Amerikkalainen painajainen.

Rottalaumakoe

Jokeria on muistaakseni kehuttu aika hyväksi elokuvaksi. Siinähän on toimintaleffan elementtejä ja silmitöntä väkivaltaa, kuten kaikissa kunnon jenkkileffoissa täytyykin olla.

Mutta lisäksi siinä on tuota syvällisyyttä.

Mitäpä sanoakaan: kun mielisairas lakkaa ottamasta lääkkeitä, hän huomaakin olevansa porukan ainoa terve. Kaikki niin sanottu normaali tässä eli siis siinä maailmassa ja siinä kaupungissa onkin itse asiassa hullua. That is life, toteaa hullu täydestä syystä.

Itse asiassa vasta juuri hän käynnistää tämän absurdin tilanteen tiedostamisen, siis sen, että normaalisti eletäänkin mielettömässä maailmassa.

Jokerin suorittama kolmoismurha on köyhän kansan mielestä hyökkäys rikkaita vastaan. Niin asia tulkitaan, vaikka oikeastaan kyseessä on vain aivan normaali ja jopa hyvin motivoitu yksityinen kosto. Se kuitenkin laukaisee siivottomassa slummien kaupungissa (joku New Yorkin osa?) ketjurektion ja ennen pitkää syntyy aito amerikkalainen mellakka, riot. Siinä sitten taloja poltetaan ja kauppoja ryöstellään.

No, ehkäpä tämä Gotham City on yhtä todellinen kuin Kaurismäkien Suomi-filmien maailma. Jotakin vastaavaa tuolta rapakon takaa joka tapauksessa löytyy, kuten uutisetkin usein kertovat. Kyllähän täälläkin, esimerkiksi Ranskassa osataan hulinoida, mutta tuntuu siltä, että todellinen koko kansan mellakkajuhla kaikkine järjettömyyksineen on aito amerikkalainen laji.

Ainakin toistaiseksi olisi vaikea kuvitella vastaavaa esimerkiksi Venäjällä. Se sentään on, kaikista puutteistaan huolimatta ollut maa, jossa ei ole ollut slummikulttuuria. En väitä, etteikö sitä voisi vielä syntyä. Köyhyys ei ole slummikulttuurin riittävä syy.

Lyhyesti sanoen Jokerissa on kuvattu yhteiskunta, jossa sosiaaliset erot ovat hyvin suuret. Koko ympäristö on saastaista ja yläluokka on tekopyhää. Pohjalla olevilla ei ole toivoa, eikä heistä välitetä.

Puhtaanapitolaitoksen lakon takia roskat vain lisääntyvät ja rotat sikiävät. Se ei kuitenkaan ole mikään juurisyy koko kurjuuteen, joka ilmenee muun muassa piittaamattomuutena ympäristön esteettisistä arvoista. Graffitit on jo keksitty tuossa kukaties 70-luvulle sijoittuvassa tarinassa ja niillä on, roskien ohella koko kaupunki saastutettu.

Mieletön väkivalta on joidenkin nuorten primitiivisenä huvina ja aivan sama kulttuuri ulottuu myös wallstreet-porukan juppeihin, jotka saavat kiksejä avuttoman uhrin potkimisesta.

Noiden mulkeroiden ampuminen kostoksi on motivoitua väkivaltaa ja herättänee vain katsojan sympatiat. Sen jälkeen kuitenkin vasta päästään siihen motivoimattomaan väkivaltaan, joka jostakin syystä on kuulunut ns. toimintaleffojen keskeiseen aarteistoon jo puoli vuosisataa.

Kyseessä on temppu, jolla katsojan luonnollisia inhoreaktioita kosiskellaan. Ainahan voi saada kiksejä eli adrenaliinipiikkejä myös vaikkapa huvipuiston järjettömästi heittelevästä laitteesta. Saman kokemuksen tarjoaa elokuvan järjetön ketsuppiväkivalta.

Mutta tällainen kokemus on sinänsä tavattoman banaali. Taiteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, mutta kulttuurin kanssa toki on.

Tarkoitan siis kulttuuria sanan laajassa merkityksessä ja tämän päivän länsimaista kulttuuria erityisesti.

