tiistai 1. tammikuuta 2019

Kerenski ja vuosi 1918



Kerenski Suomessa. Välähdys muistelmista

Kerenski ei suinkaan ole historian unohtama henkilö, vaikka häviäjiin kuuluukin. Neuvostoaikana hän ei tosin vaikuttanut juuri kenestäkään erityisen kiinnostavalta, mutta elämäkerta sentään kirjoitettiin Amerikassa, jossa harrastus vanhaan Venäjään muutenkin pysyi hengissä.
Meillä Suomessa käsitykset Kerenskistä jäivät oikeastaan yleisessä tietoisuudessa yhden pilkkalaulun tasolle, sen jälkeen kun ensi ihastus oli ohi ja koko Venäjän valta meillä kaatui Kerenskin mukana.
Meillähän oli kerran syytä kirjoittaa Kerenskille ylistysrunoja, kuten tehtiinkin ja sitten, kun hänet oli provosoitu jarruttelemaan kesken sotaa ilmaantuneita itsenäisyyspyrkimyksiä, oli taas aika tehdä häijyjä karikatyyrejä Suomen-syöjästä.
Joka tapauksessa vielä talvisodan aikana nousi esille ajatus Kerenskin johdolla muodostettavasta pakolaishallituksesta. Potut pottuina Kuusisen hallitukselle…
Tämä oli kai kuolleena syntynyt idea ja yhtä vähän oli Trotski kiinnostunut Suomen asiasta missään vaiheessa. Kerenski oli kuitenkin meille periaatteessa sympaattinen, vaikka olikin Venäjän ja siis Venäjän imperiumin patriootti, mikä asetti omat reunaehtonsa.
Olihan sekin nyt omalla tavallaan ymmärrettävää ja harva sitä aikoinaan osasi todella paheksua.
Kerenskin, kuten koko venäläisen yhteiskunnan tragedia taisi olla siinä, ettei kukaan osannut ottaa ihan loppuun asti vakavasti koko bolševismin törkeyttä. Hehän olivat tosiaankin valmiit estämään  demokraattisesti valitun Perustavan kokouksen (Учредительное собрание) pääsyn valtaan ja antautuivat Saksalle käytännössä ehdoitta.
Kun Venäjän valtiokoneisto saatiin halvaannutettua, seisoi sen yhteiskunta sormi suussa, osaamatta tehdä mitään. Vasta seuraavana kesänä alkoi varsinaisesti sisällissota, jossa demokratian puolustajat pian painettiin lopullisesti matalaksi ja vastakkain jäivät äärisuuntaukset.
Mitä nyt Kerenskistä voidaankin sanoa, oli hän ainakin vakaumuksiltaan demokraatti. Sattui vain olemaan niin, ettei tuolla valtiomuodolla osoittautunut olevan paljon mahdollisuuksia tuon ajan Venäjällä.
Suomessa oli toista. Olihan meillä maailman demokraattisin vaalilaki, sisältäen jopa naisten vaalikelpoisuuden. Oliko kansa tähän kypsää on kysymys, jota on pohdittava erikseen.
Toisin kuin yleensä taidetaan luulla, Kerenski ei syksyllä 1917 paennut ulkomaille naisen vaatteissa. Hatsinassa, pienessä kahakassa tappion bolševikeille kärsineenä hän kyllä joutui pakenemaan, mutta pysyi Venäjällä.
Venäjällä Kerenski itse asiassa pysytteli kesään 1918 saakka. Ensin hän oli Pietarissa, josta siirtyi Suomeen. Sieltä hän jälleen palasi Pietariin ja sieltä Moskovaan, jossa julkaisi kirjan Kornilovin ns. kapinasta, oman versionsa.
Moskovasta Kerenski pääsi serbialaisten sotavankien joukossa väärällä henkilöllisyydellä Muurmanskiin ja sitä kautta Lontooseen ja sitten Pariisiin.
Mikäli moinen ihmetyttää lukijaa, on syytä muistaa, että se totalitaarinen valtio, jonka Stalin aikanaan rakensi, ei vielä ollut edes lapsenkengissään ja olisi varmaankin väärin sanoa, että joku olisi moisesta haaveillut.
Kun valtio oli tuhottu, ei sen tilalle tullut muuta kuin mielivalta, jolla oli sitä paitsi satunnainen luonne. Ainoa, mikä sai ihmiset tottelemaan, oli väkivallan uhka, terrori. Hallitsepa nyt sitten siinä.
Kuten Kerenskikin kuvaa, tulo Suomen asemalle Helsingistä keväällä 1918 oli ankeaa. Kukaanhan ei ollut herran aikoihin luonut asemalta lunta. Miksi olisi?
 Ajureitakaan ei ollut eivätkä raitiotiet toimineet. Niinpä ei auttanut muu, kuin tallustella matkalaukkujen kanssa Liteini prospektille ja sieltä kauas, Roždestvenskaja ulitsalle raivaamattomien lumikenttien halki… Pietari alkoikin jo tyhjentyä.
Mutta millainen oli ollut Suomen-matka? Tuo maahan oli ottanut Kerenskin vastaan ylenpalttisen ystävällisesti vuotta aikaisemmin, joskin sen rakkaus oli jäähtynyt kesän valtalakiasian takia.
Perustavan kokouksen hajottamisen jälkeen tunnelmat Pietarissa muuttuivat Kerenskin mielestä sietämättömiksi ja hän päätti matkustaa Helsinkiin.
Siihen aikaan hän kuvaa vallan Helsingissä olleen jo sosialidemokraattisen puolueen käsissä ja maan olleen sisällissodan partaalla. Itämeren laivaston matruusit ja Venäjän armeijan sotilaat kannattivat sosialidemokraatteja.
Kerenskillä oli Helsingissä SR:iä sympatisoivia ystäviä ja ilman suurempia vaikeuksia neuvostohallinto antoi kahdelle hengelle luvan matkustaa Suomeen. Kerenskin oli kuitenkin salattava henkilöllisyytensä.
Helsingin asemalla ei ongelmia punaisen järjestysvallan kanssa ollut ja pian oltiin nuoren suomen(ruotsalaisen) asunnossa.
Helsingissä nuoret miehet puolueesta riippumatta noudattivat kenraali Mannerheimin kutsua ja siirtyivät maan pohjoisosiin liittyäkseen antibolševikkien riveihin, kertoo muistelija.
Muistellessaan Pietarin sivistyneiden luokkien ja jopa vallankumouksellisten, demokraattisten piirien passiivisuutta ja avuttomuutta, Kerenski vaikuttui suuresti Suomessa ilmenevästä älymystön edesvastuun tunteesta.
Jossakin vaiheessa vuokraisäntä, joka ilmeisesti kuului Mannerheimin lähipiiriin, sitten tunnusti, että maahan oli kutsuttu saksalaisia apujoukkoja ja kertoi, että saksalaiset olivat valmiit ottamaan Kerenskin suojelukseensa.
Sitä kunnon patriootti ei voinut hyväksyä ja hankkiutui siis lähtemään takaisin Pietariin, vaikka häntä siitä varoitettiin.
Tilannehan oli demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta vain huonontunut, eikä itse asiassa tulisi paranemaan vuosikymmeniin. Mutta sitähän ihmiset eivät voineet tietää eikä uskoa…

