maanantai 30. maaliskuuta 2020

Näyttelijälegenda


Legenda jo eläessään

Jotaarkka Pennanen, Orjatsalo. Taiteilija politiikan kurimuksessa. Sanasato 2017, 438 s.

Aarne Orjatsalo (alk. Riddelin) oli aikansa suuria nimiä. Näyttelijänä hän niitti mainetta merkittävimmissä teattereissamme ja toimi myös useaan otteeseen teatterinjohtajana, myös jo hyvin nuorella iällä.
Suurena hurmurina hän joutui alituisesti naisten pauloihin ja myös alkoholi maistui toisinaan turhankin hyvin. Syntyneet skandaalit haittasivat uraa ja vasemmistolaiseen politiikkaan ryhtyminen synnytti närää ja lopulta suoranaista vihaa porvarillisella puolella.
Orjatsalon pojanpoika, itsekin teatterimies Jotaarkka Pennanen on pyrkinyt perinpohjin ratkaisemaan erinäisiä Orjatsalon elämään liittyviä kysymyksiä, joista vähäisin ei ole se, missä oloissa näyttelijän poika ja Jotaarkan isoisä, myöhemmin vasemmistovaikuttajana tunnetuksi tullut Jarno Pennanen sai alkunsa.
Ilmeisesti kyseessä ei ollut mikään banaali metoo-tapaus, jossa vahinkoa kärsinyt julistaa tulleensa suurilla lupauksilla petetyksi. Ilmeisesti seksiakti oli molemmille nuorille ensimmäinen laatuaan ja tapahtui avioliiton ulkopuolella.
Tällaisten asioiden rekonstruoiminen jälkikäteen ei ole kovinkaan kiitollinen tehtävä, mutta näyttää siltä, että syytä oli niin sysissä kuin sepissä. Orjatsalo joka tapauksessa sai aiheen kirjoittaa asiasta kirjankin, jossa pääsi kertomaan oman näkemyksensä.
Nämä sukuhistorian salaisuudet ovat luultavasti antoisimpia suvun jäsenille, mutta toki niillä on ajankuvana merkitystä myös laajemmalle yleisölle.
Joka tapauksessa Orjatsalo oli sangen naisiin menevää sorttia eikä vastakaikua naissukupuolen taholta tarvinnut kauan odotella. Vaimo tai muu partneri vaihtui aika tiuhaan ja joidenkin jälkeenjääneistä kirjeistä näkee, että suhde oli ollut erittäin intohimoinen ja seksuaalisesti palkitseva.
Mutta mies on luotu liikkuvaksi ja suhteet purkautuivat Orjatsalon huikentelevaisuuden takia. Naisten mustasukkaisuus kasvoi välillä patologiseksi, mutta vähänkös tällä alalla moista esiintyy.
Kirjoittaja selostaa teatterimiehenä laajasti Orjatsalon rooleja näyttämöllä ja tulee siihen johtopäätökseen, ettei kyseessä ollut mikään huutaja 1960-luvun tyyliin, vaan oikea herkkä luonnenäyttelijä.
Tässä kyllä tulee mieleen, että Volter Kilpi Kansallisissa itsetutkisteluissaan ottaa Othellon esimerkiksi sellaisesta klassisesta näytelmästä, joka on meillä esitetty tavalla, joka on tehnyt siitä hengettömän, ”vanhentuneen”.
Ainakin Orjatsalo oli esiintynyt Othellona pari vuotta aiemmin ja saanut Pennasen todistuksen mukaan paljon kiitosta roolistaan. Mutta toki Kilven ajatuksenjuoksujen konkreettista sanomaa on yleensäkin hieman vaikea ymmärtää.
Orjatsalo oli myös varsin kielitaitoinen ja käänsi eri kielistä tekstejä. Yksi hänen kielistään oli englanti, jota tuohon aikaan osasi lähinnä rahvas: merimiehet ja ”lokarit”. Orjatsalolle tuosta taidosta oli sittemmin paljonkin hyötyä.
