Suuri mies

 

Johtaja

 

Ihmiskunnan historiassa on johtajien palvonta pikemmin sääntö kuin poikkeus. Siinä voi hyvällä tahdolla nähdä osoituksen asianmukaisesta paremmuuden kunnioittamisesta ja kyvystä ymmärtää, että maailmassa on suurempia ja hienompia persoonia kuin oma henkilö tai edes omat vanhemmat. Hitler puhui joskus jaostavasta henkilönpalvonnasta.

Johtajia, ilman suurta nimellistä valtaa ilmestyi Eurooppaan useitakin maailmansotien välisenä aikana (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=duce ). Heille oli tyypillistä näennäinen vaatimattomuus sekä tittelin, muotojen että pukeutumisen suhteen. Jopa Stalin oli muodollisesti vain sihteeri, vaikka tosin nyt sentään pääsihteeri…

Yksinkertaisuus voikin olla tehokkaampaa kuin ylenpalttinen korostelu. Leonid Brežnev pukeutui usein joulukuuseksi valtavine kunniamerkkivalikoimineen, kun taas Stalin käytti vain yksinkertaista sotilastakkia ilman arvomerkkejä ja piti jaloissaan saappaita, jotka ikään kuin kertoivat siitä, että mies oli kenttäkelpoinen. Sitä hän ei tosin käsivammansa takia ollut.

Myös Hitler pukeutui hyvin yksinkertaisesti. Hänen 1.9.1939 puheestaan huomasin, että hän kertoi siinä kansalle pukeutuvansa nyt rakkaimpaan ja pyhimpään takkiinsa, jonka hän riisuisi vasta voiton jälkeen -mikäli jäisi henkiin… Ich habe damit wieder jenen Rock angezogen, der mir einst selbst der heiligste und teuerste war. Ich werde ihn nur ausziehen nach dem Sieg, oder ich werde dieses Ende nicht erleben!

No, siinä nyt kävi kuten kävi.

Putin on aikamme johtajatyyppi, mutta toisenlainen kuin mihin maailmansotien välisenä aikana totuttiin.

Hän rakastaa kaikenmoista teatteria, jossa itse esittää pääosaa. Siinä samalla vietetään alituisia naamiaisia ja puku vaihtuu aina tilanteen mukaan: tässä hän istuu riippuliitimen kyydissä, tuossa seisoo laivan komentosillalla, nyt sukeltaa aarteita merenpohjasta, tuossa ampuu tiikeriä tainnutuspanoksella, tässä ajelee nelipyöräisellä moottoripyörällä huligaanien kanssa ja niin edelleen ja niin edelleen.

Toki kansalle puhuessaan johtaja pukeutuu korrektisti länsimaiseen miehenpukuun eikä esimerkiksi kiinalaiseen mandariininviittaan -ainakaan vielä. Kenties Venäjä ei enää kaipaa mitään lisää lännestä, mutta ilman länttä se ei olisi yhtään mitään, kaikista Euraasia-houreista huolimatta. Otapa kaikki läntinen pois Venäjän kulttuurista ja katso mitä jää jäljelle.

Mutta millainen johtaja Putin on? Venäjän valtiomuotohan on demokratia ja sillä on kaikki asianmukaiset toimielimet, olkoonkin, että se on ns. ohjattava demokratia.

Tässä suhteessa systeemi muistuttaa roomalaista prinsipaattia. Caesarin ja Octavianus-Augustuksen myötä Rooma ei siirtynytkään tasavallasta takaisin kuningaskunnaksi, vaan säilytti tasavaltalaiset instituutionsa, joita yksi mies sitten mielensä mukaan hallitsi. Keisareilla ei ollut kuninkaan diadeemia. He olivat kyllä aikanaan peräti jumalia, mutta se on jo toinen juttu.

Johtajan titteli tarkoittaa yleensä ohjaajaa, esimerkiksi Führer on myös autonajaja, jolta vaaditaan ajokortti, Führerschein.

Venäjällä Stalin oli aikoinaan vožd, mikä viittaa myös verbiin vozit, kuljettaa, mutta miksei myös verbiin vodit, ajaa. Autonkuljettajahan on voditel. Joka tapauksessa vožd se on, joka hallitsee ohjauspyörää ja jota sitten sopii kiittää kaikesta maan menestyksestä ja hänen avukseen rientää ja vaikka itsensä uhrata hädän hetkellä, kun maa on ajettu umpikujaan, nerokkaasta johdosta huolimatta.

