maanantai 30. marraskuuta 2020

Euroopan naapurista

 Suhtautumisia


Kun kysyy ihmisiltä asioita, kannattaa aina miettiä, miten kysyy, jos haluaa jo etukäteen saada tietynlaisia vastauksia.

EVA esitti hiljattain suomalaisille kysymyksen, jossa ensin todettiin, että Venäjällä on omat ongelmansa ja sitten kysyttiin, onko suomalaisilla mitään syytä suhtautua maahan kielteisesti. 31% katsoi, ettei ole, mutta 50% oli sitä mieltä, että on.

Venäjän politiikasta mahdollisesti huolestuneiden –näin tulkitsen kysymyksen- määrä oli kasvanut vuodesta 2012 peräti 31 prosenttiyksikköä. Todettakoon nyt vielä erikseen, ettei kyselyssä lainkaan käsitelty suhdetta venäläisiin. Kehitys lienee enemmän tai vähemmän ymmärrettävä ottaen huomioon sen kansainvälisen konfrontaation ja pakotesodan, jossa meillekin on osoitettu paikkamme.

Iltalehti kertoo, että tuo kielteinen 30% on joka tapauksessa sama kuin eurooppalainen keskimäärä, joten ne, joilla on tässä suhteessa ollut ambitioita, voivat olla tyytyväisiä. Nato-jäsenyyttä kannatti kuitenkin vain 22% ja vastusti 45%, minkä arvaan ainakin muutamia harmittavan. Jos demokratian pääperiaatteita vähänkään kunnioitetaan, ei jäsenyyttä siis joka tapauksessa ole odotettavissa.

On aika selvää, miksi moni katsoo, että olisi vähän liikaa sanoa, ettei nykyiseen Venäjään ja sen politiikkaan olisi kerrassaan mitään syytä suhtautua kielteisesti. Mikäli olisi kysytty, suhtaudutaanko siihen kielteisesti, olisivat luvut varmaankin myös olleet aika korkeita, joskaan tuskin yhtä korkeita kuin tuolla nyt käytetyllä kysymyksellä. Pelkääminen tai vihaaminen ovat sitten taas jo aivan eri asioita.

Tässä yhteydessä on kiinnostavaa kysyä, miten Venäjällä suhtaudutaan länteen. Suomihan on ulkopolitiikassaan varsin tiukasti EU:hun sidottu.

EU:hun suhtauduttiin Venäjällä Levada-keskuksen tämänvuotisen kyselyn mukaan seuraavasti:

oikein hyvin suhtautui 5% (vuonna 2018 3%), etupäässä hyvin 44% (29), etupäässä huonosti 25% (33) ja oikein huonosti 11% (13). Sitten oli niitä, joiden  oli vaikea sanoa mielipidettään.

Suhtautuminen oli siis joka tapauksessa voittopuolisesti myönteistä: tänä vuonna yhteensä 49% suhtautui hyvin ja 36 %huonosti. Sitä paitsi muutosta parempaan päin oli tapahtunut aika lailla parin vuoden aikana.

Tätä voidaan verrata suhtautumiseen USA:han. Oikein hyvin suhtautui 4%(vuonna 2018 2%), etupäässä hyvin 38% (23), etupäässä huonosti 28% (20) ja oikein huonosti 18% (20).

Usein vihollisenakin koettu USA ei siis noussut ihan Euroopan tasolle myönteisissä arvioissa, mutta tilanne oli sielläkin merkittävästi parantunut.

Oliko Venäjällä sitten syytä pelätä Natoa kysyttiin tänä vuonna. 16% mielestä näin oli ehdottomasti, lähinnä näin olivat asiat 36% mielestä. Vastaus oli lähinnä kielteinen 12% mielestä.

Entä oliko Nato-mailla syytä pelätä Venäjää? 12% mielestä kyllä, 23% mielestä lähinnä kyllä ja 22% mielestä lähinnä ei.

