keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Petollisuus ja suomalaiset

 

What do you want to do ?
New mail

Sprengtportenin merkitys ja suomalaisten petollisuus

 

Mediasta saamieni tietojen perusteella on nykyisessä yliopistolaitoksessa leviämässä primitiivinen epä-älyllisyyden kultti. Amerikassa älykääpiöt ovat mellakoineet siksi, että heidät on haluttu panna tutustumaan myös ”vääriin” mielipiteisiin.

Klassinen käsitys akateemisesta opiskelusta toki nimenomaan edellyttää, että oppineisuuteen pyrkivä studiosus tutustuu myös oikeina pidettyjen käsitysten kritiikkiin mahdollisimman tunnollisesti. Vasta silloin hän pääsee perille siitä, millaisten pilareiden varassa nuo hyväksytyt käsitykset lepäävät ja mikä niitä erottaa niistä, jotka on hylätty.

Pelkän primitiivisen ”oikeinajattelun” kaataminen tulevien spesialistien päähän ja muiden näkemysten hylkääminen niitä edes tuntematta, on tie omahyväiseen moukkamaisuuteen ja auktoriteettiuskoon. Joskus näyttää siltä, että journalisteja valmistavat instituutiot olisivat tässä suhteessa erityisen vaaranalaisia. En tunne niitä lähemmin.

Suomen historiaan ja sen tutkimukseen liittyy joka tapauksessa muuan sangen merkittävä venäläinen hahmo: Mihail Mihailovitš Borodkin, joka urallaan kohosi kenraaliluutantiksi. Hän edustaa Suomen historian tsaristista tulkintaa.

Hänen käsistään on lähtenyt merkittävin Suomen historian esitys, jota venäjäksi on koskaan julkaistu: kuusiosainen Suomen historia, joka alkaa Pietari Suuren ajasta ja päättyy Aleksanteri II:n aikaan. Lisäksi tulee Bobrikovin aikaa käsittelevä nide ja paljon muuta ns. publisistiikkaa.

Borodkinin kirjoja on nyt julkaistu uudelleen ja Suomen historia löytyy suurimmaksi osaksi netistä. Suomeksi taitaa olla olemassa vain muuan hyvin lyhyt versio, jonka olen joskus lukenut.

Borodkin kuului aikansa taantumuksellisiin piireihin. Hän kuului Russkoje sobranije-nimisen yhdistyksen perustajiin. Se oli kiihkokansallinen ja lähellä ns. mustasotnialaisia. Keisarikunnan Suomen-politikkaan hän vaikutti aktiivisesti ja luettiin ns. vanhoihin bobrikovilaisiin, kuten Tuomo Polvinen ryhmää nimittää.

Venäjäksi sanoen hän oli ns. odioznaja figura eli yleistä vihaa ansaitseva hahmo ainakin intelligentsijan piirissä ja vuonna 1919 hänet ammuttiin panttivankina, mikä oli tuohon aikaan varsin tavanomainen osa politiikkaa.

Borodkin oli kuitenkin huomion arvoinen historioitsija. Hänen äitinsä oli ahvenanmaalainen ja hän osasi myös ruotsia. Se teki hänestä sopivan henkilön kirjoittamaan ”todellisen” Suomen historian suurvenäläisestä näkökulmasta. Itse keisari antoi hänelle tämän tehtävän.

Suuren Suomen historiansa kolmannessa niteessä (М.М- Бородкин, История Финляндии, том III, Время Екатерины II и Павла I. Санкт-Петербург «Наука» 2016 (1912), 381 с.) kirjoittaja kertoo jo esipuheessa, miksi tuon ajan historiaan on syytä tutustua.

Asia on näet niin, että suomalaisen kansakunnan käsitykset oikeudesta ja sopivaisuudesta alkoivat krijoittajan mukaan hahmottua nimenomaan tuohon aikaan -1700-luvulla. Suomalaisten asema Ruotsin valtakunnassa oli vaikea, sillä Ruotsin ja Venäjän väliset sodat käytiin heidän alueellaan. Suomi vain kärsi niistä, ei hyötynyt.

