Myötätunnon manauksia.

 

Harmien kirjoa ja vihaisuutta

 

Aikoinaan mainittava psykologi-sosiologi George Homans puhui vihaisuuden synnystä turhautumisen seurauksena. Ajatellaan nyt vaikka, että joku yrittää olla esimiehelleen mieliksi, mutta saakin sen seurauksena rangaistuksen. Sehän pistää vihaksi.

Ajatuksenjuoksun esitti M.A. Numminen jopa laulamalla: (tässä tosin englanniksi): Proposition A: When a person's action does not receive the rewards as expected, or receives punishment he did not expect, he will be angry. He becomes more likely to perform aggressive behavior, and the results of such behavior become more valuable to him."

Lyhyesti voisi sanoa, että epäreiluus harmittaa ja suututtaakin. Tämähän on kai yleistä tietoa jo esikoulussa. Turhaumaan reagoidaan kaikissa maissa ja kaikilla kehistystasoilla. Eri kansoilla asian ilmaisemiseeen saattaa kuitenkin liittyä kiinnostavasti erilaisia vivahteita.

Turhauttavat ne toki joskus pienetkin asiat, joihin ei edes liity mitään tarkoitusta. Sitä saattaa vaikkapa leipoa komean syntymäpäiväkakun ja sitten kompastua ja pläjäyttää koko komeuden lattialle tai vaikkapa sankarin sänkyyn.

Turhautuminen todetaan siinä tilanteessa usein myös sanallisesti. Varsinaiset kirosanat tulevat vakavissa tapauksissa usein käyttöön, mutta jos tilanne on herkkä tai asia sen verran vähäpätöinen, etteivät ne ole paikallaan, riittää yleensä vain jonkin asianmukaisen sanan tai parin lausuminen, mikä on tarpeen ainakin asiasta kärsineiden -myös oman itsen- lohdutukseksi ja jopa sivullisillekin, joita asia voi harmittaa jo pelkästä myötätunnosta.

Rupesin ajattelemaan, että eri kielissä näyttäisi olevan valmius reagoida tällaiseen tapahtumaan hieman eri tavoin. Suomalainen tapahtuman päähenkilö saattaa livauttaa ainakin jonkinasteisen kirouksenkin, mutta sivusta seuraaja todennäköisesti tyytyy niin sanotusti päivittelemään.

Nykyään tuskin sanotaan Voi minun päiviäni! vaan sen sijaan esimerkiksi Harmin paikka! Herranen aika! Voi hyvä Sylvi! Voi harmi! Voi, miten ikävää! Mikä vahinko! No onpas sääli! Herran Jestas! No jopas piti sattua! ja niin edelleen. Nyt kyllä harmittaa kuin pientä oravaa.

Mikäli yritätte kääntää näitä suoraan vaikkapa koneella, saatte kummallisia tuloksia. Eiväthän nämä lauseet itse asiassa tarkoita sitä, mitä ne suoraan käännettyinä merkitsevät. Turhauttava tilanne saattaa olla vakain tuumin järjestetty, eikä mikään vahinko. Sitä paitsi tilanne ei välttämättä ole ikävä ainakaan olemalla ikävystyttävä, vaan saattaa olla hyvinkin dramaattinen. Sääliä eli myötäkärsimystä on tietenkin paikallaan ilmaista, ettei asiasta tule epäilyksiä.

Muilla on sitten omanlaisensa fraasit näihinkin tilanteisiin.

Engelskan puhuja sanoo todennäköisesti It’s a shame! vaikka asiaan ei mitään häpeällistä liittyisi. Voihan se  sanoa myös What a pity! Saksalaisella lienee tuollaisessa tilanteessa lähimpänä kielellä sana Schade!, mikä taas liittyy vahinkoon syntyneen tuhon, vaurioiden, mielessä (verbi schaden), eikä liity teon tai tapahtuman mahdolliseen tarkoitukseen, vaikka on lähellä häpeää tarkoittavaa Schande-sanaa.

Virolainen sanonee vastaavassa tilanteessa küll on kahju!  pagan võtaks! tai paha lugu! Espanjalainen voisi sanoa vaikkapa Que rabie! tai Que barbaridad! Miksei myös Caramba! Näissäkin on sävyeroa.

Ruotsalainen puolestaan miettinee taivasosuuttaan sanoessaan Det var synd! Ranskalaisen Dommage! liittyy taas syntyneisiin vaurioihin eikä lainkaan asian metafyysiseen ulottuvuuteen.

Venäläisellä sanonnalla kak žal on taas sama säälimisen merkitys kuin suomalaisellakin. Myötäkärsimys lienee kaikilla ihmisillä lajityypillisesti luontaista ja kuuluu myös hurskaan ihmisen velvollisuuksiin.

Vahingonilo on toinen mahdollisuus, ainahan sitäkin löytyy, luoja paratkoon.. Anglosaksit taitavat joskus hieman ylpeillä siitä, ettei heidän kielessään ole asialle edes omaa sanaa, vaan se on lainattu saksasta: Schadenfreude.

Oma sana on kyllä meilläkin ja myös venäläisillä, zloradstvo. Virossa sana on kahjurõõm. Monessa muussa kielessä asia pitää näköjään esittää useammalla sanalla, mutta varmaahan on, että itse ilmiö löytyy kaikkialta eikä sitä edes ole tarvinnut toisilta oppia.