Porkkalan palautus

 

What do you want to do ?

New mail

Akselivuoden merkkitapahtuma

 

Лев Лурье, Ирина Малярова, 1956. Середина века. «Нева» 2007, 634 с.

 

Kukapa ei muistaisi vuotta 1956, mikäli nimittäin on kylliksi vanha niin tekemään. Silloin olivat Melbournen olympialaiset, Kekkosen valinta presidentiksi, yleislakko, Suezin kriisi, Unkarin kansannousu ja vaikka mitä. Yksi mediatapahtuma oli Porkkalan palautus vuoden alussa.

Venäjällä tämä vuosi oli koko sosialistisen järjestelmän ”akselivuosi”, kuten tekijät sitä nimittävät. Siitä oli yhtä pitkä matka taaksepäin vallankumoukseen kuin eteenpäin, koko systeemin romahdukseen. Silloin myös Hruštšov aloitti niin sanotun destalinisoinnin, mikä muutti systeemiä vakavasti ja teki siitä sisäisesti ristiriitaisen.

Venäjällä television ”Viides kanava” on tehnyt aiheesta kaksitoistaosaisen sarjan, jossa muun muassa haastateltiin suurta määrää (372 henkilöä) tuon vuoden kokeneita ihmisiä. Tämä kirja perustuu noihin haastatteluihin.

Myös Venäjällä Porkkalan tukikohdan vuokra-ajan ennenaikainen päättäminen oli hyvin merkittävä tapahtuma, ja siitä kertovat tässä kirjassa useat paikalla olleet. Myös kolmea suomalaista on haastateltu.

Tukikohdan likvidointi ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä sinne oli sijoitettu muun muassa 16000 miehen divisioona, prikaati merijalkaväkeä ja prikaati saaristolaivastoa (šernyh korablej). Siellä oli myös laivue rynnäkkökoneita ja paljon muuta rekvisiittaa. Kaikki muistelijat mainitsevat, että se oli Suomen sydämeen tai päähän suunnattu pistooli. Yksi muistaa, että sitä nimitettiin paikallisessa puoluekonferenssissa veitseksi Suomen rinnassa.

Alueen kallioperään oli louhittu peräti 280 konekivääripesäkettä ja 208 tykistöasemaa. Ne edustivat uutta ja salaista tyyppiä ja ennen poistumista kaikki räjäytettiin ja maa tasoitettiin. Asemat -ainakin jotkin- olivat kaksikerroksisia sisältäen myös asuintilat. Panssaritornit painuivat sisään, mikäli tankki ajoi, niiden päälle, ja nousivat taas ylös.

Kaikki siis palautettiin ikään kuin siihen tilaan, kuin ne olivat olleet ennen vuokrausta ja se vei kolme kuukautta. Vain suuri sähkölaitos jätettiin lahjaksi vuokraisännälle. Myös rakennukset korjattiin ja pestiin takaisin luovutettaessa.

Suuren ihmismäärän asuttaminen uudelleen oli aikamoinen ongelma ja esimerkiksi polttopuita vietiin aluksi siirtolaisille Porkkalan alueelta.

Elämä tukikohdassa oli monien mielestä tylsääkin tylsempää. Paikkaa nimitettiin yleisliittolaiseksi tai koko laivaston päävartioksi (putkaksi), eikä siellä ollut mitään tilaisuutta harrastuksiin, väittää joku paikalla ollut. Kirkosta oli kyllä tehty upseerikerho ja siellä esitettiin elokuvia ja näytelmiäkin. Lisäksi oli kaksi olutkapakkaa.

Alkoholia sen sijaan ei saanut myydä sotilaille ja yhtä viinakauppaa vartioi koko ajan patrulli. Siviilejä oli jonkin verran ja he -yleensä upseerien vaimot- joutuivat ostamaan myös upseerien tilaisuuksiin juomat. Yleisesti ottaen järjestys säilyikin hyvänä. Karata yritti vain muuan pikkutyttö, joka oli riitautunut vanhempiensa kanssa. Ylemmältä taholta jouduttiin puuttumaan vain tukikohdassa tapahtuneisiin simputuksiin.

