Onko Venäjä aasialainen?

 

Eurooppalainen Venäjä

 

Kirjoitin tässä pari blogia sitten, ettei Venäjä voi muuttua aasialaiseksi. Se on niin eurooppalainen, että jos siitä otetaan pois nuo eurooppalaiset piirteet, jää jäljelle tuskin mitään.

Tässä on jo saanut tottua siihen, että kaikki, minkä voi käsittää väärin, myös käsitetään väärin. Eivät kaikki näin tee, mutta yllättävän moni kyllä. Niinpä jotkut kiiruhtivat kokemaan moisen väitteen loukkauksena ja joku neropatti selitti oitis, että asiahan on juuri päinvastoin: mikäli eurooppalaisuudesta ajatellaan poistettavaksi kaikki venäläinen aines, ei jäljelle jää mitään…

No, tätä ei nyt taida kannattaa kommentoida, mutta tulkoon mainituksi esimerkkinä somettamisen tasosta näinä päivinä.

Yhtä kaikki, kiinnostavaa on, että asia ilmeiseesti kyettiin mieltämään jonkinlaiseksi loukkaukseksi venäläisyyttä kohtaan. Kun Napoleon aikoinaan murjaisi, että venäläistä kun raaputtaa, tulee pian tataari vastaan, hänellä oli aivan ilmeinen tarkoitus loukata. Tuohon aikaan eurooppalaisuus ymmärrettiin niin itsestään selvästi kehittyneisyyden ja valistuneisuuden synonyymiksi, että viittaus aasialaisuuteen tarkoitti yksinkertaisesti raakaa alkukantaisuutta ja primitiivisyyttä.

Tuohon alkukantaiseen tilaan liittyi myös köyhyys ja ilmeinen kehityskyvyttömyys. Esimerkiksi kiinalaisen kulttuurin katsottiin kivettyneen tyhjiksi muodoiksi, joiden pohjalta ei voinut syntyä mitään edistystä, mikä taas oli eurooppalaisuuden eli aidon kulttuurin tunnusmerkki.

Eurooppalaisuuden ylivertaisuus selitettiin 1800-luvulla usein valkoisen rodun erityisominaisuuksilla, joten viittaus tataareihin, mongolisuuteen tai suomalaisuuteen merkitsi myös oletusta alempiarvoisuudesta.

Venäläiset toki iskivät takaisin samalla mitalla ja Aleksandr Herzen kirjoitti vuonna 1867: Olemme tyytyväisiä siihen, että suonissamme virtaa suomalainen ja mongoliveri: se asettaa meidät sukulais- ja veljeyssuhteeseen niiden paariarotujen kanssa, joista Euroopan ihmisrakas demokratia ei pysty puhumaan ilman halventavia ja loukkaavia sanoja…

Ei haukku haavaa tee, tuumattiin siis Venäjällä, kun venäläiset leimattiin aasialaisiksi. He olivat sellaisen yläpuolella. Nyt, kun sitten esitettiin väite, jonka mukaan he ovatkin (kulttuurisesti) lähes täydellisen eurooppalaisia, keksii aina joku, että sekin on parjausta…

Ajat muuttuvat. Sille, joka on viime vuosina vieraillut Aasiassa, etenkin sen edistyneimmissä osissa, on selvää, että siellä asuu kansoja, jotka ovat tavattoman eteviä ja kehityskykyisiä. Rahaakin siellä liikkuu käsittämättömiä määriä. Lännen kaupungit näyttävät vaatimattomilta Aasian ihmeiden rinnalla.

Niiden kulttuuri poikkeaa kuitenkin suuresti länsimaisesta. Toki valkoisen miehen uudella ajalla kehittämä tiede ja tekniikka on ollut avainasemassa hedelmöittämässä myös Aasian kehitystä ja monet arkielämän instituutiot ovat siellä muodostuneet samanlaisiksi kuin lännessä, pukeutumisesta lähtien. Vaikutussuhde on varsin selkeä: alussa oli länsi, mutta itä otti siltä viestikapulan ja nousi kehityksessä pian opettajansa rinnalle.

Mutta Putinin hahmossa Venäjä todella on nyt ilmoittanut, ettei se kaipaa länneltä eli ensi sijassa Euroopalta mitään. Se voi yhtä hyvin kääntyä itään. Sillähän onkin jo paljon yhteistyötä muun muassa ns. BRICS-maiden kanssa, joista tosin kaikki eivät kuulu itään eikä Aasiaan.

Duginilainen euraasialaisuus korostaa myös Venäjän kuulumista suureen Aasian tasankoon, johon kohtalonyhteys sen liittää, vaikka Venäjän asukkaista tuolla valtavalla alueella asuukin tuskin kolmeakymmentä miljoonaa. Itse asiassa Venäjä onkin Tšingis-kaanin imperiumin perillinen ja siten olennaisesti aasialainen valtio, väitetään.