16 kommenttia:

  1. Retroa
    Kyrtyin tanaan, eli tartuin kynään, maailman vaarallisimpaan aseeseen.

    Kynä tanassa professori on viime vuodenkin aikana osoitellut viiltävän terävällä fabercastellilla, tai lempeän pehmeällä karandasilla monenmoisia asioita ja ilmiöitä, hyökäten tai toppuutellen .
    Kiintoisista kirja-arvioista puhumattakaan.

    Laaja-alaiset kielelliset viittaukset venäjän, latinan, ranskan, saksan ja ties minkä kielen kautta ovat ankkuroineet asioiden taustoja ilman akateemista hienopieruilua tai oman hännän nostamista lähelle alkulähteitä eli hevosen suuta. Pölvästit puhuvat juurisyistä.

    Siis logiikkaani viitaten ja Horatiusta lainaten; in medias res.

    Nöyrin kiitos professorille menneen vuoden kirjoituksista, Hyvää Uutta Vuotta, terveyttä ja pitkää ikää!
    topor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! Edelliseen kiteytykseen ei ole mitään lisättävää.

      Poista
    2. Olipa kuitenkin yksi: hienot reseptit. Tarkoitus on vuoden aluksi tehdä uusi satsi suuussa sulavaa hapankaali-kaalikeittoa!

      Poista
  2. Eihän Afganistanin vuoristossakaan eletä totalitarismissa vaikka siellä ei ole valtiota. Sieltä on tuotu jalat edellä niin imperialistit kuin Kabulissa milloikin valtaa pitäneen korruptoituneen kehitysmaadiktaattorin sotilaat.On pakko kunnioittaa noita itsellisiä vuoristolaisia.

