tiistai 15. maaliskuuta 2022

Skoropadski

 

Kaksi maata, kaksi kenraalia

 

Pavlo Skoropadski oli vielä neuvostoaikana huonossa maineessa kaikkialla. Se lienee ollut suureksi osaksi ansaitsematonta, mutta Neuvostoliitto oli se tosiasia, jonka olemassaolo vaikutti suuresti historiantulkintoihin myös ns. vapaassa maailmassa.

Ukrainan itsenäistyttyä hetmani Skoropadski sai paikkansa kansallisessa pantheonissa ja on siellä tänäkin päivänä. Luulen, että tällä blogilla on juuri nyt tiettyä ajankohtaisuutta. Ks. m. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=veljeyden+variaatioita )

 

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Skoropadski ja Mannerheim

 

Mannerheim ja Skoropadski

 

Muuan ukrainalainen TV-toimittaja näyttää tekevän juttua, jossa vertaillaan Suomea ja Ukrainaa ja tarkastellaan niiden välisiä suhteita ja suhteita Venäjään sata vuotta sitten.

Mikäpä siinä, jutun juurta on ja vertailu auttaa aina suhteuttamaan asioita. Sata vuotta sitten maassamme oli harvinaisen paljon ukrainalaisia. He kuuluivat tänne komennettuihin joukkoihin ja vallankumousvuonna 1917 he perustivat oman klubinkin (zemljatšestvo).

Kansalliset oikeudet omassa maassa ne kiinnostivat ukrainalaisia kuten kaikkia muitakin tietylle sivistystasolle kohonneita kansoja ja kiinnostavat vieläkin, ellei sivistyksen piiristä sitten ole vallan pudottu pois.

Joka tapauksessa vallankumous lupasi kansojen kevättä ja imperiumien hajoamista. Venäjällä sen puolesta agitoivat ahkerasti bolševikit, jotka valmistautuivat jatkamaan imperialismia toisin keinoin. Ukrainassa valtaa halusivat itselleen mitä moninaisimmat ryhmät, maa ei ollut jakaantunut kahtia vaan paljon useampaan osaan.

Joka tapauksessa vallan sai käsiinsä keväällä 1918 Pavel Skoropadski, entinen tsaarin kenraali, joka saksalaisten tuella toteutti maassa vallankaappauksen ja julistautui Ukrainan hetmaniksi. Hänen esi-isänsä oli ollut Ivan Skoropadski, joka oli 1700-luvulla toiminut hetmanina ystävämme, Kaarle XII:n joukkoihin liittyneen Mazepan jälkeen.

Tähän uuteen Ukrainan valtioon Suomikin lähetti erikoislähettiläänsä Herman Gummeruksen, joka kuitenkin joutui lähtemään maasta samoin kuin itse Skoropadski sen jälkeen kun saksalaiset hävisivät maailmansodassa ja joutuivat tyhjentämään miehittämänsä alueet.

Skoropadskin tie johti Saksaan, jossa hän kuoli vuonna 1945 pommituksessa saamiinsa vammoihin.

Skoropadskin vanha rykmenttitoveri jo Chevalier-kaartin ajoilta, 1800-luvun lopulta, oli häntä kuusi vuotta vanhempi Mannerheim.

Molempien sotilasura oli aika samanlainen, Chevalier-kaartiin Skoropadski meni paašikoulun kautta, Mannerheim Nikolain ratsuväkiopiston kautta. Siellä he joka tapauksessa tutustuivat, samassa kodissa kun kasvoivat. Rykmenttihän on sotilaan koti ja oli sitä aivan erityisen suuressa määrin tuon ajan Venäjällä.

Kohtaamisia taisi olla myöhemminkin, myös maailmansodan aikana. Joka tapauksessa vanhat toverit sinuttelivat toisiaan myös kirjeissään. Venäjällä sinuttelu oli ja on mahdollista vain läheisten tuttavien kesken.

Noita kirjeitä on julkaistu Ella Joffen teoksessa, jonka nimi venäjäksi on Linii Mannergejma ja suomeksi Mannerheim -Chevalierkaartin kasvatti.

