Se loputon luonnonvara
Kyseessä on asia, jota arkikielessä
nimitetään tyhmyydeksi (ent. tuhmuus), mutta se ei tarkoita vain ja ainoastaan
suorituskyvyn puutetta, vaan ennen muuta sen käyttämistä tietyllä tavalla.
Yhä uudelleenhan näemme, miten
ihmiset, jotka pystyvät erittäin vaativiinkin suorituksiin joillakin aloilla,
ovat sen sijaan valinneet monia peruskysymyksiä koskevassa ajattelussaan vähimmän
vastuksen tien ja osoittavat hämmästyttävää typeryyttä. Kysymys ei ole
useinkaan ajattelukyvyn puutteesta, vaan kieltäytymisestä sitä käyttämästä.
1970-luvulla alettiin puhua meemeistä,
joita nimitettiin myös kulttuurisiksi geeneiksi. Moisella analogialla on
tietenkin lähinnä heuristista arvoa. Biologia on biologiaa ja kulttuuri on
kulttuuria. Biologiassa vain naaras poikii, kulttuurissa voidaan panna vaikka
tuhat erilaista sukupuolta poikimaan.
Meemiä lienee kuitenkin hyödyllistä
ajatella samanlaisena replikaattorina kuin geeniäkin. Sillä on kyky monistaa
itseään, mutta se ei perustu biologiaan, vaan ihmisen taipumukseen luopua kriittisestä
ajattelusta ja mennä sen sijaan joukon mukana. Muotia voisi kai nimittää
arkkityyppiseksi meemiksi. Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset pyrkivät
ehdottomasti tekemään aivan samanlaisia asioita tietämättä miksi.
Historia on alue, jonka
ymmärtämiseksi pitäisi kyetä näkemään valtavasti enemmän asioita kuin mihin
ihminen on yleensä valmis. Ainutkertaisten tapahtumien hahmottaminen omassa ja
meidän aikakaudestamme poikkeavassa ympäristössään on usein erittäin vaativa
älyllinen suoritus.
Sellaista toki tehdään jatkuvasti
ja tutkijoiden esittämät tarinat ovat parhaimmillaan hyvin lähellä sitä
ideaalia, jonka mukaan olisi kyettävä ymmärtämään, miten asiat kerran todella
olivat.
Toki koko tämä ihanne on yhä
uudelleen leimattu mahdottomaksi ja naiiviksi ja jopa tarpeettomaksi, mutta
kaikenlaisia muotejahan ihmiskunta keskuudestaan kehittää myös eri tutkimuksen
aloilla. Se, joka on syntynyt 1940-luvulla, on jo ehtinyt nähdä yhtä ja toista
tälläkin alalla. Lapsenusko edistyvään kehitykseen on mennyt jo aikoja sitten.
Mutta, kuten sanottu, suuri yleisö
ei koskaan seuraa eikä halua seurata tutkijoita heidän kivikkoisella tiellään,
joka on täynnä epävarmuuksia ja ristiriitoja ja joutuu aina toimimaan
vajavaisilla edellytyksillä.
Suuri yleisö ei halua mitään
älyllisiä seikkailuja, vaan meemejä, joita on helppo käsitellä ja niiden kanssa
leikkiä. Niistä muodostetut rakennelmat eivät vain korvaa pyrkimystä totuuteen,
vaan tuottavat monia sellaisia palkintoja, joita mitkään totuudet eivät
kykenisi tarjoamaan.
Miten paljon tunnetta voidaankaan
ladata käsitteisiin ja jopa yksittäisiin sanoihin, joiden avulla voidaan tehdä miltei
mitä halutaan. Miten suuria emotionaalisia palkintoja tarjoakaan leikki
meemeillä, joka saattaa kerrassaan antaa tunteen koko maailman hallitsemisesta
ja jopa henkilön omasta ylivertaisesta nerokkuudesta!
Olisko tämä tyhmyyttä (humalata),
kysyy aikamme Esko: näin ihanata, näin taivaallista, näin rauta-rohkeata!
Siunatussa euforisessa tilassaan
maailmanselittäjä saattaa tosiaan olla jopa valmis juoksemaan päänsä mäntyyn, kuten
Esko aikoinaan oli ja sitten myöhemmin eräät muutkin. Onneksi yleensä aina sentään
on joku Antres, jonka järki yhä toimii.
