Merkittävä ennuste

 

Tulevaisuus nyt!

 

Wilhelm Fucks, Tulevaisuuden voimasuhteet. Tammi 1966, 217 s. (Formeln zur Macht, suom. Maija Sarakontu)

 

Tämä saksalaisen ydinfyysikon kirja herätti jo ilmestyessään melkoista mielenkiitoa, muistan, että nuori tohtori Osmo Apunen arvosteli sen Historiallisessa aikakauskirjassa (!) aika myönteisesti.

Kyseessä on yritys insinööritieteellisin keinoin (matemaattisesti) ennustaa maailman valtioiden taloudellisen ja sotilaallisen potentiaalin eli yhdessä laskettuna poliittisen voiman muutokset noin 80 vuotta eteenpäin eli olosuhteisiin nähden hyvin pitkällä tähtäimellä.

Tekijä kokeilee ensin erilaisia yhtälöiden malleja erilaisten osoittimien kannalta ja päätyy sitten valitsemaan kolme tekijää, jotka ylitse muiden kuvastavat valtioiden mahtia: väestön määrä, energian tuotanto ja teräksen tuotanto.

Kaikki nuo mittarit eivät ole ihan yhtä tärkeitä ja joudutaan myös kysymään, tuleeko pullonkauloja vastaan ja mikä niiden merkitys voisi olla. Kirjoittaja ymmärtää myös hyvin sen, ettei kehitys ole lineaarista, vaan kulminoituu tietyssä vaiheessa, jonka jälkeen saavutetaan aikanaan tasapainotila.

Joka tapauksessa yli kaiken merkitsee väestön määrä, jonka kehitykseen myös muut osoittimet ovat sidottuja. Armeijoiden koko, ydinaseet, ideologiat ja vastaavat voidaan sivuuttaa ”värähtelynä”, joka ei vaikuta mahtavuuden perustekijöihin.

Matemaatikkona kirjoittaja kokeilee erilaisia malleja ja valitsee sitten ne, jotka tuntuvat uskottavimmilta. huomautan, että tämä tapahtuu aikana, jolloin Kiinassa oli vallalla Mao Tse-tung (Mao Zedong), Kiina tunnettiin erityisesti pahoista nälänhädistään ja teki yhä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, vaikka riitaa jo rakennettiin.

Joka tapauksessa kirjoittaja valitsee esimerkeikseen kolme mahtia: Yhdysvallat, Kiinan ja Euroopan yhteisön, joka vielä on hiukan fiktiivinen pelaaja. Joka tapauksessa vain yhtenäisenä se saattaisi nousta merkitykseltään USA:n ja Neuvostoliiton tasolle, muussa tapauksessa se jää mitättömien sirpaleiden kokoelmaksi.

Tämä siis sanottuna siihen aikaan, kun Euroopan rooli maailman hallitsijana oli vain parin vuosikymmenen takainen asia. Myöskään Intiaa kirjoittaja ei pidä todennäköisenä kandidaattina todellisen suurvallan rooliin ja sivuuttaa myös Indonesian kaltaisen kasvavan vallan.

Japani tulee hänen arvioissaan jäämään keskinkertaiseksi alueelliseksi vallaksi, jollainen se itse asiassa on ollutkin, samoin kuin Saksa. Näiden maiden menneet suurvaltapyrkimykset olivat kriittisessä tarkastelussa arvioiden olleetkin alusta pitäen tuomittuja.

Kaiken a ja o on väkilukujen muuttuminen, väestöräjähdys. USA:n ja Neuvostoliiton väkilukujen tekijä arvelee saavuttavan 2000-luvun alussa noin 300 miljoonaa, mikä jälkeen kasvu lakkaa. Intian väkiluku kipuaa samaan aikaan noin 700 miljoonaan, mutta Kiinassa on vuonna 2040 jo peräti yli 2500 miljoonaa ihmistä.

