Luppopäivämättöä
Arto Paasilinna, Piruparat (Ulvova mylläri 1981, Kultainen nousukas 1982, Hurmaava joukkoitsemurha 1990) WSOY 1992, 516 s.
Nämä kirjat on kirjoitettu 1980-luvulla, jota voisi nimittää vaikka kultaiseksi. Etenkin vuosikymmenen lopulla talouskasvu kerrassaan villiintyi ja odotukset jos vaatimuksetkin hyppäsivät epärealistiselle tasolle. Vasta nyt yritettiin kansalliseksi sankariksi lanseerata pörssihuijaria, eikä painomustetta säästelty, kun kuvattiin erilaisia kauppakamarinulikoita liituraitahousuissaan.
Olihan siinä uutuuden viehätystä. Sen vastapainoksi sopi muistella 1950-lukua ja sitä edeltänyttäkin aikaa. Silloin ei rehvasteltu, kun ei ollut rahaa tai vaikka olisi ollutkin. Esimerkiksi autoa ei noin vain menty ostamaan, kun voimassa oli tuontisäännöstely.
1970-luvun hurja talouskasvu, kurjuudesta laulavien taistolaisten ruikutuksen säestämänä, nosti suomalaisten elintason aivan uusiin korkeuksiin ja tapahtui niin, että lähes koko kansan voitiin nyt ajatella koostuvan nousukkaista, homines novi, kuten muinaiset roomalaiset heidän kollegoitaan aikoinaan kutsuivat.
Paasilinnan kultainen nousukas koki todellisen luokkaretken, kuten nyttemmin on ruvettu sanomaan. Hän aloitti todella nollasta syntyessään aviottomana ja valekuolleena. Vahingossa henkiin herätettynä alkoi ankea taival, joka johti parempaan vasta, kun kasvatuskodin pölyt oli karisteltu.
Lyhyesti sanoen poika oli todellinen yrittäjä, joka tahkosi rahaa kaiken maailman konsteilla, joita tarjolla oli, kulkukaupasta ja valokuvauksesta kalakauppaan ja rakennusurakointiin. Viimein oli koossa kunnon potti, johon kuului jopa kivitalo.
Rakkaudessa kävi huonommin ja vaimoksi valikoitui todellinen narsistinen roisto, joka ei epäröinyt putsata koko pottia. Mutta löytyihän sitä onnen tynkääkin lopulta.
Paasilinnan tapa sijoittaa sankarinsa todelliseen, ajanmukaiseen ympäristöön ja tehdä oikein laskelmia siitä, miten yrittäjän bisnekset luonnistuivat, on melko viihdyttävää ajankuvaa. Herkkusuuna hän välillä esittää todellista ruokapornoa Viisikon tapaan ja tarjoaa jopa reseptejä. Mukavahan sellaisia on ajatella ja saattaapa noita vielä kokeillakin.
Ulvova mylläri on piruparka, jolla on muuan hieman omituinen taipumus, jonka ei pitäisi ketään sivullisia haitata. Itse asiassa koko kirkonkylä, jonka mylläriparka saa kimppuunsa, hyökkääkin omia ennakkoluulojaan ja kehnoja taipumuksiaan vastaan. Vain pari poikkeusta löytyy.
Lainsuojaton mylläri teljetään aikansa hullujenhuoneeseen, jota johtaa typerä ja omahyväinen lääkäri. Paikka on vankilaakin pahempi ja niinpä tie pian vie vapaaseen luontoon, jossa eletään reipasta eräelämää. Sen kuvaukset ilmeisesti perustuvat omaan kokemukseen.
Hurmaava joukkoitsemurha toimii vähintäänkin hyvän maun rajoilla, mutta kyllä kirjailija tästäkin makaaberista aihepiiristä saa kehitettyä hyvin viihdyttävän tarinan, jossa taas esitellään paikkakuntia ja maisemia ympäri Euroopan. Suurin osa itsemurhaa hautovista palaa elämään entistä viisaampina.