Kirjeissään 1930-luvulla Skoropadski etsi yhä Mannerheimin tukea omalle hetmani-Ukrainan aatteelleen, mutta ei sitä ilmeisesti saanut. Mannerheim varoi leimautumasta emigranttien kanssa vehkeileväksi konspiraattoriksi.

Mutta mitä yhtäläisyyksiä sitten Mannerheimin ja Skoropadskin ja heidän kansallishenkisten pyrintöjensä välillä oikein oli vai oliko mitään?

Molemmathan edustivat yläluokkaa ja olivat henkilökohtaisessa suhteessa keisarilliseen perheeseen. Tsaaria he palvelivat uskossa ja totuudessa, eivät ”pientä isänmaataan”. Skoropadski oli sivusadjutantti ja Mannerheim keisarillisen seurueen upseeri.

Molemmat olivat tietenkin myös kaukana rahvaasta. Skoropadski ei juuri osannut ukrainaa, vaikka muutti nimensä muotoon Pavlo Skoropadski. Myös Mannerheim oli vähän aikaa Kustaa Mannerheimo.

Mannerheim saattoi katsoa uskollisuudenvalansa lakanneen olemasta voimassa sen jälkeen, kun keisari oli luopunut vallasta. Vallankumouksellisen Venäjän palveleminen hävetti. Ryhdyttyään Suomen palvelukseen hän kyllä sitten palveli myös sitä tinkimättömän uskollisesti, vaikka kiusaaja näyttää kovin houkutelleen osallistumaan Pietarin valtaukseen, mikä olisi sitten taannut uuden Venäjän suosion kotimaalle.

Skoropadskikin olisi hyväksynyt yhteyden Venäjään valtioliiton muodossa. Hänen hetmani-Ukrainan liikkeensä ei ollut enempää venäläis-kuin puolalaisvastainen, hän vakuutti Mannerheimille, mikäli nuo maat eivät omasta puolestaan antaisi aihetta antagonismiin.

On selvää, ettei myöskään Mannerheim ollut venäläisvastainen, mutta bolševismi oli hänelle sen sijaan kuin punainen vaate. Neuvostoarkistoista selviää, että marsalkka saattoi aikoinaan 1930-luvulla neuvostomaan lähettilään noloon asemaan kääntäessään aina selkänsä tämän lähestyessä ja kieltäytymällä tervehtimästä.

Tuskin osuu kovin kauas harhaan, jos sanoo, että nuo molemmat herrat edustivat vanhaa ylimyksellistä kosmopolitismia, joille varsinainen rahvaan nationalismi oli verasta. Sellaista muistan Mannerheimin pelänneen vuonna 1944, kun oli irtauduttava sodasta.

Ukrainan kansallisten pyrintöjen tukahduttaminen tsaari-Venäjän toimesta oli tietenkin vääryys ja samaa voidaan sanoa siitä venäläistämisestä, mitä tsarismi suoritti Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

Kansallinen reaktio sortoa vastaan on väistämätön, mikäli kyseessä ovat kyllin korkealla sivistystasolla olevat kansat.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä etnisten puhdistusten ja rotuvihan kanssa. Ne taas ovat luonnollisten kansallisten perustarpeiden ja -oikeuksien loukkauksiin liittyviä sairaalloisia ääri-ilmiöitä. Tai sikäli niillä on tekemistä, että jälkimmäiset viihtyvät edellisten liepeillä ja poikkeustilanteissa saattavat ottaa vallan kuten eloonjäämisestään taisteleva ruumis kehittää kuumeen ja muita ikäviä oireita.

Vanhan koulun miehenä Skoropadski ei näytä ymmärtäneen natsismin koko barbaarisuutta ja kuvitteli vielä sodan aikana, että natsit saattaisivat tukea Ukrainan kansallista aatetta muista kuin taktisista syistä ja omaksi hyödykseen.

