tiistai 12. tammikuuta 2021

Monumentin juurella

 

What do you want to do ?
New mail

Kansakunnan kaapin päällä

 

Väinö Linna. Tunnettu ja tuntematon. Toimittaneet Jyrki Nummi, Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Pertti Haapala. WSOY 2020, 461 s.

 

Tässäpä järkäle, joka jo kooltaan sopii kansalliskirjailijan juhlakirjaksi. Kirjoittajissa on eturivin intellektuelleja eri aloilta, Risto Alapurosta ja Pertti Haapalasta Panu Rajalaan, Kimmo Rentolaan ja Yrjö Varpioon. Historia, sosiologia ja kirjallisuuden tutkimus ovat siis vahvoilla nimillä mukana.

Lisäksi mukana on vähemmän tunnettuja ja ansioidensakin puolesta vaikeammin tähän teemaan yhdistettäviä nimiä. Hyvähän se on, että näkökulmia on monia. Kansallinen monumentti kannattaa valaista joka puolelta.

Tällaisesta kokoelmasta tietenkin riittää virikkeitä yllin kyllin. Hyvä, jos saa niiden paljoudelta öitään nukutuksi. En kuitenkaan rupea referoimaan kaikkia niitä ajatuksia, jotka Linnan tuotanto on herättänyt. Kerron sen sijaan omistani, joita tämä kirja on kirvoittanut.

On ensinnäkin huomionarvoista, että mies, joka nousi aikoinaan esille suurena kriitikkona ja kerettiläisenä, on nyt samassa asemassa kuin Runeberg aikoinaan. Eivät hänestä kaikki suinkaan tykkää, pois se, mutta kaikki kyllä joutuvat sopeutumaan hänen olemassaoloonsa ja reagoimaan kukin tavallaan.

Kuten joku tämän kirjan kirjoittajista sanoi: mies, jonka kuva on setelissä, ei voi olla kovin kapinallinen.

Näinhän se on. Sivistyneistömme maalaama omakuva Suomen kansakunnasta oli aikoinaan komea ja innostava. Se kansakunta oli ensi luotava sekalaisesta raaka-aineesta, jossa nimenomaan tuo raakuus, kypsymättömyyden ja jalostumattomuuden synonyyminä oli vallitsevana.

Kansakunta sivistyskansana oli ja on meillä siis hyvin uusi ilmiö, sikäli kuin ei tarkoitettu ruotsalaista traditiota, johon mieluummin haluttiin katkaista napanuora, ymmärrettävästi. Niinpä koko sivistyksellemme tuli poikkeuksellisen ominaiseksi uutuus, historiattomuus ja sen mukana lähes väistämättä myös rahvaanomaisuus.

Linnan suurtyö oli runebergilaisen kansankuvan korvaaminen rahvaanomaisella. Tuo edellinen ihannoi kyllä suomalaista kansaa, mikä oli uutta ja hyvin merkittävää, mutta oli samaan aikaan hierakkinen ja toisen maailmansodan aikaan jo anakronistinen, arkaainen.

Linnan suoritus merkitsi rahvaan vapauttamista herrasväen holhouksesta. Hän pani sen puhumaan omalla kielellään ja katselemaan maailmaa omasta näkökulmastaan -olkoonkin, että se kulma oli vain Pentinkulma eikä sen enempää, fiktiivinen pars pro toto ja siis joka tapauksessa vain yksi osa todellisuutta.

Linnan saavuttama asema kansalliskirjailijana asettaa joka tapauksessa koko Suomen aivan tiettyyn valaistukseen. Mikä on se maa, jossa kansakunnan historiallisen itseymmärryksen mittapuuksi tuleekin sivistymättömien torpparien ja kylänloppulaisten kokemus? Miten on mahdollista, että myös sivistyneistö lopulta osti koko paketin karvoineen päivineen?

Minusta tämä on asia, jota kannattaa miettiä yhä uudelleen. Samanlaista rahvaanomaisuuden glorifiointia, joka meillä on kansakunnan regaalioiden kruununjalokivi, en tunne mistään muualta.

Venäläiset ovat suuria korkeakulttuurin kumartajia joka sorkka, ruotsalaisista puhumatta, vaikka heillä onkin egalitarismi muotivaatteena, jolla koreillaan. Mutta näillä molemmillahan myös perinteitä riittää. Norjalaisten tilannetta en tunne, mutta viikinkiperinne joka tapauksessa kompensoi siellä talonpoikaista kulttuurin nuoruutta.

Virolaiset voisivat historialtaan olla suomalaisiin verrattavissa, mutta kyllä sekin rinnastus tuntuu ontuvan. Neuvostokausi sai heidät kerääntymään kansallisten symboliensa luo. En luule, että virolaiset olisivat samanlaisia amerikkalaisia kuin suomalaiset, joihin on helppo kaataa mitä tahansa, tyhjiä astioita kun ovat.

Mutta joka tapauksessa. Linna sopii hyvin koko suomalaisuuden symboliksi. Kirjahyllyni päällä on Runeberg ja Mannerheimin korkokuva on siellä peräti neljänä kappaleena. Linnan ottaisin sinne ehdottomasti, jos löytäisin jostakin.

