Vaikutusvaltainen sankari

 

Jesuiitan elämänviisaus

 

Baltasar Gracián, Sankarin taskupeili. Suomentanut Tarja Härkönen. WSOY 1996, 238 s.

 

Tämä kirja on oikeastaan yhdistelmä teoksista El Héroe, El Criticón, Agudeza y arte de ingenio ja El Discreto.

Kun kyseessä on kirjailija, jota sellaiset miehet kuin La Rochefoucauld, Nietzsche ja Schopenhauer ovat ihailleet, paljastaisi tietenkin vain oman tyhmyytensä pitämällä häntä kovin pinnallisena ja köykäisenä.

Kuitenkin tulee kiusaus ajatella Graciánia jonkinlaisena Dale Carnegien varhaisena henkisenä esi-isänä. Hänkin näyttää neuvovan, miten saavutetaan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Keinojen valinnassa ei silloin tarvitse eikä saa olla turhantarkka ja keskeinen tosiasia on, että hölmöt ja imartelua kaipaavat muodostavat ihmiskunnan suuren enemmistön, jonka suosio viime kädessä ratkaisee menestyksen.

Todennäköisesti Gracián ei kuitenkaan ole halunnut kirjoittaa normatiivista esitystä maailmassa menestymisestä, vaan ainoastaan kuvauksen joistakin realiteeteista, jotka on huomioitava. Hän oli epäilemättä jesuiitta, mutta joutui myös veljeskunnan kanssa riitoihin ja sai julkaista kirjansa salanimellä välttyäkseen pahemmilta seurauksilta.

Mitä itse jesuiittojen historiaan tulee, ei heitä kannata pitää katolisuuden ytimenä. Tunnetustihan heidät karkotettiin aikoinaan katolisista Portugalista ja Ranskasta ja itse paavi kielsi lopulta heidän toimintansa yli neljäksikymmeneksi vuodeksi  vuonna 1773.

Olen huomannut, että monet pahastuvat suuresti, mikäli mainitaan sellainen käsite kuin jesuitismi. Kuitenkin se on maailmassa yleisesti tunnettu ja laajalti käytetty ja kuvaa erästä todellista asiaa. Joka haluaa keksiä paremman termin, sen tehköön. Jesuiitat ovat tehneet paljon hyvääkin ja samaahan voi sanoa myös Putinista, jonka laittoman hyökkäyksen tuomitsen taas kerran.

Kirjoittaja ei kuulu Machiavellin suuriin ihailijoihin, vaan päinvastoin tekee tästä pilaa. Suuri poliittisen teorian klassikko olikin itse asiassa myös suuri moralisti ja jopa demokratian ihailija (ks. Vihavainen: Haun machiavellin moraali tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)), mitä Gracián ei ole.

Teos yllättää kuvailemalla menestyvän miehen erilaisia taitoja vaikuttaa ympäristöönsä ja hurmata sitä. Keinot ovat usein vähemmän ihailtavia. Ensimmäisenä mainitaan, ettei kaikkia korttejaan saa paljastaa. Ulospäin on näytettävä tietynlaiselta, mitä sitten on kuoren alla, ei tämän kirjoittajan kannalta kaiketi ole erityisen kiinnostavaa.

Sankari edusta kirjoittajalle rahvaanomaisuuden vastakohtaa ja hänelle oli ominaista arvokkuus ja hyvä maku, mitä rahvaalla ei koskaan ole. Missään asiassa ei saanut mennä yli tietyn rajan ja sen ymmärtäminen oli taidoista tärkeimpiä.

Kirjoittaja on Espanjan ja espanjalaisuuden suuri ihailija ja tietenkin myös itse espanjalainen. 1600-luvulla kukoisti espanjalainen kulttuuri yhä Lope de Vegan ja Velasquezin kaltaisten nerojen tähdittämänä ja sekä Espanjan poliittinen valta että sen kieli olivat maailmassa yhä arvossaan. Sota Alankomaissa oli supervallan joutsenlaulu.

Tuohon aikaan oli suosittua esittää stereotypioita ja piirrettyjä kavalkadeja eri kansoista, niiden pukeutumisesta, tavoista, hyveistä ja paheista. Sellaisia tämäkin kirjoittaja sivulauseissa esittää. Jotkut kansakunnan ovat hänen mielestään esimerkiksi näyttäviä luonnostaan ja siinä suhteessa Espanja on vahvoilla.

Sanalla sanoen: näyttävyys on viimeinen sipaisu sankarillisille lahjoille, toinen luonto. Espanjalaiset ovat myös luonnostaan ylimyksellisiä, mikä muista kansoista saattaa näyttää ylimieliseltä, mutta se on vain synnynnäistä ylemmyyttä. Kuten jotkut toiset kansakunnat soveltuvat hännystelijöiksi ja nöyristelijöiksi, espanjalainen luonne on omiaan johtajaksi.

Ihmisen ikä voitiin jakaa useampiin kausiin, joista yksi oli sopivaa käyttää oppimiseen, muun muassa muista kansakunnista oppimiseen niiden parissa matkustamalla (vrt. Grand tour).

Ihanteellisella sankarilla oli kielitaitoa: kaksi maailman kieltä, latinan ja espanjan, jotka ovat nykyään avain maailmaan, sekä kreikan, italian, ranskan, englannin ja saksan voidakseen nauttia siitä paljosta hyvästä, joka noilla kielillä on ikuista.

Ihanteellinen sankari kiersi koko maailman ja käveli politikan tärkeimmissä provinsseissa: rikkaassa Espanjassa, runsasväkisessä Ranskassa, kauniissa Englannissa, osaavassa Saksassa, urhoollisessa Puolassa ja vieraanvaraisessa Moskovassa.

Sankarin ominaisuuksia peilataan tässä kirjassa erityisesti antiikin historian hahmoihin, jotka aikalaiset ehkä tunsivat parhaiten, mutta myös Espanjan ja Ranskan merkkimiehiin ja hieman Italiankin. Ei juuri muihin.

Epäilemättä Graciánilla on tiettyä ihmistuntemusta ja tarkkanäköisyyttä, joka muistuttaa La Rochefoucauldia. Se oli myös lähellä kerettiläisyyttä oleva näkökulma, jota jesuiittaveljet näköjään sulattivat huonosti.

Kaiken oman aikakautensa käsitteistön alta kirjasta näyttää pilkistävän myös modernin yhteiskunnan ja ihmisen hahmo sellaisen kuin hän on, sekä ihanteista ja hyveistä riisuttuna että niillä varustettuna.