Suomalaisen petollisuuden varsinaiseksi symboliksi nousee Borodkinilla Göran Magnus Sprengtporten, mutta hänelläkin oli jo edeltäjänsä Adam Fredenstierna, joka ehdotti 1700-luvun puolivälissä Venäjälle Suomen valtaamista.

Sivumennen sanoen, kyllä keisarinnan Elisabethkin oli Hattujen sodan aikana houkutellut suomalaisia puolelleen itsenäisyyttä lupaamalla. Fredenstierna olisi tyytynyt autonomiaan.

Joka tapauksessa varsinainen suomalaisuuden symboli ja niin sanoakseni suomalaisen ideologian isä oli Sprengtporten, joka päätteli, että koska kuningas, siis Kustaa III oli vienyt ”meiltä” (suomalaisilta) oikeudet, oli heille täysin sallittua asettua vastarintaan. ”Tällainen päättely ei kukaties vastaa preussilaisen sotilaan logiikkaa, mutta sopii kyllä Saimaan rantojen suomalaiselle talonpojalle”.

Kysymys oli siis oikeudesta tehdä vastarintaa hallitsijalle. Sprengtporten oli ilmeisesti saanut vaikutteita Amerikan vallankumouksesta ja ehkä Ranskankin. Hän näyttää halunneen olla jonkinlainen oman maansa George Washington, kuten myös Borodkin huomauttaa.

Tosiasiassa, korostaa Borodkin, ajatus vastarinnan oikeutuksesta on vallankumouksellinen (eli siis rikollinen) ja se koskee myös passiivista vastarintaa.

Oli absurdia, että nyt (1900-luvun alussa) kuka tahansa suomalainen sivistymätön pikkuvirkamies ja jopa tavallinen kadun mies katsoi voivansa asettua vastustamaan keisaria ja hänen lakejaan. Keisari oli muka rikkonut oman valansa ja siten vapauttanut suomalaiset alamaisensakin omastaan.

Moinen oli ennenkuulumatonta, eikä sen mukaan eletty missään Euroopan maassa.

Tämä oli Anjalan liittolaisten jesuiittafilosofiaa, joka eli yhä, puolentoista vuosisadan jälkeen. Sprengportenin aatteet elävät, vaikka hän henkilönä ei nautikaan erityistä suosiota, selittää Borodkin. Tosin Yrjö-Koskinen yritti tehdä hänestä sankaria ja pari muutakin ymmärtäjää hän on saanut, mutta vallitsevaksi on jäänyt K.K. Tigerstedtin kielteinen tulkinta.

Sprengtporten nyt joka tapauksessa ilmoitti olevansa venäläinen kenraali. Tämä teksti on hänen hautakivessäänkin, joka on Suomen valtion toimesta hiljattain kunnostettu. Se sijaitsee Vasilinsaaren ns. Smolenskoje-hautausmaalla. Tässä nimi viittaa Smolenka-jokeen.

Sprengtportenin patriotismin laadusta näyttää yhä olevan niin meillä kuin Ruotsissakin erilaisia mielipiteitä. (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=sprengtporten  ). Kiistatonta lienee, että hänen oma tavaton kunnianhimonsa näytteli hänen urallaan ainakin yhtä suurta osaa. Mitä venäläisiin kenraaleihin tulee, on niitä toki kansallisgalleriassamme asianmukaisilla paikoilla paljon, aina Mannerheimiin saakka.

Joka tapauksessa Borodkinin näkemys suomalaisista yleensä, Saimaan rantojen talonpojat mukaan lukien, eräänlaisen vallankumouksellisen idean kantajina kautta historian tuntuu heikosti perustellulta. Ruotsinkieliseen yläluokkaan se saattaa kyllä sopia paljonkin paremmin. Talonpojille ajatus upseerien kahtalaisesta roolista toisaalta kansalaisena ja toisaalta hallintoalamaisena ei tainnut koskaan valjeta.

Ei sitä kunnioitettu myöskään ns. Suomen-syöjien piireissä sortokausien aikana. Silloin julkaistiin suuri määrä pamfletteja myös ns. Suomen kysymyksestä ja suomalaisen hahmo esiintyy niissä yleensä luihuna, petokseen tottuneena ja siihen aina valmiina.

