Terveisiä perheestä

 

Valta ja vapaus

 

Kun on edes pinnallisesti tutustunut sellaisiin dokumentteihin kuin Ruotsin valtakunnan vanhat lait ja Venäjän vuoden 1649 lakikokoelma Sobornoje uloženije, tulee vakuuttuneeksi siitä, miten keskeinen asia vanhempainvalta on ollut menneinä aikoina.

Kaikki valta ja oikeus käsitettiin aikoinaan Jumalalta lähteväksi ja hänen edusmiehensä maan päällä oli monarkki, joka ylläpiti lakia ja oikeutta ja omien palvelusmiestensä kanssa valvoi koko maan tilaa.

Toinen sfääri oli sitten perhe, jossa oltiin jo hierarkiassa alempana. Niin kuin monarkki oli Jumalan alainen ja tälle tilivelvollinen ja talon isäntä puolestaan monarkille tai rajoitetusti myös tämän edustajille, olivat perheen jäsenet isännän vallan alaisia ja tämä koski myös palvelusväkeä.

Kotirauhasäädökset olivat Ruotsin valtakunnassa, myös Suomessa muuan tärkeä instituutio, joka osaltaan turvasi alamaisten vapautta ylempiensä mielivaltaa vastaan. Merkittävä valtio-oppinut Jean Bodin, joka kannatti hallitsijan absoluuttista valtaa, katsoi, ettei se kuitenkaan ulottunut kotien kynnyksen yli.

Kotiasiat eivät siis kuuluneet politiikan piiriin, mikä oli merkittävä este sellaiselle vallan käytölle, mitä kutsumme tyranniaksi eli kaikkialle ulottuvaksi mielivallaksi, jonka moderni muoto on totalitarismi.

Nythän tämäkin asia on haluttu perin pohjin muuttaa, missä voi olla omat hyvät puolensa, mutta myös vaaransa. Orwellin vuosi 1984 on jo kaukana takana ja lähestymässä on vuosi 2050, jolloin uljas uusi maailma Orwellin ennustuksen mukaan vasta on valmis.

Ruotsin keskiaikaiset lait kiinnittivät paljon huomiota talopojan suojelemiseen rälssimiesten mielivallalta. Palvelusten ja ruuan hinta määrättiin eikä vieras saanut tunkea talon omia eläimiä tieltään tehdessään tallissa tilaa omille hevosilleen. Myös kauppias haahdessaan nautti kotirauhaa.

Perinteisesti kapteeni laivassaan on kuin Jumala taivaassaan. Häntä ei siellä määräillä ja hän myös vastaa aluksestaan ja siitä, mitä siellä on.

Vanhan ajattelutavan mukaan tilanne oli samanlainen perheessä. Kun maailmassa oli olemassa vain yksi oikeus, ei sitä voitu hajottaa riideltäväksi mielipideasiaksi. Isä/isäntä päätti ja vastasi kuninkaalle ja joissakin asioissa suoraan Jumalalle.

Vaimon/emännän asema perheessä oli miehen alaisuudessa, mutta hyvänä kakkosena, jonka valtaoikeudet ulottuivat talon muonavaroihin ja lapsiin sekä palvelijoihin. Palveluskunnan aineellinen hyvinvointi oli usein emännän käsissä, jos lienee ollut miehenkin hyvinvointi monessa suhteessa. Mikäli mies kuoli, tuli äidistä Ruotsin lain mukaan lastensa omaisuuden haltija.

Ihanteellinen ajatus jumalallisen oikeuden toteuttamisesta hierarkkisessa perheessä ei tietenkään käytännössä aina toteutunut ainakaan ihanteellisesti. Tyrannihan se oli kotityrannikin ja tässäkin maassa moni muistaa, miten väkivaltaiset rangaistukset olivat arkipäivää vielä 1950-1960-luvulla. Toki asia oli ja on aina henkilöistä riippuvainen.

Venäjällä laadittiin Iivana Julman aikana merkittävä perhe-elämän käsikirja Domostroi. Tuo sana herättää useimmissa venäläisissä selkäydinreaktion väkivaltaisesta kotityranniasta ja tuo mieleen sen kohdan, jossa miehelle annetaan lupa murtaa vaimonsa kylkiluut.

