Veren hinta ja muita suureita
Venäläiset suurvaltachauvinistit
viittasivat aikoinaan ahkerasti siihen, että tietyt alueet oli Venäjään
liitetty väkivalloin, jolloin hyökkääjä oli valitettavasti menettänyt monta sotilasta.
Ilmaus, jota käytettiin oli, että
tuollainen alue oli ”venäläisellä verellä ostettu”. Sivumennen sanoen,
sellainen alue oli myös Suomi. Oikein ajatteleva venäläinen patriootti ei mitenkään
voinut suostua edes ajattelemaan sitä, että niin kalliilla valutalla hankittua
aluetta voitaisiin antaa pois, tai edes päästää liian omapäiseksi.
No tietenkin tuossa sotaisessa
transaktiossa oli verta jouduttu luovuttamaan molemmin puolin, mutta sitä ei jostakin
syystä haluttu ollenkaan huomioida. Esimerkiksi edistyksellisen yhteiskuntajärjestelmän
tuominen toiselle valtiolle oli sellaisenaan hyvä asia ja sen vastustaminen
paha.
Myös tsaarinaikaiset sodat
todettiin Stalinin aikana edistyksellisiksi, se vaati vain hieman vaatimatonta
älyllistä työskentelyä dogmien kehittelijöiltä.
Ulkoministeri ja kansankomisaarien
neuvoston puheenjohtaja V.M. Molotov selitti 80 vuotta talvisodan päättymisen
johdosta sitten pitämässään puheessa, ettei syksyn 1939 neuvotteluissa
vaadittuihin rajoihin enää ”tietenkään” voitu palata, koska paljon verta oli
vuotanut ilman Neuvostoliiton syytä.
Kuka kumma nyt olikaan usuttanut
suomalaiset noihin mielettömiin murhatöihin? Jostain syystä Molotov jätti jopa mainitsematta
senkin valtavan tärkeä asian, että sotaan ryhtyneille suomalaisille oli sitä
paitsi jo lahjoitettu Itä-Karjala eli perustettu Suur-Suomi, minkä sukulaisansojen
vuosisataiset pyrkimykset oikeuttivat.
Yhtä kaikki, veri on neste verraton.
Das Blut ist ein ganz besonderer Saft, lausahti Mefistofeles Faustille.
Sitä se todella on tänäkin päivänä.
Nyt on verta vuotanut Ukrainassa jo
hekatombeittain ja se on mitä todennäköisimmin tapahtunut ilman Venäjän ja sen
suuren johtajan tahtoa. Siitä voimme lähteä. Hän tahtoi saada haluamansa näppärällä
erikoisoperaatiolla, erikoismies kun oli. Hän ei kuitenkaan ollut eikä ole
sotilas, vaan noita miekan ja kilven miehiä, jotka ovat yhtä häikäilemättömiä
kuin taitavia ainakin periaatteessa. Eiväthän massamurhat ole heidän alaansa.
Joku petti nyt suunnitelmat ja teki
tyhjäksi Kremlin jaloimmat pyrkimykset. Miksi ruvettiin vuodattamaan verta?
Kuka siitä hyötyi? Eikö olisi ollut kaikkien kannalta parempi hyväksyä Venäjän
legitiimit tarpeet?
No, joka tapauksessa verellä on nyt
maksettu valtava hinta jostakin. Mitä sen voidaan laskea merkitsevän
esimerkiksi pinta-alayksikköä kohti, on vaikea kysymys, mutta paljon sen täytyy
jo olla.
Kuten aina, ongelmana on, että myös
toisella puolella on verta menetetty ja maksettu hirvittävää hintaa omasta
vapaudesta ja isänmaasta.
Normaali aritmetiikka ei sovellu
näitä uhreja punnitsemaan, mittaamaan ja suhteuttamaan. Kyseessä ovat
toisenlaiset arvot, joiden yhteen sovittaminen on mahdotonta. Mutta eihän
sotaakaan voida loputtomasti jatkaa.
Solženitsyn, jonka merkitystä typerykset
eivät ymmärrä, puhui siitä, että Venäjän olisi tehtävä kaksi asiaa, jotka
olivat katumus ja itserajoitus.
Tämä ei kuulu reaalipolitiikan
sanastoon, mutta on tuskin sen vähemmän totta.