Molemminpuolinen pelko oli siis ainakin jossakin määrin perusteltu noin puolesta vastaajista. Entä millainen Venäjän suhteen länteen nähden pitäisi olla?

3% mielestä se tulisi nähdä vihollisena (7% vuonna 2016), 16% mielestä kilpailijana (24), 67 mielestä partnerina (55), 11% mielestä ystävänä (4). Aika vähän siis on niitä, joiden mielestä on olemassa jokin syy näiden osapuolten pysyvälle vihollisuudelle. Ehkäpä sen idean kannattajat ovat hautoneet joitakin euraasialaisia tai muita geopoliittisia pilvilinnoja. Onhan sitä kaikenlaista evankeliumia sielläkin kansalle julistettu.

Entäpä suhde Kiinaan? Jättiläisen henkäys taitaa tuntua yhä voimakkaampana Venäjän takaraivossa, joten kysymys on varsin oikeutettu. Miten Kiinaan pitäisi suhtautua?

Vuonna 2020 12% katsoi olevan syytä suhtautua oikein hyvin, 53% lähinnä hyvin, 16% lähinnä huonosti ja 8% oikein huonosti. Kaksi vuotta aiemmin oli Kiinan rankkaus ollut hieman vieläkin parempi.

Hyvään suuntaanhan kansainväliset suhteet siis näyttävät venäläisten mielestä olevan menossa ja se on kovin ilahduttavaa. Levada-keskus on myös kysellyt laajasti ihmisten mielipidettä siitä, katsovatko he olevansa eurooppalaisia, pitävätkö he Venäjää suurvaltana ja onko muilla mailla syytä ottaa oppia Venäjästä.

Lyhyesti sanoen, enemmistö venäläisistä ei katso olevansa eurooppalaisia, yli 70% pitää Venäjää suurvaltana ja yli 50% katsoo, että Venäjä on muille jäljittelyn kohde. Yli 70% katsoo, etteivät ulkomaat toivo Venäjälle hyvää.

Muutokset ovat aika nopeita. Ei-eurooppalaisuus, johon liittyy myös kysymys siitä, haluttaisiinko liittyä EU:hun, on nopeasti kasvanut sekä Turkissa että Venäjällä. Ajatus Venäjästä taas suurvaltana on sekin aika tuore, vielä vuonna 2005 näin ajatteli vain noin 30% vastaajista.

Kukaan ei tiedä, miten monta vuotta (vuosikymmentä, vuosisataa?) mieletön sanktiosota tulee jatkumaan. Siitä on tietenkin pelkkää vahinkoa molemmille osapuolille ja Euroopalle luultavasti enemmän kuin Venäjälle.

Lohdullista on joka tapauksessa havaita, etteivät käsitykset maiden välisistä suhteista ole yksiselitteisesti ankkuroituneet päivänpolitiikkaan myöskään Venäjällä, jossa Levada-keskus näki Krimin kriisin aikoihin jo huolestuttavia hurmosilmiöitä.

Kiinnostavaa on myös havaita, ettei Suomen yleisessä mielipiteessä ole kyetty lyömään läpi ideaa Natoon liittymisestä, vaikka valtamedia on panostanut asiaan valtavasti vuodesta toiseen. Venäjä-kielteisyyttä –itse asiassa epäluuloisuutta- on sentään saatu aika huomattavasti puristettua esiin tietyllä kysymyksenasettelulla, vaikka sekin taitaa enimmäkseen asustaa vain pienessä osassa kansaamme.


43 kommenttia:

  1. 'yli 50% katsoo, että Venäjä on muille jäljittelyn kohde.' No, tämä taitaa kyllä olla utopiaa. Tuskin kenellekään (ainakaan Suomessa) Venäjä on jäljittelyn kohde. Yleensä Venäjä on nähty huonon tuotteiden laadun ja viranomaisbyrokratian pesänä, jossa kansaa manipuloidaan, olipa vallassa kommunistit tai Putin. Tietysti nykyinen kehitys myös Suomessa on johtamassa kansan suun tukkimiseen ja yhteen totuuteen, jota vallassa oleva poliittinen eliitti pitää yllä oikeustoimin. Joten, Suomessa ollaan venäläisen kehityksen tiellä. Eurostoliitto tai Neuvostoliitto, YYA:ta pukkaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. "Nato-jäsenyyttä kannatti kuitenkin vain 22% ja vastusti 45%, minkä arvaan ainakin muutamia harmittavan. Jos demokratian pääperiaatteita vähänkään kunnioitetaan, ei jäsenyyttä siis joka tapauksessa ole odotettavissa."

