Missä viipyy rakkaustarinoista
suurin?
Nykyisessä länsimaisessa
kulttuurissa näyttää koko ajan ja vääjäämättä etenevän ihmisen eläimellistäminen.
Toisaalta siihen liittyy eläinten inhimillistäminen. Alamme olla jo samalla
viivalla, paitsi, että eläimiä monessa tapauksessa arvostetaan enemmän eikä
aina ilman syytäkään.
Englannissa termi human animal
on arkipäivää ja kukapa pystisi löytämään naistenlehden, jossa ei puhuta mitään
ruumiillisuudesta. Ruumishan ihminen on, tai sanotaan nyt vaikka keho. Muut
löpinät voi jättää jälkeenjääneille menneiden aikakausien henkisille
edustajille.
Eläimenä ihminen kuitenkin usein
asetetaan erityisasemaan. Kun suuri osa muista eläimistä on petoja, jotka
pyrkivät kaikin tavoin hyödyntämään sellaisia lajeja, joiden kukistamiseen kyvyt
riittävät, on ihmisten keskuudessa syntynyt lahkoja, jotka kieltävät kokonaan
moisen toiminnan. Mitään toista eläintä ei saa käyttää hyväksi.
Eläinkunnan piirissä ihminen siis
alennetaan jopa muurahaisia alemmas. Nekin sentään pitävät kirvoja karjanaan. Tämä
rankkaus on kieltämättä ilmiönä kiinnostava.
Ruumiillisuuteen liittyy usein
ajatus villeyden erityisestä arvosta (vrt. Vihavainen: Haun
villeys tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Tässä kaiketi näkyy
taustalla jo Rousseausta alkanut sivistyneen elämän inhoaminen. Näyttäisi
siltä, että tässäkin asiassa naiset ovat kehityksen johdossa ja ymmärrän kyllä
miksi.
Oma lukunsa on se romantiikka, joka
nykyään liitetään alkuihmiseen ja hänen luonnontilaiseen elämäänsä, joka
näyttäisi olleen monessa suhteessa täydellistä ja omaan vaatimattomaan tasoomme
nähden ylivertaista. Luonnontilaa lähellä olleet kulttuurit, joille valkoinen
mies sitten toi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmät, nähdään usein myös
esikuvallisina.
Kuten poliittinen korrektius
edellyttää, oletetaan ensimmäisen ihmisen olleen nainen ja asuneen Afrikassa.
Mistä hän löysi ensimmäisen miehen, on kiinnostava ja suorastaan mystinen asia.
Mutta se, jos mikä onkin kaikkien aikojen rakkaustarinan aihe.
Jokunen vuosi sitten ennustin, että
Hollywood ehdottomasti vielä hyödyntää tätä teemaa. Uskon niin vieläkin. Tosin
emme vielä ole nähneet elokuvateattereissa tuota spektaakkelia, jolla saattaa
olla jopa miljardibudjetti, mutta kyllä se sieltä vielä tulee.
Palautan tässä vielä mieleen,
millainen tuon kulttuurimme tuotteista mahtavimman mitä todennäköisimmin täytyy
olla.
Näin ainakin arvioin vuosikymmen
sitten:
tiistai 24. joulukuuta 2013
The Story of Adam and Eve.
Hollywood-versio
Kuten tunnettua, muuan biologi on
hiljattain selvittänyt ihmisen synnyn arvoituksen. Kaiken alkuna tai siis
ainakin ratkaisevana risteyskohtana eli bifurkaationa oli sian ja apinan
yhtyminen. Tuo jo aiemmin tunnettu afrikkalainen esiäiti siis ilmeisesti syntyi
juuri tästä kaikkien aikojen rakkaustarinasta.
Koska Hollywood väistämättä tarttuu
pian näin herkulliseen aiheeseen, en malta olla jo etukäteen miettimättä,
millaisen taidenautinnon tulemme saamaan.
Kuka on isä? Siis Aatami? Olen
täysin varma, että se on apina. Esi-isämme on filmatisoinnissa lihaksikas
bodari, he-man, jolla on ilmeisiä afroamerikkalaisia piirteitä ja
joka puhuu syvällä eteläisellä aksentilla. Huomautan, että apinoiden ja sikojen
puhe on tietenkin tulkittava normaalienglanniksi eli siis amerikaksi. Mitäpä
järkeä olisi näyttää pelkkää murahtelua ja röhkintää. Tekstitys ei käy, sillä
Amerikassa se rajoittaisi pahasti kuulijakuntaa karsimalla lukutaidottomat.
Sikana esiintyy aistillisen
muodokas Ms. Piggy, ikuinen Eeva, jonka kinkut saavat nykyaikaisenkin uroksen
kuolaamaan. Silmäripsetkin ovat seksikkäät –flirtivamad, lopsakamad ripsimed,
kuten virolainen sanoisi.
Miten Aatami ja Eeva löytävät
toisensa? Tarina liittyy ehdottomasti hengenvaaralliseen seikkailuun, jossa
dinosaurukset ja sapelihammastiikerit yrittävät saada siat paisteikseen.