Suuret kriisiajat ovat aina myös
suuria älyllisen ja moraalisen regression aikoja. Voisiko tämäkin aika olla
esimerkki sellaisesta? Millaisilla meemeillä kansa nyt ajattelee? Mitä vikaa niissä
on ja itä vaarallista siinä on?
En rupea osoittelemaan, mutta
liitän taas yhden vanhemman blogin, jossa tätäkin asiaa on käsitelty:
torstai 13. huhtikuuta 2017
Ihmisaivojen kurjuudesta ja
kiroamisen merkityksestä
Kuten asiantuntijat ovat todenneet,
ihmisillä on monet aivot. Yksi niistä on liskoaivot ja se on kaikkein
primitiivisin, sitten on muutama muu ja olivatkos ne nyt nämä savanniaivot se
kaikkein korkein yksikkö? Enpä muista, vaikka muistikin kai sijaitsee jossakin
siellä mainitussa paikassa, siis yksilöllä.
Joskus poikasena, kun vielä
opiskelin, elättelin suuria kuvitelmia siitä, miten viisaaksi ihminen voisikaan
vielä tulla, jos ryhtyisi rationaaliseksi ja käyttäisi hänelle suotuja aivoja
enemmän kuin niiden muutaman prosentin verran, kuten yleensä tehdään.
Jossakin vaiheessa huomasin, että
toiveet ovat turhia. Isänmaan toivojen piirissä levisi kulovalkean tavoin
ideologia, jollainen olisi luullut parhaiten sopivan jollekin savannien tai
viidakkojen pygmikansalle.
Minän sijasta
kaikkialla toimi me, joka vieläpä oli sellainen, että se vaati
jäseneltään aivojen heittämistä ensin narikkaan. Sen jälkeen nuo
intellektuellit näköjään saavuttivat jonkinlaisen euforisen somnambulismin
tilan, jossa järki ja tunne olivat tasapainossa, eli siis niin koettiin olevan.
Massan kollektiivinen typeryys on
yhtä läpitunkematonta kuin on sen jäsenten uskollisuus asialleen. Varmuuden
vuoksi vielä julistetaan ja liturgisesti vatvotaan sitä, että varaukseton
suhtautuminen pyhään asiaan on suurin mahdollinen hyve ja joukosta irtaantuminen
taas kuolemansynti.
Mutta tämä nyt toki koskee ns.
älymystöä. Asiat eivät kuitenkaan ole paljonkaan paremmin sen penseän
enemmistön taholla, joka ei oikein jaksa syttyä sellaisista aatteista, jotka
menevät omaa ja läheisten hyvinvointia kauemmas ja ovat siis varsinaisesti rationaalisia
luomuksia.
Vaikka tavalliselle poroporvarille
ei voi myydä korkealentoisia aatteita ihan identiteettitekijäksi asti, ei
hänkään ole immuuni kollektiivisille elämyksille ja sitoumuksille. Siihen on
taipumusta.
Oman maan ja kansan menestys
historiassa, sodissa ja rakennustyössä elähdyttävät kansalaista ja viimeistään
potkupallokentän katsomossa tavallinen kunnon kansalainen kokee
tajunnanräjäyttävän kollektiivisen typeryyden kosketuksen. Ollaan sankareita
kaikki, myös aivan pelin ulkopuolinen katsoja kaikessa vähäpätöisyydessään.
Vastaavasti ollaan kai surkimuksia
kaikki, jos peli menee huonosti, vai miksei oltaisi? Maailma on kuitenkin
armoton paikka ja ihmisaivot pyrkivät pehmentämään kolhuja ja muutenkin
käsittelemään kokemaansa tarkoituksenmukaisesti, yksilön henkisen hyvinvoinnin
ja suorituskyvyn kannalta. Siksi häviö selitetään pois, ellei voitoksi, niin
olosuhteisiin nähden loistavaksi suoritukseksi.
Eipä tässä ihan johdonmukaisia
olla. Jos peli meni huonosti, niin ehkä kannattaisi selittelyn sijaan vain
tunnustaa tosiasiat ja opetella pelaamaan paremmin, ellei sitten luovu koko
tuosta tarkoituksettomasta korviketoiminnasta.
Aivotoiminnan primitiivisyydestä
kertoo osaltaan myös taipumus mellakointiin, jonka voimme todeta keskittyvän
tietynlaisille alueille tietynlaisen väestön keskuuteen.