    Erikoista meillä on, että vasemmisto on vastustanut sekä Naton jäsenyyttä, että itsenäisen puolustuksen ylläpitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se johtuu vanhasta vasemmistoromantiikasta - vastustetaan imperialismia ja kannatetaan rauhaa.

      Poista
    2. Neukkulassa käytettiin "rauhanpommeja" ja muita "rauhan" aseita.

      Muiden aseet olivat "imperialismin" työkaluja.

      Rauhaa ei vielä ole näkynyt vaikka AK-47 on levinnyt ympäri maailmaa.

      Ja muitakin rauhan työvälineitä on itärajan takana tuotettu.

      Poista
    3. Eivät vasemmiston erikoisuudet tuohon lopu. Sillä kun vastustetaan sekä Naton jäsennyyttä että itsenäisen puolustskyvyn ylläpitoa että Putinia. Tulee mieleen epäilys, että tuossa saattaa olla kyse naisen logiikasta, mikä taas ei ole sidottu biologiseen sukupuoleen.

      Poista
    4. Oikeiston erikoisuuksia esiittelet?

      Poista
  3. Kysymys

    Hyvä Timo, proffa.

    Kun olet useasti näissä kirjoituksissa arvostellut Venäjää kohtaan asetettuja sanktioita, niin saisiko vastauksen, miten vuoden 2014 Krimin valloitukseen ja yhä jatkuvaan sotaan itä-Ukrainassa EU:n pitäisi suhtautua?
    Hyväksyä se Venäjän oikeutettuna toimena?
    Vastata Venäjälle asevoimin?
    Vai miten?
    Odotan vastaustasi mielenkiinnolla.
    T.
    Pekka Kymäläinen
    Kajaani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen nykyistä korkeampaa sivistystä puhuttiin käsitteestä fait accompli. Näinhän se on tapahtunut myös Serbian rajonen muutelun kanssa. Toiset sitten sen tunnustavat ja toiset eivät. Krim, ei missään tapauksessa ole ollut Ukrainan ikivanhaa elietta, toisin kuin Kosovo Serbian.
      Luulen, ettei mediän Venäjän suhteen kannata olla oleellisesti hurskaampia kuin esimerkiksi USA:n.
      Kaikella on hintansa ja kyllä pelkän hurskastelun hinta muodostuu kohtuuttomaksi tuolla pakotepolitiikalla. On aivan selvää, ettei sitä tgietä voida odottaa mitään ratkausa tai muutakaan myönteisiä tuloksia. Kielteisiä kyllä.
      Tuon jäätyneen konfliktin kanssa pitäisi myös saada asiat liikahtamaan. Sen ikuinen pitkittäminen on kohtuutonta.

      Poista
    2. Pahoittelen lyöntivirheitä. FB:ssä taitaa olla jokin generaattori niitä tekemässä.

      Poista
    3. "Luulen, ettei mediän Venäjän suhteen kannata olla oleellisesti hurskaampia kuin esimerkiksi USA:n."

      Kosovon sodassa oli minusta kaksi eroa: USA ei anastanut aluetta itselleen ja sen perusteena oli nimenomaan Kosovon albaaneihin kohdistuvat lähes kansanmurhaan verrattavat sortotoimet. Lisäksi se taisi perustua jonkinasteiseen kansainvälisen yhteisön mandaattiin.

      Muutoin ks kommenttini alla klo 17.28.

