemmistöön niin kuin aina, mutta kun tästä ei vielä rangaista, niin sanonpa vain, että ne kuolleet, jotka (ehkä) nyt säästetään, niin kostautuvat vähän ajan kuluttua toisilla, joiden terveys- psyykkinen kunto ja talous ovat romahtaneet, koska rajoitukset.
    Ongelmahan on siinä, ettei kukaan tiedä läheskään kaikkea koronaviruksesta ja vielä vähemmän tiedetään, mitä nämä rajoitukset tekevät yhteiskunnalle. No, se tiedetään, etteivät ne hyvää tee. Senpä takia on masentavaa tämä yksipuolinen kannatus rajoituksille. Olisi lohdullisempaa, jos kovempien rajoitusten kannattajat olisivat vain himpun voitolla.

    VastaaPoista
  3. Erilaiset hallintotoimet Suomessa ja Ruotsissa suhtautumisessa koronapandemiaan kertovat paljon enemmän maiden kulttuurieroista kuin päämäärärationalismin varassa tehdyistä strategiavalinnoista. Ruotsi on koko maailmassa poikkeus -- ja se on poikkeus myös monissa muissa valvontaa ja vapauksien rajoittamista edellyttävissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, esimerkiksi suhtautumisessa kehitysmaalaisten kansainvaellukseen.

    Noita kulttuurieroja ei mielestäni pysty selittämään muuten kuin psykohistorian ja kansallisen psykoanalyysin suunnasta. Vain freudilainen käsitteistö, jolla yhteisöilmiöitäkin voidaan kuvata ja selittää palauttamalla niitä kehityksen varhaisimpiin vaiheisiin ja ajattelun kerroksellisuuteen, on validi kulttuurieroja käsitteellistettäessä.

    Eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on aika heikoilla yrittäessään "opillisissa" raamituksissa käsitellä yhteiskuntatodellisuudessa laidasta laitaan ilmeneviä yhteisominaisuuksia. Tarvittaisiin enemmän "sosiaalista mielikuvitusta", kuten Erik Allardt totesi.

    Siinä missä suomalaisia riivaavat pitkästä alistushistoriasta sisäistetyt kaksinapaiset ajattelumallit, jotka johtavat antagonistisiin asenteisiin ja aggressioon, siinä ruotsalaisia täydellisesti määräävät piilotajuntaan jäävät ristiriidat, joiden nostaminen päivänvaloon on aivan mahdotonta. Kaikki yhteiselämä perustuu "poliittiseen korrektiuteen", kaikessa julkisessa kanssakäymisessä normatiivisesti noudatettavaan "hyvätapaisuuteen", joka tekee ruotsalaiset täysin kyvyttömiksi kaikkien kipeiden ja vaikeiden kysymysten käsittelemiseen.

    Siinä ei siis ole kyse mistään mitä voisi pitää esimerkiksi päämäärärationalismina. Jos kysyt ruotsalaisilta, he kyllä väittävät että siinä on kyse nimenomaan päämäärärationalismista. Tämä tietoisuudessa tapahtuva opillinen kirjaaminen on kipeän alitajunnan älyllinen väistöliike.

    Se, ettei mitään linjaa ole oikeasti valittu, vaan kyse on heille ominaisesta "peittelyn taidosta", käy päivä päivältä yhä selvemmäksi senkin takia, että käytännössä heidän on tilanteen edetessä seurattava kaikkialla muualla maailmassa hallitusten omaksumia ratkaisuja, karanteeneja ja eristyksiä. He tulevat siinä vain jälkijunassa, ja siitä maksetaan sitten lopulta myös yhteisöeheyden mittarilla kovempi hinta. Nimeäni klikkaamalla asiasta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalainen ylimielisyys ilmenee nyt pohjoisrajan sulkemisessa, aseena jopa diplomaattinen painostus. https://www.lapinkansa.fi/ruotsi-yrittaa-estaa-lansirajan-sulkemisen-diploma/759398
      En ymmärrä mikä tässä niin vaikeaa voi olla, Suomen ja Viron välinen liikenne on takuulla moninkertainen verrattuna pohjoisrajaan ja sopimus syntyi, siitä voi ottaa mallia.

