Suomi ja sen kuningas

 

Saunarauha ja Suomen maa

 

Matti Ulkuniemi, Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset. SKS 1975, 270 s.

 

Krtistoffer Baijerilaisen (1416-1448) maanlaki ja kaupuginlaki olivat ajanmukaistettuja ja täydennettyjä versioita Maunu Eerikinpojan (1316-1374) maanlaista ja molemmat siis aidosti keskiaikaisia synnyltään.

Hieman yllättävästi ne painettiin Ruotsissa vasta 1600-luvun alussa, jolloin ne oli vat jo selvästi vanhentuneita määrätessään esimerkiksi Ruotsiin vaalikuninkuuden. Myöhemmin 1600-luvulla asia tunnustettiinkin ja alettiin sen sijaan soveltaa raamatusta luettavaa hurjaa Mooseksen lakia, kunnes vuoden 1734 yleinen laki sen korvasi.

Tuo laki oli muuten voimassa vielä autonomian aikana ja aiheutti paljon päänsärkyä etenkin venäläisille juristeille. Kumoamatta se on vieläkin, eikä ole kovin kauan siitä, kun vielä saatettiin vedota sen pykälään, joka määräsi joka talossa pidettäväksi humalasalkoja riittävän oluen määrän turvaamiseksi valtakunnassa ja etenkin sen armeijassa.

Tuosta Kristoffer-kuninkaan laista olen ennenkin blogannut (ks. Vihavainen: Haun ljungo tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Sivumennen sanoen, teksti löytyy Agricola-verkosta halullisten luettavaksi.

Ljungo Tuomaanpojan 1600-luvun alussa tehtyjä suomennoksia ei koskaan painettu. Hengeltään keskiaikaisina dokumentteina ne joka tapauksessa ovat lukijale kiinnostvia sekä edustamiensa periaatteiden että vanhan suomen kielenstä takia.

Kun vuonna 1965 menin opiskelemaan oli ensimmäisiä lukemiani kirjoja Pentti Renvalllin Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskäsitystensä valossa. Nuo käsitykset Renvall päätteli tuomiokirjojen sakkoluetteloista. Laki on niin kuin se luetaan ja vasta käytäntö kertoo, miten sitä luettiin.

Renvallin johtopäätös oli, että tuon ajan ihmisillä ei abstrakti ajattelu ollut vielä kehittynyt ja käytettiin esimerkiksi alituisesti puhdistusvalaa prosessin keskeisenä aineksena. Jos joukko hyvämaineisia miehiä, joiden lukumäärä vaihteli asian tärkeyden mukaan aina kahteentoista saakka, valallaan vahvisti, että syytetty oli kunnian mies, hän vapautui syytteestä tai ainakin sai lievemmän tuomion, kuin laki ankarimillaan määräsi.

Venäläisen sanaparren mukaan maan ankaria lakeja lieventää se, ettei niitä panna täytäntöön. Itse asiassa samaa voitiin sanoa myös Ruotsin laista. Olisi väärin kuvtella, että käräjät olisivat ehtimiseen langettaneet erilaisia kuoleman- ja silpomistuomioita. Tolkkua pyrittiin silloinnkin noudattamaan.

Mutta lakipykälistä ja niiden tulkinnoista riittäisi juttua loputtomasti tai ainakin monen blogin verran. Mainittakoon sivumennen, että Venäjän lakikokoelma Sobornoje uloženije vuodelta 1649 on yllättävän humaani ja antaa myös perheen äidille runsaasti valtaa perheessä.

 Myös Ruotsin laissa naisen asema oli varsin hyvin suojeltu ja avioliitossa vahva. Hän muun muassa sai hallita kaikkia talon avaimia ja luukkuja (arkkuja) ja peri kolmanneksen siitä, mitä mies.