Muuan pamfletisti, jonka nimeä en juuri nyt muista, äityi suorastaan elämöimään tällä ajatuksella ja väitti, etteivät suomalaiset ole urhoollisia rehellisessä taistelussa: heidän aseensa ei ole miekka, vaan tikari. Kun Venäjä joutuu vaikeuksiin, hylkää suomalainen sen yhtä luontevasti kuin se aikoinaan hylkäsi ruotsalaiset isäntänsä.

Samaan hengenvetoon syytettiin suomalaisia siitä, että he elivät venäläisten kustannuksella: he nauttivat Venäjän mahtavan armeijan turvaa, mutta eivät itse osallistuneen sen ylläpitoon kuin nimellisesti. Itse suomalaiset kapusivat virkaportaita Venäjällä kaikkein ylimpiin arvoihin saakka ja matkustivat sitten kotimaahansa valtion eläkkeitä nauttimaan. Suomessa taas ei venäläiselle ollut auki mikään virka eikä edes ammatin harjoittaminen.

Epäilemättä Suomen-syöjien logiikka oli paljolta samankaltaista kuin Saksan natsien kuvaukset juutalaisista tai feministien kuvaukset patriarkaatista. Totta oli aina sen verran, että yksinkertaisimmat sielut saivat siitä aiheen moraaliseen närkästykseen.

Joka tapauksessa tuo ajatus suomalaisten erityisestä petollisuudesta ja jopa loismaisuudesta kannattaa myös meidän suomalaisten panna merkille. Se oli se perusargumentti, jota chauvinistiset panslavistit aikoinaan käyttivät.

Liberaali Venäjä oli asioista aivan toista mieltä ja sen näkemyksen mukaan koko Venäjän olisi ollut syytä ottaa mallia Suomesta. Mutta se on jo toinen tarina.

Vallankumous söi sekä taantumuksellisen tsarismin edustajat Seyniä ja Borovitinovia myöten ja myös Borodkin kuului sen itseoikeutettuihin uhreihin. Mutta siinä samassa rytäkässä menivät myös liberaali Miljukovin ja maltillisten sosialistien kaltaiset Suomea ymmärtävät henkilöt. Parhaassa tapauksessa he onnistuivat pakenemaan ulkomaille.

Borodkin näkee tämän kirjan alussa työnsä eräänlaisena lähetystehtävänä ja päättää esipuheen sanoihin:

Jos Luoja suo, niin ”Vaatimaton työmme ei katoa: kipinästä syttyy tuli”.  Поможет Бог и «Наш скромый труд не пропадет: из искры возродится пламя».

Tässähän viitataan A.I. Odojevskin runoon, vaikka useimmat taitavat liittää sanat Leniniin ja hänen Iskraansa.

Ehkäpä moraali tässä on se, ettei tulella koskaan kannata leikkiä. Vain uunissa se kesyyntyy ja tottelee sytyttäjäänsä. Uuni kannattaa siis aina ensin rakentaa.

 

18 kommenttia:

  1. "Kun Venäjä joutuu vaikeuksiin, hylkää suomalainen sen yhtä luontevasti kuin se aikoinaan hylkäsi ruotsalaiset isäntänsä."

    Eikä muuten pahasti väärässä ollutkaan. On makuasia kutsutaanko tätä luihuksi opportunismiksi vai hyppäämisestä pois uppoavasta laivasta (realismi) . Suurvallat retostelevat sillä ettei heillä ole pysyviä liittolaisia, vain pysyviä intressejä.

    VastaaPoista
  2. ”Joka tapauksessa tuo ajatus suomalaisten erityisestä petollisuudesta ja jopa loismaisuudesta kannattaa myös meidän suomalaisten panna merkille. Se oli se perusargumentti, jota chauvinistiset panslavistit aikoinaan käyttivät.”

    Näitä venäläisten käsityksiä suomalaisista näyttää olevan joka lähtöön niin kuin professori on blogeissaan monipuolisesti valottanut. Mutta millä tavalla tämä ajatus "petollisuudesta ja jopa loismaisuudesta” sitten pitäisi panna merkille?