Vuonna 1918 lähti Tampereelta piiritysketjun läpi joukko, jonka aikanaan kerrottiin syyllistyneen moniin murhiin ja muihin rötöksiin. Sen johtajaksi mainittiin yleisesti Orjatsalo ja moni väitti hänet siinä roolissa nähneensäkin.
Tosiasiassa Orjatsalo ei edes silloin ollut Tampereella eikä yleensäkään osallistunut minkäänlaiseen aseelliseen toimintaan kansalaissodan aikana. Sen sijaan hän kyllä piti sodan loppuvaiheessa Kansallisteatterissa kiivassävyisen puheen, mutta olihan kiivauteen aihettakin kun ajattelee, millaiseksi ns. sodankäynti oli muodostunut. Olisi kai lähinnä luonnotonta kuvitella hyvin neutraalia sävyä mahdolliseksi.
Joka tapauksessa näyttelijä katsoi parhaaksi poistua Venäjälle, mikä epäilemättä oli viisas päätös. Siellä hän otti yhteyttä Englannin asiamiehiin ja yhdessä Oskari Tokoin kanssa hänestä tuli ns. Muurmannin legioonan järjestäjä.
Legioonahan kokosi paenneita punaisia Englannin puolelle suojaamaan Muurmannin sotatarvikevarastoja saksalaisten (ja suomalaisten)mahdolliselta  hyökkäykseltä.
Operaatio aloitettiin yhteistyössä bolševikkien kanssa, mutta tilanteen muututtua saivat sen johtajat peräti SKP:ltä kuolemantuomion. Niitä ei toki koskaan päästy panemaan täytäntöön.
Joka tapauksessa legioona pelasti suuren joukon suomalaisia miehiä nälkäkuolemalta ja vieläpä takasi heille myöhemmin vapaan pääsyn kotiin brittien kyydillä ja poliittisesti suojelemina. Englantia puhuva Alaric Aarne sai upseerinarvon ja kuuluu kouluttaneen miehiä sangen vakuuttavilla teatteritaidoillaan.
Sodan jälkeen myös Aarne alias Orjatsalo siirtyi Englantiin, jossa viipyi useita vuosia teatterihommissa.
Hänen menestyksensä oli hämmästyttävän hyvä, ottaen huomioon, että hän oli ulkomaalainen. Jopa oman teatterin perustaminenkin oli suunnitteilla.
Lontoo ei kuitenkaan lopulta tyydyttänyt ja niinpä Orjatsalo siirtyi Amerikkaan, jossa ura urkeni suomalaisissa teattereissa sekä Kanadan että USA:n puolella.
Vasta vuonna 1929 Orjatsalo palasi Suomeen, jossa Etsivä keskuspoliisi totesi häneen kohdistuneet syytökset aiheettomiksi. Kiihotus toki piti paikkansa, mutta oli jo vanhentunut rikos.
Comeback Suomeen oli aluksi onnistunut, mutta ajankohtahan oli varsin onneton. Sekä vasemmalla että oikealla alkoi juuri nyt uusi äärimmäisyyspolitiikan aika, jossa ei paljon hienosäätöä tehty vihollisia etsittäessä.
Orjatsalo joutui molempien osapuolten hampaisiin, mikä vaikeutti hänen asemaansa teatterinjohtajana. Syitä epäonnistumiseen saattoi olla muitakin. Hänen tavoitteenaan oli luoda Helsinkiin vakinainen työväen teatteri, mutta yritys joutui umpikujaan ja humalapäissään johtaja sanoi itsensä irti.
Siirtyminen Yhdysvaltoihin ei tilannetta parantanut ja uusi teatteriura siellä ei, suuren lamakauden oloissa näytä enää onnistuneen.
Lopulta tappava tauti nujersi entisen legendan, joka kuoli vuonna 1941,
Paluu Suomeen tapahtui tuhkauurnassa vuonna 1948, jolloin järjestettiin entiselle suurmiehelle komea muistotilaisuus ajan hengessä. Sosialisteilla oli vähän symbolisia suurmiehiä ja sellaisena oli myös Orjatsaloa pidettävä, niin hankala tapaus kuin hän kaikille osapuolille eläessään olikin.