      Poista
    4. Todellista reaalipolitiikkaa

      ”Toiset ne vaan rajoja siirtelee”, todettiin Tuntemattomassa.
      Jo yli kuusi vuotta kestänyt konflikti keskellä Eurooppaa ei varmasti luo Suomenkaan päättäjille tunnetta, että rauhassa tässä elellään.
      Ratkaisu Venäjän ja Ukrainan kriisiin on saatava. Mutta se vaatii myös Venäjältä vastaantuloa.
      Ei ole kovin paljon haluja siihen suuntaan näkynyt ja itänaapurimme johto varmaan toivoo, että Krim jotenkin unohtuu. Parasta Venäjän johdolle tietty olisi, että EU olisi mahdollisimman hajanainen ja kiistelisi omissa liemissään, jotta Ukrainan todellisuus unohtuisi.

      Mutta ei tämä mene läpi, jos Venäjä vain uhoaa entisestään.
      Jotain sodan päättymiseksi on keksittävä.
      Mitä arvon proffa on mieltä siitä, että Venäjä tulisi vastaan jollain tavalla ja sanktioita voitaisiin katsella uudella perustalla.
      Vai pitäisikö vaan Venäjän toimet hyväksyä? No entäs sitten, kun Moskova alkaa suunnata pieniä vihreitä kohti Baltiaa.

      Obaman muisteluissa juuri kerrotaan; että kymmenen vuotta sitten Natolla ei ollut juurikaan valmiuksia puolustaa esim. Viroa, jos Venäjä olisi rynninyt kohti Tallinnaa.
      No nyt tilanne on kai toinen.
      Ja Ukrainaan vielä - kuinka kauan Venäjän talous kestää jatkuvaa kuumaa konfliktia lähialueellaan.

      Poista
    5. Jotakinhan Venäjänkin pitäisi voida kansalaisilleen esittää asian ratkaisemisesta koituvina etuina.
      Itse se on jo menettänyt melkein kaiken suhteissaan entisen neuvostoliiton maihin. Euraasian liitto ei ole enää edes vitsi.
      Eiköhän sillä puolellakin ole paineita päästä pois tilanteesta. Ulospääsyn pitäisi vain olla niin sanotusti kunniallinen. Se on kumma juttu, mutta nöyryytyksiä monet valtiot kammoavat kuin ruttoa, vaikka juuri ne ovat opettavaisimpia.

      Poista
    6. Paasikiveä

      Luin juuri uudelleen Paasikiven Toimintani Moskovassa 1939-41 jne. ja siinä tämä isojen valtioiden herkkähipiäisyys tuli toistuvasti esille.
      Eivät ole tavat muuttuneet.
      Valtionjohto kaipaa siis psykologiaa avuksi selittämään tyhmä toiminta viisaaksi ja sillä perustelemaan kansalle, ettei virhettä tullut tehtyä.
      Kiitos vastauksestasi.

      Poista
    7. "isojen valtioiden herkkähipiäisyys tuli toistuvasti esille."

      Luulen, että lännen suurin virhe NL:n sortumisen jälkeen oli tämän tekijän, joka on Venälle aina ollut tärkeä (Gilles), sivuuttaminen. Venäjää olisi pitänyt kohdella silkkihansikkain, respektillä; ja mikä ettei maan ydinase- ja muut asevoimat huomioiden. Sen vuoksi Krimin kysymykseen pitää löytää Venäjän silmissä kunniallinen ratkaisu (ks kommenttini 30.11. Klo 17.28).

      Poista
  4. Ajatellaan ihan teoreettisesti, että Venäjä hyökkäisi Suomeen.

    Pikaisesti järjestetyssä nettiäänestyksessä kysyttäisiin, että puolustaudummeko ja annamme konetuliaseiden laulaa ja tykistön ampua hyökkääjät riekaleiksi vai antaudummeko heti, jolloin vältymme ihmisuhreilta ja sotatantereelle kaatuneilta puolin ja toisin.

