maanantai 31. joulukuuta 2018

Vihan voimalla



Tuhon fantasiat
Konrad Lehtimäki, Inferno (Syvyydestä II). Novelleja. Ahjo 1919, 158 s.

20. vuosisadalla voimme todeta kaunokirjallisuudessa jonkinlaista patologista kiinnostusta suurkaupunkien tuhoamiseen, jo kauan ennen kuin se oikeastaan tuli mahdolliseksi.
Suomessa Arvid Järnefeltin henkilö haaveili syntisen Pietarin hävittämisestä romaanissa Veneh’ojalaiset. Myöhemmin Aarno Karimo romaanissa Kohtalon kolmas hetki pani asialle ihmeaseen keksineet suomalaiset. Venäläisillä tällainen kirjallisuus muodosti maailmansotien välisenä aikana kokonaisen genren.
Työläiskirjailija Konrad Lehtimäellä oli henkilökohtaista tuntumaa epäoikeudenmukaisuuteen ja terroriin ja niistä kumpuavaan vihaan. Itsekin hän jo joutui kuolemaantuomituksi, mutta pelastui sentään.
Ainakin pari Lehtimäen teosta, mukaan lukien tässä käsitelty, koostuu suoranaisesta väkivaltapornosta, oikeudettoman, saastaisen mielivallan kuvaamisesta, jonka alla kunnon ihmiset näännytettiin hengiltä.
Maailmansodan kauhuja kirjailija esitti äärimmäisen irvokkaina. Eräässä novellissa toimii tehdas, jonka työläiset ovat kaikki erilaisia invalideja, jotka työskentelevät tekojäsenin. Nuo jäsenet ovat tehtaan omaisuutta…
Kiinnostavin on kuitenkin tähän kokoelmaan sisältyvä novelli Kostaja, joka on luettavissa myös kokoelmassa Hävittäjä.
Novelli kuvaa terroristiryhmää, joka nimistään päätellen on venäläinen. Sen johtaja vaatii hylkäämään yksittäisterrorin, koska hänellä on sille vaihtoehto: koko suurkaupungin hävittäminen.
Hänellä on käytössään aivan uudenlaista ja äärimmäisen tehokasta räjähdettä ja hän ostaa myös rikkaan lahjoittajan varoilla toistakymmentä lentokonetta. Niiden avulla on tarkoitus kokonaan tuhota kaupunki, joka kovasti vaikuttaa Pietarilta.
Kuvitelmia Pietarin tuhosta ja häviämisestä toki olikin kirjallisuudessa ollut jo pian sen syntymästä saakka. Kyseessähän oli Jumalaa vastaan kapinoivan, ylpeän tsaarin tahdosta mahdottomaan paikkaan rakennettu keinotekoinen kaupunki, jonka kohtalona oli hävitä.
Lehtimäellä hävittämisen motiivit eivät ole toki uskonnollisia. Kyseessä on viha.
Sitä todella tarvitaan ja paljon, mikäli halutaan oikeuttaa suurkaupungin kaikkien ihmisten, niin aikuisten kuin lasten, syntisten kuin viattomien tuhoaminen tulella ja väkivallalla.
Vihaa joka tapauksessa on riittävästi. Terroristeista jokainen janoaa äärettömästi kostoa ja he myös uskovat, että koko työväenluokka mielellään itse tuhoutuu, mikäli voi tyydyttää kostontarpeensa, oikeutetun koston.
Rakkaudesta ja sen voimasta puhutaan paljon ja löysiä, mutta viha on todellinen voima, joka tekee mahdolliseksi sen holokaustin, jonka terroristien johtaja järjestää.
Surmanlentokoneet todella tekevät työnsä ja kirjailija kuvittelee, miten tuho kohtaa jokaisen kaupungissa oleskelevan, omissa puuhissaan. Kaikki tuhoutuu, bulevardeja ja yliopistoa myöten.
Suuren tuhon järjestäjä itse tuhoaa itsensä kaikkein suurimmassa räjähdyksessä ja terroristit, jotka ovat koneineen laskeutuneet jonnekin jään reunalle, pohtivat, kuka tuo kuoleman enkeli oikein oli. Oliko hän ihminen?
Mitä sinä sanot, huudahti Aleksei kiivaasti. Hän oli suurempi ihminen kuin kukaan meistä ja hän oli mies. Mutta häntä kohdeltiin kuin orjaa ja sentähden tuli hänestä kostaja. Hänen kostonsa oli suurin maailmassa ja samoin hänen kuolemansa –hän oli suuri loppuun asti.
Kaiken kadotessa sen hävittäjät kuitenkin itkevät, sillä samalla tuhoutuu koko menneisyys. Mutta katuvatko he? Ei siitä ole merkkejä.
Kai tätäkin kirjallista tuotetta voi jonkinlaisena moraliteettina pitää. Mässäily erilaisilla kaameuksilla tuo mieleen Jack Londonin, johon kirjoittajaa onkin verrattu.
Mutta amerikkalainen alan mies ei sentään itse joutunut siihen sisällissodan infernoon, jossa Lehtimäen kokemusmaailma karttui. Lienee lähdettävä siitä, että tätäkin kirjaa voi ymmärtää vain sen syntyhetken taustaa vasten.
Oli se sellainen vuosisata.

