Ennustus

 

Idän jättiläiset

 

Kouluaikana ja opiskellessa 1960-luvulla sitä sai kauhistella sitä ihmismäärää, jonka kerrottiin asuvan Aasiassa. Kiinassa oli peräti 600 miljoonaa ihmistä ja Intiassa 400 miljoonaa. Ja nälänhädät olivat sitten hirmuisia, kun väkiluku vain kasvoi.

Noiden valtioiden sääliminen oli eräänlainen kansallisvelvollisuus ja hyvän ihmisen välttämätön tunnus. Mitään käsitystä siitä, miten asiat siellä oikeasti olivat ja miten ne siellä koettiin, ei ollut. Muistan kerrotun, että eräässä suomalaisessa oikeinajattelevien seurassa joku intialainen opiskelija, oli itkien poistunut, kun kaikki vain kauhistuneessa sävyssä surkuttelivat hänen maataan.

Mutta sitten oli tietenkin pari sellaista jättiläistä, jotka eivät surkutteluja kaivanneet: Neuvostoliitto ja Japani. Neuvostoliitossa oli kaksisataa miljoonaa asukasta ja Japanissa sata. Molemmat olivat dynaamisia suurvaltoja, vaikka Japani karttoikin sotilaallisen voiman hankkimista. Erinomaisesti se pärjäsi ilmankin.

Nyt tilanne on aivan toinen. Aasia on maailmantalouden dynaamisin keskus ja siitä on kovaa vauhtia tulossa myös uusi kansan vaurauden symboli. Kaikki maat eivät ole vaurastuneet samaa tahtia Kiinan, Intian, Etelä-Korean ja pikkutiikereiden kanssa, mutta kaikki ne ovat yhä suurempia tekijöitä maailmanmarkkinoilla.

Samaan aikaan Neuvostoliitto on hajonnut ja sen seuraajavaltio Venäjä kutistunut väkiluvultaan puoleen entisestään. Sen merkittävästä uudesta kasvukierteestä ei ole mitään merkkejä olemassa ja aivan uusi historiallinen ilmiö se olisikin.

Hulluimpia imperiaalisesta haamukivusta kärsineitä tämä ei ole suinkaan hillinnyt. Itse asiassa vasta nyt on sikäläisen lunatic fringen piirissä alkanut kukoistaa ajatus koko Aasiaa johtavasta Venäjästä, jossa voisi olla jopa miljardi asukasta.

Miten se tehdään? Kak eto delajetsja? No, ensin valloitetaan vanhat imperiumin maat takaisin ja sitten aletaan parin sadan miljoonan ihmisen voimin edetä lämpimille merille, jossa on mukava saappaita huuhdella…

Ei vähä mitään. Venäjällä on nyt 143 miljoonaa asukasta. Aasiassa se on nykymittapuiden mukaan pelkkä alemman kategorian luku, joka, joka hädin tuskin kelpuuttaa keskikokoisten kanssa samaan kastiin.

Jos katsotaan itään, on siellä Venäjää vastassa taloudeltaan mahtava Japani, jossa on 126 miljoonaa asukasta ja vielä talousmahti Etelä-Korea, jossa on 52 miljoonaa.

Etelässä tulee vastaan Kiina, jossa on 1300 miljoonaa asukasta ja monta muutakin suurta valtiota: Vietnamissa on 97 miljoonaa ja Indonesiassa 253 miljoonaa asukasta. Monikymmenmiljoonaisia ovat myös Malesia ja Filippiinit ja jopa Thaimaa ja Myanmar.

Kun siirrytään länteen päin, ovat väkiluvultaan suuria valtioita Bangladesh, jossa on 164 miljoonaa asukasta, Intia, jossa on 1380 miljoonaa ja Pakistan, jossa asuu 242 miljoonaa. Iranissakin on 84 miljoonaa ja Turkissa saman verran.

Kun tähän lisätään, että EU:ssa on 443 miljoonaa asukasta ja USA:ssa 329 miljoonaa, asettuu entinen idän jättiläinen oikealle paikalleen. Väestöltään se ei enää ole suurvalta, toisin kuin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvulla. Muualla maailmassa on vielä myös monia väestöllisesti paljon suurempia maita. Nigeriassa asuu 206 miljoonaa ihmistä ja Brasiliassa 212 miljoonaa.

Venäjällä toki on paljon tiettyjä luonnonrikkauksia, mutta ei niitäkään mitään ylivoimaisia määriä. Eniten öljyä on Venezuelassa (noin 300 miljardia barrelia eli noin 18% maailman öljyvaroista). Sitten tulevat Saudi-Arabia (16%), Kanada (10%), Iran (9,5%), Irak (8,7%), Kuwait (6,1%), Arabiemiraatit (5,9%) ja vasta sitten Venäjä (4,8%).