Guuglaus aiheesta путин вожд tuottaa reilusti yli miljoona tulosta, mutta eihän niille sellaisenaan voipanna juuri mitään painoa. Kiinnostavana löytönä huomasin joka tapauksessa jonkun Kungurovin julkaisseen äsken tuonnimisen kirjan: Putin – vožd .Osobennosti natsionalnoj politiki. Tässä on siis myös viittaus tunnettuun hauskaan filmiin Kansallisen metsästyksen/metsästyksen kansalliset erityispiirteet, jossa myös Ville Haapasalo nousi kuuluisuuteen.

Olisihan tuo mukava saada käsiinsä, mutta esimerkiksi Tallinnan kirjakauppojen venäläiset osastot ovat nyt painuneet lähelle nollatasoa. Helsingissähän ei sellaista edes ole. -Olemmeko me tyhmiä?

Kaiholla muistelen, miten neuvostoaikana Akateemisessa kirjakaupassa oli hyvä emigranttikirjallisuuden osasto, jonne venäläiset tutkijavieraat aina ehdottomasti halusivat. Siellä oli ainakin mahdollisuus pitää kädessään ja lehteillä vaikkapa Putinin nyt ihaileman Ivan Iljinin tai muiden ROVS:in toimihenkilöiden tuotteita. Kotimaassa ne olivat ankarasti kiellettyjä.

Eiköpä nyt juuri olisi aika tukea sitä uutta ROVS:ia, joka tarvittaessa ajan mittaan varmasti syntyy vastustamaan diktaattorin politiikkaa ja joka voi toimia vain ulkomailla, mutta pystyy kyllä sieltä käsin vaikuttamaan kotimaassaan. Tästähän Venäjällä on kokemuksia jo Herzenistä lähtien. Vaikka hän asui Lontoossa, luki koko intelligentsija Venäjällä hänen tekstejään ja keskusteli niistä.

Mutta nykyinen ns. Akateeminen kirjakauppa alkaa muutenkin olla vain ala-arvoinen rahantekokone, josta ei saa kuin harvoja ulkomaisia lehtiäkään. Ranskankielisiä ei ole yhtään, espanjasta ja italiasta nyt puhumatta, mutta kun ei ole edes virolaisia… Venäjänkielisiä kirjoja siellä ei tosiaan ole lainkaan, vaikka maassa on nyt hyvin huomattava venäjänkielinen kolonia. Tämä maa tarvitsisi oikean kirjakaupan.

Mutta pari sanaa vielä tuosta pellestä, joka Venäjällä nyt esittää johtajan osaa. Hitlerillä oli aikoinaan heikkous teatraalisuuteen ja jopa melodramaattisuuteen. Se teki hänestä haavoittuvan ja luultavasti hän itsekin vaistosi siihen sisältyvän koomisuuden ja juuri siksi lietsoi itsensä yhä uusiin raivon ulottuvuuksiin.

Stalin sen sijaan piti käytöksensä rauhallisena, mutta esitti sitäkin hurjempia väitteitä ikään kuin kylminä tieteellisinä totuuksina -ja tosiaan, olihan hänellä kokonainen armeija tutkijoita, jotka todistivat hänen politiikkansa tieteellisyyden.

Stalinin retoriikka oli yksinkertaista, mutta tehoavaa, se muistutti suuresti katekismuksen tyyliä, kuten koulunsa käyneeltä pappismieheltä sopi odottaakin.

On ilmeistä, että Putin ja hänen tiiminsä tuntevat Stalininsa, onhan tämä nykyinen johtaja useinkin tuonut ilmi ihailunsa edeltäjäänsä kohtaan. Historiassa Stalin oli suuri onnistuja sikäli, että hän tosiaan kohotti maansa siitä tuhosta ja tappiosta, johon Leninin politiikka oli sen vienyt. Hän vieläpä kuoli ns. luonnollisen kuoleman. Onhan siinä rohkaiseva esimerkki.

Tarkemmin katsoen Stalinin menestykset tietenkin olivat suhteettoman kalliisti ostettuja, usein onttoja lavastuksia, joiden hintana oli kulttuurin tuhoaminen ja miljoonien kärsimys. Mutta olihan se järjestelmä ainakin jollakin tavalla ohjattavaa superdemokratiaa, aivan uudenlainen ilmiö.

Sellaistahan myös Putin näyttää tavoittelevan.