Kuitenkin koko ajatus Linnasta patsaana kaapin päällä olisi ollut vielä 50-luvulla niin absurdi, ettei se olisi ketään edes naurattanut. Runeberghan siellä siihen aikaan oli ja Mannerheim nyt tietysti.

Nyt asia kyllä kuitenkin on toisin ja sehän merkitsee paradigman muutosta, turha sanoakaan. Linna on nyt sillä tavalla väistämätön ja pyhä, että hänestä kelpaa ja on jo pakkokin tehdä myös parodioita. Niitä on tässäkin kirjassa. Lisäksi Linna on kyllin merkittävä tullakseen jonninjoutavan lätisijän fiktiivisen haastattelun kohteeksi.

Siinä tämä vittua hokeva tyttönen pääsee poseeraamaan kaikessa blaseerautuneisuudessaan Linnan prima facie edustaman tympeän establishmentin taustaa vasten. Toinen taas pääsee lausahtamaan upeasti Väinö Linna sucked. Otti siis päähän mokoma kipsikuva, kunnes äänikirja paljasti, että hei! Äijähän osaa olla kiinnostava.

Tässä kaiketi sitten on se uusi näkökulma, joka vielä kerran ja ehkä piankin on tuleva Linnan paradiman tilalle. Mitenkähän tuota nimittäisi? Tai antaapa olla, odotellaan kunnes se ensin tulee.

On se Linna nyt siis sen verran tärkeä kansakunnan kannalta, että se on pakko nähdä ja noteerata siinä keskellä tietä, jos tämän kansan arvoituksia lähtee tutkistelemaan. Kantaa ottavat niin herrat kuin narrit.

Vieraille kielille kääntäminen sen sijaan on hankalampaa, eikä Linna ole koskaan pystynyt tunkeutumaan toiseen kulttuuriin. Hänet ymmärtääkseen on tunnettava suomalaiset ja päinvastoin. Kääntäjien yritykset ovat kyllä usein olleet suorastaan ihailtavia.

Muuan tässä kirjassa kirjoittava saksalainen ei pysty hyväksymään sitä, että suomalaisten sota olisi ollut niin erilainen kuin saksalaisten, kuten Tuntematon antaa ymmärtää. Sodassa on aina sotarikoksia, sanoo hän ja perustelee asiaa sillä, mitä saatiin selville Wehrmachtin kätketyistä tekosista.

Mutta suomalaiset korpisoturit eivät olleetkaan Wehrmachtia, saati niitä Sturm-joukkoja, joita nuori upseerinkloppi olisi itselleenkin halunnut. Sota oli epäilemättä inhottava ja epäinhimillinen asia, mutta ei se Karjalan korvessa muodostunut rikollisuudeksi olemassaolevien normien mukaan. Muita on jälkeenpäin turha ruveta keksimään.

Saksalaisille viime sota on keskeinen kansallinen trauma, suomalaisille se merkitsee pikemminkin kansakunnan syntyä kypsässä muodossaan. Siksipä lienee mahdotonta saada saksalainen ymmärtämään, mikä on Tuntemattoman viesti ja merkitys. Eivät sitä ymmärrä venäläisetkään. Ei sinne päinkään.

Sitten, kun tämä tapahtuu, olemme luultavasti päässeet aivan uudelle tasolle kansakuntien suhteissa ja sitä kyllä kaipailisin.

On tässä kirjassa paljon kiinnostavaa luettavaa. Suosittelen.

What do you want to do ?
New mail

44 kommenttia:

  1. "Linnan suoritus merkitsi rahvaan vapauttamista herrasväen holhouksesta...Miten on mahdollista, että myös sivistyneistö lopulta osti koko paketin karvoineen päivineen? Minusta tämä on asia, jota kannattaa miettiä yhä uudelleen. Samanlaista rahvaanomaisuuden glorifiointia, joka meillä on kansakunnan regaalioiden kruununjalokivi, en tunne mistään muualta."



    Vaan mites sitten kun tuosta rahvaasta tuli 1960-luvun myötä "herrasväkiä"? Sen näköistähän täällä näyttää kaikki "kulttuuri" olevan. Onko siis ainoa ratkaisu paluu tiukasti perinnölliseen luokkayhteiskuntaan. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään nyt tämä hyvänemme. Ei se niin huono ole ollen kaan, onpahan omalaatuisensa.

      Poista
  2. "Eivät sitä ymmärrä venäläisetkään. Ei sinne päinkään."

    Miten venäläiset sitten kokevat Tuntemattoman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä nuyt voin ainakin viitata Jelena Senjavskajaan (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=senjavskaja ). Toisaalta Suuri kirjailija Fjodor Abramov oli kuulemma lukenut Linnaa ja siitä kovasti tykännyt.

      Poista
  3. "Ethän sinä Lahtinen oikeasti mikään kommunisti ollut, sinä tykkäsit vain valittaa, se on perisuomalainen tapa." Sekä..... "Tehtävät suoritettiin niinkuin oli käsketty, mutta tärkeintä oli ensin vitkutella, kiroilla, jäkättää ja ennenkaikkea haukkua herroja. Siinä on koko suomalaisen sosialismin ydin."