12 kommenttia:

  1. Sivumennen sanoen, myös Jalmari Karan teoksessa Suur-isänmaa (luettavissa netissä) ihmepanssarin kehittänyt Suomi hävittää Pietarin (historiallinen kosto) ja rankaisee myös Englantia, joka on käyttäytynyt sitä kohtaan epäreilusti.

    VastaaPoista
  2. Ja kirjahan on julkaisu tekinänimellä Kapteeni Teräs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjailijanimestä innoittuneena olen joskus käyttänyt salanimeä kapt. V. Karas, esim tekstarilla ystävilleni uinnista Humaljärvessä itsenäisyyspäivänä. - En tiennyt silloin V. Teräksen oikeaa nimeää.

      Poista
    2. Veikko Huovisen mainossa Rauhanpiippu-kirjassa on sitten muunnelmia kovista nimistä: luutnantti wolfram-karbidi ym.

      Poista
  3. Joillakin henkilöillä tuo tappamisen himo näyttää virittäytyneen aivan äärimmilleen aikakaudesta riippumatta. Mistä lie johtuu?

    VastaaPoista
  4. Tämän kirjoituksen perusteella on oikeastaan ihmeellistä, että Wikiwandissa Werneristä kerrotaan: "Lehtimäki luetaan ensimmäisten työläiskirjailijoiden joukkoon. Hänen pääteoksensa on pasifistinen utopiaromaani Ylös helvetistä (1917), joka kertoo tulevasta maailmansodasta ja maailmanvallankumouksesta. Teos käännettiin ainakin venäjäksi, ja esipuheen siihen kirjoitti Maksim Gorki. Koko painos kuitenkin tuhottiin, kun se oli joutunut uudelleenarvioinnin kohteeksi. Teos on pasifistinen dystopia, työläisromaani ja varhaisklassinen tieteiskuvitelma."

    Mutta ehkä kyseessä olikin jonkinlainen tuuripasifisti eli pasifisti, kun sille päälle sattui. Pietarin tuhon fantasiat liittynevät sentään vallankumousta edeltävään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gorki, tuo Stalinin kirjallisuuspaavi laati imartelevat alkusanat myös Jalmari Virtasen kirjaan, mutta ei se auttanut vuonna 1937.
      Ei myöskään runo Stalinista: https://fi.wikisource.org/wiki/Stalin

      Poista
  5. Näen Lehtimäessä suuren terrorismin visionäärin: blogin sitaatti varmasti kuvaa niitä tuntoja, joita 11.9. tekijät tunsivat hetkeä ennen kuolemaansa. Syynä oli viha suuresta koetusta vääryydestä - todellisesta tai kuvitelusta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä Konrad Lehtimäki oli pasifisti eikä mikään "tuuripasifisti". Ja itse hän pasifistina joutui raa'an väkivallan kohteeksi. Lehtimäen veljekset olivat kotoisin Vahdon Lavamäen kylästä. Huhtikuussa 1918, kun punaiset olivat jättäneet Turun seudut, ns. saariston vapaajoukon miehiä ajoi autolla Maskun Humikkalan tietä Vahdolle pahoinpidelläkseen Konrad Lehtimäen rajusti. Niin myös tapahtui.

    Ilmeisesti Konrad sai pantiin maksamaan myös veljensä Verner Lehtimäen "synneistä". Tämähän oli kansalaissodan aikana toiminut mm. "Turun ratsujen" päällikkönä Tampereella ja muualla.

    VastaaPoista
  7. Konrad Lehtimäki ei osallistunut sotaan 1918, vaan hänet sotkettiin veljeensä Verneriin.Kuolemantuomiolta pelasti Juhani Aho,joka järjesti hänelle myös kirjailijaeläkkeen.

    VastaaPoista
  8. Tuo kertomus tehtaasta jossa invalidit työskentelevät tehtaan omistavin tekojäsenin on pelottavan todentuntuinen. Voin hyvin kuvitella että kapitalisti keksisi jotain tuollaista. Todennäköisesti kapitalisti pidättäisi invalidien palkasta osan työkalukorvauksena proteesien käytöstä.

    VastaaPoista
  9. "Gorki, tuo Stalinin kirjallisuuspaavi laati imartelevat alkusanat myös Jalmari Virtasen kirjaan, mutta ei se auttanut vuonna 1937."

    ANTIRUNO
    venäjän uudenvuoden merkeissä.

    Siihen on käytetty plagiointeja muidenkin suista, mm. kansan suusta.

    Ебёна мать, мочить в сортире,
    Мы живём в чужой квартире.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Зиганшин жрёт сырой сапог.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Кого-то ждёт суровый рок.

    Ебёна мать, мочить в сортире,
    Мы давно уже в пиздодыре.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Зиганшин жрёт сырой сапог.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Мы давно уже в сатире.

    Ебёна мать, мочить в сортире,
    Всё давно уже в мортире.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Зиганшин жрёт сырой сапог.
    Зиганшин буги, Зиганшин рок,
    Кто нам даст мясной пирог.
    Я давно уже не отрок.

    Ебёна мать, мочить в сортире,
    Мы живём в чужой квартире...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.