sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Erikoisuuksia ja tavanomaisuuksia

 

Erikoinen sota

Вооруженный конфликт и его мирное

урегулисрование.

Aseellinen konflikti ja sen rauhanomainen

ratkaisu.

Suuren isänmaallisen sodan historian kuvaus

talvisodasta.

 

Tämä Ukrainan sota on tainnut pettää useimpien odotukset. Kapakkastrategit ovat tienneet jo aikoja sitten, ettei nykyaikaisen, erikoisjoukkojen tukeman armeijan etenemistä voi estää millään.

Jo ennen sotaa vihollismaahan sijoitetut diversantit katkaisevat sähköt ja veden ja miinoittavat liikenneyhteydet. Sitä paitsi ja varmemmaksi vakuudeksi myös vastustamattomat kyberhyökkäykset tekevät kaiken puolustuksen tehottomaksi ja eristävät puolustajan voimat toisistaan.

Salamannopeat, vastustamattomat maahanlaskut helikoptereilla, hirmuisten taisteluhelikopterien tukemina tekevät puolustajan keskityksistä pilkkaa ja tuosta vain nappaavat niin valtion poliittisen kuin sotilaallisenkin johdon taskuunsa. Sielläpä sitten korpisoturit huomaavat, ettei heillä ole mitään järkevää tekemistä ja heittävät aataminaikaiset torrakkonsa puskiin ja menevät vähin äänin kotiin.

Puolustajan kaikki vastarintakyvyt on eliminoitu paitsi suoralla sotilaallisella vaikuttamisella myös häirinnällä, joka estää sekä tarkkuusaseiden käytön että jopa tutkan toiminnan. Sielläpä sitten entinen sodanjohto jää lehdellä soittelemaan tietämättä missä olisi vihollinen ja missä omat joukot.

Luulisinpa, että jotakin tällaista on asiasta kiinnostuneiden piirissä odotettu tapahtuvaksi, jos ja kun nykyaikainen sota todella puhkeaa.

Kukapa olisi kehdannut vakavassaan edes esittää sellaista vaihtoehtoa, että hyökkääjä saatetaankin, kaikkine ihmemiehineen ja erikoisjoukkoineen yksinkertaisesti ajaa takaisin rynnäkkökivääreillä ja singoilla, että tuhannet ja taas tuhannet hyökkäävän armeijan sotilaat jäävät nalkkiin vanhanaikaiseen mutavelliin, joka estää heitä saamasta enempää ruokaa ja juomaa kuin lämpöä ja polttoainetta. Edes kenttäkrematorion palvelut eivät tavoita kuin murto-osan tarvitsevista.

Paperilla ja vielä harjoituksissa kaikki meni kuin rasvattu. Erikoismiehet suorittivat erikoisoperaation sodanjohdolle, joka sekin oli aika erikoinen kokoonpanoltaan. Ylipäällikkö oli kunnostautunut esittämään valokuvissa jonkinlaista ramboa, vaikka ei ollut edes mikään sotilas ja hänen fyysisetkin edellytyksensä olivat siihen vaatimattomat, tuskin edes pitäjämestaritasoa. Sama koski sotavoimien komentajaa.

Halua ilmeisesti oli sitäkin enemmän ja mielikuvituksessa vuosien varustelupolitiikan hedelmäksi näytti tulleen maailman voimakkain ja ennen muuta tehokkain armeija, jolla oli suuri valikoima ihmeaseita, Wunderwaffen kuten ennen sanottiin. Ne alkoivat tankista, jota ei voinut edes tuhota tykillä, koska se pystyi torjumaan kranaatitkin. Jopa jalkaväen aseet, pistoolista lähtien olivat ylivertaisia ja huikea Kinžal-ohjus ylitti jo mielikuvituksenkin rajat suorituskyvyllään.

Vielä tärkeämpiä olivat kaaderit, nehän ratkaisevat kaiken, sanottiin jo Stalinin aikana. Ortodoksisten pyhimysten siunaama sotajoukko soti taas nytkin Herrassa ja kuten jo voittamaton Suvorov oli sanonut, ”Me olemme venäläisiä, Jumala on meidän kanssamme, kiiruhtakaa tekemään hyvää, hurraa!” Vihkivesi ja suitsuke antoivat lisää uskottavuutta niille, jotka uskoivat.

Varmemmaksi vakuudeksi sijoitettiin myös tšetšeenejä, muhamettilaisia kurkunleikkaajia santarmeiksi eli sulkuosastoiksi, jotka tavoittaisivat varmasti jokaisen rintamalta pakenevan. Asialla oli paljon perinteitä erityisesti neuvostoajalta (NKVD:n sulkujoukot) ja noiden joukkojen täydellinen häikäilemättömyys tunnettiin hyvin.

