perjantai 11. maaliskuuta 2022

Consilium virorum obscurorum

 

Ideologiaa etsimässä

 

Kun Neuvostoliiton ideologia romahti, putosi sen olemassaololta ja mahdollisilta saavutuksilta pohja pois. Jäljelle jäi vain valtio, koneisto, joka oli pitänyt yksilöitä tiukasti alistettuina rattainaan.

Sen palvontaa Putin on kyllä sittemmin koettanut tarmokkaasti edistää ja korostanut sitä, että eräänlainen valtioiden successio apostolica on olemassa: Neuvostoliitto oli Venäjän imperiumin jatkoa ja nykyinen Venäjä sen laillinen perillinen. Valtio on kaiken ydin.

Mutta kyllähän myös ideologiaa Venäjällä tarvitaan. Jos Venäjä olisi kansallisvaltio, ei asialla ehkä olisi niin väliä, mutta kun se haluaa olla nimenomaan imperiumi. Pelkkä alaston valtioetu ei riitä kannustaan ihmisiä kuolemaan puolestaan, kuten Iborskin klubin huomattava toimihenkilö Aleksandr Prohanov on huomauttanut.

Tappamiseen on helppo motivoida, mutta kuolemisen perustelu on vaikeampaa. A pridjotsja, kuten venäläinen sanoo: mutta kun niin pitää… Juuri tämä valmius uhrautua asian puolesta on nimittäin Venäjän nykyisen lunatic fringen ajattelussa aivan keskeisiä asioita. Siinähän todistetaan koko kansan passionaarisuus, Lev Gumiljovin käsitteitä käyttääksemme.

Jo Jeltsinin aikana etsittiin uutta venäläistä ideologiaa, vaikka uudessa perustuslaissa erityisesti kiellettiin se mahdollisuus, että koko valtio perustuisi ideologialle. Ideologioita myös löydettiin ja palkittiinkin, mutta eihän sellaisista kilpailujen hedelmistä ole vakavasti otettaviksi. Fichteä siteeratakseni niistä puuttuu tärkeintä: der Zwangherr -se, joka pakottaa. Mutta voihan se valtio siihen rooliin ruveta otollisella hetkellä, esimerkiksi sodan aikana.

Kun ensimmäistä Tšetšenian sotaa käytiin ja hyvin huomattava määrä nuoria asevelvollisia alkoi saapua kotiseuduille sinkkiarkuissa, totesi sotaministeri Gratsov, että heillä oli hymy huulillaan. Lausahdus oli varmaankin tarkoitettu lisäämään kaatuneiden kunniaa, mutta koko asia haisi liiankin irvokkaasti armeijan kyvyttömyydeltä ja kyynisyydeltä, eikä komea väite saanut tarkoitettua kaikupohjaa. Nyt saattaa tilanne olla aika samanlainen.

Izborski klub (Изборский клуб, ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=izborskin+klubi ) on vain yksi, mutta epäilemättä kuuluisin Venäjän obskuranttien ajatushautomoista. Viime vuoden lopulla se julkaisi parissakin artikkelissaan pohdintoja venäläisen ideologian johdosta.

Viime vuoden marraskuussa Iborskin klubi ja puoli tusiaa muitakin nationalistisia klubeja piti keskustelutiaisuuden aiheesta Murrosaika, ideologia, joka yhdistää kansakunnan. Keskustelussa todettiin, että Voiton ideologia voisi olla kansallinen projekti, jota sävyttää päämäärätietoisuus ja optimismi. Uuden ideologian tulisi perustua uusille ihmisille, yhteiskunta olisi puhdistettava, toimeenpantava eräänlainen kaaderien vallankumous.

Venäjän sivilisaatiomissiona on pelastaa maailma globaaliselta katastrofilta.  Tärkeimmät postulaatit ovat: hyöty voiton edellä, yhteinen asia oman edun edellä, solidaarisuus kilpailun edellä, vapaus suvereniteettina riippuvuutta merkitsevän vapauden edellä.

Tärkeimmät kulttuuriset koodit ovat seuraavat: työ on pyhää, Venäjän nousee jälleen henkiin imperiumina (nyt elämme ”viiden imperiumin” syntyaikaa), venäläinen ihme on jälleensyntymisen ja voiton voimana, yhteinen asia on yhteisyyden (sobornost) symboli Venäjän kohtaloissa, puolustushenki, venäläisen sielun yleisinhimillisyys (vsemirnost).