Nämä kirjat tuskin ovat ns. suurta kirjallisuutta, vaan pikemminkin jonkinlaista arkista hengenravintoa, joka tarjoaa kilpailukykyisen vaihtoehdon tyhmistävälle totisuus-TV:lle. Ne toimivat niin konkreettisella tasolla, ettei kenenkään tarvitse valittaa putoavansa kärryiltä tai rasittuvansa liiasta ajattelusta.
Tykkään itse aina enemmän oman ajan kuvauksista kuin historiallisista romaaneista, joita myös kaksi edellä mainittua ovat, niin lähihistoriaa kuin kuvaavatkin. Aikakauden ilmentäjiä nekin ovat tavallaan: ainakin tietääkseni lähes kaikki Paasilinnan kirjat ovat olleet bestsellereitä, joten noista aihepiireistä on mielellään haluttu lukea. Mukavahan se on aina lukea myrskyistä ja taisteluista, jos itse istuu pehmeässä laiskanlinnassa takkatulen ääressä.
1980-luku oli kultainen vuosikymmen. Nykyiseen verrattuna ihmisten tulotaso oli vielä pienempi, mutta olihan se historiallisesti aivan huimaavan korkealla tasolla verrattuna vielä lähimenneisyyteen. Sitä paitsi aika oli täynnä optimismia, joka tosin alkoi rakoilla vuosikymmenen puolivälissä happosateiden ja otsoniaukkojen takia.
Olettaa voi, että elintaso oli myös korkeampi kuin se, mihin me saamme Suomessakin tulevaisuudessa tyytyä ja sen lisäksi meiltä vielä puuttuivat ne ongelmat, joita olemme itsellemme innokkaasti hankkineet muutaman vuosikymmenen aikana.
Eiköhän tämän omankin aikamme kuvauksia tulevaisuudessa vielä ympäröi suuren nostalgian sädekehä.
Arton kanssa tuli Vanhalla ryypättyä muutaman kerran. Juttukaverina jäi tosikompi vaikutelma, kuin kirjoista. Reinon kanssa tiemme kohtasivat työn merkeissä, kun hän teki sitä vakuutusjuttuaan, mutta Ernoon ja Mauriin en sattunut törmäänään ollenkaan, vaikka Erno olisi varmaan ollut mitä kohottavinta kapakkaseuraa. Lahjakkaita poikia kaikki kuitenkin.
VastaaPoistaArton kirjoja olen joitain lukenut ja mukavia viihdepläjäyksihän ne.
Ymmärsinkö oikein, että kyse on dokumentista (lainoissa tai ilman), mikä on vuodelta 1968 ja minkä Yle näytti joskus kymmenisen vuotta sitten uudestaan? Muistan siinä sellaisen kuuluisuuden kuin Rolf Nevanlinnan (jota arvostan), jonka pitämää luentoa Paasilinna kävi kuvaamassa.
PoistaDokumentti on vasemmistolaisviritteinen, ja siksi en pidä muistakaan Paasilinnoista. Jos samasta dokumentista on kyse, niin siinä vielä näytettiin varakkaiden (aika moderninnäköisiä) taloja.
Taitaa olla niin, että Paasilinnasta tuli itsensä irvikuva, sillä hän taisi myöhemmin elää samanlaista porvarillista elämää, mitä hän arvosteli, vai mitä?
Ja kun vielä tietää (olin aivan liian pieni katsoakseni niitä silloin) Paasilinnan Neuvostoliitosta tekemät "dokumentit", niin aika oli pimeä.
M
"1980-luku oli kultainen vuosikymmen"
VastaaPoistaProtestoin: kyllä 1970-luku oli kultainen vuosikymmen: maassa oli Isäntä, elintaso nousi tasaisesti, edut olivat saavutettuja ja naapuri uinui gerontokratiassaan. Kymmenellä markalla sai niin paljon jauhelihaa, että siitä teki koko viikonlopun kestävän sipulilla täytetyn lihamurekkeen. !isäksi se oli viimeinen vuosikymmen, jolloin koulutus tarjosi riittävän hyväpalkkainen ja pysyvän työpaikan. Taistolaisten lauloivat kauniisti - vaikkei heidän vakaumustaan jakanut; olivat omalla tavallaan "hyvä vihollinen".
(Ulkomaalaispolitiikka oli kännöläistä.)