Ainoastaan yksi onnistuu pelastumaan ja se tapahtuu apina Aatamin ansiosta. Hän
heilauttaa itsensä liaanilla Eevan luo ja tempaisee tämän lujaan mutta hellään
syleilyynsä juuri, kun tyrannosaurus Rex on kahmaisemaisillaan makupalan
valtavaan kitaansa. Sinne joutuukin sen sijaan Aatamin potkaisemana
sapelihammastiikeri, jonka hampaat tarttuvat Rexin kitaan ja joka sen johdosta
pian kuolee sukupuuttoon. Aatami ja Eeva vannovat ikuista rakkautta.
Ensimmäisen avioparin elämässä on
selviä yhtymäkohtia amerikkalaisen keskiluokan elinympäristöön, muutenhan
kukaan ei viitsisi filmiä katsoa, saati siitä mitään ymmärtäisi. Muuan ongelma,
jonka rakastava pari pian kohtaa, on rasismi. Pariskuntaa voi nyt jo sanoa
aviopariksi, koska ukkosenjyrähdyksen ja salamanleimahduksen lomassa taivaalta
näkyy siunaava Jumalan käsi ja kuuluu urkujen mahtavaa, alkuvoimaista
mylvintää. Joka tapauksessa, naapuruston apinat suhtautuvat Eevaan vihamielisen
ilkeästi ja aivan erityisen rumasti hänen lapseensa, joka on kasvoiltaan
suloinen ja täydellisen kaunis ihmisvauva. Hän on maailman ensimmäinen tyttö,
meidän afrikkalainen esiäitimme. Apinoiden mielestä se kuitenkin on hirvittävän
ruma ja ennakkoluulojen vallassa ne pitävät kokouksen, jossa päättävät tappaa
pienokaisen.
Konservatiivien suvaitsemattomaan
asenteeseen liittyy myös vihamielisyys Aatamia kohtaan, sillä enemmistö pitää
hänen karvoitustaan aivan liian tummana. Onneksi pariskuntaa varoitetaan
ajoissa ja yöllä he suuntaavat kauas erämaahan, jättäen taakseen järjestäytyneen
apinayhteiskunnan.
Rakastavaiset eivät kuitenkaan
tarvitse yhteiskuntaa, heillä on nyt toisensa ja heillä on lapsi, jolla he
uskovat olevan suuren tulevaisuuden. Tarpeeksi vaellettuaan perhe löytää
vehreän laakson ja tarkkailee sitä ihastuneena korkealta vuorelta. Aatami ja
Eeva katselevat rakastuneesti vuoroin toisiaan, vuoroin lasta, joka hymyilee
valloittavasti. Mahtava musiikki säestää kameraa, joka zuumaa hedelmälliseen
laaksoon, jossa solisevat purot ja josta on tuleva ensimmäisen ihmisen koti. ”This
Land is mine, God gave this land to me” laulaa taustalla kaunis baritoni.
Lopuksi näytetään perhe takaapäin,
Eeva istumaan nousseena, pikku vauva nisää imemässä ja Aatami sen vierellä
karvainen käsi Eevan upeiden kinkkujen päällä. Tulevaisuus on alkanut!
Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa; valitsen siis kulttuurimme rappion ja taantumisen suremisen.
VastaaPoista(Mistä muuten puoliso Aatamin ja Eevan jälkeläiselle?)
"Koska Hollywood väistämättä tarttuu pian näin herkulliseen aiheeseen, en malta olla jo etukäteen miettimättä, millaisen taidenautinnon tulemme saamaan."
VastaaPoistaJos amerikkalaiset tämmöisen tempaisisivat niin enempi se taitaisi olla lähetyssaarnaamista siinä samalla kun ovat wokea rummuttaneet, muoti-ilmiön vaihdos taitaisi olla. Todennäköisesti iskisi kyllä sikäläiselle kotimaiselle kuulijakunnalle ehkä hyvin?
"Ensimmäisen avioparin elämässä on selviä yhtymäkohtia amerikkalaisen keskiluokan elinympäristöön, muutenhan kukaan ei viitsisi filmiä katsoa, saati siitä mitään ymmärtäisi. Muuan ongelma, jonka rakastava pari pian kohtaa, on rasismi. "
Jotenkin tuo ajattelu menee tuossa suomalaisena vinksalleen. Jos ensimmäinen Eeva on musta niin missä rasismi? Seuraavassa sukupolvessa? Amerikassa on kyllä sitten ne lait aikanaan olleet aivan omaa linjaa ihonvärin erottelun suhteen. 1800-luvum New Orleansissa vaikutti nainen nimeltä Lulu White. Hänen yksi rikoksistaan oli pitää bordellissa niin vaaleita kuin myös tummia tyttöjä. Niin ei siinä että piti bordellia. On siinäkin sitten, toiset miehistä käyttävät palveluja ja toiset tuomitsevat syntisenä touhuna.
Osin ehkä samatkin miehet?
PoistaIlman muuta täyttä Hollywood-tavaraa ajan hengessä.
VastaaPoistaSynopsis on aivan mainio. Menestys on taattu.
(Miss Peggylle ehkä ripaus feminististä särmää vielä ja tetenkin se pakollinen viittaus ilmastonmuutokseen, niin se on siinä.)