Niinpä ohjaajan onkin kehitettävä jokin syvällinen kertomus ansaitakseen yleisön ja arvostelijoiden kiitokset.

Se kertomus on sosiaalinen eriarvoisuus.

Psykoanalyytikko Erich Fromm kehitteli aikoinaan niin sanotun eksistentiaalisen psykoanalyysin, joka ei johtanut ihmisen perimmäisiä ongelmia pelkästä ruumiinaukkojen kiihotuksesta, vaan sen sijaan eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Hän oli myös merkittävä uskontofilosofi.

Muuan Frommin teos oli Terve yhteiskunta (The Sane Society), joka mielestäni käännettiin myös suomeksi jokunen aika sitten (1990-luvulla?).

Fromm oli sitä mieltä, ettei omistamiseen keskittyvä yhteiskunta ollut terve. Tämä yhteiskunnan perimmäinen sairaalloisuus ilmeni sitten siinä, että se sai terveinä syntyneet jäsenensä sairastumaan ja eri tavoin oireilemaan. Ihminen ei yksinkertaisesti kyennyt olemaan hyvä yhteiskunnassa, joka oli paha. Jokainen normaali ihminen joutui sentään aina toimimaan yhteiskunnallisten reunaehtojen puitteissa.

Ne ihmiset, jotka Jokerin hullu päähenkilö tappaa, eivät itse asiassa ole lainkaan pahoja. He nyt vain toimivat niin kuin siinä kapitalistisessa ympäristössä toimitaan. Hullu -eli siis se ainoa terve- näkee joka tapauksessa heidän pahuutensa, joka on todellista, vaikka ehkä viime kädessä yhteiskunnan syytä ja rankaisee heitä asianmukaisesti.

Tässä nyt ainakin on esitetty hyväntahtoinen tulkintayritys tälle filmille. Kaipa sen tekijät ovat yrittäneet parhaansa ja varmaan saaneet myös myönteistä palautetta. Ehkä tuo kaikki on Amerikassa ihan kuranttia tavaraa eli raha siis virtaa, kuten pitääkin ja ohjaajan ja näyttelijöiden neroutta ylistetään.

Mutta itselleni tulee tässä väkisinkin mieleen venäläinen käsite pošlost, jonka Vladimir Nabokov toi myös anglosaksiseen kirjallisuuteen.

Sillä tarkoitetaan helppohintaista, teennäistä syvällisyyttä. Kyseessä ei ole ainoastaan falskius, vaan juuri sellainen falskius, joka haluaa nimenomaan esiintyä syvällisenä taiteena.

No, tunnettu journalisti Masha Gessen on suhtautunut koko käsitteeseen ironisesti. Tällainen asenne on luonnollinen, ja jopa väistämätön, mikäli olemme johdonmukaisia postmodernisteja. Minä en kuitenkaan ole.

Mutta postmodernistille ei mikään ole aitoa ja ellei mikään ole aitoa, niin kuinka olisi mahdollista ylenkatsoa falskiutta.

Aikamme nyt vain on sellainen, väitetään. Ehkä se nyt ainakin Amerikassa sitten on. Niinpä tulemme näkemään tämän tason elokuvia vielä tulevaisuudessakin.

Muuten. Elokuvateatterissa esitettiin myös pitkä englanninkielinen mainospätkä, joka ymmärtääkseni mainosti suomalaista kuntosaliyritystä. Siinä ei puhuttu sanaakaan suomea…

Tarkoituksena lienee ollut kosiskella sellaisia pölkkypäitä, joiden korkeimpana haaveena on elää yhteiskunnassa, joka on ihan kuin amerikkalainen, kieltä myöten, mikäli mahdollista.

Tämä meidän vaatimaton maamme luettaneen läheisessä tulevaisuudessa myös siihen osaan maapalloa, josta käytetään nimitystä anglophone. Saattaa olla, että silloin yhteiskunnassammekin on ihan oikeita amerikkalaistyyppisiä ongelmia. Silloin kaipaamme ja ymmärrämme myös ja nimenomaan amerikkalaisia elokuvia.

Emmekö olisi ansainneet mitään parempaa?