Mannerheimillä ei tällaisia harhakuvitelmia varmastikaan ollut. Hän ymmärsi reaalipolitiikan asettamat mahdollisen rajat ja huolehti maansa käytöksen kunniallisuudesta silloinkin kun se oli vaikeaa.

Mutta miksi Mannerheim onnistui Suomessa, mutta Skoropadski epäonnistui Ukrainassa? Vanhan imperiumin palveluksessa ollessaan molemmat olivat sen uskollisia poikia ja tuskin edes haaveilivat kotimaansa erottamisesta Venäjästä.

Imperiumin hajoaminen vain yksinkertaisesti teki siitä tosiasian ja tarjosi tilaisuuden päteville ja kunnianhimoisille miehille. Suomi oli jo valmis valtakunta, mutta Ukraina ei. Mannerheimin tarvitsi vain voittaa punaiset, sen jälkeen ympärysvallat tekivät selvää saksalaisista.

Skoropadskin valta oli sen sijaan huterammalla pohjalla. Kun saksalaiset lähtivät, oli hänen viisainta pakata tavaransa ja seurata. Suomessa ei revanssia uskallettu yrittää, kun taas Ukrainassa siihen oli paljonkin halua ja resursseja.

Neuvosto-Ukraina oli kyllä sekin eräänlainen kansallinen valtio, vaikka imperiumi sitä sortikin. Ehkäpä vasta se loi edellytykset itsenäiselle Ukrainalle, joka sitten syntyi neuvostokauden rajoissaan vuonna 1991 kuten itsenäinen Suomi oli syntynyt vuoden 1812 rajoissaan vuonna 1917.

Skoropadskia on ennen tapana nimittää halveksivasti saksalaisten sätkyukoksi, mutta nyt suhtautuminen on toisenlaista. Hänet on nostettu kansakunnan kaapin päälle Ukrainassa, kuten vanha rykmenttitoverinsa Mannerheim Suomessa. Ei häneen ihan samanlaista henkilöpalvontaa kohdistu, mutta arvostusta kuitenkin.

 

16 kommenttia:

  1. Värikkäät tyypit ovat historian suola. Edistyksellisellä 70-luvulla vaadittiin, että oli opetettava tavallisen kansan historiaa. Nopeasti paljastui, että tavallinen kansa enimmäkseen nousi aamulla ylös, meni töihin ja illalla nukkumaan, ja sen pituinen se.

    Värikkyydessään voittamaton lienee Ungern-kaani, josta jopa minä voisin melkein sanoa, että onneksi hän ei voittanut.

    https://www.diktaattoriporssi.com/diktaattori/roman-von-ungern-sternberg

    VastaaPoista
  2. "Kansallinen reaktio sortoa vastaan on väistämätön, mikäli kyseessä ovat kyllin korkealla sivistystasolla olevat kansat.

    Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä etnisten puhdistusten ja rotuvihan kanssa."

    Riippunee kuka ja miten määritellään sivistys.
    Monesti se tupannee menemään kirjasivistykseen, mutta realistisesti se on taas paljon muutakin. Pitänen siitä suomenkielessä olevasta sydämmensivistys osuvana, jolloin kyse ole kirjoista tai vastaavasta vaan enempi tunnemaisesta moraalista.
    Kukin kansahan ajattelee omalla kielialueellaan ja näin ollen kuulunee siihen johonkin joukkoon mahdollisesti ajatellen kuulunevansa sivistyksen pariin. Mikä sinänsä on luonnollista.

    Laki (minkä ei pitäisi perustua uskomukseen, tyyliin vaikka seksuaalivähemmistöt toiminta on syntistä ja laissa kieletty tai raiskaus ei ole rikos avioliitossa, yksilöllä saattanee olla näkemyksiä mutta jostain syystä nuo lait on jossain kohtaa tehty ja niitä muokattu. Tämä taas pätenee tasan Suomessa, muuallahan on sitten heidän lait) mikä taas kirjoitettuina sääntöinä on jokseenkin kaikille teoreettisesti sama, asia erikseen uskooko väki siihen ja miten lakia tulkitaan riippunee tuleeko sitä sortoa ja tietty taloudellissa tekijöillä on vaikuteensa.

