torstai 6. lokakuuta 2022

Sodankaan keskellä ei saa unohtaa perusasioita

 

Hyvä zakuska

 

Kenraali Sandelsin kerrotaan (ihan oikeasti) sanoneen: ”kyllä me paremmin tappelemme kuin venäläiset, mutta kyllä ne osaavat tehdä suolakurkkuja!”

Ainakin suolakurkuista olen samaa mieltä. Tein niitä viime syksynä useita kiloja ja vieläkin on aika lailla tähteellä, kun kellariin sattui olemaan talvella kovin vaikea päästä. Hyviä ne ovat kuin mitkä, erityisesti zakuskana. Ns. herkkukurkut etikoineen ovat yhtä moskaa valkosipulin, piparjuuren ja muiden maitohappokäymisen jalostuttamien valkosipulikurkkujen rinnalla.

Meillä Suomessa syödään kovasti nykyään tapaksia, mikä on hyvä tapa etenkin oluen kanssa.

Vodkaryyppyjen käyttö taas on harvinaistunut ja asialla on puolensa ja puolensa. Ilman kunnon zakuskaa se olisikin älytön tapa.

Tässä muua zakuska, jota juuri kokeilin:

-Otetaan siivu unkarilaisittain eli paprikan kera tai sitten valkosipulin kera valmistettua silavaa (salo).

-asetetaan siivu lautaselle, johon kaadetaan extra vergine-öljyä ja ripotellaan suolaa ja pippuria myllystä

-lisätään muutama nokare sopivaa pehmyttä juustoa, esimeriksi aurajuustoa tai vastaavaa

-lisätään pari viipaletta pituussuntaan leikattua valkosipulisuolakurkkua Myrttisen(Surojeginin) laatu on oikein hyvää.

-nautitaan hyvän hapanjuurileivän kanssa. Leipää ei tarvitse voidella, vaan sitä kastellaan runsaaseen öljyyn.

 

Juomaksi käy päiväsaikaan vaikkapa hiilihapotettu vesi. Illalliselle suositellaan viileätä, mutta ei älyttömän kylmää vodkaa tai akvaviittia.

Poliittisesti korrekteille mainittakoon, että silava on ukrainalaisista ukrainalaisin herkku ja että vodkan sijasta voi kaikin mokomin puhua myös gorilkasta. Itse asiassa pippurinen gorilka se vasta särvittääkin kunnon zakuskoita.

10 kommenttia:

  1. "herkkukurkut etikoineen ovat yhtä moskaa valkosipulin, piparjuuren ja muiden maitohappokäymisen jalostuttamien valkosipulikurkkujen rinnalla."

    Yleensä olen blogistin kanssa yhtämieltä resepteistä, mutta Myrttisen herkkukurkku on minusta parempi: etikka tuo paremmin esiin kurkun raikkauden. Muuten tuo zakuska vaikutti kokeilemisen arvoiselta.

    Mitäpä mieltä blogisti on siitä puolalaisesta vodkasta, jossa on se risu, joka antaa pisaran kitkeryyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista en tunne.Sen sijaa kyllä zubrovkan, jossa on ruoho, jollaista kuulemma visentit (zubr) syövät siellä viimeisessä erämaassa.

      Poista
  2. Kyllä suolakurkut ovat ruisleivän päällä oivallisia, kun vain löytää mieleisen maun. No, itse tykkään ihan Sauvon suolakurkuista, joskus tosin laitan kainuulaista valkosipulia sekaan lisämausteeksi.

    Ruisleivästä puheen ollen, 70-luvulla kaupasta sai Pietarin limpuksi kutsuttua tummaa vuokaleipää, jota valmistettiin Suomessa. Oli erinomaista eväsleipänä ja muutenkin. Siihen päälle silloista Valion pallojuustoa, joka oli ainakin mielestäni maailman luokan juustoa. Kun leipää lämmitti nuotiolla ja voi ja juusto alkoivat sulamaan, eipä siitä enää juurikaan petraamaan pystynyt. Harmi vain oli, että Valion pallojuuston valmistus loppui, muka kannattamattomana. Sitä valmistettiin muistaakseni jo 30-luvulla.