    Tavallisemmin kuulee, että tsuhna on rehellinen typeryyteen asti.

    Pitäisikö luihuuden poistamiseksi rehellisyyttä lisätä vai vähentää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kunkin venäläisen puhujan tarpeen mukaan kunhan muistaa, että mikään ei riitä.

      Poista
  3. Sprenktportenilla oli ansio että hänellä sentään oli visio kansakunnasta ja valtiosta nimeltä Suomi, jos asiat olisi menneet toisin,niin mitään sellaista valtiota, kuin Suomi ei välttämättä olisi päässyt muodostumaan.
    Väitteiden mukaan tuolloinen tsaari oli ollut vastentahtoinen Napoleonin vaatimuksiin irroittaa ,myöhemmin Suomena tunnettu alue Ruotsista.
    Toki useat nykyisin länsimaisuuden syvimmät ystävät pitävät tuota maamme ja sen ihmisten kannalta vielläkin epäsuotavana, koska meidät tuolloin irroitettiin väkivaltaisesti meidän luontaisesta kultuuriiiristä, yli vuosisadaksi.
    Mutta jos ajattelee Ruotsissakin vallinnutta viimevuosisdan kansallista rotuhygienia ajattelua,niin ehkä sittenkin oli parempi, varsinkin meidän itäsuomalaisten näkökulmasta,että Tsaari Aleksanteri taipui Napoleonin tahtoon ja irroitti myöhemmin Suomena tunnetun alueen,entisen itämaan Ruotsista.

    VastaaPoista
  4. "Ehkäpä moraali tässä on se, ettei tulella koskaan kannata leikkiä. Vain uunissa se kesyyntyy ja tottelee sytyttäjäänsä. Uuni kannattaa siis aina ensin rakentaa."

    Peräti arveluttava kielikuva noin the wirallisen korrektisuuden tulokulmasta, uuneista puhuminen tai niihin viittaminenkin kun saattaa nykyään laukaista ties miten järkyttäviä assosiaatioita ja turvatilan tarvetta. (läpällä)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. ”Liberaali Venäjä oli asioista aivan toista mieltä ja sen näkemyksen mukaan koko Venäjän olisi ollut syytä ottaa mallia Suomesta.”

    Tässähän ne kaikki koirat ovatkin haudattuna. Vuonna 1882 Moskovassa järjestettiin kansainvälinen Teollisuusnäyttely, jossa Suomi oli osana Venäjän näyttelyä. Suomen näyttely sai niin paljon huomiota osakseen (Venäjän näyttelyyn verrattuna), että venäläisten silmäätekevien selkäkarvat nousivat kateudesta pystyyn. Suupielet olivat täynnä vaahtoa.

    Suomi oli tallottava maan tasalle, mutta juridiikka ei sallinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellyttävä kirjoitus, mutta voitaisiinhan asia sanoa näinkin:

      Vuonna 2021 järjestettiin Helsingissä Teollisuusnäyttely, jossa Pääkaupunkiseutu oli osana Suomen näyttelyä. Pääkaupunkiseudun yritysten näyttelyt saivat niin paljon huomiota osakseen (Suomen näyttelyihin verrattuna), että suomalaisten silmäätekevien selkäkarvat nousivat pystyyn.

      Pääkaupunkiseutu oli tallottava maan tasalla, sanoivat maaseudun puolueen kannattajat, jos ei muuten niin verotuksen ja avustusten avulla. Laki kyllä salli sen.

      Poista
  6. Katselin Wikipedian erikielisiltä sivuilta selostusta Suomen sodasta. Ranskankielisessä (ja tietenkin venäjänkielisessä) oli lähteenä mainittu K.F. Ordinin (hovimestari ja salaneuvos) Suomen valloitus. Tämä kirja on Suomessa ensin lyöty lyttyyn myöhemmin 1970 -luvulla arvostettu ainakin perusteellisesta lähdeaineistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uudet lähteet ja niiden julkaisu olivat toki kirjan ansioita. 1970-luvulla taas arvostettiin kaikkea sellaista, joka osoitti suomalaisten aina olleen väärässä.Siitä sai älykön sädekehän.

