Vastenmielisten ruokien maailmasta

Valkosipulin monet kasvot

Minulla on se, mahdollisesti väärä tuntuma, että valkosipulin käyttö mausteena oli meillä aika vähäistä vielä joskus 1950-luvulla. Lääkkeeksi sen sijaan maamme vanhin lääketehdas Koponen mainosti valkosipulikapseleita. Niissähän pystyi kätevästi nielemään tuon vastenmielisen, mutta terveellisen massan.

Toki valkosipuli tunnettiin meillä jo vanhastaan. 1700-luvun ruotsalais-suomalaisen parlöörin esimerkkilauseisiin kuuluu: Onko teillä kynsilaukkaa /Har ni vitlök?

Tietosanakirja vuodelta 1919 suhtautuu joka tapauksessa valkosipuliin nuivasti. Selostettuaan allium sativumin varsinaisesti botaaniset ominaisuudet, sen artikkeli kertoo muun muassa … käytetään hyvin väkevänmakuisena ja –hajuisena mausteena (varsinkin juutalaiset, venäläiset, turkkilaiset, italialaiset ym.) t. lääkkeenä.

Etelä-Euroopan köyhien kansanluokkien luonteenomainen vastenmielinen haju johtuu suureksi osaksi v:n runsaasta käyttämisestä. Meillä v:n käyttö (enimmäkseen lääkkeeksi) ja varsinkin sen viljely on harvinaista. vrt. allium ja Sipuli.

Meksikolainen Diccionario enciclopedico U.T.E.H.A. vuodelta 1950 suhtautuu asiaan toisin. Se kertoo hakusanalla ajo muun muassa seuraavaa: fig. i fam. Afeite, que usan  las mujeres para parecer bien/  Negocio o asunto, generalmente reservado, que se está tratando entre various personas Andar en el Ajo…  Merkityksiä siis riittää naisten make upista (karvojen ajelusta?) monen henkilön jakamaan kämppään. Itse kullekin jää siis siellä oma siivunsa tai sektorinsa: kuin valkosipulin kynsi.

 Valkosipulille omistetaan paljon kunnioittavaa huomiota ja huippuna voi pitää sitä, että muinaiset egyptiläiset pitivät kasvia jopa pyhänä: Los egipcios rendian honores divines a esta planta .

Sananparsia valkosipulin ympärillä riittää ja ne todistavat sen perustavaa laatua olevasta tärkeydestä tuon ajan Meksikossa: Ajo crudo y vino puro pasan el puerto seguro. Raaka valkosipuli ja puhdas viini selityksen mukaan auttavat pysymistä työkunnossa: ref.con que se advierte que para soportar los trabajos corporales se necesita estar bien alimentado.

Voidaan myös huudahtaa: Bueno, anda el ajo! loc. fig. y fam. que irónicamente se dice de las cosas cuando están muy ruebadas y revueltas . En ole varma, ymmärsinkö oikein, mutta eikös tässä kehoteta nostamaan kissa pöydälle, siis kuvaannollisesti?

 Joka tapauksessa, ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan tarvitsee myös valkosipulia. Näin tulkitsisin tämän sanaparren, jossa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluu: Darle a uno su ajo. fr. darle que le conviene.

Kun lapset alkavat puhua, heitä saatetaan rohkaista hyväilevällä huudahduksella Ajo!

Nuo esimerkit kai riittävätkin jo osoittamaan ainakin sen, että meksikolaisessa kulttuurissa valkosipulilla on ollut eri asema kuin meikäläisessä.

Yritin jäljittää sitä ilmeistä konvergenssia, joka suhtautumisessa valkosipuliin on tapahtunut, katsomalla, mitä Otavan Iso tietosanakirja vuodelta 1965 sanoo asiasta.

Kuinka ollakaan, se ei tunne koko kasvia… Katsomalla hakusanaa kynsilaukka, löytyy viite hakusanaan sipuli, jonka yhteydessä myös tämä rakas mausteemme mainitaan. Sen kerrotaan olevan kirpeä ja väkevän hajuinen ja sitä viljellään ja syödään vars. Neuvostoliitossa ja Etelä-Euroopassa.

No, johan J. Alfred Tanner runoili Japanin sodasta: Kun Toko-poika laivallansa Arthuriin kulki/ niin sipuli- ja kaalitien se ryssältä sulki…

Mutta meillä Suomessa sen sijaan urhoollisesti pidättäydyttiin valkosipulin ja hapankaalin syönnistä.

Nämä kuitenkin koukkasivat pöytäämme toista tietä: saksalaisten intohimo hapankaaliin oli jo vanhastaan niin suuri, että anglosaksit suorastaan käyttivät heistä nimitystä Kraut. Mutta Elsassin ja Lothringenin kautta ne valtasivat myös Pariisin.

Mistä sen sijaan tuli meille jälleen tuo tapa panna joka paikkaan valkosipulia (minä ainakin panen)? Kyllähän se välillä selvästi oli unohduksissa.

Olisiko se tullut pizzan mukana? Sehän saapui meille Italiasta herra Adriano Vinciguerran mukana vuonna 1964, kun hän perusti Lappeenrantaan baarin. Vai kuinka se oikein tapahtui? Toivatko sen ehkä sittenkin seiväsmatkalaiset matkalaukuissaan, kuin kerran Pommerin sodan sotilaat repussaan perunan?

Muuten. The Economist kertoo, että Malmössä on avattu inhottavien ruokien museo. Sen perustajalla on jalo tarkoitus osoittaa, ettei sellaisia oikeastaan olekaan, vain omat ennakkoluulomme ne ovat, jotka aiheuttavat nuivan suhtautumisen…

No, tulkoon hän uskollaan autuaaksi. Kiinnostava joka tapauksessa oli mielestäni artikkelin loppu, jossa toimittaja kertoi palanneensa kotiin Englantiin tuliaisina norjalaista suolaista lakritsia eli siis ilmeisesti salmiakkia. Lapset eivät kuulemma ole vieläkään antaneet sitä anteeksi…