Kekkosen perhettä

 

What do you want to do ?

New mail

Emäntä

 

Anne Mattsson, Sylvi Kekkosen elämäkerta. Art House (2000) 2019, 344 s.

 

Kyösti Kallio ja J.K. Paasikivi olivat kansan syvistä riveistä nousseita presidenttejä, joilla ei ollut takanaan edes pappiloiden satavuotisia sivistysperinteitä, saati virkaeliitin kartanotaustaa.

Kekkosta voi kuitenkin pitää vielä kansanomaisempana hahmona ja sellaista kuvaa hänestä pyrittiinkin aktiivisesti luomaan. Tukkijätkänäkin toiminut ”savupirtin poika” saattoi keskustella samalta tasolta myös sen Suomen kansan kanssa, joka tuohon aikaan omisti lähinnä oman työvoimansa ja äänesti vasemmistoa.

Sylvi Uinokin oli varsin kansanomainen hahmo, joka vetosi suomalaisten enemmistöön. Hän oli papin tytär, joka, kuten sanotaan, oli seurannut kansan elämää pappilan kuistilta käsin, mutta hänelläkään ei ollut siteitä ruotsinkielisiin seurapiireihin, kuten niin monilla vanhojen pappissukujen jäsenillä.

Uinon pappilassa puhuttiin pelkkää suomea, eikä Sylvi koskaan oppinutkaan sujuvasti kommunikoimaan vierailla kielillä. Hänelläkin oli aluksi kotiopettaja, mutta tässä tapauksessa kyseessä ei ollut mikään sveitsiläinen neiti, jonka kanssa seurustellessa opittiin liki natiivin tasoinen kielitaito. Sellainenhan oli vielä monen tavoitteena silloin -kuten on taas nytkin.

Mattsson esittää sen Brita Kekkoselta (os. Fagerholm) kuulemansa ajatuksen, että Sylvi oli niin suomalaisuusaatteen läpäisemä, ettei aluksi voinut oikein sietää häntä, ruotsinkielistä miniäänsä. Hän ei myöskään hyväksynyt sitä, että lapsille opetettiin monia kieliä.

Niin tai näin. Selvää on, että Sylvi tunsi hyvin suomalaisen maalaisympäristön ja joutuikin monen vuoden ajan emännöimään maatilaa, sekä vähän aikaa Kannaksella että sen jälkeen Kainuussa.

Sota-aikana itse kukin joutui ruumiilliseen työhön, vaikka hento Sylvi, joka sitä paitsi kärsi reumatismista, tuskin varsinaisia ryskätöitä pystyi tekemään. Hän oli enemmänkin työnjohtaja, kuten Mattsson luonnehtii.

Myöhemminkin Sylvi toimi emäntänä, niin linnassa ja Tamminiemessä, kuin Kampinkadulla, jonne Urhon kaveripiirit usein lähes varoittamatta saapuivat ja viipyivät joskus aamuun asti.

Jokuhan joutui pitämään jöötä tuollekin, aika vallattomalle porukalle ja se rooli lankesi luonnostaan Sylville, joka tunnettiin kuvia kumartamattomana ja usein sangen pisteliäänä emäntänä. Häntä oli syytä hieman pelätä, vaikka hän näyttää olleen varsin ymmärtäväinen öisten pokulointien suhteen.

Kerran kuitenkin, kertoo kirjoittaja, Sylvi suorastaan haistatti paskat Urhon kavereille. Asia liittyi siihen, että Martti Haavio oli lausunut runonsa Keltainen naakka, jolla viitattiin Kekkoseen. Sen takia jälkimmäinen oli alkanut puolustautua, mikä taas suututti muun porukan, joka näyttää koostuneen ns. Kesäyliopiston väestä.

Mattssonin kirjassa tuo episodi jää aika arvoitukselliseksi, mutta Haavion runohan kuuluu seuraavasti:

Oli kirkon harjalla naakka,
oli naakka keltainen,
siis harvinainen naakka,
siis narri naakkojen.

….