    Lähde: Tuntematon sotilas, radioteatterin esittämä ( muutamia vuosia sitten). Paras Tuntemattomasta koskaan esitetty version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen yhä useampi tajusi "kommunismin" onttouden ja käänsi takkinsa.

      "Jo riittää kampajalla" oli imua ja työntöä. Joku kyllästyi kommunistien ahneuteen, toinen siihen että "orgaanit" johtivat liikettä ulkoa.

      Vain sitkeimmät jäivät - monella ei ollut vaihtoehtoa.

      Voltairea mukaillen on joku keksinyt sanonnan, että Suomen Kansan Demokraattinen Liitto ei ollut Suomen, ei Kansan, ei Demokraattinen, mutta ei myöskään Liitto.

      "Olikos teillä sitä äskooteeällää, joka kaiken tappaa?".

      Oikea tuote olisi ollut DDT.

      +

      Hyvin täälläkin ollaan sopeuduttu korporatistiseen järjestelmään jossa työnantajat, työntekijät ja yhteiskunta yhdessä ajavat läpi erilaisia päätöksiä.

      Tosin nyt tämä satu on loppu, korporatismi sisältää enää osan talouden toimijoista.

      Niillä toimijoilla on mahdollisuuksia jotka voivat työllistää virkaheittoja poliitikkoja tai antaa nouseville tähdille rahallista ja muuta tukea.

      Monissa maissa poliitikkojen työhistoriasta löytyy esim. pankkeja, joskus suurteollisuutta.

      Suoraan yliopistosta kaivettu kokematon broileri on paras, koska kokemusta puuttuu ja nuorehkon ihmisen ympärille on helpompaa luoda ns. "hypeä".

      Kommunismin kaltaisessa järjestelmässä pitkä ura joka huipentuu korkeaan virkaan, on ehkä paras.

      Siihen asemaan pääsee paksunahkaisin. Kun nahka on riittävän paksu, ei puuttuva selkäranka eli moraali haittaa, koska nahka kätkee senkin puutteen.

      +

      Koko poliitinen järjestelmä muuttuu suhteellisen nopeasti yhä totalitaristisempaan suuntaan.

      Esimerkiksi valtio - tai yhteiskunnan kerma yleensä - hankkii ja vaatii itselleen yhä enemmän uskonnollisen kunnioituksen piirteitä. Hieman jotakin samaa kuin aikanaan Neukkulassa, mutta hienovaraisemmin ja peitellymmin.

      Lopulta valtio ei siedä lähellään mitään muuta voimakasta - tai siltä vaikuttavaa - tahoa ja hankkiutuu siitä tai niistä eroon.

      +

      Poliitikot joutuvat syömään rahoittajiensa kädestä ja lopulta valtio ajaa näiden rahoittajien etuja.

      Demokratia muuttaa jälleen muotoaan, kunhan sanan "kansa" merkitys muutetaan.

      Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto.


      Poista
  4. "uusi näkökulma, joka vielä kerran ja ehkä piankin on tuleva Linnan paradiman tilalle."

    Siihen voi tutustua Hesarin uusien (nais-)kirjailijoiden teosten arvosteluissa. Radiossa ärsytti joku samanlainen, joka nyyhki valkoisena olemisen etuoikeudesta. Noihin (pintapuolisesti) perehtyessään ymmärtää sukupolvien välisen ylittämättömän kuilun.

    VastaaPoista
  5. ""Samanlaista rahvaanomaisuuden glorifiointia, joka meillä on kansakunnan regaalioiden kruununjalokivi, en tunne mistään muualta.""

    No itse asiassa amerikkalaisen elokuvan sankari noudattaa juuri tuota kaavaa. Vaikka hänellä on tietysti monet kasvot, hän on tyypillisesti hahmo joka sijoittuu sosiaalisen mediaanin pinnan alle, usein vailla hyväksyntää, ylivoimaisilta vaikuttavien esteiden edessä, mutta taistelee -- ja saa lopussa palkkionsa.

    Vaikeuksien kautta voittoon. Jopa kansalaisoikeustaistelu ammensi tästä voimia. Sehän on myös se suomalainen eetos. Voi olla että siinä on jotain ihan yleisinhimillistä, mutta kyllä asetelma on amerikkalaisessa kansanpsyykessä korostunut.

    Ehkä se pohjaa siirtolais- ja raivaaajamentaliteettiin. Ja sama siis toistuisi torpparin esikuvallisuudessa. Maasta leipä kynnetään -- se ken tekee maatyötä tietää olevansa elämän vahvimman voiman liittolainen.

    Amerikkalaisessa kirjallisuudessa pienyhteisön kuvaus metaforana koko kansankokonaisuudesta on klassista valtavirtaa. Siinäkin on jotain samaa kuin Linnan tuotannossa -- ottaa joukkue lähikuvaan, ottaa Pentinkulma koko yhteiskuntaa kalibroivaksi miljööksi.

    Jos oikein kauas mennään, sosiaali- ja kulttuuriantropologian kumeat kellot alkavat soida. Ne kertovat siitä että kulttuuri todellakin syntyi kun alkulauma lakkasi vaeltamasta ja asettui paikoilleen. Nationalismi ei ole ideologia, vaan ihmisyyden yksi perusehto.



