Tavailaan

 

Helppouksia

 

Muistelen käytetyn sellaistakin oppikirjaa kuin ”Saksan kielen vaikeuksia”. Idea on luultavasti hyvä: oppiakseen virheetöntä kieltä, kannattaa ainakin välillä keskittyä sen vaikeuksiin, joissa niitä kömmähdyksiä tulee.

Toisaalta ei ole oikein palkitsevaa askaroida sellaisten asioiden parissa, joiden oppiminen on työn ja tuskan takana. Vaikka kyllä se sitten on mukavaa, kun tarpeeksi monta kertaa tankattuaan, saa rimpsut suoraan selkärangastaan: aus, bei, mit, nach, seit, von zu…

Tieto oikeassa olemisesta antaa turvaa ja itsevarmuutta, mutta miten täydellisesti ulkomaalaisen nyt oikeastaan kannattaa osata vierasta kieltä? Miten paljon on kohtuullista panostaa sen täydelliseen hallintaan?

Edesmennyt ystäväni Michael Branch, Lontoon yliopiston Slavonic Schoolin johtaja ja A.J. Sjögrenin tutkija hallitsi suomen kielen täydellisesti kaikkia finessejä myöten. Kuitenkaan ei ehkä olisi ihan oikein sanoa, että hän puhui täydellistä Suomea. Sieltä takaa kuului nimittäin kyllä englantilainen aksentti, ei häiritsevästi, mutta selkeästi.

Tuskinpa siitä oli koskaan mitään haittaa, mutta joka tapauksessa sen säilyminen oli kiinnostava asia. En muuten tiedä, oliko Michaelin englanti sitä laatua, jota arvostetaan niin sanotun yläluokan piirissä.

Minusta se oli harvinaisen kaunista ja selkeää ja luulen, että se hyvin kelpasi myös keskusteluissa kuningashuoneen jäsenten kanssa, joita Michael harmikseen asemansa vuoksi joutui käymään.

Hän itse oli nimittäin lähtöisin työväenluokasta ja sellainen seikka yleensä paljastuu aksentista. Muuan toinen englantilainen tuttavani valitteli, että tuollainen aksentti oli hänelle taakka.

Tämä vain ja ainoastaan esimerkkinä siitä, että kielellä saattaa olla yllättäviäkin vaikutuksia ja pienetkin erot voivat merkitä suuria, jos niin halutaan. Meillä Suomessa tunnistaa turkulaisen aksentin yleensä välittömästi eivätkä pohjalainen, savolainen tai lappilainenkaan salassa pysy. Mutta haetannoonko tuo mittään?

Venäjällä eteläistä aksenttia ja etenkin ukrainalaisuuksia on pidetty Moskovassa ja Pietarissa yleensä huvittavina ja pohjoisen ookkaajat (ääntävät o:n o:ksi)ovat urbaanin herrasväen mielestä hullunkurisen maalaismaisia.

Meistäkin meille läheisimmät karjala ja viro ovat joskus suorastaan riemastuttavia, kun sanoilla saattaa siellä olla toinen merkitys.

Kiinan kieli on kaiken kaikkiaan ulkomaalaiselle vaikeaa, mutta suurelta osin kuitenkin mahdollisimman helppoa: sanat eivät taivu, eikä varsinaista kielioppia edes ole. Sen sijasta sitten on loputtomasti idiomeja, mutta sellaisethan oppii, kun niitä tarpeeksi usein kuulee ja käyttää.

Suomi taas on mahdollisimman helppo kieli oppia lukemaan ja kirjoittamaan, kun siinä aina yhtä äännettä vastaa yksi kirjain. Aikoinaan saavutettu menestys pisa-testeissä selittynee ainakin osaksi tästä. Miten se sitten on onnistuttu hävittämään, en tiedä. Kysymys lienee jonkinlaisesta kunnianhimosta.

Useimmat muut kielet ovat toisenlaisia. Ajatelkaamme nyt vain englantia, jossa oikeinkirjoitus on epäsäännöllistä ja aikaihmisillekin pidetään tavauskilpailuja. Koko asia kuulostaa meistä aivan naurettavalta.