    VastaaPoista
  3. Tshetsheenit ovat myös vapaita miehiä, joita ei kukaan käske lukuunottamatta oman klaanin vanhempia.
    Ja kaiken pitää sitten koossa verikosto ja sen uhka.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn toporin hurmiollisiin sanoihin toteamalla ylisanoin, että tämä blogi on upeutta kauneimmillaan vai pitäisikö sanoa komeimmillaan! Lievä misogynia poisluettua, luettakoon se miehiseen diskurssiin oleellisesti kuuluvana ns kuriositeettina, itselle tämä on blogimaailman kruununjalokivi. Oho.

    Loistokasta blogin jatkoa toivotellen ja syvin kiitokseni hengentuotteistanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sopii, haluan yhtyä näihin toivotuksiin täsmälleen samoin sanoin.

      Nämä tekstit ovat olleet tolkun henkireikä tässä absurdissa menossa. Kiitos blogistille niistä.

      Hyvää vuodenakua.

      Poista
  5. Tämän tarinan olen kai kertonutkin, mutta kerrotaan se uudestaan. Kerenskihän eli loppuelämänsä maanpaossa ensin Ranskassa, sitten lopulta Hoover-Instituutin arvostettuna tutkijana Yhdysvalloissa, jossa kuoli 89-vuotiaana 1970.

    Äitini kertoi joskus 1967 professori L.A. Puntilan käyneen New Yorkissa ja siellä tavanneen Kerenskin. Puntila kertoi tälle käyneensä juuri Leningradissa, jolloin Kerenski välittömästi korjasi: Sankt-Peterburg. Emme arvanneet hänen ollen 24 vuotta aikaansa edellä.

    MafH

    VastaaPoista
  6. Onneksi normaalielämässä kiitokset esitetään omalla naamalla eikä puskan takaa huudellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset vaan ovat työelämässä tehtävissä, jotka rajoittavat someaktiivisuutta, sellaiseksi tämä maa on muuttunut. Mutta annas kun päästään eläkkeelle...

      Poista
  7. Kiitän Timoa tämänkin mielipiteen julkaisemisesta:

    Ranskalaiset, jotka eivät ole vuosisatoihin uskoneet kummitustarinoihin, vetäisevät keltaliivin päälle koska tietävät elävänsä vain tämän yhden kerran, ainakin se on varmaa ja siksi on itse tehtävä jotakin ehtiäkseen nauttia täysin siemauksin, suomalaiset sen sijaan vetäytyvät lastensa suojaan etteivät he joudu kärsimään näkymättömän käden ja tuntemattoman silmän suuttumisesta, jos lähtevät kadulle häiritsemään virkavaltaa joka varmuuden vuoksi on jo tuomassa panssarimersuja partioimaan kaduilla.

    Näkemätön käsi ja tuntematon silmä kuvaavatkin hyvin Tuntemattoman sotilaan myyttiä. Sodassa lepää suomalaisen turva. Yhä uudelleen ja uudelleen.

    Joka on käynyt RUK:n, tuntee harhautusoperaatiot ja peitehyökkäykset.

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia nyt ylisanoistakin, ihan se nolottaa, mutta menköön. Mitä misogyniaan tulee, olen kyllä hämmästynyt, kun tykkään naisista niin, ettei oikein kehtaa sanoakaan. Mutta ehkäpä sitä falskia femakkohehkutusta on tullut vähän nälväistyä.

    VastaaPoista
  9. Se oli Adam Smith (1723–1790), joka aikoinaan esitteli "näkymättömän käden" ihmeitä: yksilöiden oman edun tavoittelu johtaa koko yhteiskunnan kannalta tavoiteltavaan tulokseen.

    ”Näkymätön käsi” on elänyt jo yli 250 vuotta ja siihen viitataan yhä
    uudelleen.

    VastaaPoista
  10. HS:n toimittaja Anna-Stina Nykänen kävi eilen mutkan kautta Savossa tapaamassa Adam Smithiä kehuessaan pankkineuvojana julkkishahmo Antti Holmaa, Rutakolla junan tuoman papin poikana syntynyttä.

    VastaaPoista
  11. Ainakin kirjailija Matti Kurjensaari pääsi vuoden 1965 (?) Amerikan-matkallaan haastattelemaan Kerenskiä. Eipä tuosta liene oikein mitään irronnut, ja haastattelijakin oli matkalla jonkin tiedon mukaan kovin väsynyt. Pilkkalaulusta oli Kerenski jurosti todennut ei muistavansa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.