Jalkaväkidivisioonan komentaja Turtšaninov viihtyi alueella ja hän pääsi välillä käymään Helsingissäkin. Muuten, hän pukeutui silloin juhlaunivormuun ja kaikkiin kunniamerkkeihin -nykyäänhän niitä pelätään panna rintaan, hän haikailee. Myös nuoren vaimonsa kanssa asunut upseeri viihtyi erinomaisesti, kun taas poikamiehillä oli vaikeampaa. Tasan eivät käy onnen lahjat.

Siirtyminen Venäjältä Porkkalaan esitetään kiinnostavasti. Toisen kuvauksen mukaan se oli kuin vanginkuljetusta: Viipurissa kerättiin kaikilta dokumentit ja vaunuissa oli vartijat ovilla. Toisessa tapauksessa tultiin laivalla Helsinkiin, josta pataljoona täysissä aseissa ja kuormastoineen marssi Porkkalaan.

Ruoan suhteen ei Porkkalassa ollut valittamista. Itse asiassa siellä syötiin oikein hyvin. Ruokaa tuotiin mantereelta, mutta siellä oli myös oma sovhoosi. Eläimiäkin oli aika lailla, niin hevosia kuin nautoja.

Muuan arvossa alempi henkilö muistelee Suomenlahden suun strategisen sulkemisen tärkeyttä ja kertoo ruotsalaisten hyökänneen vuonna 1714, jolloin heidän laivastonsa tuhottiin Hampurin taistelussa… Joka tapauksessa tukikohdan edeltäjä, Pietari Suuren merilinnoitus on kaikilla tiedossa.

Tukikohdan jättäminen näyttää useimmille olleen aika katkeraa, olihan siihen panostettu niin paljon. Luovutuksen yhteydessä joka tapauksessa pidettiin kansainvälinen banketti, jossa istuttiin tuoleilla ja mikä missäkin, eikä penkeillä pöydän ympärillä. Kysymys oli siis cocktail-tilaisuudesta, jollaisia Venäjällä nykyään nimitetään furseteiksi (ransk. fourchette -haarukka).

Kun vieraat, pääministeri Kekkonen mukaan lukien, olivat lähteneet, sanoi suurlähettiläs Lebedev: ”No, se nyt oli sitä porvarillista meininkiä. Otetaanpas, pojat, nyt meikäläisittäin, veljellisesti!” Ja niinpä pantiin penkit paikaleen ja juhlittiin railakkaasti aamuun saakka.

Myös Neuvostoliiton kannalta tukikohtien, Porkkalan ja Port Arthurin luovuttaminen oli hyvin merkittävä tapahtuma, jonka avulla Hruštšov pyrki osoittamaan uudenlaisen valtion ja yhteiskuntajärjestelmän rauhanrakkautta ja haastamaan amerikkalaiset seuraamaan esimerkkiä.

Joitakin tukikohdan luovuttaminen on harmittanut, siinä luvussa Molotovia, jota aikoinaan haastateltiin. Muuan tässä haastateltu alempi sotilashenkilö oli taas iloinen päästessään tuosta eristyslaitoksesta, josta ei käynyt meneminen iltalomille kaupungille. Kalliiksi tuollaiset tukikohdat ainakin tulivat, hän pohtii ja on varmaan oikeassa.

Mutta kun kysymys on sotavarusteluista, ei rahaa eikä ihmisten kärsimyksiä ole tapana laskea. Itse kukin saa olla onnellinen, jollei joudu antamaan henkeään. Joukot siirtyivät Porkkalasta Bobotšinskojen leiriin Leningradin alueelle ja vaikutelmaksi jää, että siellä tosiaan asuttiin teltoissa ja aluksi jopa ilman polttopuita, kunnes kenraaliluutnantti Kabanov, tukikohdan päällikkö niitä ystävällisesti lähetti.

Porkkalassa upseerit olivat sentään asuneet taloissa ja miehistö kasarmeissa. Silloin oli ruokapuoli ja lämmitys ollut kunnossa, vaikka huvitukset olivatkin vähissä, mukaan lukien mahdollisuudet seurusteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Suomalaisille Porkkalan palautus lähes 40 vuotta ennen aikojaan oli iloinen yllätys ja Kekkoselle se oli onnenpotku, joka siivitti hänen pääsyään presidentiksi pienimmällä mahdollisella äänimäärällä.