Myös jälkimmäinen tekijä on
aina välttämätön, eikä siitä sen enempää. Se tuli mieleeni vain siksi, että
koko niin sanotun poliittisen korrektiuden synty ja kehitys näyttää liittyvän
juuri aivojen primitiiviseen taipumukseen yhdistää toisiinsa yksilö ja yhteisö.
Mitä primitiivisemmät ovat aivot, sitä lujempi tämä sidos on.
Ihminen, jonka aivot yhä olisivat
parhaimmillaan juuri savanneilla eikä kaupungeissa, ei yksikertaisesti kykene
mielessään tekemään eroa yksilön ja heimon välillä. Ne ovat sama asia ja se,
mikä uhkaa toista, uhkaa myös toista. Sama koskee lauman hyötyjä ja
mahdollisuuksia.
Savanneilla, kuten aavikon
laidoillakin luultavasti saattaa olla viisasta ja perusteltua tappaa viimeistä
myöten samoile apajille saapunut vieras populaatio tai ainakin sen miespuolinen
osa. Sen jälkeen heimon voi olettaa olevan taas ainakin vähän aikaa turvassa.
Vanhassa testamentissahan esimerkkejä kansojen täydellisestä tuhoamisesta on
paljon eivätkä ne ole aivan vähäisen auktoriteetin käskystä tehtyjä.
Asian huono puoli on, että toinen
osapuoli maksaa todennäköisesti potut pottuina heti, kun pystyy ja jos se enää
pystyy. Luin hiljattain Santeri Ivalon historiallisen romaanin Juho
Vesainen, jossa tuollaista kierrettä kuvailtiin. Kuvaus ei kuitenkaan ollut
moralistinen, vaan pikemminkin sankarinpalvontaan vivahtava. Olemukseltaan
totaalisen sodan oloissa jopa kestiystävyyden pettäminen esitettiin
kiitettävänä toimintana.
Heimoajattelun ohella
kirjassa ymmärrettiin myös verevän naaraan viehtymystä vastapuolen uljaaseen
urokseen. Eihän tässä kovin korkealla kulttuurin tasolla liikuttu, mutta voi
sanoa kirjoittajan olleen sukupolven verran aikaansa edellä. Tarinahan kelpaisi
hyvin jollekin D.H. Lawrencelle ja vastaaville, jotka alkoivat sitten
maailmansodan jälkeen ymmärtää primitiivisyyden arvoa. Ivalohan kuitenkin
kirjoitti kirjansa Venäjän keisarikunnassa, ennen sortokausia.
Mutta toki 1900-luvulla nousi myös
suuri rationaalisuuden kultti yksilön ja hänen ryhmänsä käsittämiseen nähden.
Sillä ratsastava Stalin vakuutti, että jokainen vastaa itsestään, ei siis poika
isästään tai edes päinvastoin. Käytännössä asiat tehtiin juuri toisin päin. Se,
joka oli ”proletaarista” sukua tai vaikkapa paljasjalkaisen varkaan
jälkeläinen, kuului periaatteessa eliittiin, se, jonka esi-isät olivat
”riistäjäluokkien jäseniä” sai taas vastata sukunsa synneistä.
Stalin siis mahdollisesti luuli
olevansa täysin rationaalinen ammuttaessaan suuren terrorin aikana yli 700000
ihmistä. Ainakin uhrien valinnassa näkyy jälkiä rationaalisesta
lähestymistavasta, weberiläisittäin ajatellen.
Niinpä ihmisen yksilöllisen toimet
ja ajatukset eivät vaa’assa painaneet, kun likvidoitiin kokonaisia
vahingollisia ryhmiä ja niihinhän se insinöörityö kohdistui. Siinä menivät
kulakit ja siinä sosiaalisesti vahingolliset ainekset, tuossa olivat trotskilaiset
ja tuossa suomalaiset ja puolalaiset.
Toisin kuin joskus kuvitellaan,
niskalaukausta ei saanut vain jotakin tehtyään. Kyllä tuhansille ja taas
tuhansille riitti jopa se, että he kuuluivat johonkin kansaan. Tarkoitan tässä
ns. kansallisia operaatioita vuosina 1937-1938. Uhrien määrä on kerrottu eri
yhteyksissä yhä uudelleen ja uudelleen ja se näyttää yhä täydentyvän. Halukkaat
löytävät senkin internetistä. Paljonko heitä siis oikeasti olikaan?