    Löytänen rotuviha on jokseenkin koomisena. Ymmärtänen mitä sillä tarkoitetaan mutta viha on suht voimakas tunne. Käsittääkseni 1700-luvulla keksitty nuo kansalliset yms. rotumääritelmät. Mutta jokin kansallisuus nyt vain ole rotu. Plus miten asian yksi nähnee tarkoita että kaikki näkevät sen samalla tavoin. Suomalaisuus on jotain minkä itse löydän liittyvän kieleen tapakulttuuriin, vähän kaikkeen mitä ympärillä on (globalisaatiossa kasvaneena, erottelusta on hyötyä omalla tavallaan. Tyyliin riisipiirakka on ihan hyvää, mutta pahemmin en ole nähnyt riisipeltoja Suomessa joten teknisesti se nyt ei ole suomalaista. Ja se määrä mitä kaupoissa tai ympärillä olevia tuotteita on ulkomaantuontia on suht suurta, väistämättä väki niitä käyttänee yms. sääli olisi poiskaan pistää jos siitä toiselle on iloa), kun taas saamelaisuus, ruotsalaisuus, amerikkalaisuus jne. liittynee joko enempi kieleen tai käytökseen. Käytöksen kohdalla taas tehnen joitain poikkeuksia. Nuoret on suht vapaita suhtautumisessaan asioihin, vanhemmilla taas on tiettyyn aikaan ja näkemykseen nojaava katsanto. Sinänsä siinä mitään väärää ja syynsä sillekkin varmasti on, mutta lähtökohdin nuorista kasvanee ne aikuiset jotka toteuttanee niitä opittuja asioita. Mitä sitten niilke on opetettu on eri asia.
    Näkemällä asiat pelkästään massana ja pakottamalla ei saane kuin sutta ja sekundaa. Ihmisillä kumminkin on tuo oma persoonallisuus, mikä joissain tapauksissa on mahdoton lokeroida. Eikä kaikki vain toimine kuin oppikirjassa ikään, mikä on luonnollista.

    VastaaPoista
  3. Tässä meidän ns. modernissa Suomessa on vanha hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus luotu ja vakiinnutettu monilla eri alueilla poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tavoilla. On onnistuttu tekemään omasta ideologiasta yleinen ideologia.

    Hegemonian muodostamiseen on tarvittu legitimiteetin säilyttämistä, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen taivaallisen auktoriteetin kokonaisuudeksi.

    Luottamuksen hokemisessa on kysymys eräänlaisesta omertasta, koska auktoriteetin paljastuminen tyhjäksi tynnyriksi olisi liian suuri haaste joka voisi vahingoittaa hyvin monia asiaan sekaantuneita; åbolaisten lisäksi rahaan rakastuneita, korkeimman tason poliitikkoja ja päätoimittajia.

    VastaaPoista
  4. Jossain vaiheessa olisi mielenkiintoista lukea kokoava blogi Ukrainan kansallisista pyrinnöistä. Milloin ne alkoivat?

    VastaaPoista
  5. "Mutta miksi Mannerheim onnistui Suomessa, mutta Skoropadski epäonnistui Ukrainassa?"

    Olisiko banaalein selitys maan tasaisuus, ts puolustuskelpoisten rajojen puute sekä merkitys Venäjän/Neuvostoliiton vilja-aittana.

    VastaaPoista
  6. Suomi on arponut NATO -jäsenyyttä kohta 30 vuotta. Ei meidän politikkomme pysty päättämään tätä asiaa. NATOn pitäisi kutsua meidät jäsenekseen.

    Sen seurauksena kaikki kansat peljästyisivät, jos niin kauhea tilanne tulisi, että Suomi todela liittyisi NATOon.

    Se olisi kuulemma kolmas maailmasota ja jos vielä Ruotsi liittyisi NATOon, niin se olisi sitten neljäs maailmansota heti siihen perään.