    VastaaPoista
  6. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta tartun siihen, mitä professori kertoo saksalaisesta sotavammasta. Se pitää precis paikkansa. ZDF info kanava lähettää viikottain toisinto a tuntikaupalla alan historiaan perehtyneiden biografien ja asiantuntijoiden, sokerina Ian Kershaw, Anthony Beevor, Der zweite Weltkrieg, Hitler privat, holocaustista ja itärintamalla julmuroinnista, Nürnbergistä, jne. Kun samaa tarjontaa ja toisintoa tulee tuutin täydeltä vuosikaudet, menee lopulta ymmälle, mitähän varten? Trauman torjuntaa vai sen vahvistamista? On kyllä käynyt kantapään kautta selväksi, ettei suomalaisella mielipiteellä - wie es eigentlich gewesen - ole juurikaan arvoa,varsinkaan jos kertoo talvi- ja jatkosodasta erityispiirteinä suuressa natsien sotakatastrofissa. Tietysti itärintaman n. 160 saksalais divisioonaan verrattuna meidän 16 oli vähän ja totta onkin, että sodan kokonaiskuvassa Suomi oli pieni tekijä. Mittakaavaa ei meilläkään ole aina oikein suhteutettu.
    Suomeen verrattuna veteraanien sankarihenkeä ei esiinny, saati ylläpidetä lainkaan. Se mitä rippeitä sellaisesta saattoi olla menneillä vuosikymmenillä, on muuttunut täydelliseksi negaatioksi. Tällä yhtenäiskulttuurin saralla Saksa on ehdoton. Julkishallinnon tehtävä on valvoa, ja kitkeä tarkkaan. Bundeswehristä on poistettu kaikki Wehrmachtiin liittyvät sillat ja muistot, jos joku Söldner potkuja uhmaten sellaista rinnastusta yrittäisi kokeilla.
    Esimerkki venäläisen suhtautumisesta Suomen sankarivainajiin. Sibelius-viulukilpailun voittanut virtuoosi konsertoidessaan katseli Puumalan kirkkomaalla hautarivistöä ja kysyi, ovatko kivet symbolisia? Hämmästyi kovin, kun kerroin hautojen sisältävän vainajan jäänteet ja esittelin vaatimattoman rivin "jäi kentälle" nimiä. Jos heiltä kuoli 25 milj. soturia tai kansalaista, eipä heitä samoin voitu käsitellä.
    Moni saksalainen hämmästyy suuren luvun kuullessaan, heille 6 milj. holocaust uhria on jonkinlainen turvaluku. Täkäläisen Putinin haukkujan hiljentää halutessaan, kun huomauttaa asiasta. "Darf man schimpfen, natürlich . Aber man muß wissen wie", (Urho Jokista muka ellen)
    Tänään illalla tulee pää kanavalta "Wie kam Hitler n die Macht", jossa käsityksensä esittää prominentti historiantutkija Sir Richard Evans protagonistisesta näkökulmasta.
    Joko asia lopultakin saa ratkaisunsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi:"Saksalaisille viime sota on keskeinen kansallinen trauma, suomalaisille se merkitsee pikemminkin kansakunnan syntyä kypsässä muodossaan."

      Kyse on yksinkertaisesti siitä, että saksalaiset lähtivät hyökkäyssotaan ja idässä jopa orjuuttamis- ja tuhoamissotaan saadakseen elintilaan. Siitä sopiikin potea traumaa ja kohtuullista syyllisyyttä,toivottavasti pitkään, ettei vanha uho palaa. Suomi taas lähti strategisesti puolutussotaan - jopa jatkosodassa - säilyttääkseen itsenäisyytensä. Siitä sopii olla ylpeä - varsinkin nyt kun ei tarvitse enää pokkuroida Neuvostoliittoa.

      Neuvostoliitto lähti aluksi puolustussotaan, joka muuttui strategisesti hyökkäyssodaksi, joka Stalinin strategis-poliittisen nerouden avulla tuotti heille imperiumin. Muulle maailmalle, erityisesti Suomelle, olisi hyväksi, jos Venäjällä tehtäisiin henkinen pesänselvitys kohtuullisella syyllisyydellä, mutta eipä siihen näytä olevan viitteitä (ks toiseksi edellinen blogi). Sääli Venäjän kansan kannalta, myöntämättömät virheet kun tavataan toistaa.

      Poista
    2. "Suomi taas lähti strategisesti puolutussotaan - jopa jatkosodassa - säilyttääkseen itsenäisyytensä."

      Hyvin yleinen mutta täysin todistamaton väite.

      Poista
    3. Saksan kohdalla vaikuttaa teollistumisen kehitys eri maissa, mikä taas kilpailutilanteena on omansa. (Teollistumisen johdosta meillä ei pitäisi olla pulaa mistään, enempi ylituotannon ongelma, 60-lukuisessa kirjassa britti toimittaja kertoi aikansa lehtileikkeistä kuinka hukutaan voi vuoriin yms. Ruoka on kumminkin se mistä jokainen on riippuvainen). Briteillä taas on ollut omat intressinsä. Kun taas fasismi aatteena lähti käsittääkseni Italiasta ja levisi mihin levisi. Sitten vielä amerikkalaisen pörssin romahdus mikä siirtyi myös saksalaisille kovana. Itselle jäänyt sellainen tunne/kuva et Suomi vedettiin taas kerran mukaan muiden sotkuihin. Ja kirkolla ollut oma osansa siinä (tulkintoihin tietysti vaikuttaa reformaatiot, kun johonkin on kasvanut se on identiteetissä, (siinä on myös tunteet), tyyliin miksi muslimi on muslimi, koko yhteiskunta kasvattaa, mutta katolilaisuudessa taas luostaritoiminta on omaansa, mikä käsittääkseni on jossain vaiheessa historiaa kaupankäynnin seurauksena he on omaksuneet). Mutta se on enempi näkemyksistä kiinni.