Olen jokseenkin varma, että suurin
osa suomalaisista ei osaa vastata tuohon oikein mitään. Useimmat lienevät
kuulleet, että rajan takana teloitettiin joitakin Kanadasta muuttaneita
suomalaisia, väärin syytettyinä kuka mistäkin.
No sellaistakin tapahtui. Kun
teloitetut suomalaiset lasketaan yhteen, saadaan nykytiedoin yli kymmenen
tuhatta henkeä. Se on kansan kokoon ja etenkin sen Venäjällä oleskelleeseen
osaan suhteutettuna paljon.
Mutta mitä meidän pitäisi tälläkin
tiedolla tehdä? Velvoittaako se mahdollisesti meitä johonkin ja jos, niin ketä
ja mihin? Mitä meidän pitäisi ajatella? Entä venäläiset ja Venäjän valtio?
Mikäli korvaukset omaisille on liikaa pyydetty, niin miten olisi anteeksipyynnön
laita?
Toisaalta jokainen maa voi omasta
puolestaan tehdä vastaavia laskelmia ja esittää laskuja, niin myös Venäjä.
Suomalaisten joukkomurha 1930-luvulla oli kuitenkin silkkaa valtioterrorismia,
joten vastuulliset on helppo jäljittää ihan virkateitse.
Mutta miten oli Viipurin vuoden
1918 venäläismurhien kanssa?
Kyllä siinäkin tekijöinä olivat
valtakunnan viralliset edustajat ja kaiketi vastuu koituu lähinnä komentaneille
upseereille, jotka näyttävät olleen jääkäreitä. Ylipäällikön eli siis
Mannerheimin käskyn etsiminen on ilmeisen turhaa, sillä sellaista ei varmastikaan
annettu. Valtion vastuu näyttää selvästi vähäisemmältä.
Mutta miten oli hyvityksen laita?
Millaisen vastuun murhaajat joutuivat kantamaan? Vai kuka tässä oikein on
vastuussa? Ehkäpä nyt sitten koko Venäjän kansa suuren terrorin kohdalla ja
Suomen kansa vuoden 1918 suhteen?
Huolimatta siitä, että Saksan
kohdalla on näköjään nähty hyväksi ajatella kansan kollektiivisen vastuun
mahdollisuutta, pitäisin sellaista nimenomaan primitiivisen ajattelun
hedelmänä.
Tihutöistä kärsineiden omaiset
vaatikoot hyvitystä, mutta kansakunnan kohdalla sellainen ei tule kysymykseen
puolin eikä toisin. Kaikkein vähiten vastuu siirtyy polvesta polveen, vaikka
kiivas Jahve kerran kertoikin kostavansa isien pahat työt aina kolmenteen ja
neljänteen polveen.
Hän oli tuolloin selvästi
vanhanaikainen ja sitä paitsi vain yhteen kansaan sitoutunut. Nyt eletään
toista aikaa, vaikka aivot tulevat sieltä menneisyydestä.
Minusta olisi kuitenkin tärkeää
edes tunnustaa noiden rikosten tapahtuneen sen sijaan, että ne ikään kuin
yritettäisiin pyyhkiä olemattomiin.
Jokaisella kansakunnalla on oikeus
ylpeillä sankareistaan, mutta eikö siitä seuraa myös, että sillä on yhtäläinen
velvollisuus murehtia ja paheksua roistojaan?
Sankareiden galleria meillä onkin
jo kaapin tai esimerkiksi pianon päällä, mutta mihin me voisimme nuo roistot
sijoittaa?
Luulen, että jokaisen kansakunnan
tulisi kehittää itselleen kauhukabinetti, jossa olisivat muutkin kuin
maanpetturit. Myös vieraita kansoja vastaan tehdyt rikokset ovat rikoksia ja
sellaisina pysyvät.
Venäjän ortodoksisessa kirkossa
luetaan ensimmäisenä suuren paaston jälkeisenä sunnuntaina anateema erinäisille
kerettiläisille ja pettureille, siis omille, jotka ovat luopuneet oikeasta
yhteydestään.