Ne olivat tottuneet pitämään ihmisiä pelon vallassa, sillä verikostoperinteen ansiosta ne pitivät itseään loukkaamattomina. Rintamalla tällaisilla asioilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä vihollinen ampuu varmasti ottamatta huomioon, tuleeko hänestä jonkun klaanin krovnik, verikoston kohde vai ei. Eihän sitä edes kukaan saa selville.

Niinpä tämä mustiin pukeutunut, SS-joukkoja jäljittelevä porukka on joutunut nöyrästi menemään piiloon poteroihin ja varomaan kukin omaa henkeään.

Muidenkaan erikoisjoukkojen suorituksesta ei ole kulunut mitään lukuun ottamatta Hostomelin lentokentän kaappausta, joka lyötiin verissä päin takaisin.

Aika erikoinen erikoisoperaatio tämä siis on.

Erikoinen se on myös siksi, että Ukraina on ollut koko ajan vastaanottavana osapuolena, eikä ole ulottanut sotaa Venäjän alueelle lukuun ottamatta muuatta lentokentän pommitusta.

Kuitenkin vihollisen komento-, koulutus- ja varustekeskitykset sekä sotateollisuus olisivat Ukrainalle aivan legitiimejä kohteita. Siviilien pommittaminen taas sopii vain sotarikollisille, mutta kostollakin saattaa olla tilausta.

Onko asia niin, ettei Ukraina häirinnän takia pysty tarkkuusiskuihin esimerkiksi Kremliä tai vähäisempiäkään kohteita vastaan vain haluaako se rajoittaa sotaa, että rauhanteko olisi helpompaa? Joka tapauksessa hyökkääjän tarina siitä, miten Ukraina oli valmis hyökkäämään sen kimppuun, on myös tämän takia yhtä vähän uskottava kuin sen muutkin tarinat.

Tästä muistuu mieleen se, miten Risto Ryti talvisodan aikaan jossakin vaiheessa pohdiskeli, että Suomi tarvitsisi ainakin 50 pommikonetta. Mihin olisi hyökätty, on epäselvää, mutta ainakin Leningradin sotilaspiirin esikunta olisi ollut ns. legitiimi kohde.

Sehän kai silloinkin sijaitsi Talvipalatsin ns. Pääesikunnan siivessä, joten hyökkäys olisi tietenkin tuhonnut suuria kulttuuriarvoja, mutta nekään eivät olleet turvassa tuon totaalisen sodan aikana, kun kaupungit paloivat ja viattomat siviilit niiden mukana.

Talvisotaa tämä nykyinen sota muistuttaa monessa mielessä, myös siinä, ettei Ukrainaa julisteta haluttavan liittää Venäjään, mutta ei sille toisaalta haluta jättää normaalin valtion statustakaan.

Yksi näitä sotia erottava piirre on, ettei Ukrainalle ole nimetty nukkehallitusta, jonka kanssa olisi jo sovittu uusista raja- ja muista järjestelyistä. Kuitenkin maa on hyökkääjän väitteiden mukaan jyrkästi kahtia jakautunut, ja vain natsit -jotka on luvattu maasta puhdistaa, muka vastustavat erikoisoperaatiota.

Samaan tapaanhan talvisodassa väitettiin Rytin ja Tannerin hallituksen bandiittien olevan kansasta irrallaan ja tukevan pian asianmukaisesti käsitellyiksi. Kansa kostaisi kärsimyksensä ”epäilemättä pelottavalla tavalla”.

Pelottavaa terroria osataan varmasti odottaa myös Ukrainassa, mutta vapaat ihmiset eivät siihen vapaaehtoisesti suostu. Uudenaikainen ihmearmeija on nyt Ukrainassa, kuten aikoinaan Suomessakin, törmännyt tähän ilmiöön: valheen ja orjuutuksen puolesta ei haluta taistella edes pakotettuina. Vapauden ja totuuden puolesta mennään rintamalle vapaaehtoisina, vaikkapa sitten vanhanaikaisin asein.

 

 

13 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä aivan erinomainen kirjoitus. Mustaa huumoria äärimmäisen vakavalla asialla. Slava Ukraini!

    VastaaPoista
  2. Tätä minä olen koittanut sanoa näille Chair Forcen ilotikkutyypeille. Mitäs sitten parin kuukauden päästä, kun kaikki kalliit lelut on rikottu, ja nörttibunkkerin ovia koputtelevat vihaiset tyypit kivet kourissaan eivätkä ymmärrä, että sota on loppunut?