      Poista
    4. Strateginen puolustussota = yritys pysyä suurvaltojen suursodassa hengissä ja itsenäisenä toimimalla aktiivisesti.

      Onko se hyväksyttävää vai ei? Olisiko parempi vain odottaa ja toivoa parasta? Takana oli Talvisota, edessä...?

      Nykyään löytyy hyviä kirjoja, jotka avaavat Suomen tilanteen aika hyvin – esimerkiksi Visuri-Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940.

      Se on asiallinen selonteko, eikä sisällä Suur-Suomi-aatetta. Sitä lukiessa voi pohdiskella olisiko Suomelle ollut paremi - tai edes mahdollisuutta - pysyä sodan ulkopuolella.

      Ehkäpä olisi. Ehkäpä ei.

      Mutta itse sota vaikuttaa faktojen perusteella puolustusmielessä aloitetulta. Jos se välillä muuttui valloitussodaksi, niin ainakin sodanjohdossa järki palasi aika äkkiä.

      Poista
    5. Suomi yritti puolueettomuutta, mutta sai havainto-opetusta reaalipolitiikkaan. Siinä maailmassa ja siinä maantieteellisessä paikassa ei ollut liberaaleille humanisteille tilaa.
      Mikäli oli sopivassa paikassa ja maksoi reilusti, saattoi toki säilyä ilman miehitystäkin, mutta niitä paikkoja oli harvassa.

      Poista
    6. Siis minkä "faktojen" perusteella puolustusmielessä aloitetulta? Tämä tällainen on juuri sitä vuosikymmeniä jatkunutta tekisi mieli sanoa "huonoa advokatyyriä", jonka tarkoitus lienee peittää tapahtuneen luonne siltä, joka hyökkäyssodan kalliin hinnan joutui kaatuneina ja muina menetyksinä maksamaan: ns. tavalliselta kansalta.

      Jo helmi- ja maaliskuussa 1940 mm. Ryti ja Tanner toistelivat, ettei harkittavana ollut rauha voinut muodostua muuksi kuin välirauhaksi, mikä sitten kirjaimellisesti toteutuikin.

      Myös Hitlerin idänhyökkäys saadaan kyllä vastaavalla verbaalitemppuilulla näyttämään "ehkäisytarkoituksessa aloitetulta puolustussodalta", ja juuri sellaiseen revisioon on tietyltä poliittiselta taholta useasti ryhdyttykin.

      Poista
    7. Katsitaanpa ihan ennakkoluulottomasti Suomen päämääriä Talvisodassa ja Jatkosodassa?
      Suomen ensisijainen tavoitehan oli saada Neuvostoliitto luopumaan Suomen sotilaallisesta ja henkisestä valloittamisesta. Luopumiseen tarvitaan päätöksentekoa ja sellaisen päätöksen tekee valtakunnassa sen ylin johto. Neuvostoliitossa tällaisen päätöksen teki tuohon aikaan Stalin enemmän tai vähemmän yksinään. Suomen oli siis vaikutettava Stalinin pään sisälle riittävän tehokkaasti. Stalin oli taivuteltava siihen, että Suomea ei kannata kokonaan valloittaa ja alistaa. Sitä varten Stalin oli saatava myös arvostamaan Suomea ja suomalaisia jossain määrin. Sodan oloissa se edellytti sotataidon ja -kunnon osoittamista.
      Venäjällä ja Neuvostoliitossa pidettiin silloinkin kunniassa Suvorovin oppia, jonka mukaan hyökkäys on ainoa ratkaisuun johtava taistelun laji. Talvisodassa Suomi oli jo osoittanut osaavansa puolustustaistelua, mutta tarvittiin myös Jatkosodan alun strateginen hyökkäys ”todellisen sotilaskunnon” osoittamiseen.

      Hyökkäyksen välitön sotilaallinen tavoite oli tietysti valtakunnan ydinalueen suojaaminen sotatoimilta. Sitä varten oli työnnettävä rintama mahdollisimman kauas. Siis mahdollisimman! Jos kerran NL sai "ylittää vanhan rajan", niin miksei Suomikin?
      Samalla oli tilaisuus osoittaa, että Suomi ei edes sotatilanteessa uhkaa Leningradia. Siinä siis osoitettiin, että Talvisodan perusteena käytetty Leningradin turvallisuus ei ollut pitävä edes todellisessa sotatilanteessa.

      Poista
    8. "Suomen ensisijainen tavoitehan oli saada Neuvostoliitto luopumaan Suomen sotilaallisesta ja henkisestä valloittamisesta."