    Paras olisi antautua heti Putin'ille ja välttää tulevat maailmansodat. Mitä meistä oikein ajateltaisiin, kun tulisi ilmi, että me ne sodat aiheutimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne ei ole muuttunut Ruotsin ympäristössä eversti Paasikiven sekä muiden suomenkielisnimisten kommentaattoreiden jatkaessa turvallisuutta tuottavaa kommentoitaan Sveriges valtionmediassa.

      Poista
    2. Sodankäynti itsessään on huono poltiikan muoto. Toisekseen itse en näe järkeä liittyä Natoon, tuo kun monikansallisena tue suomalaisten intressejä (mitkä voinevat olla hyvinkin ristiriidassa keskenään). Yksi rahareikä tukea taas jonkun "hyvinvointia" kaupankäynnillä. Puolustusvoimat olisi suotavaa pitää itsellä, ajatellen että siihen kuuluu paljon muutakin kuin vain maan puolustamista.
      Muut valtiot sitten saanevat tehdä niin kuin sielunsa sietävät.
      Ja jos on niitä jotka palkka-armejaan tahtonevat niin niitä kyllä löytynee ulkomailta ja Euroopankin sisältä. Sinne vain kokeilemaan, kaikenlaisen muunkin vuoksi väki on valmis matkaamaan, miksei sitten valmis juoksemaan jonkun toisen valtion palkatun armeijan joukoissa?

      Poista
    3. Sotateollisuuden voitot on varmistettava.

      Poliitikkojen vaalikampanjoihin sijoitetut summat on saatava korkojen kanssa takaisin.

      Hävitty sota on liian monen mielestä se paras koska he ajattelevat, että sen varjolla tehdyt voitot ovat suuremmat.

      Tuhottu infrastruktuuri mahdollistaa entistä pahemman betonibrutalismin ja joidenkin mielestä planeetan väestö on liian suuri.

      Näin heitä on opetettu ajattelemaan.

      Psykopatian ja sosiopatian vuoksi sympatian tai empatian tapaiset tunteet ovat mahdottomia.

      Kaikki kuorrutetaan häpeämättömällä poliittisella jargonilla ja tyhjillä iskulauseilla.

      Lännessä on halutessaan helpohkoa nähdä tämän kaiken seuraukset.

      Monissa maissa propaganda peittää todellisuuden alleen joko täysin tai jossain määrin.

      Rauhaa ja turvallisuutta ei näillä eväillä saada aikaiseksi.




      Poista
    4. Rauha ja turvallisuus perustunee luottamukseen (jos taas on kasvanut ns. hyvinvoinnissa ei todennäköisesti hahmottane ettei kaikilla asiat ole niin, eikä sitä miksi tuloerojen "kasvattaminen" on huono idea. Tässä kohtaa lisäisin että tuloerot vaihtelevat kunnittain kuin myös sukupuolittain, tässä kohtaa totean myöskin että naisvaltaiset alat ovat osa teollistunutta yhteiskuntaa ja heitä tarvitaan. Mutta jatkuvuuden näkökulmasta nainen on edelleen se kuka sen lapsen pyöräyttää jos pyöräyttää ja hän tarvinnee siinä monenlaista tukea, mutta taloudelliset voinnevat olla eroavat kuin myöskin uskonnolliset (tyyliin avioliiton ulkopuolinen on yhtä tärkeä kuin avioliitossa syntynyt).
      Hormoonitoiminta naisilla mikä on luontaista niin raskauden aikana kuin vauva-vuotena taas vaikuttanee sitten tietyllä tapaa ajatteluun ainakin osalla. (Itse kieltänen suurimman osan sanomisista mitä tuolloin tullut päästettyä. Mutta muistanen huonosti nukuttujen öiden jälkeen kuinka vaikuttanut ajamiseen reaktiokykynä lähinnä että olo oli kuin päihtyneenä. Huomattavasti hitaampi reaktiokyky tilanteisiin).
      Tämä taas on oleellista väestön kokonaisuuden kannalta kun politikoidaan kun puolet väestöstä kumminkin koostunee oletettavasti naisista, jolloin pelkästään miesnäkökulman ajattelu ei vastanne täysin todellisuutta. (Feminismikin on ihan kiva aate, mutta siinä kohtaa kun pyöräyttänee pojan niin kaippa siinä jotain pahimmassakin aatteen kannattajassa sulanee.)