      Poista
  4. Tosiaan selkeästi muuten maat, joissa toisten työstä elämistä rationalisoivilla (eri haaroineen löyhästi ehkä "liberalismiksi" niputettavissa olevilla) ideologioilla on pisimmät perinteet, ilmensivät selkeästi tiettyä nitkahdusta ennen kuin rupesivat uskomaan, että nyt paha ei tapahdu vain palvelusväelle. Kaikki kusipäämaat kuuluvat tähän laidasta laitaan, angloamerikkalaisesta maailmasta Sveitsin kautta Ruotsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipas hauskaa löytää maa, jossa ei "eletä toisten työstä".
      Mutta mitä moralismin rajoihin tulee, on hyvä muistaa myös klassikoita: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=pereat

      Poista
    2. Hyvä vasemmistolainen pointti sulla tässä.
      Mutta siis minä tarkoitin "toisten työstä elämisen rationalisointia", mikä on vielä astetta näppärämpi ratkaisu.

      Poista
  5. On erittäin tärkeää kiinnittää huomio mittasuhteisiin, tekojen vaikutuksiin ja suunnitelmaan siitä, että miten Suomi palautetaan normaalin talouden ja demokratian tilaan nykyisestä. Tolkku, maltti ja läpinäkyvyys mukana päätöksiä tehdessä.

    Minkälainen on Suomi tämän poikkeustilan jälkeen?

    Ajetaanko poikkeustilalla myös sellaisia piilotavoitteita uudeksi normaaliksi, joita ei normaali tilanteessa muuten saataisi läpiviedyksi, eli liittyykö poikkeustilaan myös yhteiskunnallisia piilotavoitteita? Mitä ne voisivat olla ja miksi?
    Ainakin globalisti piireissä on jo ryömitty päivänvaloon rummuttamaan maailmanhallitusta, digitaalista valuuttaa ja puputettu digiloikkaa koska Covid-19. Mitä muuta?

    Demokratian ongelma.
    Medialla on ihmisten ajattelemiseen ja käyttäytymiseen suuri vaikutus. Totalitarismissa ihmiset yleensä tajuavat, että media ylläpitää muokattua ja sepitettyä totuutta, jotta vallan kulissi ja unelma pysyisi pystyssä.

    Demokratiassa poikkeustilojen aikana totalitarismin tapaan korostuu muokattu, retusoitu ja sepitetty todellisuus ja tunteet. Massat osallistetaan, ehdollistetaan ja ohjeistetaan yhteistä uhkaa vastaan jolloin laumat saavat yhteisen oikeutuksen, kokemuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen.

    Näin annetun, osallistetun ja muokatun todellisuuden tunteen avulla ihmiset saadaan haluamaan itseään koskevia rajoituksia ja vallan keskittämistä, sekä johtajaa joka median keinoin saadaan näyttämään vahvalta ja hyvältä johtajalta, jota seurata. Laumalle on tärkeintä yhteenkuuluvuus ja vaikeina aikoina saman arvopohjan omaava johtaja jota seurata. Näinhän Euroopassa on taas todistettavasti käynyt monessa maassa.

    Demokratian nimissä poikkeusaikoina johdateltu lauma haluaa kaventaa demokratiaa, sekä yksilön ja yhteisöjen vapautta yhteisen - kaikkia yhdistävän asian ja kokemuksen nimissä - ja pitämään toimintaa demokraattisena ja järkevänä. Näin kaiketi saadaan mahdollisimman monelle heidän kaipaamansa henkinen laumasuoja älyllistä tartuntaa vastaan.

    Yhteiskuntaruumiin demokraattisen tilan heikkenemisen seuraava oire lienee älyllisten tartuttajien eristäminen ja/tai hiljentäminen.





    VastaaPoista
  6. ”Demokratuuria kohti”

    Sannamarinin rakastajattaret ovat kaikki punahuulisia.

    VastaaPoista
  7. "paljon sellaisia piirejä, jotka innoissaan kannattavat mahdollisimman suuria kieltoja ja puuttumista ihmisten elämään."

    Onko niitä paljon tai ainakaan merkittäviä. Hallitus, erityisesti sen oikeusministeri, korostavat minusta, että valtuuslain nojalla perusoikeuksia rajoitetaan vain siinä laajuudessa, mikä on välttämätöntä tavoitteen vuoksi.