      Siis miten tuo "Suomen sotilaallinen ja henkinen valloittaminen" maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 ilmeni? Voin vastata puolestasi: Ei mitenkään. Fantasioit perinteiseen oikeistolaiseen tapaan.

      Poista
    9. Mikäs uusi vasemmistolainen teoria tässä nyt on? Mitä se Molotov oikein horisi Baltian tyylisestä ratkaisusta siellä Berliinissä?

      Poista
    10. Faktoja kyselevällä nimettömällä vaikuttaa olevan vahva ennakkokäsitys suomalaisten päättäjien natsimielisyydestä. No, yritän silti:

      Fakta 1: Hitler ja Stalin tekivät elokuussa 1939 sopimuksen, jossa mm. sopivat Puolan jaosta ja jakoivat lähialueensa etupiireihin, jolloin Neuvostoliitto sai Suomen.

      Fakta 2: Neuvostoliitto yritti sopimuksen mukaan valloittaa Suomen 1939-40.

      Fakta 3: Tässä sodassa Saksa tuki Neuvostoliittoa, ja esti Suomen auttamisen.

      Fakta 4: Hitlerin ja Stalinin sopimus oli voimassa vielä kesällä 1941.

      Fakta 5: Neuvostoliitto penäsi jatkuvasti Saksalta pysymistä sopimuksessa myös Suomen osalta.

      Fakta 6: Saksa ei vastustanut asiaa, mutta solmi silti lomailevien sotilaidensa kauttakulkusopimuksen Ruotsin ohella myös Suomen kanssa.

      Fakta 7: Suomi suostui, koska sopimuksen nähtiin hankaloittavan Neuvostoliiton hyökkäystä.

      Fakta 8: Hitler päätti hyökätä Neuvostoliittoon.

      Fakta 9: Suomi lähti mukaan hyökkäykseen, koska pelkäsi Neuvostoliittoa eikä uskaltanut jäädä uudelleen kahden sen kanssa, uskoi Saksan voittavan ja halusi valloitetut alueet takaisin.

      Eli lähtökohtaisesti strateginen puolustussota.

      Poista
    11. "miten tuo "Suomen sotilaallinen ja henkinen valloittaminen" maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 ilmeni?"

      Parhaiten ehkä Molotovin käynissä Berliinissä marraskuussa -40 vaatimassa Ribbentropp-sopimuksen täyttämistä (ks Vihavainen ym Varjo Suomen yllä, jossa alkuperäiset asiakirjat). Tätä asiaa on useasti käsitelty tässäkin blogissa. Suomen johdolla ei välirauhan aikaan ollut muita vaihtoehtoja kuin täydellinen alistuminen Baltian maiden tapaan tai lähteminen Saksan kelkkaan. Minusta valinta oli vähiten huono.

      Stalin sai mitä tilasi: 1940 suunniteltiin puolustusliittoa Ruotsin kanssa, minkä NL (ja Saksa) torjui. Jos siihen olisi suostuttu, Suomi olisi ehkä halunnut ja pystynyt pysymään puolueettomana Ruotsin siivellä.

      Poista
    12. Murtorinne on viimeksi hänen ja Visurin kirjassa analysoinut Molotov Berliinissä -teeman perusteellisesti. Ei sieltä löydy mitään "likvidoinnista" tai "tilien päättämisestä" Suomen kanssa, jota Suomen oikeistolaiset ovat vuosikymmenestä toiseen hokeneet. Huoli syntyi siitä, että Suomi oli päästänyt saksalaiset joukot maahan vastoin ns. etupiirijakoa (joka puolestaan liittyi NL:n turvallisuusvyöhykkeeseen, minkä Stephen Kotkinkin on todennut) ja maaliskuun 1940 rauhansopimuksen 3 artiklaa. Suunnilleen samaan lopputulokseen kuin Murtorinne & Visuri päätyi hieman varhemmin Claes Johansen kirjassaan Hitler's Nordic ally?

      Niin että ei edellä olevan myöntämiseen mitään sen ihmeempää "vasemmistolaista teoriaa" mielestäni tarvita.

      Poista
    13. Kyllä se on niin selvää tekstiä kuin olla voi. "Tehdään samoin kuin Baltiassa". Niin, että mitä Baltiassa?

      Poista
    14. Visurin - Murtorinteen kirjassa on, kuten sanottu, ensi kertaa rehellisesti analysoitu, mitä Berliinissä 12. - 13.1940 todella puhuttiin. Se mikä Molotovin ja Hitlerin keskustelussa nousee ehdottomaksi pääasiaksi, on edellisen ilmaisema huoli siitä, että Suomi oli jo siirtynyt pois NL:n etupiiristä, koska maahan oli päästetty saksalaisia joukkoja. Etupiirin käsitettä ei määritellä. Asiayhteydestä näkyy, että NL mielsi sen turvallisuusvyöhykkeekseen, ei alueeksi, joka "oli lupa vallata". "Kyseinen ongelma tuli", kirjoittavat Visuri & Murtorinne, "Molotovin mielestä selvittää hyvässä yhteisymmärryksessä Saksan ja Neuvostoliiton kesken ilman sotaa, kuitenkin niin, etteivät saksalaiset joukot saisi enää oleskella maassa ja ettei järjestettäisi Neuvostoliiton vastaisia demonstraatioita." Tämänkin pitäisi olla selvää puhetta.