    Aiona aiempi vertailukohta oli mielestäni Irakin sota 2003. Koko sota käytiin oikeastaan yhden kapean tien varrella. Jenkkien taktiikkana ja strategiana oli vain yksinkertaisesti kerätä aivan murskaava ylivoima ja jyrätä kaikki liiskaksi ilman mitään hifistelyjä. Sehän toimi, mutta voimaa kerättiin yli puoli vuotta ympäri maapallon.
    Nyt näköjään kuulee puheita Suur-Puolasta. Tästä tulee hauskaa. Myös Unkari ja varmaan Romaniakin muistavat, että _oikeastaan_ Itä-Ukrainahan kuuluukin heille, sillai niinq oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tietenkin. Noin ensi alkuun. Liettuakin voi tietysti haluta osansa.

      Poista
  3. Täytyy tunnustaa, että ennen Ukrainan sotaa minäkin luin erilaisia arvioita, jotka menivät alussa kuvatun mukaisesti, mistä syystä on pitänyt Ukrainan mahdollisuuksia kovin hyvinä operaatiovaiheessa (miehitysvaihe olisi sitten toinen juttu...). Ajattelin, että nykyaikaisessa sodassa tulivoimaa voittaa hengen, kuten Irakin sodissa ja Afganistanissa sotien operaatiovaiheessa. Erityisesti epäilin Ukrainan mahdollisuuksia Venäjän perinteisesti vahvaa tykistön ja panssarivaunuja vastaan, Ukraina kun on maastoltaan kuin luotu panssarisotaan, jossa ylivoima ratkaisee.

    Tyytyväisyydellä olen havainnut olleeni väärässä!Slava Ukraini!

    Älkäämme kuitenkaan hypettäkö liian aikaisin: jos kaupunkeja aletaan jauhaa soraksi ja väestöä näännyttää nälkään, kauanko henki kestää? Jos talvisotaan verrataan, ollaan Raatteentien tunnelmissa, edessä voi vielä olla Summa ja Moskovan rauha - ja riittääkö sekään. Zelenskyn sinänsä henkeä nostattavissa puheissa huolestuttaa miten niiden jälkeen kansa valmistellaan ikäviin ratkaisuihin, jos niille tulee tarve. Samoin toistuvat, epärealistiset vaatimukset lääkkeitä panevat kysymään, onko tälläkään realiteetit kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: lääkkeitä, Pro: lännelle

      Poista
    2. Kun talvisodan rauha tehtiin, se oli valtava sokki. Voittamassaha sitä jo oltiin.

      Poista
    3. Sitä juuri tarkoitin. Zelenskyn dilemma on siinä, että kansan hengen nostamiseksi ja avun saamiseksi pitäisi puhua rohkeita, mutta kansan henkeä ei saa nostaa niin ylös, ettei itsenäisyyden säilyttämiseksi mahdollisesti tarpeellisia uhrauksia pystytä tekemään. Puhe kansanäänestyksen järjestämistä rauhanehdoista tuntuu suorastaan edesvastuuttomalta.

      Poista
  4. Takavuosina kävin erään henkilön kanssa lyhyen keskustelun Venäjästä, Suomesta ja Natosta. Hän kuvasi, kuinka Venäjän joukot etenisivät hetkessä Suomen pääkaupunkiin ja keskuksiin. Valtava, ääretön tulivoima estäisi rintamasodankäynnin ja laskuvarjojoukot tiputettaisiin suoraan presidentinlinnan pihalle ja senaatintorille hölmöläisten tuijottaessa suu auki mitään tekemättä.

    Omasta sodankäyntifantasiastaan kyseinen tohtorishenkilö teki päätelmän, että sen takia Suomen tulee liittyä Natoon. Onkohan mielipide muuttunut nyt Ukrainan sodan myötä? Epäilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teetkö sinä sitten Ukrainan sodasta sen johtopäätöksen, että puolustaudumme ylpeästi ja pystypäin YKSIN Venäjää vastaan ja presidentti pyytää välillä apua, jota ei jäsenille tule, niinkuin nyt on nähty?

      Sitäpaitsi kun optista on puhuttu ja tunnusteluja tehty, on paras mennä loppuun asti, koska Venäjä ei lakkaa epäilemättä, että sinne me kuitenkin pyrimme.

      Poista
  5. Irak romahti niin nopeasti koska kansalla ei ollut minkäänlaista taistelutahtoa. Ainoastaan Saddamin hallinosta hyötyneillä oli jotain menetettävää. Rivisotilailla ei riittänyt uskoa taistella vähäisen palkan tai muiden etujen vuoksi. Tietysti oma osansa oli amerikkalaisten teknologisella etumatkallakin.

    Ukrainan sota osoittaa jos puolustajalla on taistelutahtoa ja edistynyttä teknologiaa käytössään tulee sota hyökkääjälle kalliiksi. Tarvitaan puolustuskyky eli kyky tuottaa raskaita tappiota niin Venäjällä elätellyiden haaveiden hinta inperiumin henkiin herättämisestä. Alkavat vaikuttaa paljon kalliimmilta ja ne vaatisisvat jo liikekannalle panoa.Ukrainan sota on Venäjän naapurimaissa myös pettymys. 31v on kulunut kun NL lakkasi olemasta. Naapurimaat ovat yrittäneet pitää yllä suhteita Venäjään kuten suurin osa valtioista keskenään. 31v jälkeen Venäjän vastaus on vain kellon kääntäminen yli 100v taaksepäin. Nato on tässä vain tekosyy. Mitään Kylmänsodan aikaista kilpavarustelua ei ole ollut.

