Hullun vuoden tuntumassa

 

Arkipäivää

 

Eino Säisä, Lehtori Liljeberg. Romaani. Tammi 1969, 144 s.

Eino Säisä, Hyviä päiviä. Novelleja ja palasia. Tammi 1970, 143 s.

 

Eino Säisän teossarja ”Kukkivat roudan maat” on merkittävä ajankuvaus suuresta modernisaatioloikasta sellaisena, kuin se koettiin Pohjois-Savossa (ks. Vihavainen: Haun kukkivat roudan maat tulokset).

Säisä kuului sodan lapsena kokeneeseen sukupolveen, joka suurten ikäluokkien tullessa oli jo toisella kymmenellä ja jolla siis oli vielä hieman pitempi perspektiivi suureenmuutokseen.

Uusi maailma tuli kertarytinällä: maaseutu tyhjeni, hevoset vaihtuivat autoihin ja traktoreihin vuosikymmenen kuluessa, kokonaiset ikäluokat alkoivat tunkea oppikouluihin ja kaikki muutaman vuoden takainen tuntui äkkiä toivottoman vanhentuneelta.

Tuo sukupolvi oli jo kolmannella kymmenellä kun joka taloon, vaikka velaksi, ilmestyi nurkassa paasaava televisio, joka tarjosi paitsi enemmän tai vähemmän huoliteltua yleiskieltä ja standardiääntämystä, myös tarinoita aivan toisenlaisesta kulttuuripiiristä, jonka kaikki ennen pitkää tunsivat jo yhtä hyvin kuin omansa.

Suurille murrosajoille on ominaista anomia eli normien häviäminen. Se aiheuttaa tyypillisiesti masennusta. Vanhassa maatalousyhteiskunnassa ne suuren modernisaatioloikan aikana usein muuttuivat yhtäkkiä vastakohdikseen. Televisio teki ahkerasti työtään radikaalisti uudenlaisen järjestyksen hyväksi ja valtio löysäsi samaan aikaan merkittävästi alkoholipolitiikkaansa.

Kaikki tämä toimii taustana näissä pikku teoksissa, jotka nähtävästi ovat syntyneet ennen suurta eeposta. Päähenkilö esiintyy myös jälkimmäisessä kirjassa, jossa muuan sivullinen kommentoi kirjailijalle ”Liljebergiä” ja moittii sitä säädyttömän ”tuhruiseksi”. Siinähän henkilöt ryyppäävät itsensä tolkuttomaan kuntoon ja joku käpälöi toisen vaimoa.

Ei tämä ihan normaalia vanhan ajan kirjallisuuttakaan enää ollut. ”Lehtori Liljeberg” on selvästi kesken jäänyt romaani, jonka päätöskappale ilmestyykin vasta jälkimmäisessä kirjassa, joka tosiaan on kokoelma hajanaisia kirjoitelmia, esimerkiksi kirjoittamisen hankaluudesta, kun kutsumattomat vieraat tunkevat kylään.

Näitä kirjoitettaessa suuri teos ilmeisesti oli juuri syntymässä, mutta myös näissä tavoitetaan hiukan sen uuden maailman tunnelmaa, joka jo 1960-luvun lopulla oli totaalisesti muuttanut kymmenen vuotta aiemmin vallinneen kulttuurin.

Lehtori Liljeberg on epäpätevä historian ja latinan opettaja, joka näyttäisi henkisesti olevan melkein valmis menemään ajan radikaalien kelkkaan, mutta ei oikeastaan tee muuta kuin ensin hieman rikkoo koulun sääntöjä ja sen jälkeen jää viikoksi pois töistä kaikkein kiireisimpänä aikana ja kalastelee mökillä.

Seuraavassa niteessä hän saa potkut ja työtodistuksen, jossa mainitaan vain ne tehtävät, joita hän on kymmenisen vuotta hoitanut. Putoaminen yhteiskunnan portailla lienee varmaa.

”Liljebergin” aluksi kirjailija kirjoittaa: Tällaista tapahtui Lehtori Liljebergille, miksei yhtä hyvin jollekin muullekin…

Tämä lienee osoitus siitä, että kirjailija on pyrkinyt esittämän hahmossaan jotakin yleispätevää ja aikansa kuuluvaa. Toki harva taisi tehdä moista irtiottoa.

Lehtorin ja hänen kollegoidensa älytön pämppäys oli epäilemättä jonkinlainen aikakauteen kuuluvan uuden normittomuuden ilmaus.

Kaikki oli uutta. Televisiotakin keskushenkilö vielä vaivautui moittimaan ihan siitä, että se häiritsi normaalia elämää. Lehtorin vetäytyminen mökille oli ilmeinen reaktio maailmankatsomukselliseen kriisiin, joka ei johtanut selvyyteen.

Jälkimäisessä kirjassa esiintyy itse kirjailija, joka selittää, että hänen on pakko kirjoittaa. Ehkäpä se oli juuri näin: suuri myllerrys ja arvojen sekasotku loivat sietämättömän tilanteen, josta selvisi vain kirjoittamalla ajankohdan suuren eepoksen.

No, eipä se työ hukkaan mennyt. ”Kukkivat roudan maat” on parhaita, ellei paras tuon suuren murroksen kuvaus suomalaisen maaseudun perspektiivistä.