      Kun neuvotteluissa ei päästy eteenpäin ja keskustelu kriisiytyi, seurasi tuo kuuluisa kohta "Tehdään samoin kuin Baltiassa" - vai seurasiko: "YHTENÄ VAIHTOEHTONA Molotov kertoi ITSE pohdiskelleensa mahdollisuutta, voitaisiinko tilanne EHKÄ myös Suomen osalta ratkaista rauhanomaisesti Bessarabian ja Itämeren reunavaltioiden tavoin - -."(Visuri & Murtorinne)

      Tuossako siis pitäisi näkyä selväpiirteisen suunnitelman "miten Suomi valloitetaan"? Minusta sellainen ei alkuunkaan käy rationaalisesta tulkinnasta, kaukana siitä.

      Poista
    15. No, no. Aikuisten oikeesti...
      Ei siinä kirjassa mitään uutta ollut.

      Poista
    16. Eikös mm. useiden historiantutkimuksen kanssa tekemisissä olevien henkilöiden (ehkäpä jopa Visurin ja Murtorinteen?) ole tapana lukea tätä blogia. Mitäpä tässä tinkamenoon ryhtymään, itsensä professorin kanssa. Jätän edellä tarkoittamieni henkilöiden ratkaistavaksi, oliko siinä kirjassa mitään uutta vai ei.

      Poista
    17. Mainitun kirjan ansiona oli, että se keräsi olennaisimman olemassaolevan tiedon asiasta yksiin kansiin. Voihan sen pohjalta yrittää tehdä ihan uusia päätelmiä, mutta en kyllä näe niihin aihetta, missään tapauksessa kyseessä ei ole selkeä seuraus jostakin uudesta aineistosta. Mielelläni kyllä kuulen myös muista tulkintoja.

      Poista
    18. Eikö tämän keskustelun voisi päättää liittämällä poikkeuksellisesti karttakuvan pohjois-Euroopasta 1940 lopulta: Suomi oli täysin Saksan ja Neuvostoliiton hallitsemien alueiden saartama: jäljellä oli vain valinta. Jos tuo kuva - joka sanoo enämmän kuin tuhat sanaa - vakuuta, enempi kansanvalistus kannattaa jättää...

      Poista
    19. Siihen vielä alaviitteenä maininta siitä, että Suomi oli Moskovan rauhassa menettänyt yli kymmenen prosenttia elintarviketuotannostaan ja saanut yli 400000 elätettävää suuta.
      Johonkin oli suuntauduttava ja vaihtoehtoja oli kaksi. Neuvostoliittosuuntauksen lobbaaminen väestön enemmistölle saattoi olla aina turhauttava projekti...
      Jäljelle jäi se yksi vaihtoehto, joka aluksi oli täysin haluton auttamaan.

      Poista
  7. Minkä tasoinen on Tuntemattoman sotilaan venäjän kielinen käännös vuodelta 2017. Onko hra professori mahdollisesti tutkinut asiaa?

    VastaaPoista
  8. Niille, joiden mielestä työväenliike "jäi vieraaksi" Linnalle, voi suositella Forssan ohjelman ensimmäistä kappaletta:

    "Sosialidemokraattinen puolue Suomessa pyrkii samoin kuin sosialidemokraattiset puolueet muissakin maissa vapauttamaan koko kansaa taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista."

    VastaaPoista
  9. Aamun ekat naurut. Ihanaa parodiaa: sosialidemokraatit ja vapauttaminen henkisen holhuunalaisuuden kahleista mainittu samassa yhteydessä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma on laadittu joskus menneessä ajassa, täysin erilaisissa olosuhteissa vastauksena silloisiin ongelmiin.

      Paradoksi: monet tunnetuimmista pieniä kiusaavista pakko-opettajista ovat olleet lähtöisin vasemmistolaisia, kommunisteja ja demareita a la Mussolini, sekä SF nykyhallitus!!! Jo alkuaikojen kristityt saarnaajat osasivat hyödyntää naisten alttiutta niiata vieraskielisille. Siksikin latinankielinen lähetystyö sujui tänne pohjoiseen saakka suht. helposti.

      Poista
    2. Välttämättä se ei ollut niin helposti vaan enempi taktiikkana, ensin hävitetään miesväestö jolloin naisista tulee riippuvaisia siitä "ulkomaantuonnista". (Venäläisillä sotilailla oli käsittääkseni aikanaan sotimisen päätteeksi viettää 3 pv vapaata naisten passattavana). Lapset taas kasvatetaan siihen "oikea" "oppisuuteen". Antropologisesti ymmärrys suomalaisuudesta taas on kantasuomalaisten mielessä mutta miten muut näkee suomalaisuuden riippuu mitä heille siitä kerrotaan/kirjoitetaan. Ja lähetystyöntekijät katsoo lähes aina toisten tapoja toimia omankulttuurinsa pohjalta (oman kulttuurin kehitysvaihe vaikuttaa näkemykseen), ymmärtämättä että se on heille luontainentapa toimia. Kehittynyt vuosisatojen/tuhansien kuluessa. Germannisukuisiakin kansoja katsottiin barbaareina Rooman vinkkelistä. Kielellisesti taas pohdituttanut miten muut kuulee suomenkielen tai saksan jos ei ymmärrä sitä, jolloin se on vain ääntä. Asiasta on vitsaillut Ari Eldjárn stand up koomikko, mikä jäi hymyilyttämään. Samoin kuin monet muut hänen mainitsemat stereotypiat. Maa kohtainen politiikka/kulttuuri tosin vaikuttaa stereotypioihin, käytösmalleihin. Stuart Hallin kirjassa oli tosin maininta että maailmaa olisi mahdoton hahmottaa ilman stereotypioita. Mikä osin käy järkeen.