Toki Venäjällä on paljon muutakin kuin nuo yhä vaikeammin hyödynnettävät öljyvarat, esimerkiksi maakaasua siellä on eniten maailmassa (noin 24%).

Ja onhan Venäjällä valtava, enimmäkseen asuinkelvoton maa-alue ja sitten se kaikkein tärkein: ydinase. Kun tähän lisätään hulluksi tiedetty diktaattori, on kenellä tahansa toki syytä sitä pelätä, joskaan ei mitään aihetta sitä kunnioittaa.

Taloudellisena mahtina eli nykyaikaisen hyvinvoinnin tuottajana Venäjä on auttamattoman takapajuinen. Se tuottaa kyllä nykyään elintarvikkeita paljon jopa vientiinkin ja on yleisesti ottaen omavarainen lähes joka suhteessa, ainakin mikäli ajatellaan vanhanaikaista toimeen tulemista.

Maailmankaupassa sillä on joka tapauksessa tarjottavanaan aseiden lisäksi raaka-aineita ja viljaa eikä sitten juuri mitään muuta. Kotimaankauppa ja kotimarkkinateollisuus ovat kyllä merkittäviä eikä ihmisten enemmistön elintaso maailman mitassa huono ole -vielä.

Epäilemättä Venäjällä on ydinaseiden ja ohjustekniikan takia enemmän kykyä suurvallaksi kuin vaikkapa väestöltään paljon suuremmilla Bangladeshilla, Pakistanilla ja Nigerialla, mutta esimerkiksi Turkki ja Iran tuskin tuntevat mitään tarvetta katsoa Venäjää alhaalta päin, Japanista, Kiinasta ja Intiasta puhumatta.

Venäjä saattaa olla tervetullut lisä BRICS-maiden joukkoon, kun ne haluavat uhmata USA:ta ja Venäjän-tuonnin katkeaminen sattuu kyllä monen Euroopan maan talouteen lyhyellä tähtäimellä. Vahingontekemiseen Venäjällä on kyllä ollut kykyä.

 Pitkällä tähtäimellä tilanne varmasti muuttuu myös tässä suhteessa, sillä menetettyä luottamusta ei noin vain hankita takaisin. Vastaavat raaka-aineet ovat Eurooppaan hankittavissa muualtakin.

Venäjän imperiaalinen suurvaltakipuilu on tuottanut sekä traagisia että tragikoomisia seurauksia. Mieletön Ukrainan-sota ja siitä seurannut kauppasaarto tuottavat luultavasti korjaamatonta vahinkoa Venäjälle ja samalla myös suurta haittaa monille muille -toki eninten sille itselleen.

Sadun sammakko luuli voivansa pullistua härän kokoiseksi, mutta halkesi viimein tehtävänsä mahdottomuuteen. Zbigniew Brzezinski odotti aikoinaan Venäjän integroituvan Eurooppaan, sen aktiiviseksi ja arvokkaaksi kumppaniksi ja meilläkin puhuttiin jo strategisesta kumppanuudesta.

Ajatus Euroopan yhteisöstä, joka saisi avukseen vielä Venäjän sotilaallisen kyvyn, tuntui eräistä tarkkailijoista lupaavalta. Molemmat osapuolet saisivat sellaista, jota niiltä puuttuu ja sellainen Eurooppa nousisi mahtitekijäksi maailmanpolitiikassakin.

Venäjää pidettiin sopivan pienenä, ettei sen ylivallasta muodostuisi vaaraa Euroopalle ja toisaalta riittävän vahvana, että sen kanssa liittoutumisella olisi merkitystä. Rationaalisesti ymmärretty oma etu edesauttaisi molemminpuolisesti edullisen yhteistyösuhteen syntymistä.

Lyhytnäköinen typeryys on tuhonnut tämän mahdollisuuden.

Venäjän unelmat imperiumin palauttamisesta ja jopa sen laajentamisesta lopulta koko Aasiaan olisivat vain hullunkurisia, elleivät niiden seuraukset olisi niin traagisia.

Aika on ajanut niiden ohi, kuten se on ajanut ohi niistä kuvitelmista, joiden mukaan valtakuntien onnea ja menestystä voitaisiin edesauttaa sotilaallisilla valloituksilla.

Juuri nyt näytämme taas taantuneen parin vuosisadan takaisiin ajattelutapoihin, mutta eiköhän kyseessä ole vain poikkeama pitkän aikavälin trendistä. Pitkällä aikavälillä Venäjä palaa vielä sille kuuluvaan normaaliin rooliin ja se rooli on valtion väestön ja talouden välisen tulon kokoinen.