Lisäys: 70-luvulta puuttui vielä se rehvasteleva, nousukasmainen öykkärikapitalismi, joka nousi - ja onneksi kuoli - seuraavalla vuosikymmenellä.
PoistaYksi heittolaukaus: voisiko kuitenkin olla niin, että Paasilinnan huumorin takana loisti syvällinen ajattelija, oman aikakautensa Huovinen?
Blokisti totesi:
VastaaPoista"1980-luku oli kultainen vuosikymmen. Nykyiseen verrattuna ihmisten tulotaso oli vielä pienempi, mutta olihan se historiallisesti aivan huimaavan korkealla tasolla verrattuna vielä lähimenneisyyteen. Sitä paitsi aika oli täynnä optimismia, joka tosin alkoi rakoilla vuosikymmenen puolivälissä happosateiden ja otsoniaukkojen takia."
Se oli kultainen, sillä olin paljon nuorempi silloin. Se oli vuosikymmen, jolloin Suomi alkoi modernisoitua, mikä ainakin näkyi (uuden) tietotekniikan, uuden politiikan ja uuden kielenkäytön esiinmarssina. Joku voi olla eri mieltä siitä, mikä oli uutta ja mikä ei. Sillä vaikka politiikka oli uutta, niin se oli myös vanhaa, sillä Suomen Yle vaikeni kahdella kielellä Neuvostoliiton ongelmista ja kaunisteli niitä.
Vastustin Neuvostoliittoa jo peruskoululaisena ja lukiolaisena. Monet eivät pitäneet siitä. Kun puhuin Neuvostoliiton oloista, niin olin kuulemma väärässä. Vaikka vastustin Neuvostoliittoa ja kommunismia ja olin harmissani, että Suomi oli niin pysähtynyt, niin olen ymmärtänyt vasta viime vuosina, että Suomen asema Neuvostoliiton kyljessä tai kainalossa säästi maamme muhamettilaisongelmalta, mihin monet Euroopan maat joutuivat jo silloin.
Vastustin ennen Neuvostoliittoa, vastustan nyt EU:ta ja Natoa.
Ja jos vielä saa sanoa jotain Arto Paasilinnasta, niin en pidä hänen kirjoistaan. En halua lukea hänen enkä muidenkaan Paasilinnojen kirjoittamia kirjoja. Minulle he edustavat jotain sellaista, mistä en pidä. En kyllä muutenkaan lue suomalaisten (viime vuosikymmenten) kirjailijoiden teoksia. Luen mieluummin tieto- ja tiedekirjoja kuin kaunokirjallisuutta.
M
"Vastustin Neuvostoliittoa jo peruskoululaisena ja lukiolaisena. Monet eivät pitäneet siitä. Kun puhuin Neuvostoliiton oloista, niin olin kuulemma väärässä. Vaikka vastustin Neuvostoliittoa ja kommunismia ja olin harmissani, että Suomi oli niin pysähtynyt,"
PoistaSuomettuminen ei ole mihinkään kadonnut vaan se vaihtoi vain kohdetta.
Edes syvimmän kylmän sodan aikana yksikään Varsovan liiton maa ei kehunut olevansa mallioppilas, vaan puhuttiin näennäisesti kaikkia osapuolia hyödyttävästä yhteistyöstä. Mallioppilaaksi julistautuminen olisi ollut puolalaiselle, bulgarialaiselle tai vaikka itäsaksalaiselle sen luokan henkinen kastraatio, että kansan reaktio olisi kyllä havaittu.
Suomessa jostain syystä alamaisuudesta on tullut kansallinen hyve.
Tuollaisen "mallioppiluuden" nimittäminen itsenäisyydeksi on irvokasta. Todellisuudessa monen suomalaisen mielestä valtiollista vapautta ei todellisuudessa tarvita ja sen voikin luovuttaa ja suorastaan kehua sillä.
Suurin osa EU:n kannattajista uskoo vilpittömästi, että Suomen itsenäisyyttä ajavat tahot ovat ryssän asialla. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta faktasta, että he itse ovat ulkomaalaisten orjia ja pikku apureita. Tästä syntyy kuvitelma, että kaikki muutkin ihmiset ovat samanlaisia lakeijoita, jotka ovat aina jonkun ulkoisen tahon asialla.