      Poista
    3. Perinteinen äärioikeistolainen hämäys tuo, että Mussolini oli "lähtöisin" demareista. Hän ei "lähtenyt" vaan sai potkut puolueen ohjelman vastaisten väkivaltaisten korporatististen näkemystensä takia.

      Poista
  10. Hieno kirjoitus, upeaa varbaliikkaa, joutuisaa luettavaa. Tätä lisää, kiitos!

    Kyllähän seteliin kapinallisen kuva sopii...
    https://www.google.com/url?sa=i&url=https%3A%2F%2Fwww.123rf.com%2Fphoto_74932735_head-of-ernesto-che-guevara-on-a-cuban-3-pesos.html&psig=AOvVaw007-45Og2mGlZSx7qIuvG_&ust=1610605106229000&source=images&cd=vfe&ved=0CAIQjRxqFwoTCKClhtyhmO4CFQAAAAAdAAAAABAL

    Saas nähdä minkälaisia Tuntemattomia kirjoitellaan, kun EU:n joukot lähtevät meitä maailman pahiksilta puolustamaan.
    Voimaa riittää, kunhan malttavat odotella:
    https://www.europarl.europa.eu/news/en/press-room/20190410IPR37530/european-border-and-coast-guard-10-000-strong-standing-corps-by-2027

    VastaaPoista
  11. Linnan ”murinaa” voitaneen verrata ehkä ainoastaan Gogolin ”näennäisteennäiseen ja viattomaan virtaan”.

    VastaaPoista
  12. Minun kirjahyllyni päällä Aleksis Kivi. Eikö häntä tässä yhteydessä ole tarvis muistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan... Jukolastahan löytyvät Tuntemattoman joukkueen esi-isät!

      Poista
    2. Hyvinkin. En ole vain huomannut Kiven patsaita myynnissä.

      Poista
    3. "Minun kirjahyllyni päällä Aleksis Kivi. Eikö häntä tässä yhteydessä ole tarvis muistaa?"

      Tottahantoki pitää muistaa jokaisen tilaisuuden tullen. Aleksis Kivi oli suomen kirjakielen luoja. Se on jo jotakin. Samassa tehtävässä eli venäjän kirjakielen luojana oli runoilija Aleksandr Pushkin.

      Poista
  13. "Linnan suurtyö oli runebergilaisen kansankuvan korvaaminen rahvaanomaisella. Tuo edellinen ihannoi kyllä suomalaista kansaa, mikä oli uutta ja hyvin merkittävää, mutta oli samaan aikaan hierakkinen ja toisen maailmansodan aikaan jo anakronistinen, arkaainen." Jaa jaa, toki Vänrikki Stoolissa kuvataan myös korkeita upseereita ihan omissa runoissaan (Sandels, Kulnev, Klingspor, Döbeln, Adlercreutz ja itse Kustaa IV) ja samoin myös alempaa päällystöä (Zidén, Konow, Fieandt, Lode, Essen, Schwerin), mutta joukossa on myös sekä "sankarillisia" sotamiehiä (Pilven veikko, kuoleva soturi, Munter, numero viisitoista Stolt) kuin Linnan jermuihin verrattavia hahmoja (Sven Tuuva, kuormarenki), lotta (itse Lotta Svärd), veteraaneja (vänrikki Stool vanhana, sotavanhus, hurtti ukko, vänrikin markkinamuisto) ja sotilaspoika -- siis huomattavasti Linnan opusta laajempi kirjo. Ei se hierarkkisuus minnekään Suomen puolustusvoimista ollut ja ole kadonnut, Linna vain ei juuri käsittele ylempiä herroja kuin ohimennen ja silloinkin usein karikatyyreinä. Kyllä Runebergin sankarit ovat aivan yhtä lailla suomalaisia, vaikka sattuisivatkin olemaan ruotsinkielisiä suomalaisia. Jos vänrikki Stoolissa on mitään anakronistista, niin se on ehkä se fatalistis-romanttinen näkemys, että kuoleminen on sotilaalle normaali kohtalo ja sankarikuolema maan puolesta on tavoittelemisen arvoinen asia.

    "Vai kunnialla siis kaatuivat
    eturinnassa rientäin he,
    ja luutnattiaan liki seurasivat?
    Hurraa, sepä sukkela temppu,
    nt kuollaan herroiksi me!"
    (Luutnantti Zidén)

    VastaaPoista
  14. Kansakunnan kaapin päällä

    Kaikkina aikoina rannikkolta lapsukaisia on lähetetty buuklubbeniin esiintymään jotta lapsi kokee erityisyyttä massan silmissä tv:n ruudussa ennen kouluikää.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.