    Yksittäisiä hörhöjä aina löytyy, kuten se päihdelääkäri, joka vaati alkojen sulkemista. Siitäpä vasta kapina syntyisi... Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että poliisin kotihälytysten määrä on noussut.

    Itseäni kyllä surettaa se, että konsensuksen määrä näyttää pienemmältä kuin sotien aikana. En nimittäin usko, että pienellä kansakunnalla on varaa yhtä suureen määrään erimielisyyttä kuin suuremmilla. Englanti oli parlamentaarisen demokratian kehto, mutta tiukka kuri sielläkin oli.

    VastaaPoista
  8. "Kun valtio nyt velvoittaa ihmiset uhrauksiin, on sen velvollisuus myös huolehtia siitä, että menetykset mahdollisuuksien mukaan korvataan ja tietty oikeudenmukaisuus säilytetään...
    Tuskinpa siinä on aihetta nostaa meteliä, vaikka mentäisiin niiden kukkarolle, jotka selviävät koko hässäkästä ilman suurempia tappioita."

    Enpä osaa olla eri mieltä, vaikka itseäkin kirpaisisi. Sitä paitsi tuontyyppisiä ajatuksia on esitetty jo ennen koronaakin (Osku Pajamäen sukupolvisota). Kyllähän sitä vanhan kansansadun mukaiseen kaukalosta ruokailevan vanhuksen rooliin on jo osannut varautua.

    VastaaPoista
  9. "Poikkeusoloissa voidaan tehdä miltei mitä tahansa demokratian loukkauksia ja valitettavasti meillä näkyy olevan paljon sellaisia piirejä, jotka innoissaan kannattavat mahdollisimman suuria kieltoja ja puuttumista ihmisten elämään."

    Eiköhän se aina ole niin, että sotien ja muiden äkillisten kriisien aikaan päätöksentekoa on keskitetty ja diskuteeraamista vähennetty. Punakaartissa kai äänestettiin, mutta lopputulos ei ollut erityisen rohkaiseva.

    Olen vähän vaistoavani, että noita reippaita päätöksiä ovat tehneet viher-vasemmistolaiset nuoret naiset. Jos Halla-ahon hallitus olisi tehnyt samat päätökset - tai vielä pidemmälle menevät - olisiko nurina ollut yhtä suuri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydennys: Olen vähän vaistoavani, että eniten eräitä harmittaa, että noita reippaita päätöksiä ovat tehneet viher-vasemmistolaiset nuoret naiset. 

      Poista
    2. Kah, mistähän moinen etiäinen? Olisi kivempi jos joku muu?

      Poista
    3. Miten minusta tuntuu, että jos persut olisivat päätösten takana, olisi alkanut sellainen älämölö, ettei tässä maassa ennen kuultu.

      Poista
    4. Noinhan se on.

      Mutta pelottavinta tässä on, että Marinin hallituksen vallankaappaus kriisin varjolla noudattaa melko täsmälleen Hitlerin valtaannousun kaavaa. Ja kansa hurraa, kuten Saksassa aikanaan.

      Mertarannan sanoin: "Herrajumala mitä sieltä tulee!"

      Poista
    5. "Marinin hallituksen vallankaappaus kriisin varjolla noudattaa melko täsmälleen Hitlerin valtaannousun kaavaa."

      Vallankaapausten tekniset mekanismit ovat arvoneutraalisti samanlaiset (Edward Luttwak Vallankaappauksen käsikirja 1969), vähän samaan tapaan kuin Gestapo ja GPU seuraajineen eivät teknikoiltaan ja taktiikoiltaan hirveästi eronneet toisistaan. Tämä päätee vallanoton ja -käytön mekanismeihin laajemminkin, toki demokratioilla ja eriasteisilla diktatuureilla on tietty perusero (vrt Marin ja Orban).

      Poista
    6. Ok. Komppaan oikeastaan vain prof. Vihavaisen kommenttia klo 19.35, mutta vain toista kautta.

      Poista
  10. Persut pelasivat korttinsa huonosti, kun vaativat alussa rajoituksia ja sitten saivat ne. Mistä nyt voisi räksyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos ne olisivat vaatineet liberalismia ja kansalaisoikeuksia, sitä olisi nauraneet naurismaan aidatkin.

      Poista

Kirjoita nimellä.