No, tutulle pohjallehan tässä yritetään rakentaa. Idea puhdistuksesta on vanha leniniläinen periaate, jonka Stalin kehitti hallinto- ja terrorijärjestelmäksi, venäläisyyden yleisinhimillisyys (vsetšelovetšestvo) on jo Dostojevskin lanseeraama ajatus. Venäläisethän ovat tai ainakin olivat jumalankantajakansa, narod bogonosets, kuten hän asiaa luonnehti.

Venäjälle tarjottiin tässä seminaarissa monenlaista lääkettä, pudistusajatteluun liittyy varmasti ajatus uudesta meritokratiasta. Eliitti ei nykyisessä muodossaan tyydytä änkyröitä, siellä on ihan liikaa länsimaita kumartelevaa ja ihannoivaa väkeä.

Tämä ei ole lainkaan uusi havainto. Samaa on näissä piireissä jankutettu jo vuosikymmeniä, on puhuttu jopa kuudennesta kolonnasta, joka kyllä tottelee Kremliä (jonka todellista venäläistä aatteellisuutta myös oli tapana epäillä), mutta sisimmässään ajattelee toisin. -Siis Stalinin jo aikoinaan vuonna 1937 suureksi ongelmaksi ja viholliseksi julistamaa kaksinaamaisuutta, двурушничество.

Huvittavaa kyllä, ideologian etsijät mainitsivat useammankin kerran Vladimir Putinin lanseeraaman käsitteen konservatiivien optimismi. Jokohan Putin piankin on myös maailman suurin filosofi?

Kiinnostava ja aidosti fasistinen idea kansan symbioosista valtion kanssa esitettiin myös seminaarissa sangen hartaassa sävyssä. Taidatkos sen paremmin sanoa. Tutto nello Stato, niente al di fuori dello Stato, nulla contro lo Stato. sanoi Mussolini.

Periaatteessa käsitellyt asiat olivat merkityksellisiä ja jopa tärkeitä: ”keitä me olemme, miksi elämme, minkä hyväksi olemme valmiita uhraamaan itsemme, kuka on ystävämme ja kuka vihollisemme,  millaiseen maailmaan pyrimme ja mitä haluamme sille sanoa”.

Mitä vihollisiin ja ystäviin tulee, on suuren Saatanan roolissa tietenkin Amerikka, jonka pyrkimyksiin kuuluu muun muassa väestönkasvun rajoittaminen, joka ei lainkaan sovellu Venäjälle sen enempää kuin maailman yksinapaisuuden periaate tai kaiken maailman individualisti-hedonistiset kotkotukset.

Parrakkaan akan Gayropa inhottaa aatteellista venäläistä, enkä itse asiassa sitä lainkaan ihmettele. Venäjä elää toista intellektuaalista aikakautta kuin länsi, oltuaan liki kolme sukupolvea siitä eristyksissä.

Hämmästelin jo, miten kitkattomasti Venäjällä näköjään omaksutaan koko läntinen pintakulttuuri, josta se oli vuosikymmenet ollut hyvin tarkoin eristetty. Marginaaleja en ota tässä lukuun.

Mutta pinta on pintaa. Kulttuurin syvät virrat taitavat olla lunatic fringen puolella ja kun sotatila, henkinenkin sotatila, jatkuu aikansa, nousee obskurantismi yhä kunniallisemmaksi asenteeksi.

36 kommenttia:

  1. Prohanov vertasi seminaaria lääkärien neuvotteluun (konsiiliin) Venäjän sairasvuoteen äärellä.
    Sairasta siis on ja patriotismia puuttui vielä marraskuussa. Miten lie nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ihan rikollista toimintaa.

      On ihan käsittämätöntä, mistä tätä fasismia pursuaa, ihan etnisistä taustoista riippumatta, ja "patriotismiksikin" sitä ainakin Venäjällä voidaan nimittää.

      Hitler aikanaan lopulta sai turpiinsa, tuhottuaan toimillaan melkein koko Euroopan ja osan muutakin maailmaa.

      On vain ajan kysymys koska Putinille käy samoin, peloissamme katselemme kuinka paljon tämän "patriotismin" nimissä hän tulee saamaan tuhoa aikaiseksi. Voisi siirtyä jo pikaisesti siihen bunkkerivaiheeseen, kuula kaaliin jne.