    Sinisilmäisen humanismin ohjaamina hieman yli puolet olisi sitä mieltä, että antaudumme ilman vastarintaa. Mitä sitten todella tekisimme tällaisen äänestystuloksen saatuamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttee saada se hyökkääjä sopivasti tapettavaksi, vasta sitten siitä ongelma tulee.

      Poista
    2. Jos uskomme Paasikiveä, niin Venäjällä on Suomen suhteen vain sotilaallisia (puolustuksellisia) intressejä. Niistä lähtien on vaikea kuvitella edes teoreettisia syitä hyökätä Suomeen.

      Poista
    3. Nykysodassa Venäjän joukot ovat jo miehittäneet Suomen ennenkuin tuollainen äänestys olisi tehty, Venäjä tavoittelee muutaman tunnin toimintakykyä eikä Talvisodasta viisastuneena jättä meille mitään liikekannallepanoaikaa. Sen vuoksi tuo päätöstä pitää tehdä valmiiksi - vastuullisten tahojen toimesta eikä millään huutoäänestyksellä.

      Jos uskomme Paasikiveä. Itse uskon, että heikkoina hetkinä Venäjän intressit ovat puolustuksellia - joka voi tarkoittaa omia joukkoja molemmin puolin rajaa - kun taas voiman päivinä "kasakka otta kaiken, mikä ei ole kiinni". Niin ovat suurvallat aina toimineet: levittäytyneet kunnes toinen voima ne pysäyttää tai voimat ovat uupuneet.

      Poista
    4. Talvisodan suurin munaus Neuvostoliiton kannalta oli yllätyshyökkäys ja nukkehallitus.
      Siinä tilanteessa Suomi voi vain taistella (tai antautua, mutta se tuli harvalla mieleen).
      Jos olisi esitetty ultimaatumi: alueluovutukset (Hanko) tai sota, olisi tilanne ollut aivan toinen. Äänestys eduskunnassa olisi ollut kiinnostava.

      Poista
    5. "Talvisodan suurin munaus Neuvostoliiton kannalta oli yllätyshyökkäys ja nukkehallitus."

      Sanoisin itse pikemminkin liian heikko yllätyshyökkäys, jonka voimia oli turhaan siroteltu Laatokan pohjoispuolelle, Suomi kun on aina vallattu hameenhelmoista käsin.

      Kuusisen hallitus kai oli välttämätön viikunanlehti.

      Ultimaatum-ajatus on mielenkiintoinen, olisikohan Eljas Erkko pystynyt esittämään senkin bluffina? Luulen, että Mannerheim tuohon aikaan pessimistinä pystynyt puhumaan järkeä. Mielenkiintoinen kysymys sitten on, mitä olisi vuonna 1940 tapahtunut ilman Talvisotaa, varsinkin jos NL:n armeija olisi päässyt kesällä liikkeelle.

      Kaikista mielenkiintoisin kysymys on, mitä olisi Barbarossa 1941 tapahtunut jos Puna-armeijan huono sotakunto olisi havaittu vasta kesällä tai syksyllä 1940.

      Poista
  5. Onko kellään sisäpiiritietoa sisäministeri Ohisalon toimista?

    Nimittäin kuvittelen ja epäilen, että sisäministeri Maria Ohisalo kimmastuneena polkee jalkaa ja kiljuu vihaisia syytöksiä ja moitteita poliisille, joka edes yrittää pitää laillista järjestystä yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä kuvittelet.

      Poista
    2. Mä oikein kärsin, kun sä "Nimetön" et tiedä yhtään mitään.

      Poista
    3. Yle uutisoi tänään isosti Ohisaloon kohdistuneen uhkauksen... tähätinristikko ja pommiuhkaus, jne.

      Mutta jostakin ihan käsittämättömästä syystä tuohon Ylen uutiseen ei mahtunut se, että uhkaaja oli "omia", tosin sanoen vihreän liikkeen militantin siiven, Ekokapinan johtava "aktivisti".