Kyseessä on huikea julistus, jonka
suoraselkäinen sanoma herättää pakostakin hartautta ja kunnioitusta. http://uoj.org.ua/publikatsii/vopros-very/torzhestvo-pravoslaviyia-pobeda-istiny.
Milloin vastaavaa saa kuulla meidän kirkoissamme? Saattaisipa tulla jopa
kuulijoita.
Sellainen voisi olla hyvä idea.
Vieraiden kelvottomuus on terveelle savanniväelle niin ilmeistä, ettei siihen
liittyviä harjoituksia ehkä erityisesti tarvita. Näin oli ainakin ennen. Miltä
nyt kuulostaisikaan, jos vaikkapa edes juhlapyhinä kirkoissa kirottaisiin
erikseen kaikki kilpailevat uskontokunnat ja kristinuskon kilpailevat
suuntaukset, ideologiat ja nationalismit?
Minusta tämä kuulostaisi niin
primitiivisen typerältä, että ajatukselle pitää aluksi ihan naurahtaa. Se, että
oman lauman johtajille toivotaan korkeimman siunausta ja järkeä vastuullisessa
asemassaan, on sentään vielä jotakin aivan muuta.
Mutta miten kaukana me oikeastaan
olemmekaan siitä, että tässäkin maassa alettaisiin saarnata vihaa vääräuskoisia
vastaan ja heidän tuhoamistaan? Eikö itse asiassa ole niin, että tällaista
aletaan pitää jo normaalina ilmiönä ja kauhistellaan pikemmin sitä, että joku
saattaa asiaa paheksua kuin sitä, mitä siinä tehdään? Samoja normeja kun nyt ei
voi monikulttuurisessa maassa kaikille asettaa ja monokulttuuri on niin last
season.
Koska ihmisaivot ovat niin
primitiiviset kuin ovat, niitä täytyisi koko ajan muistuttaa siitä, miten
monimutkaisia asiat ovat. Muuten saatetaan hurahtaa kaljapatriotismiin (квасной патриотизм), jossa typerästi luodaan
itsestä retusoitu ihannekuva samalla, kun toisista maalataan pelkkiä irvikuvia.
Ja koska meillä nyt on sellaiset
aivot kuin on, täytyy sekin hyväksyä tosiasiana ja hylätä vahingollisena
utopiana multikulturalismin ideologia.
Asiaan voinee palata sitten, kun on
todettu tämän ideologian jossakin maassa ihan nuhteettomasti toimivan.
Kun ihmisaivot ovat vain sellaisia kuin ovat eikä edes sitäkään kapasiteettia enemmistö halua käyttää, voimme vain olla syvän kiitollisia siitä, että meillä on keskuudessamme blogistin kaltaisia kärsivällisiä kansanvalistajia, jotka jaksavat puhua aivojen käytön puolesta erilaisia aikamme älyttömyyksiä vastaan; epäkiitollinen tehtävä.
VastaaPoistaKoska varsinkin akateemisista ja sen semmoisia on typerää syyttää tyhmyydestä, vaikka puheet ja kirjoitukset osoittaisivat päinvastaista, niin olen ruvennut nimittelemään ongelmaa laiskaksi ajtteluksi.
VastaaPoistaEi huonompi luonnehdinta. Ei akateemisuus tee viisasta tai ajattelevaa, paljon totuutta on siinä Erno Paasilinnan lauseessa, että "vain itseoppineet ovat oppinneita, muut ovat opetettuja". Jatkokysymys kuuluu, kuka ja mitä sekä millä intressillä opetetaan.
PoistaVastuullisissa ja vaarallisissa hommissa on kyllä oltava opettajat: kirurgi, siltainsinööri, lentäjä, kätilö . . . Opettaja myös säästää oppimiseen tuhrautuvaa aikaa.
PoistaNoh, sanotaan sitten, että Paasilinnan lausumassa on puolitotuus; tulee kuitenkin tehdä ero (vilpittömän) opettamisen ja (vilpillisen ja pahantahtoisen) indokrinaation välillä.
PoistaMellakoinnista ja semmoisesta: aina uutisoidaan, että tuhannet osoittivat mieltä; pitäisi tietysti kertoa, että: tuhannet osoittivat mieltä, ja miljoonat eivät olleet mielenosoituksessa. Kymmenet miljoonat.
VastaaPoistaMuodin ja ajankuvien seuraaminen on toki helppoa - ympärilläoleva on ns. valmiina.