Huomattakoon, että vuonna 1950 Kiinassakin oli vasta vähän yli 500 miljoonaa asukasta ja Intiassa noin 400 miljoonaa (silmämääräisesti graafista arvioiden).

Jo vuonna 2000 kirjoittaja arvioi Kiinan olevan maailman johtava maa ja vuonna 2040 ei koko muu maailma yhdessä pärjää enää sille. Maailman väkiluku saavuttaa noin 8 miljardia, eikä enää kasva. Maapallo pystyy elättämään tämän valtavan massan ja Kiinassakin löytyy kansalle kylliksi tilaa. Vain Egyptin arvioitu 80 miljoonainen kansa saattaa kirjoittajan arvion mukaan joutua maassaan ahtaalle, asumiskelpoinen osa maatahan on kovin pieni.

Huomattakoon, että lähtökohta ei ollut kovin vakuuttava: vuonna 1963 Yhdysvallat tuotti terästä asukasta kohti noin 600 kiloa vuodessa, Neuvostoliitto noin 360 kiloa ja Kiina 20kiloa. Energiaa asukasta kohti tuotti USA 67 megawattituntia, Neuvostoliitto 30 ja Kiina 3,5.

Maapallon saastumista ja raaka-aineiden riittävyyttä kirjoittaja ei nosta vakaviksi esteiksi ennustetun kehityksen tiellä ja nyt tiedämme hänen olleen ilmeisen oikeilla jäljillä. Voi olla, että kestävän kasvun rajan on jo ylitetty, mutta kasvu on tosiasia. Kauhukuvat siitä, että kaikilla kiinalaisilla voisi olla jääkaappi (!) tai peräti auto, ovat itse asiassa toteutuneet.

Maailman voimasuhteet ovat siis mullistuneet hyvin suuressa määrin Fucksin oletusten mukaisesti. Neuvostoliitto tosin on hävinnyt ja sitä on seurannut puolta pienempi Venäjä, jonka hinku supervallaksi on ilmeisesti yhtä toivotonta kuin Saksan ja Japanin aikoinaan.

Nyt joka tapauksessa ollaan sellaisessa pisteessä, joka kirjoittajan mukaan on kaikkein vaarallisin. Kun voimablokkien mahdin kehityskäyrät leikkaavat eli ovat yhtä suuria, voidaan odottaa niiden turvautuvan jopa sotaan tilanteen ratkaisemiseksi.

Itse asiassa sellaisia asioita ei ratkaista sodalla, vaan sänkykamarissa. Kuten Keijo Korhonen aikoinaan muotoili, valta ei kasva kiväärinpiipuista (kuten Mao virheellisesti arvioi), vaan naisen lantiosta. Kiina on jo tiellä ainoaksi supervallaksi, eikä asiaa voi estää.

En tiedä, miten suuri vaikutus Fucksin ennusteilla aikanaan oli. Minut kirja ainakin sai aloittamaan kiinan opinnot, joissa edistyinkin mielestäni kohtalaisesti, mutta pääsin hyvin harvoin käyttämään vähäisiä taitojani, joten nekin alkavat jo olla unohtuneita.

Ainoa kiinan harrastaja en sentään ollut. Samoihin aikoihin teki Die Zeit (Magazin) kokeen, jossa toimittaja yötä päivää paukutti päähänsä magnetofonikeloilta kiinaa neljän viikon ajan ja saavutti jo jonkinlaisen kielitaidon. Muistan vieläkin, miten lehti otsikoi artikkelinsa, jonka oitis talletin: Vier Wochen Qual -1000 Wörter Chinesisch.

Tuhannen sanan sanavarasto kuukaudessa lienee tosiaan mahdollista hankkia ja kenties myös oppia ne 400 merkkiä, jotka tarvitaan alkeelliseen lukutaitoon, jonka Mao halusi kaikille opettaa. Ich konnte mit Mao plaudern -voisin jutella Maon kanssa, kehaisi nääntynyt, mutta onnellinen toimittaja.

Olkaamme kuin hän!