      Yle ei varmaan tullut ajatelleeksi, että jättämällä tällä kertaa uhkaajan taustan mainitsematta se saattoi aivan vahingossa luoda mielikuvaa, että taas ne kauheat äärioikeistolaiset ovat meidän Ohisalomme kimpussa.

      Vai tuoko juuri olikin tavoite?

      Huonoa journalismia joka tapauksessa, kun varsinainen uutinen salataan.

      Poista
    4. Nostaahan se ymmärrettävästi raivoa, kun Ekokapinan johtava tukija sisäministeri Maria Ohisalo ei tuekkaan tarpeeksi näkyvästi julkisuudessa. Ohisalo puhuu vain ympäripyöreitä ja antaa epäselvää tukea julkisuudessa. Eihän tällainen lepsuilu riitä.

      Poista
    5. Korjaus tuonne aikaisempaan: Tuon Ohisaloakin uhanneen vihermilitantin porukan nimi oikea nimi on Elokapina, ei Ekokapina, kuten virheellisesti esitin.

      Poista
    6. Uhri on syyllinen, niin kuin aina oikeistolla?

      Poista
    7. "Uhri on syyllinen, niin kuin aina oikeistolla?"

      Tuohan on Demlan periaate. Ei sitä muiden passaa omia.

      Poista
    8. Jos tuo Matiaksen esittämä on totta, niin katson kyllä median huiputtaneen minua aika härskisti.

      Tosin seuraan vain luotettavia ja vastuullisia medioita.

      Poista
  6. "Venäjän politiikasta mahdollisesti huolestuneiden –näin tulkitsen kysymyksen- määrä oli kasvanut vuodesta 2012 peräti 31 prosenttiyksikköä."

    Tähän on epäilemättä määräävästi vaikuttanut Krim 2014. Sen merkitystä ei pidä vähätellä: 1945 jälkeen kansainvälisessä oikeudessa omaksuttiin se periaate, että valtioiden rajoja ei muuteta sodalla. Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliittokin sitoutui tähän ETYK-sopimuksella. Nyt Venäjä toimillaan 2014 käytännössä irtisanoutui tästä periatteesta, vaikka oli eroamissopimuksessa taannut Ukrainan rajat. Se ei Suomen kaltaisten pienten valtioiden kannalta ole hyvä asia.

    Se on sitten toinen juttu, että monin hyvin perustein Krim voidaan katsoa historiallisesti "venäläistä maata" ja asukkaiden enemmistö identifioi itsensä venäläiseksi. Nyt pitäisi vain keksiä jokin kunniallisesti ratkaista asia ja palauttaa lännen ja Venäjän välisestä suhteesta. Ehdotus: sadan vuoden mittainen moratorio, jonka yhteydessä Venäjä ilmoittaa pitävänsä aluetta osanaan ja länsi ilmoittaa, ettei hyväksy tätä, mutta että asia ratkaistaan osapuolen neuvotteluin sadan vuoden kuluessa; aika hoitaa ongelman. Normaalit suhteet palautetaan välittömästi.  

    VastaaPoista
  7. ”Iltalehti kertoo, että tuo kielteinen 30% (Venäjän politiikasta mahdollisesti huolestuneiden määrä) on joka tapauksessa sama kuin eurooppalainen keskimäärä, joten ne, joilla on tässä suhteessa ollut ambitioita, voivat olla tyytyväisiä. Nato-jäsenyyttä kannatti kuitenkin vain 22% ja vastusti 45%, minkä arvaan ainakin muutamia harmittavan.”

    Katsotaanpa ensin miten kehitys kehittyy ja edistyy, kohenee ja paranee. Saksa ja Moskova olivat erittäin hyvää poikaa keskenään ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kunnes vuonna 1932 maailma alkoi kuhisemaan, myös Eurooppa, joka paikassa miljoonittain julkaistuille Moskovan rahoilla ja eri kielille käännetylle Marxin Kommunistisen puolueen manifestin johdosta. Siihen mennessä vihkonen oli vain harvojen kerhojen käytössä. Kommunistisen puolueen manifesti vaati ei enempää eikä vähempää kuin seuraavaa: (1) yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti, koska pientalonpojan omaisuus on porvarillisen omaisuuden lähde; (2) kansojen kansallisuuserojen hävittämistä; (3) proletariaatin tulee muodostaa kansakunnan ja valloittaa demokratian; (4) proletaarinen maailmanvallankumous; (5) vastavallankumoustellisten elementtien tuhoaminen lopullisesti. Jne., Jne.