10 kommenttia:

  1. Vanhemman polven vasemmistohörhöissä saattoi olla aidosti värikkäitä persooniakin Orjatsalon tyyliin ja muutamia löytyy jopa myöhempien aikojen taistolaisissakin, ainakin sieltä vanhemmasta päästä, mutta seitkytluvulta eteenpäin nousseet vasemmistolaiset kulttuurivaikuttajat alkoivat olla jo tylsiä ja masentavia. Tyyli jatkuu nykyvihreissä ja vassareissa. Pojanpoika Jotaarkka on jo kolmannen polven vasemmistoänkyrä, joten hänestä on kaikki värikkyys varmaan kadonnut jo ankeaan vasemmistolaisväriseen lapsuuteen. Jouduin eräässä tilanteessa tutustumaan, minkälaisista virikkeistä hän ammensi näkemyksiään ja se oli masentavaa, mikä näkyi myös silloisessa lopputuloksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykysukupolven (tai edellisen) oikeistohörhöissä à la Affu ei ole mitään kiinnostavaa...

      Poista
    2. Jotaarkka Pennanen toimi Lahden kaupunginteatterinjohtajana kolmisen vuotta 1990-luvun lopulla ja teatteri toimi täysin moitteita, ja ohjelmisto oli hyvää. Silloin myös tutustuin häneen ja osoittautui varsin asialliseksi taiteilija- ja hallintomieheksi.

      Poista
  2. Orjatsalo on tylsä nimi. Kyrvätsalo olisi lennokkaampi.

    VastaaPoista
  3. Tuosta nimestä; Veljessarjan muut suomensivat nimensä Riddelin Ritarsaloksi, mutta Aarne vastarannan kiiskenä Orjatsaloksi. Blogisti olisi toki voinut edes mainita mistä Jarnon ja Jotaarkan sukunimi Pennanen on peräisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja Toipila voisi opetella edes jonkinlaiset käytöstavat.
      Moukka mikä moukka.

      Poista
  4. "Othellon esimerkiksi sellaisesta klassisesta näytelmästä, joka on meillä esitetty tavalla, joka on tehnyt siitä hengettömän,"

    Onneksi on nuoria, oli tilaisuudessa pari vuotta sitten seurata Kansallisessa Jukka-Pekka Palon Othelloa, jossa hehkui maurin raivo ja pieni epäily paisui patologiseksi mustasukkaisuudeksi.

    Muistanko muuten väärin, että Linnan Pohjantähdessäkin mainittiin Orjansalo, kun Pentinkulman punakaarti oli Tampereella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammelan torilla oli jokin tilaisuus, jossa torvisoittokunnan lisäksi esiintyi lausujana Orjatsalo.

      Poista
  5. Hyvä esittely. Yhdessä kohtaa Jarno lipsahtanut Jotaarkan isoisäksi, mutta kyllä juonessa mukana pysyy. Minullakin oli se väärä käsitys, että Orjatsalo hääri Tampereella. Orjatsalo näyttää olleen todella kansainvälinen seikkailija. Hauska viitaus merimiesten ja lokareiden englannintaitoon. Osasivathan sitä lisäksi Väinö Tanner ja Eino Railo. Haanpäästäkin huhutaan. Jotaarkka Pennanen ohjasi Jyväskylään tultuaan heti 1975 Hamletin, mikä ei ollut siellä ihan pikku juttu. Alle kolmikymppisenä. Täytyy lukea tuo kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Orjatsalo yleisesti ottaen "hääri Tampereella" paljonkin. Itse asiassa hän on Eino Salmelaisen ja Esko Roineen ohella ainoa, joka on toiminut sekä Tampereen Teatterin että Tampereen Työväen Teatterin johtajana.

      Mutta puhe Orjatsalon johtamasta Näsijärven pakoretkestä keväällä 1918 on pelkkää legendaa.

      Poista

Kirjoita nimellä.