Kyse on siitä, että on tullut hetki, jolloin meidän tulee valita se arvoyhteisö läntinen vai itäinen, johon haluamme kuulua: siviilien tappamisen ja raiskaamisen vai demokratian, ihmisoikeuksien ja yksilönvapauden. Pyrkimys pysytellä tuossa "puolueettomana" (impivaaralaisuus) johtaa passiiviseen ajautumiseen ensiksi mainittuun etupiiriin. Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat - tai tarkemmin: kenen tai minkä puolesta olet valmis elämään ja tarvittaessa kuolemaan? Tuhat vuotta olemme olleet osa länttä, miksi nyt olisi syytä livetä riveistä.
Poista"Vastustin ennen Neuvostoliittoa, vastustan nyt EU:ta ja Natoa.Ja jos vielä saa sanoa jotain Arto Paasilinnasta, niin en pidä hänen kirjoistaan."
PoistaMitäpä jos kirjoittaisit mitä et vastusta tai mistä pidät. Luulenpa, että sanoja säästyisi.
"Kyse on siitä, että on tullut hetki, jolloin meidän tulee valita se arvoyhteisö läntinen vai itäinen, johon haluamme kuulua: siviilien tappamisen ja raiskaamisen vai demokratian, ihmisoikeuksien ja yksilönvapauden."
PoistaOn päivänselvää, että EU EI edusta demokratiaa, ihmisoikeuksia ja yksilönvapauksia. Parhaiten tuollaiset arvot toteutuvat etnisesti yhtenäisissä kansallisvaltioissa.
Jos pitää valita EU:n ja Venäjän välillä niin se on kuin valitsisi ruton ja syövän välillä. Toinen tappaa nopeasti ja tuskaliaasti, toinen eteenee hitaasti ja sairaudentunto kehittyy vasta terminaalivaiheessa.
Koko ryssät tai eu ajatusmalli on niin infantiili, että luulisi aikuisia ihmisiä hävettävän tuollaisesta puhuminen. Mutta ei suomlaisten mielet täyttää "kansojen välinen ystävyys" kuten neuvostoaikana ja EU:kaan ei ole supervallaksi pyrkivä imperiumi vaan "uudenlainen moraaliin perustuva suurvalta". Välillä tulee tunne, että jopa mainoslauseet ja muu brändäys on otettu 20- ja 30-lukujen Neuvostoliitosta.
Tietyllä tavalla ristiriitaista ja toisaalta perin Suomalaista on muistaa 1970-luku "suomettuneisuuden" vuosikymmenenä muistamatta juurikin tuota talouskasvun ja sen tasaisen jaon aikaa...
VastaaPoistaTuossa pitäisi ottaa huomioon markka, plus se asia että nuorempi sukupolvi ole elänyt tuolloin jonka johdosta on kuulopuheiden sekä mitä sattunee asiasta lukemaan, niin niiden varassa.
Poista70-luvulla kaikki oli politisoitua ja sosialismi haisi joka paikassa. 80-luvulla suomalaisen sosialismin pahimmat ylilyönnit olivat kadonneet.
VastaaPoistaOlen päälle viisikymppinen ja muistan joukko-opin eli niin sanotun uuden matematiikan sen ajan peruskoulusta. Pidän joukko-opista vieläkin. Itse asiassa on olemassa useita joukko-oppeja. Asiassa oli vaan se huono puoli, etteivät vanhemmat (eivätkä kaikki nuoremmatkaan) opettajat oikein ymmärtäneet, mitä oli kyse.
PoistaTyttäreni, joka oli vajaa kymmenen vuotta sitten peruskoulussa, ei kuullut edes mainittavan joukko-opista koko peruskoulunsa aikana.
Muuten, blokisti voisi kirjoittaa 1970-luvun peruskoulusta ja sen opetussuunnitelmista ja sisällöistä, vai kuinka?
M
70-luvulla suomalaisille tarjottu kuva Neuvostoliitosta oli Edvin Laineen elokuva Luottamus. Neuvostoliitto oli hyväntahtoinen naapuri, jonka lempeä johtaja lahjoitti Suomelle itsenäisyyden.