      Ei tule Venäjä eikä venäjän kansa vuosikymmeniin saamaan osakseen mitään luottamusta vapaan läntisen maailman suunnasta...

      Poista
  2. Ilahduttavasti meillä reservistä eroaminen on lisääntynyt merkittävästi. Ammattiarmeijan hyvä puoli on se että sotahullut voivat mennä tapattamaan itsensä ja me muut jäämme vain tuskailemaan kohonneiden energia- ja hyödykekustannusten kanssa. War is boring!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siitä kiksejäkin löydy.

      Poista
    2. Jokseenkin löytänen hölmönä kuolla rahan puolesta, mutta ihminen on omituinen. Ja onhan tuonne muukalaislegioonaan päässyt ennenkin.
      Ja me eukot jäädään taas kuuntelemaan herrojen marinoita, jokseenkin naisen osa ei muutu. Ihan sama mille vuosisadalle sattunee putkahtamaan.

      Poista
    3. Tuon meneillänolevan sotilaallisen offensiivin opetuksia pitäisi olla aiakin kaksi,ensin pitäisi vihollisen arvo ja asennemaailma kartoittaa,nin hyvin että tiedettäisiin onko alueella myötämielistä väestöä Tuosta Saksan Rnskan ja alankomaiden, sekä Itävällan haltuunotto, helposti oli hyvä esimerkki.
      Nyt venäläiset joukot eivät saaneetkaan mielyttävää vastaanottoa,edes itäisessä Ukrainassa.
      Toinen virhe oli lähettää vanhoja hyökkäysvaunuja ja kokemattomia kuskeja, sodat pitäisi nykyisin käydä ammattiarmeijoiden voimin.
      Me suomalaiset voisimme luovuttaa sotimisen,esimerkiks amerikkalaisten ammattimesten tehtäväksi, on typerää ostaa heiltä kalliita hävittäjiä, kun he ilmeiseti myös ilmaiseksi meitä myös puolustaisivat, hyväntahtoisia kun kuuluvat olevan, varsinaisia enkeleitä.

      Poista
    4. Kyllä, kyllä noinhan se olisi pitänyt vuonna 1939 tehdä, olisi saatu nauttia Siperian terveellisesti ilmastosta ja päästäisiin nyt vapauttamaan Ukrainaa, hoitakoon jotkut toiset kaikki ikävät hommat. Sitten kun tuo asenne on levinnyt riittävän laajalle, onkin aika luovuttaa elintila jollekin tuoreelle, elinkelpoisemmalle kansalle taikka valta tuolle elinkelpoisemmalle ryhmälle. Tästä on tehty mielenkiintoinen kokeilu sodan ulkoistamista Rooman imperiumin loppupuolella. Tulokset eivät kyllä olleet erityisen rohkaisevia.

      Poista
  3. "Hämmästelin jo, miten kitkattomasti Venäjällä näköjään omaksutaan koko läntinen pintakulttuuri."

    Jo Göbbels aikoinaan ihaili Hollywoodin sotapropagandaa joka tunkeutui ihmisen pään sisään niin ettei ihminen edes sitä tajunnut itse. MI-6 johtaja herätti kohua pari viikkoa sitten väittämällä että Ukrainassa taistellaan LGBT:n puolesta. Itse spekuloin muutama vuosi sitten kieli poskella että III maailmansota käydään vielä jonkun uuden George Floydin tai Conchita Wurstin puolesta. Ei olisi pitänyt viisastella. Ne ottikin asiat vakavasti.

    Venäläinen nuoriso on tietenkin siinä kuin suomalainenkin helppo kohde. Pian antautuu myös muslimimaailma ja kaikki Timon teesit kaatuvat kuin dominonappulat. Onko tämä enne uudesta jääkaudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoret on aina se mikä omaksuu.
      Enkä usko että muslimimaailma antautuu, naiset yleensä kasvattanee sen seuraavan sukupolven, usko taas sieläkin oletettavasti tulee äidiltä ja kulttuurista. Eri asia sitten on kuinka vapaita lapset edes ajattelun kannalta on sitten. Kulttuurillisesti ihan jotain muuta. Koettettiinhan sitä länsimaistaa, mutta rakenne itsessään on erilainen. Uskonoppineet ja varakkaat ne tainnee sielä huseerata.