    Ei taida olla mikään ihme, että vuonna 1934 Saksan johtajaksi valittiin Hitler. Ihmetelkööt ne, joita ihmetyttää. Suomessa aatehistoriallinen tutkimus ei ole vielä edes lapsenkengissä, sukkasillaan vaan.

    Tulevaisuus houkuttelee aina sillä, että siellä on taatusti kahdeksan hyvää, yhdeksän kaunista ja kymmenen viisasta. Kyseinen naiivi näkemys ei halua kuitenaan tietää mitään ”tektonisista” muutoksista/ilmiöistä. Ehkä sillä ei ole käsitystäkään ”tektonisista” muutoksista/ilmiöistä politiikassa. Kyllä Sokea Reetakin varoitti aikoinaaan, että pitää olla varovainen.

    Trumpin valintaa USA:n presidentiksi juhlittiin aikoinaan koko Kremlissä ja samppanjaa/vodkaa/konjakkia/viskiä virtasi oikein valtoimenaan. Tektoniset ilmiöt jatkuvat: Merkel päätti lähteä viettämään kesämökkielämää. Venäjällä taas puhkesi vesimyrsky ammessa (?): ”Putin pois Venäjän kehityksen tieltä!” (Александр Дугин: Я уже вижу результат вырождения своих идей (Olen jo näkemässä konseptioni merkitysten luhistumisen) Александр Дугин, 28 ноября 2020, 12:44 (https://izborsk-club.ru/20265)

    Moskovan/KGB:n Politteknologinen suurkerho toteaa siis: Venäjä on PA, sen kansantalous on suurkurassa.

    Suomessa ehkä kannattaa järjestää kansanäänestys kysymyksellä: Onko NATO vai Putin toinen mahdollinen Hitler? Toisaalta taas, Venäjän PA-tilanne voi olla myös ruplien tulolähde, jos Paavo Väyrynen valitaan Moskovan presidentiksi vaikkapa muutamaksi tunniksi.

    VastaaPoista
  8. "enemmistö venäläisistä ei katso olevansa eurooppalaisia"

    Tämä on hiukan outo tulos siihen nähden, että Venäjä on aina ollut osa laajaa Eurooppaa ts Rooman imperiumia, kylläkin Itä-Roomaa, ja että Pietari Suuri kytki sen kiinteästi Eurooppaan. Venäjähän oli koko 1700-1800-luvut kiinteä osa Euroopan suurvaltapolitiikkaa ja kulttuuria. Ero tästä yhteydestä 1917-91 oli vain lyhyt välivaihe.

    Osaako blogisti kertoa, mistä tuo tuntemus on syntynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki tuo kysymys Venäjän ja Euroopan suhteesta on ollut ihan keskeinen sitten Pietari Suuren aikojen.
      Siinähän on se slavofiilien ja zapadnikkien riidan ydin.
      Suomeksi on mainio dokumenttikokoelma asiasta, Vesa Oittisen Venäjä ja Eurooppa. Samannimisiä kirjoja on julkaistu paljon niin Venäjällä kuin lännessä.
      Mikä tässä on kiinnostavaa, on se, että itse kansan syvät rivitkin ovat tulleet niin "epäeurooppalaisiksi" lyhyessä ajassa. Vielä muutama vuosi sitten tulokset olivat ihan toiset.
      Mutta tässä toki vaikuttaa politiikka, pakotesota ja propagandakampanjat.