Näiden houremaisten kuvitelmien tukemiseksi piirrellään sitten karttoja, joissa Euraasian ”sydänalue” on nimenomaan Venäjä ja muut sitten ympäröivät sitä lisäkkeinä, joiden hallitseminen kuuluu ns. geopolitiikan lakien mukaisesti sydänalueen hallitsijalle. Sellainen tiede se on tämä geopolitiikka…

Antti Helanterän ja Veli-Pekka Tynkkysen kirja Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, otti kantaa näihinkin fantasioihin. Kun kartta piirretään ottaen huomioon väestömäärät eikä alueen laajuus, näyttää se aivan erilaiselta. Sen sijaan, että olisi Aasian keskus, onkin Venäjän Aasian puoleinen osa vain kapea kaistale asuttua ja asumiskelpoista aluetta jättiläismäisten naapurien vieressä…

Olettakaamme, että Venäjä pystyy korvaamaan Euroopan kanssa käymänsä kaupan Aasiaan suuntautuvalla, olkoonkin se sitten heikosti kannattavaa ja kallista ainakin aluksi. Venäjä kääntyykin siis nyt Aasiaan ja irtautuu kontakteista kiittämättömän ja petollisen Euroopan ja ”kollektiivisen lännen” kanssa. Silloin toteutuu Konstantin Leontjevin ja Nikolai Danilevskin kaipaama uusi suuntaus ja lännelle kumartelu loppuu.

Mutta väitteemme mukaan Venäjä on kuin onkin kaikessa olennaisessa eurooppalainen. Mitä jää jäljelle, jos eurooppalaisuus siitä otetaan pois?

Venäjän kieli on eurooppalainen kieli ja läheistä sukua Euroopan suurimmille ja monille pienemmillekin kielille. Sama koskee sen kirjoitusjärjestelmää, uskontoa, tiedettä, taidetta, filosofiaa ja arkipäivän kulttuuria alkaen veitsellä ja haarukalla syömisestä ja päätyen pukeutumiseen ja vaikkapa perheinstituutioon.

 Tiettyjä omaleimaisia piirteitä venäläisessä kulttuurissa tietenkin on, kuten kaikissa eurooppalaisten valtioiden kulttuureissa. On mahdollista, että kannattaa ajatella ortodoksinen kulttuurialue omaksi yksikökseen, kuten Samuel Huntington on tehnyt ja myös esimerkiksi World Values Survey viittaa samaan. Siitä huolimatta kysymys on eurooppalaisesta eli siis länsimaisesta kulttuurialueesta, jonka kynnys lännempänä asuvien naapurien kulttuuriin on varsin matala. Yhteistä on paljon kaikilla olennaisilla aloilla.

Aivan toisin ovat asiat, kun mennään idän suuntaan. Kiinaan ja kiinalaiseen kulttuuriin venäläisiä ei yhdistä mikään, ei liioin japanilaiseen tai korealaiseen. Konfutselaisuus ja taolaisuus samoin kuin buddhismi eri muodoissaan ovat venäläiselle kulttuurille täysin vieraita. Kuitenkin ne kuuluvat naapurien kulttuurien ytimeen. Ne yhdistävät tekijät, joita voimme havaita, ovat länsimaista perua, kuten vaikkapa moderni vaateparsi.

Voimmeko kuvitella tilannetta, jossa Euroopasta ja lännestä eristynyt Venäjä alkaakin omaksua laajassa mitassa kulttuuriinsa itäaasialaisia vaikutteita syvimmälläkin tasolla, uskonnon, filosofian ja kielen tasolla?

Totta kai voimme. Tulevaisuus saattaa olla juuri sellainen. Entä voimmeko kuvitella, että tässä prosessissa suurimman panoksen antaakin naapureilleen Venäjä ja Itä-Aasian mahtivaltiot venäläistyvät nopeasti ja alkavat matkia venäläisiä instituutioita omansa hyljäten?

Tämä vaatisi kyllä jo enemmän mielikuvitusta, kuin keskivertokansalaisella on. Ilmeisesti joku Dugin kykenee moiseen tai sitten ei.

Ei tarvitse kauankaan silmäillä tilastoja ymmärtääkseen, että Venäjän suuri itäinen naapuri on sille joka suhteessa niin ylivoimainen, ettei lännestä irrottautuvalle Venäjälle ole siellä tarjolla muuta kuin rengin osa, joka sekin käy ajan mittaan yhä vähämerkityksellisemmäksi.

Venäjä on eurooppalainen maa ja mikäli se ei itse asiaa ymmärrä, pakottavat olosuhteen sen ennemmin tai myöhemmin sen tunnustamaan. On koko Euroopan ja muunkin lännen kannalta suuri vahinko, mikäli sen yksi merkittävä osa ajaa itsensä umpikujaan.