      Poista
  4. "Vladimir Putinin lanseeraaman käsitteen konservatiivien optimismi. Jokohan Putin piankin on myös maailman suurin filosofi?"

    Venäjä, Ukraina sekä noin 45% maapallon muusta väestöstä asuu alueella jossa luontainen väestön uudistuminen on joko jo aikoja sitten tai aivan äskettäin kääntynyt negatiiviseksi. Se tarkoittaa väestön keski-iän nousua joka vääjäämättä johtaa meidän homekorvien enemmistöön. Se merkitsee konservatiivisuuden yliotetta. Kaikki käpertyvät omaan Metsolaan. Nyt on menossa vain tämä Midsomerin murhat spektaakkeli mutta luulenpa että se on vain gangsterien välienselvittely ja matka vanhainkotiin ja vaipanvaihtoyhteiskuntiin jatkuu vääjäämättä.

    Väestötieteilijä: demografialle emme voi mitään.

    VastaaPoista
  5. >…etsittiin uutta venäläistä ideologiaa… keitä me olemme, miksi elämme…missio…

    Mielenkiintoinen aihe; entä meillä? Löytyykö valtakunnastemme enää edes peilejä oman katsantokantamme selvittämiseen, arvioimiseen ja arvostelemiseen?

    Mitenköhän laajasti olemme havainneet, että poliitikot ovat meiltä kadonneet? Ei ole aikoihin kuulunut poliitikkojen lausuntoja, debateista puhumattakaan, Euroopan tilanteesta ja miten siihen tulisi suhtautua. Mitä puuttuu, osaamista vai uskallusta?

    Poliitikot on veikeästi korvattu ”tutkijoilla”, jotka kertovat meille ”tieteellisen totuuden”, kuinka asioihin tulee suhtautua. Mutta niin kovasti perinteisten politrukkien tapaan.

    Kuulemme UPI:n tutkijan viileän analyyttisen mielipiteen, joka kertoo ”Venäjän ryhtyvän tappamaan Ukrainassa siviilejä tavoitteidensa saavuttamiseksi.”. Sitten ”tutkija” Salonius-Pasternak jatkaa ”täysin hiiltyneenä” Ruotsin päämisterin Nato-kommenteista, joka ei varauksetta kannattaneetkaan liittymistä.

    Tiedotusvälineemme ovat jouhevasti siirtyneet perinteiseen sotapropagandaan niin, että Venäjän kantaa ei meidän tavallisten kansalaisten sallita kuulla, eikä omaa ajatteluamme pidetä tarpeellisena. Siksi RT, Sputnik ja muut ovat plokattu, niin kuin sotaa käyvälle maallemme kuuluukin.

    Kovasti näytämme olevan Venäjää erilaisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Poliitikot on veikeästi korvattu ”tutkijoilla”, jotka kertovat meille ”tieteellisen totuuden”, kuinka asioihin tulee suhtautua. Mutta niin kovasti perinteisten politrukkien tapaan."

      Ongelma tainnee olla se "kuvitteellinen" eriytyminen. Mikä siis teollistuneessa yhteiskunnassa on osittain väistämätön.

      Ammattipoliitkot on taas asia erikseen.