VastaaPoistaToinen asia on meemikarttojen kulttuurilliset erot: Neuvostoliitossa, kuin myös nyky Venäjällä on erilainen meemikartasto kuin länsimailla. Jos Churchill ja Roosevelt olisivat ymmärtäneet Dzhugashvilin venyvää totuuden tulkintaa, olisi Itä-Euroopan kohtalo ollut ehkä toinen. stalin mm. kiisti jyrkästi olevansa diktaattori, ei mitenkään hitleriin verrattava, vaikka metodit olivat samat. (esim. B. Gardner The Wasted Hour).
Meemeihin turvautuminen on toki helppoa, kuin myös ehkä epä-älyllistäkin, mutta perin inhimillistä: ei tarvitse kuin avata nettiuutiset.
Aivot todellakin ovat narikassa, ainakin Suomessa ja miksi ei muuallakin länsimaissa? Ihmetellä pitää, kuinka opillinen sivistys Suomessa on nykyään, ja ollut pitkään todella korkealla, korkeimmalla kuin koskaan, mutta kiville Suomi ajetaan vuorenvarmasti, niin että ei jää kiveä kiven päälle! Minäpä selitän, ja syy on yhteiskunnan naisistuminen!
VastaaPoistaNaiset ajattelevat asioista lähes aina eri tavalla kuin miehet. Jokainen fiksu mies lienee havainnut, että jos miehenä kommentoit jotakin yhteiskunnallista, tai maailman tapahtumaa, mikään yllätys ei ole, että nainen ajattelee asioista täysin eri tavalla, ja herra paratkoon varmoin äänen painoin. Kun naiset ovat nousseet päättäville paikoille, Suomessa kai maailmanennätys tasolle, varsinkin jos katsoo eduskuntaa, niin asia tulee ymmärretyksi. Ns. käännytyslakia vastustavista kolme neljästä oli naisia todistanee jotakin? Kannattaa seurata nais edustajiemme käyttäytymistä, niin ei tarvitse ihmetellä enää mitään, miksi kaikki Suomessa on sössitty!
Katsokaapa naisen käsilaukkua, ja täytyykö miesten följyssä olla niin paljon tavaraa "varalta"? Oletteko nähneet naisvaltaisen työpaikan pukuhuoneen siivottomuutta, varsinkin hoitoalalla, niin yllättyisitte? Oletteko nähneet naisjohtajien toimistohuoneita, muka arvostettujen naisjohtajienkin toimistot liian usein ovat kuin kaatopaikkoja, nimittäin nähty on!
Länsimaisten yhteiskuntien tuleva kaaos on naisten viritelmä. Ruotsi on tunnetusti maailman feministisin valtio ja mikä on tilanne nyt, eli se on korjaamaton. Malmö on kuin Marseille ja vyöry vain jatkuu. On aivan käsittämätöntä, että islam on länsimaisille naisille vain kivaa värinää tuottava uusi ajatus suunta, mutta he eivät tajua sisartensa roolia, jotka ovat islamissa aina jonkun omaisuutta kaapujensa alla, muka vapaaehtoisesti. Katsotaanpa missä EU:n maassa sharia-laki hyväksytään ensimmäiseksi, ja keiden äänillä? Veikkaanpa että naiset ja naismaiset miehet ajavat tätä eniten? Järki on todellakin narikassa, kun kannatetaan islamisaatiota, vaikka varmasti tiedetään, miten islam suhtautuu homoseksualisteihin, joista monet kannattavat vasemmistopuolueita. Kun toimitaan näinkin älyvapaasti jopa elämän ja kuoleman kysymyksissä, mitä voi odottaa kansakunnan muissa kysymyksissä vaikkapa talouden alalla, tai muissa tärkeissä kysymyksissä? Loppu tulee ja se on täysin varmaa!
Naiset ajaa linja-autoa paremmin kuin miehet. Kaivinkonetta eivät käyttele.
PoistaSuomen kielen harrastaminen ei tuhmenna. Nykymerkitysero tuh- ja tyhmällä on: tuhma vihervasemmistolainen kansanedustaja ottaa vaaliavustus-lahjusrahaa sähköautokauppiaalta, tyhmä ei älyä ottaa.
VastaaPoistaOlipa tyhmä (viroksi ruma) kommentti.
Poista