Itse asiassa tuossa on kyseessä äärimäinen raja, johon saakka kotikuritus saa mennä ja kirjan laatija, esipappi Silvester kieltää koskaan kurittamasta vaimoa vihassa ja myös vaimoa vihastumasta kurituksen takia. Rakkauden tulee vallita kaikkialla, mutta toisaalta myös kurin, jota kirja kehottaa alituiseen käyttämään. Kyseessähän oli metodi hyvän saavuttamiseksi.

Sitä paitsi kirjassa on valtava määrä kaikenlaista arkielämän tietoa ja ohjetta oluen valmistuksesta ruokien säilyttämiseen jääkellarissa ja kuopassa, vieraiden vastaanottamiseen, pukeutumiseen ja niin  edelleen. Mutta siitä ei nyt ole puhe.

Domostroi oli vauraan pajariluokan käytösopas, peili, kuten tuohon aikaan sanottiin ja sitä voi verrata vaikkapa Castiglionen (ks. Vihavainen: Haun hovimiehet tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) ja Erasmus Rotterdamilaisen tuotteisiin, jolloin valkenevat suuret erot ja myös yhtäläisyydet. Joka tapauksessa kyseessä oli ihanne, jollaiset käytännössä harvoin toteutuvat.

 Domostroi kielsi naisia koskaan juomasta alkoholia juopumukseen asti, muta aikakauden matkailijat todistavat muuta. Domostroi piti isännän vallan järkkymättömänä voimassa, mutta voimme päätellä, että tohvelisankareita oli tuohon aikaan yhtä paljon kun myöhemminkin.

Mitä isän ja äidin/isännän ja emännän ja lasten suhteelliseen asemaan tulee, voimme Venäjän osalta katsoa vuoden 1649 Sobornoje uloženijen määräyksiä.

Siellä isän ja äidin tappanut lapsi on armotta tapettava. Sen sijaan, mikäli isä tai äiti lyö kuoliaaksi lapsensa -siis ilmeisesti kurittaessaan, ei häntä ole siitä tapettava, vaan pantava vuodeksi istumaan vankeuteen ja sen jälkeen katumaan metropoliitan edessä.

Mikäli lapset puhuivat hävyttömästi vanhemmistaan, nämä saattoivat viedä asian hallitsijalle, joka ruoskitti rikkojat. Sama tapahtui niille lapsille, jotka laiminlöivät voimattomiksi tulleiden vanhempiensa elatuksen.

Mikäli lapset sen sijaan tulivat valittamaan vanhempiensa väkivallasta, oli heidät itsensä ruoskittava ja annettava sitten vanhempiensa käsiin. Myös palvelijat rinnastettiin lapsiin ja kuuliaisuuden puute ja kapinointi heidän taholtaan rankaistiin ankarasti, jopa käden menetyksellä.

Menneessä maailmassa oli käsitys kaikkia ihmisiä ylempänä olevasta laista ja oikeudesta vahvana. Ne eivät yleensäkään olleet mitään äänestysasioita eikä luovuttamattomista ihmisoikeuksista ollut vielä ajatustakaan, perhedemokratiasta puhumatta.

Paradoksaalisesti saattaisi ajatella, että hierarkkinen isännänvalta oli aikoinaan se alkio, johon modernin yksilökeskeisen ajattelun kehittyminen saatettiin perustaa. Käytännössä siihen liittyi se mielivallan mahdollisuus, joka koko yhteiskuntaan levitessään oli tyrannian ytimessä.

Tyrannia ei nykymaailmassa ole suinkaan käynyt mahdottomaksi. Päin vastoin, uusi teknologia auttaa haluttaessa ulottamaan valtion kaikkivallan minne tahansa. Luulen, että nykyään on aivan erityisesti syytä suhtautua epäluuloisesti sellaisiin henkilöihin, jotka ovat suurella innolla ulottamassa politiikkaa myös ihmiselämän henkilökohtaiselle tasolle.