      Mutta tieteen näkökannalta taas siinä tupannee asiantuntijat kiistelemään, mutta asia voinee olla hyvinkin yksinkertainen jos katsonee asiantuntijan koulutusta mikä teoriassa voinnee selventää näkemyksen logiikkaa.
      Joskus kun tuli luettua Myllykankaan ja Tuomissen pamfletti Pharmaggedon. Molemmilla suht hyvät argumentit ja pohja näkemykseensä, molemmat kumminkin koulutuksen saaneita jolloin näkemys ei voi olla tuulesta temmattu. Mutta koulutus molemmilla eri mikä selventää logiikkaa. Mitä lueskelin niin herrat monesti ovat eri mieltä asioista, mutta lähtökohdin ajattelevat kumminkin kaikkien etua (sitä väestön).
      (Sinänsä jäin tuolloin pohtimaan "vaihtoehtohoitoina" pidettyjä näkemyksiä. Ettei kyse aina ole uskomuksista vaan juurikin teollisuuden ja kaupankäynnin vaikutteesta. Lähinnä esimerkkinä kun luontaistuotekaupoista saanee joitain tuotteita missä teoreettisesti voinee olla samoja aineita kuin lääkärin määräämissä (lähinnä jos ennen vanhaan aineita on hankittu luonnosta niin nykyään purkeista löytynee vaikka mitä mutta siihen on syynsä miksi koulutus jollekkin alalle), mutta kun niitä samalla tavoin valvota niin seurauksista ei voine mennä takuuseen. Eli ihmisen pitänee itse olla tietoinen mitä hankkii.
      Tyyliin itse kun aikanaan imetin niin ostin imetysteetä luontaistuotekaupasta mikä lisäsi maidon tuotantoa, mutta saman asian olisi kuulemma ajanut kotikalja, humala ainesosana on se mikä lisää siis sitä tuotantoa ja löytynee molemmista. Teoriassa siitä varmaan voisi tehdä pillerin tai vastaavaa ja viedä apteekkiin. Mutta kaippa sitä ihmisillä on parempaakin tekemistä ja olettaisi että ihmiset nyt olisi vähän omatoimisempia hankkimaan tietoa.)

      Poista
  6. Onko Izborskin klubi selkeästi ilmaissut, että Neuvostoliitto olisi huono asia? Tasapainoilu Putinin ihanteiden ja oligarkkien raivon kanssa luultavasti johtaa obskurantismiin osaltaan.

    Onhan tuosta obskurantismista etua Putinillekin. Sama venäläinen yleisö, jolle vielä hetki sitten vakuuteltiin ja valehdeltiin "erikoisoperaatiota" ja "sopimussotilaita", levittää nyt innolla hyökkäyksen taktista Z-symbolia ympäriinsä samaan tapaan kuin yrjönnauhaa.

    Välillä tuntuu, että propagandassa venäläiset esitetään tarkoituksella tahdottomina neukkukoneihmisinä. Putinin viesti sisäisille ja ulkoisille vihollisille on tehokas: turha yrittää vaikuttaa väkeeni; he nielevät ja tekevät pyynnöstäni mitä haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on erilaisia tyyppejä. Katsovat sovittaneensa punaisten ja valkoisten ristiriidan Venäjän historiassa. Alfjorov, fysiikan nobelisti ja kommunisti oli klubin jäsen.

      Poista
  7. Siitä puhe, mistä puute. Tämä taitaa päteä myös valtion tai imperiumin tai yleensä yhteiskunnan ideologiaan, olemassaolon perusteeseen ja oikeuttajaan. Kun perusta on kunnossa ja toimii kohtuullisesti, ei siitä suurempaa polemiikkia ole. Tutkijat toki voivat sellaistakin pohtia ja pohtivatkin, mutta tavalliset kansalaiset vähemmän. He tekevät töitä itsensä ja yhteiskuntansa hyväksi. Vasta kun se tuntuu olevan uhattuna, he heräävät, terhistäytyvät ja nousevat sitä puolustamaan. Mutta siellä, missä perusta ei ole kunnossa, sitä ideaa ja ideologiaa pohditaan, etsitään ja ihmetellään. Mitä absurdimmalta todellisuus tuntuu, sitä tiiviimmin ja sitä monimutkaisempia ja korkealentoisempia selityksiä etsitään ja sorvataan. Jalat maassa voidaan elää siellä, missä on tukeva pohja mutta siellä, missä pohja pettää, lähdetään tavoittelemaan taivaita.

    VastaaPoista
  8. Seminaarissa todettiin Venäjä sairaaksi. Kansalla oli väärät asenteet ainakin silloin, ennen sotaa.

    VastaaPoista
  9. Venäjä on vaikuttanut niin paljon kohtaloihimme, että on suorastaan ihme että olemme ylipäätään olemassa, jotenkin näin pääteltiin presidentti Mauno Koiviston kirjasta ”Venäjän idea”. Häntä tituleerattiin valtiofilosofiksi.

    Nyttemmin on ymmärretty sotien jälkeisen ajattelun kehityksen Italiasta alkaen romuttaneen valtiofilosofiat jokaisen yksilön paljastuttua filosofiksi kukin omalla tavallaan.