Suomen kieli on muutenkin helppoa sikäli, että äänteiden määrä siinä on pienempi kuin monissa muisssa. Tämä ilmenee sitten siinä, että suomalaisten on hankalaa ääntää monia indoeurooppalaisten kielten äänteitä.

Niin englanti, ranska kuin venäjä ovat kirjavanaan meille outoja äänteitä. Jopa viron kielessä on yksi äänne, õ, joka meiltä puuttuu kokonaan. Se ei ole sama kuin ö, vaan muistuttaa pikemmin venäjän taka-i:tä (ы).

Mutta onhan meilläkin sellaisia äänteitä, joita noilla indoeurooppalaisilla ei yleensä ole: y, ä ö Sitä paitsi on diftongeja ja kaksoiskerakkeita: ou, uo, yö, tt, kk ja niin edelleen. Myös äng-äänne puuttuu monilta ja loppuhenkoset ovat heille aivan outoja.

Pannaanpa nyt vaikkapa ranskalainen lausumaan sana ”hyökkäys”. -Aivan oikein, yritys lopahtaa jo ensimmäiseen kirjaimeen eikö onnistu jatkokaan. Saksalaisilla on sentään noita Umlauteja ja etenkin ö on ihan tuttu.

Kaksoiskerakkeiden kanssa sen sijaan on ongelmia: pannaanpa nyt saksalainen sanomaan vaikkapa ”muikkukukko”. Harjoittelua se ainakin vaatii.

Venäläisille ä, ö ja y ovat myös mahdottomia eivätkä ole helppoja diftongitkaan: moni lausuu nimen Kouvola aina ”kuovalaksi” ja vaikkapa sanat ”yö” tai ”siellä” ovat kummallisia. Tuo meidän kauniina ja romanttisena kuulemamme sana ”yö” muistuttaakin venäläisen ja ukrainalaisen korvaan ehkä pikemmin ylenantamisen aiheuttamalta ääneltä.

Entäpä englanti? Mahtaapa nyt ainakin suomen kielen lausuminen olla heillekin helppoa, kun jokaista äännettä vastaa yksi kirjain?

Silmäilin pikku parlööriä nimeltä ”Berlitz Finnish for Travellers” ja kauhistuin. Hetken minusta jo näytti siltä, etten tuollaista mongerrusta varmasti koskaan opi puhumaan, kunnes ymmärsin, että puhun sitä koko ajan ja vieläpä natiivin tasoisesti. Toki savolaisuus varmaankin kuuluu taustalla.

Joka tapauksessa suomen kielen ääntäminen näyttää pelottavan vaikealta, mitä se anglosaksille onkin. Otetaanpa nyt vaikka fraasi ”pyysin huonetta, jossa on kylpyhuone”. Se opetetaan ääntämään seuraavasti: pewsin hoooanayttah yossah oan kewlpewhoooanay.

Haluaisin jättää nämä tallelokeroonne” taas äännetään näin: hahlooah’sin yættæ næmæ tahllayloakayroannay.

”Mihin aikaan huoneet on luovutettava?” taas tulee ymmärretyksi, kun sanoo  mihin ah’kaan hoooaynayt oan loooavootayttahvah?

Tässä en valitettavasti osaa kirjoittaa kaikkea samoin kuin kirjassa on tehty. Siellä esiintyy esimerkiksi kahden pienen o:n yhdistelmä. Sitä paitsi kirjaimien yläpuolella on joskus viivoja.

Tietenkin on olemassa myös kansainvälinen foneettisen kirjoituksen järjestelmä, jota kirjan julkaisija olisi voinut käyttää, mutta hän ilmeisesti on halunnut esittää asiat niin yksinkertaisesti, että ne ymmärtää myös sellainen, joka ei ole vieraita kieliä opiskellut.

Oneksi ei tarvitse tuollaista oikeinkirjoitusta opiskella. -Tai kuka hänen tiennee. Monenlaisia sekasanoja vilisee jo kielessämme. Katsokaapa vaikka television ohjelmien nimiä (vrt. Vihavainen: Haun tv tulokset ) . Itse asiassa englannin kielen mukainen ääntämys kuuluu jo yleissivistykseen siinä kuin turhan englannin käyttö kuuluu keskeisenä elementtinä yhä laajemmalle leviävään yleissivistymättömyyteen, jota Yle tehokkaasti levittää..