    Lienenkö väärässä, mutta olen ollut huomaavinani, että nuoriso ei juurikaan söisi ruisleipää? Varsinkin tytöt tuntuvat nirsoilevan, ja vaalea höttöleipä tuntuu olevan pop. Huono suuntaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläistyyppisellälimpulla on omat etunsa. Maku on hyvä ja säilyy, mutta eihän se tuoretta suomalaista ruisleipää vastaa.
      Tuoretta, vastaoaistettua ruisleipää saa helposti pakastamalla esim. S-kaupan mikkeliläistä Marskin arinalimppua (mielellään kahtena palana).
      Jäätynyt leipä pannaan sitten vähän yli puoleksi tunniksi 200-aasteiseen uuniin.
      Herkullinen vastapaistetun leivän tuoksu saattaa houkutella naapuritkin paikalle.
      Tämän herkun lisäksi tyarvitaan vain voita.
      Hyvää ns. kartanovoita tai kotivoita saa esim. Heksingistä Hakaniemen hallista Lentävästä lehmästä. On muistaakseni tehty Suonenjoella. Muitakin paikkoja on.
      Aidossa kotivoissa on aivan oma makunsa, siinä ei mikrobeja ole ensin tapettu ja sitten pantu monokulttuuria tekemään tasalaatuista ja mautonta tuotetta.

      Poista
  3. Meikäläiselläkin vuosia samantyyppinen resepti, siinä vain jätetään pois silava, öljy, juusto ja leipä, vodkaakaan ei.

    VastaaPoista
  4. Itse olen lähtöisin Kainuun-Koillismaan "koilliskulmilta", ja pakko on todeta, että maan parhaimmat ruisleivät tehtäneen Rautavaaran/Nurmeksen alueella? Nurmeksessa tehdään ison firman mukaisesti lukuisia laatuja, mutta näkisin niin, että Rautavaaran leipomo on niitä ehdottomasti parhaimpia. Kun matkaan "ylimaihin", Rautavaaran ruisleipä on se joka vetää. Sama on kun matkaan etelään päin, kyllä matkasuunnitelma on se, että uunituoretta Rautavaaran ruisleipää on pakko saada boxiin ja jäädytettyä, tavalla tai toisella.

    Sitten kun ruisleipä alkaa "uhmomaan", Lidlistä saatava erinomainen ohrarieska puhdistaa pelin. Oulun seudulla tykätään ohrarieskasta, sen olen huomannut, mutta ruokaleipänä se on mitä parhainta.

    Jos vertaan jotakin ahvenanmaalaista, nauvolaista, kemiölaista ruisleipää, ruistahan niissäkin on, mutta sitä siirapin määrää itäsuomalaisena en kyllä allekirjoita mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä jakaa Suomen kahtia, kuten tiedetään. Mutta oikea kunnon ohrarieska tehdään ohrasuurimoista ja piimästä. Sekaan rasvaa ja paisto kovassa lämmössä. Sen kanssa voita. Jos käytetään munavoita, ei munaa saa olla liikaa ja suolaa on oltava tarpeeksi. Sitä paitsi voin pitää tarjoiötaessa olla levistyslämpöistä. Näissähän sitä aina möhlitään.

      Poista
    2. Juhani Konkka kertoo, että vuonna 1919 Pohjois-Inkerin armeija sai koko ajan vehnäleipää. Vehnä, siihen aikaan Suomessa harvnainen herkku, oli kotoisin Amerikan Punaisen ristin varastoista, joita oli tuotu paikalle ajatellan Pietarin valloittamista ja sen huoltamista.
      Inkerin miehiä alkoi ennen pitkää vehnäleipä etoa niin, että he vähäisillä pennosillaan ostivat syödäkseen paikallisilta talonpojilta ikeaa rusileipää.

      Poista
    3. Kun Suomeen rakennettiin nevvostoliittolaisten toimesta kaasuputkeä, niin niillä oli oma kenttäleipomo mukana, koska suomalainen leipä ei maistunut ja oli kallista. Suomessahan myytiin aikaisemmin tuotetta nimeltä Pietarinlimppu ja se oli tarinan mukaan melko venäläisen makuista. Taikina oli kaltattu (leivottu kuumaan veteen) ja hapatettu ja paistettu pitkään, joten ruiksen ominaisuudet muuttuivat ja leivästä tuli imelä ja mehevä.

      Poista
  5. Keväällä kun Putin aloitti hullun sotaretkensä pelkäsimme jäävämme ilman venäläisiä kurkkuja, koska kaupungissamme ei ole kuin yksi kauppa, jossa niitä myydään. Uhka kitenkin poistui, kun selvisi että kaupan pitäjä on Ukrainasta ja kurkutkin tulevat Puolasta. Resepti on kuitenkin oikea ja me tykätään.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.