    Ehkä meidänkin pitäisi valita koomikko presidentiksi? Näköjään on onnistuttu karkeasti pilailemaan naapurin kustannuksella, kuten aamun italialainen lehti kertoo (4.3.22):

    ”Minun on puhuttava Putinin kanssa, koska se on ainoa tapa lopettaa tämä sota”, sanoi Ukrainan presidentti ja vakuutti itselleen olevansa ”avoin” ja ”valmis käsittelemään kaikki asiat”. ”Istu kanssani neuvottelemaan, mutta ei 30 metrin päähän”, oli Venäjän johtajalle osoitettu vetoomus, joka muistutti Putinin tapaamisista Macronin ja Scholzin kanssa entisen koomikon provokatiivisella välähdyksellä. ”En pure. Mitä sinä pelkäät?” lisäsi Ukrainan presidentti.”

    – Mutta toisaalta, eivätkö nykyisen suhteet entiseen puolueeseensa ja kulloiseenkin pääministeriin olekin olleet lähinnä tv:n Kummeli-tasoa?

    – Perussuomalaiset saivat johtoonsa yliopistolta ”Riikan joka ei anna purra”.

    ps. meni pari päivää ja Sanna Marin nähtiin Tallinnassa! Ja kun kahdentuhannen kilometrin päässä alettiin ampua, ylipäällikkö lennähti Amerikansedän kainaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italian vanhojen kaupunkivaltioiden perinteet ovat ohjanneet Eurooppaa rauhan tielle sen jälkeen kun yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi velipoikaa - kristityt ja juutalaiset- olivat joutuneet ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Ajattelu meni uusiksi.

      Poista
  10. Kuinka syvällisesti Venäjän laajat kansanjoukot mahtavat valtionsa ideologista olemusta ja oikeutusta pohtia. Luulen ,että vahvan johtajan poissaolon kokevat epävarmuutena. Putinia seurannee toinen Putin .
    Tsingis-Kaanin ja Timur Lenkin perintöä kantava Venäjä tulee olemaan Eurooppalaisen sivilisaation kiusana ,kunnes aleneva syntyvyys , koulutettujen aivovuoto ulkomaille sekä öljyn ja kaasun kysynnän hiipuminen sitä kuihduttavat.

    VastaaPoista
  11. Infarmaatiosta on yksinkertaistamista. Ehkä parempi olisi puhua informaatiosekamelskasta ja kun sen hyväksyy, niin on helpompi ajatella, että entäpä jos Putin on ajantasalla ideologiassaan, mutta toteuttaa sitä slaavilaiseen tyyliin.

    Sillä niin kuin tiedämme Zelenskyi, Putin, Trudeau ja moni moni muu, kuten meidän Sannamme, ovat kaikki olleet Schwabin luennoilla. Entäpä jos taloudemme nollaus on käynnissä kahdella rintamalla ja kohta meillä on kolme melkoisen persaukista mutta suurta kuitenkin maailman mahtia. Kiina, Venäjä ja Länsi.

    Itse asiassa reaalinen maailmanmeno on niin hullua, että on helppoa on ottaa joku salaliittoteoria ja uskoa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannaa on turha syytellä nykyisestä tilasta.
      Ei nuo toiset ole asioita sen paremmin hoitaneet.

      Tosin löysin kyllä hauskana yhtenä iltana syksyllä kuppilassa olessa kun kysyin yhdeltä herralta että koska olisi ollut tyytyväinen poliittiseen johtoon? Vastaus oli Kekkonen.

      Poista
    2. Mielestäni Sauli Niinistön toimintaan voimme olla varsin tyytyväisiä. Hän on pitänyt aktiivisesti yllä Suomen pragmaattisia suhteita sekä Venäjään että Yhdysvaltoihin vaikeista ajoista huolimatta.

      Sen sijaan hallituksemme lähinnä kulkee EU-lauman mukana tuomatta esille Suomen erityisasemaa Venäjän kauppakumppanina ja naapurina. Mitään korvauksia ei ole tiedossa. Nyt olisi oiva tilaisuus ottaa esille myös EU-turvatakuut, mutta avuton hallituksemme on hiljaa.

      Voimme vain kuvitella, mitä tämä ulkoministerimme al-Holin ja Etiopian sankari Haavisto olisi saanut aikaan presidenttinä. Luultavasti olisimme sanasodassa varsin monen maan kanssa Ruotsin "feministisen ulkopolitiikan" sankarin Margot Wallströmin tapaan.