Keltainen naakka harmitti mustia kollegoita niin paljon, että ne nokkivat siltä silmät päästä. Kuitenkin sankari katsoi jääneensä kentälle moraalisena voittajana:

Ja aforismin laati
se ensimmäisen näin:
On selkärankaa mulla,
jos silmittäkin jäin.

Ja toisen, yhtä hyvän:
Ma oivan osan sain -
on kunniallista kuolla
väriänsä tunnustain.

Runo on vuodelta 1945 ja kuvastanee sitä aikaa, jolloin takkia käännettiin tiuhaan ja Kekkosta pidettiin tuon alan erityisenä mestarina.

Sylvi saattoi olla myös se, joka antoi professori Arvi Korhoselle tunnetun lempinimen Arvi P.(erkele) Korhonen. Hän ilmeisesti jopa viihtyi noissa porukoissa ja toimi siellä ei suinkaan tasavertaisena jäsenenä, vaan emäntänä, jonka reaktioita oli itse kunkin syytä tarkkailla.

Sylvi ei ollut varsinainen älykkö, vaikka olikin kirjailija ja piti kirjallista salonkia. Hänellä oli myös aitoja kirjallisia ambitioita ja monet ovat arvostaneet hänen kirjojaan. Muistan itsekin lukeneeni Amalian joskus yli puoli vuosisataa sitten.

Joka tapauksessa Sylvi viihtyi vasemmistolaisesti ajattelevien seurassa ja Hertta Kuusinenkin lukeutui hänen parhaimpiin ystäviinsä. Joitakin naisia hän sen sijaan synkösi vihasi, jopa anoppiaan sekä muuatta naisprofessoria, joka yritti vietellä Urhoa. Nainen on naiselle susi, kuuluu Sylvi lausahtaneen.

Mitään sympatioita feminismin suuntaan Sylvillä ei ollut, vaan hän katsoi, että jokaisen on hoidettava oma palstansa. Toki naisten palstat olivat jo tuohon aikaan suuresti kasvamassa, mutta elatusvelvollisuus oli yhä miehellä. Tilanne ei liene kaikkien naisten kannalta ollut suinkaan vaikea tai vastenmielinen.

Urhon rakastajattarista Anne-Marie Snellman pääsi Sylvin vihoihin, kun taas Anita Hallaman kanssa hän ystävystyi.

Sylvi näyttää hyväksyneen ilman sen kummempia komplikaatioita sen, että Urholla oli rakastajattaria, kun puolisoiden oma seksisuhde kerran oli päättynyt. Kyseessä eivät olleet mitkään kolmiodraamat, vaan pikemminkin ranskalainen ménage à trois, ilman sen kummempaa dramatiikkaa.

Puolisoiden suhteet pysyivät joka tapauksessa ja luultavasti juuri tämän ansiosta hyvin lämpiminä. Kun Sylvi varsin yllättäen kuoli, Urho itki kuin lapsi eikä saanut oikein mitään tehtyä.

Sen jälkeen, kuten kerrotaan, alkoi Kekkosen epävakaa kausi, kun Sylvin tervejärkinen kritiikki ei enää ollut hillitsemässä häntä.

Kuva Sylvistä muodostuu tässä kirjassa aika särmikkääksi. Hänellä oli omat heikkoutensa, jotka hän usein myös ymmärsi. Nuorena hän aikoi sairaanhoitajattareksi, mutta huomasi, ettei sovellu sille alalle lainkaan.

Kirjailijan ura tuotti hänelle tiettyä tyydytystä, mutta tietoisuus siitä, että häntä asemansa vuoksi liehiteltiin, oli masentavaa.

Erityisen suurta lahjakkuutta Sylvi ei oikeastaan osoittanut millään alalla. Hän ei edes osannut laittaa ruokaa. Sen sijaan hän täytti paikkansa tervejärkisenä naisena paikalla, jossa vaarana oli monenlainen hybris ja epärehellisyys, jota hän myöskään ei voinut sietää.

Sylvin jälkeen tuli tyhjä tila, jota joku nuori toimittajatar tuskin pystyi ihan täyttämään. Eihän tyttösestä ollut maan äidiksi. Naista Kekkonen kuitenkin aina tarvitsi, terve mies.