      Poista
  7. ”Petollisuus”

    Kuten tunnettua uutisista hyvin kohta Israelin koko väestö on saanut rokotuksen koronasta, vaikka jossain teollisuusmaissa väestön rokotuksen prosentti on tällä hetkellä vain 2 prosenttia.

    Kuten tunnettua juutalaiset ovat jutkuja ja merkitsee sitä, että niillä on paljon huijattua rahaa / varastettua rahaa. Tämän rahan turvin on tietysti helppo voidella jutkujen nousemista pomoiksi/johtajiksi/päälliköiksi/natshalnikoiksi/sediksi/fartheiksi alalla kuin alalla.

    Ei ole mikään ihme, että nämä pomot/johtajat/päälliköt/natshalnikat/sedät/farthet alalla kuin alalla järjestävät koronarokotusten virtaa jutkujen valtioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksim Gorki: "I believe that Jewish wisdom is more all-human and universal than any other; and this not only because of its immemorial age...but because of the powerful humaneness that saturates it, because of its high estimate of man."

      Poista
  8. "Pelkän primitiivisen ”oikeinajattelun” kaataminen tulevien spesialistien päähän ja muiden näkemysten hylkääminen niitä edes tuntematta, on tie omahyväiseen moukkamaisuuteen ja auktoriteettiuskoon."

    Waltari kuvasi tämän muinaiseen Egyptiin sijoitetussa Sinuhessaan hyvin: oli X määrä luvallisia veitsenkäyttötavoja ja muita ei suvaittu. Jos kysyit "miksi" ikävyyksiä oli tulossa, ennemmin sait vaikka vetää pään täyteen. Ei mitään uutta auringon alla.

    VastaaPoista
  9. " Hänen käsistään on lähtenyt merkittävin Suomen historian esitys, jota venäjäksi on koskaan julkaistu: kuusiosainen Suomen historia, joka alkaa Pietari Suuren ajasta ja päättyy Aleksanteri II:n aikaan. Lisäksi tulee Bobrikovin aikaa käsittelevä nide ja paljon muuta ns. publisistiikkaa.

    Borodkinin kirjoja on nyt julkaistu uudelleen ja Suomen historia löytyy suurimmaksi osaksi netistä. Suomeksi taitaa olla olemassa vain muuan hyvin lyhyt versio, jonka olen joskus lukenut."

    Äärimmäisen sääli, ettei tuota ole suomennettu. Olisi tärkeä tietää toisen puolen näkemys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaan mieltä. Tiedän, että muuan historioitsija on ainakijonin verran kääntänyt, mutta tässähän on suuri urakka, joka olisi esim. Kulttuurirahaston varoilla käännätettävä. Käännetään sitä paljon turhempaakin!

      Poista
  10. "...koska kuningas, siis Kustaa III oli vienyt ”meiltä” (suomalaisilta) oikeudet, oli heille täysin sallittua asettua vastarintaan. .. Kysymys oli siis oikeudesta tehdä vastarintaa hallitsijalle. "

    Kyllä tämä kysymys on lännessä ollut pohdinnassa antiikista ja keskiajasta lähtien. Valistus nosti sen erityiseen keskiöön, lopputulos oli Ranskan suuri vallankumous. Sen vastavaikutus oli vuoden 1815 jälkeinen taantumus, jota edusti Venäjän, Itävallan ja Preussin Pyhä alliansi. Venäjällä ei vastaava ajattelua esiintynyt ennen Napoleonin sodissa "saastuneiden" upseerien dekabristikapinaa.

    "... etteivät suomalaiset ole urhoollisia rehellisessä taistelussa: heidän aseensa ei ole miekka, vaan tikari. ..  Epäilemättä Suomen-syöjien logiikka oli paljolta samankaltaista kuin Saksan natsien kuvaukset juutalaisista tai feministien kuvaukset patriarkaatista. "

    Näkisinpä vielä kolmennenkin vertailun:  venäläisten kuvaukset tsetseeneistä (esim Puskin).

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.