      Poista
  12. Totta puhuen suhtaudun aika ynseästi tähän Ukrainaankin. Sen "nuori kukoistava demokratia" katuhuligaanein ja parlamentin nyrkkitappeluineen ei kyllä tee erityisen suurta positiivista vaikutusta. Kuulemma yksi rauhanneuvottelijoistakin sai kuulan päähänsä mikäli tieto pitää paikkaansa. Hänen kerrotaan olleen itseasiassa pankinjohtajan.

    VastaaPoista
  13. "Pelkkä alaston valtioetu ei riitä kannustaan ihmisiä kuolemaan puolestaan" - varsinkaan imperiumiin väistämättä kuuluvien vähemmistökansoihin kuuluvia.

    Toisaalta onpa niitä kuolemaan valmiita, kuka mistäkin syystä, aina löytynyt.

    VastaaPoista
  14. "Jokohan Putin piankin on myös maailman suurin filosofi?"

    Eikö se siellä päin kaikki suuret johtajat ole olleet suuria pyhiä tai ajattejoita (Wladimir Suuri, Pietari Suuri, filofosibändari Katariina II, Lenin, Stalin, muistelen Breznevinkin jonkun kirjan rustanneen), kellä valta, sillä on automaattisesti suurin tietokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenkielinen Suomi kuuluu valtiofilosofi Manuineen myös tuohon taivaallisen auktoriteetin seurakuntaan: pääasia että pelätään. Lännempänä jokainen on filosofi, joskin kukin svengaa omalla tavallaan. Filosofia on kuollut historian kirjojen lehdille.

      Poista
  15. "Uuden ideologian tulisi perustua uusille ihmisille, yhteiskunta olisi puhdistettava, toimeenpantava eräänlainen kaaderien vallankumous."

    Olisi helppo kuvitella Vladimir Zhirinovsky uhoamassa, molemmat kädet puristettuina nyrkkiin: "Venäläisten nuorten tulee olla sitkeitä kuin karjalalaisen pajun, ketteriä kuin siperialaisten huskyjen ja kovaa kuin uralilaisen kallion!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo ei ole sarkastista huumoria (? kuten toivon ja oletan) niin katso peiliin, ja tsekkaapa oma "kaaderisi".
      Jos äärimmäisestä sarkasmista ei ole kysymys, niin tsekkaapa lääkityksesi, ota tupla annos, ja varaa aika mielenterveystoimistoon.

      Poista
    2. Taistelussa aikamme degeneraatiota vastaan voidaan kaivaa esiin vanhat ja toimiviksi havaitut lääkkeet :)

      Poista
  16. Putin, ilmeisestikin psykopaatti ja valitettavasti totalitaarisen "ihannevaltion" johtaja on jo käytännössä käynnistänyt kolmannen maailmansodan.

    Tätä sotaa ei käydä nyt pelkästään pyssyillä ammuskellen, vaan enimmäkseen kauppasotana, länsimaailma vastaan Venäjä.

    Sääliksi käy taas ukrainailaiset, he ovat kovia kokeneet Neuvostoliiton "alaisina" jo aiemminkin. Raatteen tiellä 1939 tuhoutui ukrainalaisdivisioona, Neuvostoliiton (=Venäjä) toimeksiannosta, nuoret ukrainalaispojat pikkukengissä talvipakkasessa...

    Nyt ymmärtää, ettei mitään yhtenäistä Neuvostoliittoa koskaan ole ollut olemassakaan, vain Venäjä on ollut operatöörinä ja se on käyttänyt kaikkia haltuunsa saamiansa "satelliittivaltioita" häikäilemättömästi omaksi hyväksensä. Nytkin Ukrainan sodan etulinjassa on tsetseenitaustasia sotilaita. Jos Suomi ajautuu Venäjän valtaan niin suomalaiset nuoret saattavat olla kohta sotimassa vaikkapa Georgiaa vastaan.

    Ei tule näillä näkymillä olemaan mitään "uutta ihmistä", ihmiset ovat vuosituhansien ajan olleet ihan samanlaisia kaikkialla, vain yhteisöt ja kulttuurit eroavat toisistaan, ja useinkin
    varsin merkityksellisellä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei tule näillä näkymillä olemaan mitään "uutta ihmistä", ihmiset ovat vuosituhansien ajan olleet ihan samanlaisia kaikkialla, vain yhteisöt ja kulttuurit eroavat toisistaan, ja useinkin
      varsin merkityksellisellä tavalla."