VastaaPoista80-luvulla suomalaisille uskallettiin tarjota Jäätävää Poltetta, joka oli elokuvana luokattoman surkea ja pojilta taisivat loppua rahatkin kesken. Sen tarjoama kuva Neuvostoliitosta oli kuitenkin paljon todenmukaisempi kuin Laineen Luottamuksen. Sitä paitsi Ismo Kallio näytti hyvältä KGB-upseerina.
Minulla on pikkuisen eri kuva 80-luvun kirjallisuudesta kuin blogistilla. Kalle Päätalo oli silloin jo instituutio ja Antti tuuri alkoi nousta. Joka jouluksi ilmestyi nippu sotakirjoja, suurin osa nyttemmin armeliaasti unohdettuja.
VastaaPoistaArto Paasilinna taisi olla ainoa, joka kirjoitti yrittämisestä yhtään mitään. Donnerilla ja Westöllä tämä teema toki hiukan vilahtaa. Paasilinnankin hahmot ovat pääsääntöisesti jollain lailla runneltuja piruparkoja. Toki hän mielestäni ennen sitä kohtalokasta uintiretkeään useammankin klassikon – siis alkuperäisen tarinan.
Huijaamisesta ilmestyi toki yksi erinomainen ja ennustearvoinen teos Simo Hämäläisen Kättenpäällepanijat vuonna 1982. Siitä tehtiin oikein reipas elokuvakin. Kirjan tekee mainioksi se, että tarina on toistunut monta, monta kertaa eri puolilla Suomea. Kun halutaan yritystoiminnalla elvyttää kuntaa tai kaupunkia tai modernisoida julkishallinnon systeemeitä – niin siinä on hyvin monta kertaa seurauksena ollut kylmää kyytiä.
Talouselämän suurta tarinaa ei tule kukaan kertomaan. Sitä kun kukaan ei uskoisi. Nykyään aktiivilukijat uskovat kyllä menninkäisiin, velhoihin ja yksisarvisiin. Mutta se, miten kompelöä, kankeaa ja kilpailukyvytöntä koko suomalainen yrityskenttä oli vielä 1980 ei kukaan uskoisi. Eipä esimerkiksi kukaan enää huolisi itselleen apulaisjohtajan titteliä ja eikä missään ole johtajille vuosikauisen hyllyvirkoja.
Jos lukee Talouselämän 500-suurinta sarjaa ja poimii ylhäältä sata suurinta suomalaisomisteista, niin jokaisella on takana raju muodonmuutos. Jollain meijereillä se on fuusioiden sarja. Katselin sitä sisältäpäin kolmessakin suuryrityksessä ja voin kertoa, että myllytyksestä seurasi traagisia ja myös surkuhupaisia tarinoita, aivan kunnollisille keskiluokkaisille ihmisille.
Vaikka noita kukaan ei enää lukisikaan, olisi hyvä jos joku kokoaisi niitä ja kirjoittaisi.
Nimimerkki Anonyymi (22. huhtikuuta 2022 klo 10.46 kirjoitti):
VastaaPoista"Mitäpä jos kirjoittaisit mitä et vastusta tai mistä pidät. Luulenpa, että sanoja säästyisi."
Arvoisa nimimerkki, kirjoitin aiheesta ja sen läheltä, mutta en kutenkaan liian kaukaa.
Kerroin, että vastustin Neuvostoliittoa, koska blokisti mainitsi 1980-luvun, jolloin se oli olemassa. Ja muistan vasemmistolaiset Paasilinnat, jotka olivat usein esillä meidän Ylessämme silloin.
En tiedä, miksi keskustelu meni aiheesta minuun, mutta jos saa sanoa, niin kerron, että en vastusta Suomen itsenäisyyttä toisin sanoen pidän siitä, että maamme olisi sotilasliittojen ulkopuolella.
Sukuni on asunut Venäjän rajan läheisyydessä satoja vuosia ja venäläiset ovat listineet heitä aiemmin jo ihan riittävästi, ja koska liikun siellä aika usein, niin olisi kovin ikävää, jos pitäisi olla koko ajan varuillaan Venäjän takia ja joutua kokemaan saman uudestaan.
M