    Venäläinen fasismi jota vallassa oleva tsekan perillinen edustaa epäkulttuuria kuten Sibelius kuvasi Natsisaksaa. Sisältä ontto kuten sen tuottama taidekin. Sodasta on tullut kehityksen huipentuma. Tietysti sotia muistellaan muuallakin mutta ne nähdään pohjimmiltaan yhteiskunnan häiriötilana.

    Mitä Venäjästä olen lukenut niin kansan asemassa on aina vallinnut turvattomuus ja luottamuksen puute. Neuvostoliiton aikana sai vodkaa ja palan leipää mutta siltikin kaiken yllä leijui pelko. Tarinoita venäläisten pienyrittäjien ja ihan vain asunnon omistajien kokemasta mielivallasta on lukemattomia. Tämä on sitä tsaarien itsevaltiuden perintöä.

    Mitä kuuntelin KHL pelanneen suomalaisen haastattelua vuosi sitten. Tämä kertoi pelaajien käyvän jos tarvitsevat vammojen hoitamiseen leikkausta niitä varten ulkomailla. Lääketiede ei päivity Venäjällä kuten täällä on totuttu. Paljon puhuvaa oli myös kun venäläisen moottoripyöriä tekevän tehtaan työntekijä kertoi järkytyksestään kun näki läntisen moottoripyörän. Mekaanikkona työntekijä ymmärsi ensi näkemältä kuinka paljon paikallinen tuote oli teknisesti jäljessä. Luonnonrikkauksia on rajattomasti mutta niitä ei koskaan ole saatu muunnettua kunnolla elitasoksi. Neuvostoliiton aikana suomessa vierallut neuvostohallinnon edustaja kysyi kuka on suunnitellut leiväntuotannon ja jakamisen kauppoihin Suomessa. Vastaus on ei kukaan. Se on vain muotoutunut kysynnän mukaan. Venäläisessä itsevaltiuden perinteessä tuollainen omaa elämäänsä elävä organisaatio koetaan uhaksi vallalle.

    Amerikkalainen unelma on myös juutalainenunelma. Eli tämä omakotitalo esikaupungissa ja kaksi autoa.
    Nyt tämä juutalainununelma on kokenut inflaation. Sen on korvannut unelma rikastumisesta ja miljoonien arvoisista luxus taloista. Keskiluokkainen unelma ei ole enää mitään.

    Talvisodan aikana 50 pommikoneella olisi voinut pommittaa hyökkääjän kärkeä ja rautateitä joita vihollinen käytti huoltoon. Silloin Suomeen kuuluvilla alueilla olleita rautateitä joita vihollinen käytti Suomea vastaan. Tehoa olisi ollut teihin sidoksissa olevaan viholliseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uralia (ja Dnepriä) on tehty nostalgiatarkoituksiin lähes muuttumattomina. Ihmiset ovat _halunneet_ niitä. Ne ovat kulttiesineitä. Minäkin ottaisin 650cc Uralin.

      Poista
    2. Olisipa ollut hauska nähdä tuo haastattelu. Ladaa tehtiin kauan, ehkä tehdään vieläkin 8V koneella (myös). Käyttöautoksi koviin oloihin minäkin ottaisin 8V koneen. Valitsisin pois 16V. En huolisi. Sitten Bosch rakensi juuri vasta Saksaan lastuaivotehtaan, vimpan päälle hienon ja tietysti robotisoidun, ja lastut tehdään 300nm tekniikalla, mikä on jotain kampakeraamista. Ainoa syy on se, että ne kestävät, ovat luotettavia. Minulla on onni (onnettomuus?) omistaa myös Fiat, jonka boksi on tietysti Magneti Marellin. Minä en uskalla käynnistää sitä kovalla pakkasella lainkaan, sillä ilmeisesti boksi lämpiää niin valtavasti, että tecnica con emozione ei kestä sitä.
      Ainoa _todellinen_ edistysaskel viime vuosikymmeninä on ollut mielestäni VVT, jonka ymmärtääkseni voi toteuttaa myös puhtaan mekaanisesti. Kaikki todelliset edistysaskeleet ovat olleet koneistuksen hienouteen ja tarkuuteen liittyviä, ja saman voi saavuttaa yksinkertaisestikin. Vanha diesel ei tarvitse sähköä lainkaan. Jos sen vaan saa käyntiin, niin ei tarvitse olla koko akkua lainkaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.