Miten lakia käytetiin on nsitten asia erikseen, mutta kannattaa olla lankeamatta kovin streeotyyppisiin kuvbitelmiin itäisestä julmuudesta. Ajanukaisesti tarvitsee varmaankin huomauttaa, että tuoitsen jyrkästi Putinin hyökkäyssodan. nin että se siitä.

Otan tässä esille vain Suomen ja suomalaisuuden  tässä lakikokoelmassa. Tunnetustihan Suomesta oli vuodsta 1362 lähtien oltava mukana edustaja kuninkaanvaalissa  Moran kivillä ja tässäkin kokoelmasa puhutaan nimenomaan Suomesta eikä esimerkiksi Itämaasta. Suomi ei myöskään tarkoita pelkkää Varsnais-Suomea vaan koko Pohjanlahden itäpuolista kokonaisuutta.

Kirja on käännetty Kaarle IX:n Swren, kårkian, ylistettäuän nimen Cuulusaxi Cunniaxi, ynnä Suomalasien cansan tarpeheksi. Kunigashan oli Ruodzin, Göthen, Wendein, Suomalaisten, Carialaisten, lappalisten phian maalla, Eistein Wiron maalla, ia Cainulaisten Kuningas.

Kuninkuus oli tuohon aikaa n iktse asiassa jo perinnöllistä vastoin lain selvää määräystä. Mitä tarkoittivat kuninkaan titulatuurissa vendit, (latinaksi vandaalit, rex vandalorum) on kiistanlaista. Suomalaisia he imeisesti eivät voineet olla.

Joka tapauksesas siis oli olemassa Suomi, joka käsitti oman hiippakunnan ja kaksi laamannikuntaa (tekstissä kihlakuntaa), pohian Suomi ia Etelä-Suomi. Myös sumalaisille piti kuninkaan mennä vannomaan oma valansa ja ottamaan heiltä vataan uskollisuudenvala.

Laissa määrttiin kuitenkin erikseen, että ellei kuningas itse voinut Suomeen mennä, sinne saattoi hänen sijataan mennä esimerkiksi valtakunnan drotsi, joka yhdessä Turun piispan kanssa otti vastaan uskollisuuden valan.

Kiinnostavaa on, miten kuninkaan oikeutta tulkittiin U(ks. Vihavainen: Haun ljungo tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Kuninkaan tuli toimia tiukasti valtuuksiensa rjajoissa ja elää Uppsalan omuudellaan (Uppsala öde) eikä kerätä veroja ilman suotumusta.

Ennen muuta hän oli tuomari, joka päätti tärkeistä asioista lakia tulkiten. Rikoksia kuningasta vastaan oli monia ja sellaisista sai kuningas aina kolmanneksen määrätyistä sakkorahoista.

Kuuluisat rauhanlait esitetään maan- ja kaupunginlaissa hieman eri tavoin. Maanlain ukaan kuninkaan valtaan kuului, että pidettiin kunniasa Kyrkon rauha, käräiä rauha, waimoin rauha ia Coto rauha.

Kaupunginlaissa sen sijaan maintaan Cotho rauha, kyrkon rauha, cansan huonehen rauha ja Sauna rauha.

Tässä sauna ehkä voisi tarkoittaa varsinaista taloa vähäisempää tölliä, kuten viron saun. Ehkä se kuitenkin viittaa siihen pyhyyteen, jota kylpypaikka nauttijoilleen edustaa ja nauttii siksi kuninkaan erityistä suojelusta ja sen rikkominen kuuluu siksi hänen kostettaviinsa rikoksiin?

Kukapa tietää? Joka tapauksessa nämä vanhat lakitekstit tarjoavat mahdollisuuden ekskursioon siihen vieraaseen maahan, joka menneisyys on ja jonka asioita ja elämänmenoa me ymmärrämme vain puoliksi, jos sitäkään.

Pieneen tilaan mahtuu nöissä laeissa valtava määrä kiinnostavia asioita, joihin suosittelen tutustumaan, mikäli henki siihen kehottaa.