      Pitäen tämä mielessä.

      "Nyt ymmärtää, ettei mitään yhtenäistä Neuvostoliittoa koskaan ole ollut olemassakaan, vain Venäjä on ollut operatöörinä ja se on käyttänyt kaikkia haltuunsa saamiansa "satelliittivaltioita" häikäilemättömästi omaksi hyväksensä."

      Miten tämä eronnee amerikkalaisten toiminnasta? Muuta kuin sillä ettei sitä osanneta kyseenalaistaa, kun ollaan länsimielisiä. Kumminkin Amerikka on liittovaltio missä on myöskin joissain osavaltioissa kuolemantuomio olemassa, olkoonkin inhimillisemmin kuin vaikka lähi-idässä.
      Jos taas Eurooppa tahtonee olla liittovaltio ne säännöt pitäisi olla kaikille samat edes teoriassa. Maantieteellinen sijainti ja väestön kokokin jo sanelee sitä ettei se edes teoriassa voine olla niin.
      Jokseenkin se hallinto on väestöä varten, mitä se sitten on jos se ei ole sitä väestöä varten? (Ns. rahvas, tarvinnee sitä tietoa ja taitoa, mitä koulutetuilla on, sitä vartenhan tuo koululaitos on jotta väki saisi tietoa ja osaisi edes jollain tasolla toimia yhteiskunnassa). Kauppaliitossa ja identiteettipolitikoinnissa tämä olisi suotavaa ottaa huomioon.

      Poista
    2. Että siis "Miten tämä eronnee amerikkalaisten toiminnasta?"

      Ihan vaan siten, että amerikkalaisuus, ja amerikkalaisten toiminta esim. Vietnamin sota (myös USAssa) on jo ajankohtaisena ja sittemminkin kyseenalaistettu, se on ollut demokraattisessa ympäristössä mahdollista, ja tuottanut esim. sotarikostuomioita.

      Venäjällä tällaista ei tapahdu eikä näillä näkymillä tule tapahtumaan, venäläisten "takapihalla" Tsetseniassa, Georgiassa, Afganistan, Kazakstan, Syyria, yms. venäläisten rikolliset toimet tuskin edes ylittävät "uutiskynnystä".

      Venäjän toimet Ukrainassa on nyt jotain sellaista, mitä 1940 -luvun jälkeen ei ole Euroopassa tapahtunut. Venäjän kansa on pimennetty uutisilta (paitsi Putin-TV), eivätkä venäläiset itsekään tiedä, mitä ovat tekemässä.

      Ja on ihan turha puolustella Venäjän toimia sillä, että muutkin on jotain pahaa joskus tehneet.

      Ihmiset siis ovat ihan samanlaisia ihmisiä tällä planeetalla, kaikkialla, mutta yhteisöt ja kulttuurit ovat erilaisia, ja usein merkittävälläkin tavalla.

      Poista
  17. Kysymys: miten voi venäjän taitoinen seurata tuon Izborskin klubin toimintaa ja julkaisutoimintaa, muuten kuin Vihavaisen (hyvin laadukkaan ) blogin välityksellä? Missä obskurantistit kokoontuvat ja julkaisevat netissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen linkki, mutta ihan järkyttävää luettavaa:

      Natalia Alekseevna: Putin on sanonut, Venäjän rajat eivät lopu (rajaudu) minnekään.

      Mutta tiedoksi että: Tällä planeetalla on itsenäisiä valtioita, jotka eivät halua olla Venäjän kanssa missään tekemisissä, eivät halua hyökätä sinne (siellä ei ole mitään), mutta eivät myöskään halua olla Venäjän hyökkäyksen kohteena.

      Toimiessaan hyökkäystä vastaan (mikä venäläisessä käänteisessä logiikassa") tarkoittaa että kaikenlainen puolustautuminen venäläisten hyökkäystä, tai sen uhkaakin vastaan tulkitaan Venäjällä hyökkäykseksi Venäjää vastaan.
      Kuulostaa Hitleriltä... erittäinkin pahaenteistä...

      Poista

Kirjoita nimellä.