      Sitä voinee olla vaikea rakentaa jos politiikka perustunee pelkkiin lupauksiin jotka taas eivät käytännössä toteudu, jolloin kyse on enempi uskonnon kaltaisesta toiminnasta.
      (Mutta olettaisi myöskin millä kulttuurillisesti "nähdään" arvoa, ongelmallista tämä jokseenkin on identiteettipolitikoinnissa ja länsimaisessa ajattelussa, sekä ylipäätään euro-alueessa, kun nuo arvot vaihtelee niin valtioiden sisällä kuin myös aikajanalla on merkitystä sekä uskonnollisella näkemyksellä voi olla merkitystä jne. Opitut näkemykset eivät välttämättä pädekkään todellisen valtaväestön keskuudessa, ei poistane yksilön todellisuuskäsitystä).

      Historiallisesti taas kun katsonee mistä on tapeltu niin enempi vaikuttanee siltä että tietyn ikäryhmän miesväki pistetään liikkumaan toisilla kielialueilla. Ei kyllä eronne antropologisesti sinänsä miesten toiminnasta oli kyse sitten sotilaista tai uskonoppineista. Molemmista oma päänvaivansa.

      Poista
    5. "Ei meidän politikkomme pysty päättämään tätä asiaa. "

      Toipila ei nyt ole seurannut hiljaisia merkkejä, jotain on eliitin parissa liikahtanut. Veikkaanpa, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja olemme NATO:ssä.

      Poista
    6. Rauha ja turvallisuus perustuvat juuri luottamukseen.

      Niistä voi puhua haaveina tai toiveina - julistusten tasolla - mutta siihen se jää.


      Poista
    7. Mitä nyt kuunnellut Rutger Bergmanin Hyvän historiaa, niin joissain kohdin hyvin samaa mieltä hänen näkemyksistään ihmisestä. Lähtökohdin ihmiset on hyviä/kilttejä, tämä riippunee vahvasti siitä miten heitä kohtelee.
      Miten taas Amerikassa mikä on "tieteen" "johtotähti" kohdellaan ihmisiä? Ihan kaikessa en ottaisi oppia sieltä. Tilastotieteet on ihan kiva asia kertonee jotain jos ne on tehty oikein.
      Bergman kertonee myös kuinka vankeinhoitolaitoksessa on tehty virheitä kun uskottu rankaisun olevan ratkaisu, kuin myös tietyllä tavoin uutisointi on saanut virkavallan toimimaan typerästi, saaden oikeiden rikollisten jatkaa toimiaan.
      Ihmiset on inhimillisiä ja tehnee virheitä, lain pitänee toimia järjen rajoissa jotta siihen luotetaan.
      Ikäväkseni totean etten ole kerennyt tutustumaan Foucaultin tuotantoon ehkä löytää sieltä vastauksia tuohon vankeinhoitoon. Lähinnä liittyen huumepolitiikkaan ja globalismiin, sekä lähinnä kaupunkeihin niihin nuo yleensä viedään/"markkinoidaan". Mutta jokseenkin todennut että nykyisissä, useimmissa "kriiseissä" nyt vain on jotain mätää.
      Voi tosin olla että ongelma on omassa näkemyksessä, mutta kaippa sitä kuulunee johonkin joukkoon. Halusi sitä tai ei.
      Ja miehillä mitä katsellut on jotenkin ilmiömäinen tuo joukkotoiminta, se jotenkin tulee automaationa. Naiset taas noh meitä on moneen junaan. Mutta lähtökohdin sielä on se sama omansalaista joukkotoimintaa.

      Poista
    8. Myötänen kyllä että olen jonkin asteen idealisti. Jokin toimii paikassa x, tarkoittane että toimisi samalla tavoin paikassa y.

      Poista
  7. Entä jos kuuluu 5% vähemmistössä, mutta on 100 % hajut?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.