      Poista
    2. Laaja maa
      Edelleen näissä keskusteluissa jää varsin vähälle huomio, että Venäjä on paljon muuta kuin Moskova ja Pietari esikaupunkialueineen.
      Se on pirun iso maa.
      Kun vaikkapa junalla lähtee vuorokauden matkalle pääkaupungeista pois, ei ole matkannut kuin piirun ja siitä huolimatta eletään jo ihan toisissa oloissa ja myös ajatusmaailmoissa kuin Moskovassa ja Pietarissa.
      Tätä osaa Venäjästä Putinin ja muun valtahierarkian on kuunneltava ja kyllä heitä opastetaankin kuuntelemaan oikeaa asiaa. Sitä suurta Venäjää, joka on osaksi myös Eurooppaa.
      Ihan vertaukseksi on todettava, että kyllä Suomenkin pääkaupunkiseudulla kovin toisella tavalla asioihin suhtaudutaan, kuin vaikkapa pohjoisessa ja itä-Suomessa.
      Eikö Suomen maan laajuus ole kuin murto-osa itänaapurin maapinta-alaan verrattuna.

      Poista
    3. Totta maar. Toisaalta Venäjällä on se hämmästyttävä seikka, että paikalliset murteet eivät juuri yleiskielestä poikkea. Ero mihin tahansa Euroopan maahan on selvä.
      Toki isovenäläisten muutto Moskovan seuduilta eri suuntiin on vasta muutaman vuosisadan takainen asia, mutta silti asia on aika yllättävä.

      Poista
    4. "Tätä osaa Venäjästä Putinin ja muun valtahierarkian on kuunneltava"

      Voin olla väärässä,mutta olen ymmärtänyt, että Venäjä on harvinaisen keskusvaltainen maa, jossa provinssien valitusta ei paljon kunnella. Poikkeuksena oli lyhyt Jeltsinin kausi.

      Poista
  9. ”Mikä tässä on kiinnostavaa, on se, että itse kansan syvät rivitkin ovat tulleet niin "epäeurooppalaisiksi" lyhyessä ajassa. Vielä muutama vuosi sitten tulokset olivat ihan toiset.”

    Ilmiön syynä suattaapi olla se, että kansan syvät rivitkin ovat tulleet tietoiseksi siitä, että Venäjä ei koskaan (heidän eläessä) tule elintasoltaan ”eurooppalaiseksi” oikeasti, vaikka se mokoma Kiinakin on tullut teknologisesti eurooppalaiseksi lyhyessä ajassa. Se oli varmaankin Maon touhuja.

    Itse asiassa historia kertoo siitä (erään professorin suusta), että kuuluisa riäväsuu Nikita Hrushev opetti Maolle historian dialektiikkaa seuraavalla tavalla: jos kohta ensimmäinen maailmansota synnytti yhden kommunistisen maan, ja toinen maailmansota synnytti sosialististen maiden leirin, niin kolmas maailmansota tekee taatusti koko maailmasta kommunistisen. Yhteistyötä tarvitaan.

    Kuulemma Mao lupasi pohtia asiaa. Ei pohtinut hyvin. Seurauksena oli kuitenkin se, että Neuvostoliiton ja Kiinan Kansantasavallan rajoilla syttyi verisiä aseellisia selkkauksia. Neuvostoliitto kokeili siellä uusia aseitaan, moderneja Katjushoja.

    VastaaPoista
  10. "On tunnettua, joskin melko vaikeasti ymmärrettävää, että venäläiset ovat maailman suurimpia valehtelijoita ja samanaikaisesti eivät kunnioita mitään muuta niin paljon kuin totuutta - millekään muulle he eivät ole niin myötämielisiä." Ivan Turgenev "Novj" 1877; suom. "Neitsytmantu" 2007 Keuruu. S. 179. Kääntänyt ja kustantanut Jarmo Helin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuteosta varten: Luku XXV, 2. kpl. (mikäli jaotus sama)

      Poista
    2. Alkuteosta varten: Luku XXV, 2. kpl. (mikäli jaotus sama)

      Poista

Kirjoita nimellä.