Ohessa mahdollisen kiinnostuksen
vuoksi blogi ajalta, jolloin verta oli vuodatettu vasta vähän:
perjantai 30. marraskuuta 2018
Euroopan konsertti II
Joissakin spekulaatioissa
parinkymmenen vuoden takaa pohdiskeltiin sitä, että EU:n kannattaisi liittoutua
Venäjän kanssa. Venäjähän oli nyt tarpeeksi pieni ollakseen muodostumatta liian
mahtavaksi ja sitä paitsi liian riippuvainen EU:n kanssa käytävästä kaupasta
käydäkseen kovin hankalaksi…
Siihen aikaan oli paljonkin puhetta
myös ”yhteisestä eurooppalaisesta kodista”, joka ulottuisi Lissabonista
Vladivostokiin. Venäjän puolella asiaan oli selvää kiinnostusta. Eurooppa oli
siihen aikaan siellä kova sana.
Siinä kodissapa olisikin riittänyt
lääniä eurooppalaiselle yritteliäisyydelle, joka nykyään taitaa kainostella
investointeja Venäjälle. Niinhän sen maan omatkin uusrikkaatkin tekevät.
Mutta nyt Venäjästä näyttää enemmän
tai vähemmän tulleen eurooppalaisen politiikan musta pekka tai, kuten ennen
sanottiin bête noire. Venäjän ja Euroopan vastakohtaisuus oletetaan
nyt suorastaan vakioksi.
Eihän tässä toki paljoakaan uutta
ole. Venäjän-vastaisuus nousi Euroopassa aina silloin tällöin myös
1800-luvulla. 1900-luvulla ns. reaalisosialismi jähmetti Venäjän politiikan. Ei
ideologia toki estänyt liittoa Hitlerin kanssa ja kommunistien väliset ristiriidathan
ne vasta jyrkkiä olivat, kuten saatiin huomata Kiinan irtautuessa Moskovan
liekanarusta.
Mutta Venäjän ja Länsi-Euroopan
välinen vastakohtaisuus pysyi joka tapauksessa selviönä. Useimmat lienevät
kuvitelleet, että kyseessä oli kommunismin ja kapitalismin ristiriita, joka
loppuisi sitten, kun toinen noista ismeistä häviäisi keskinäisessä kilpailussa.
Näinhän ei sitten käynytkään.
Mikä sitten tällä hetkellä on se
perimmäinen syy, joka taas erottaa Venäjän Euroopasta?
Izborskin klubin lunatic
fringe on kaivanut esille sekä geopolitiikan nimellä tunnetun
pseudotieteen että slavofiilisen obskurantismin saavutukset todistellessaan,
syyn olevan siinä, että Eurooppa on turmeltunut, kun taas Venäjä ei ole. Tuosta
mätäpesäkkeestä irti pysymistä vaatii jo oman maan terveys ja kunnia. Sitä
paitsi kyseessä on maan turvallisuus.
Mutta tämä ei vakuuta. Mikäli
Venäjä pysyy sille vuonna 1991 jääneissä rajoissaan, ei sitä voi uhata mikään
hyökkäys. Tämä ymmärretään siellä varmasti.
Suurvaltaisuus, державность, on kuitenkin paha
tauti. Kysymys ei ole vain siitä, että venäläistä nationalismia on loukattu
tuossa geopoliittisessa katastrofissa, Venäjä on yhä myös imperiumi ja aikoo
sellaisena pysyäkin.
Mutta imperiumin palauttaminen ei
enää ole vapaaehtoisesti mahdollista, kun henki on kerran päästetty pullosta.
Jos sen tekee väkisin, se tuskin toimii.
On hyviä syitä päätellä, että
ukrainalainen nationalismi olisi vielä ennen Neuvostoliiton hajoamista ollut
yleensä valmis hyväksymään valtioliiton Venäjän kanssa. Sehän olisi jopa ollut
radikaali parannus vallitsevaan tilanteeseen. Nyt sellainen olisi hyvin vaikea
tehtävä, sillä ajat ovat muuttuneet.
Muistan, venäläisten kollegojen
kanssa keskustellessani joskus 2000-luvun alussa ottaneeni esille sellaisenkin
mahdollisuuden kuin Venäjän ja Ukrainan välinen sota. Reaktiona oli yleinen
naurunpurkaus ja hieman alentuvaa selittelyä siitä, millainen on Venäjän ja
Ukrainan suhde. Niiden välillä ei ole mitään selkeätä eroa. Ja kuinkas nyt
valtio voisi itseään vastaan taistella?
Mutta onhan näitä sisällissotiakin
ollut, luoja paratkoon. Venäläisten taitamaton toiminta Krimin asiassa ja
sisällissodan pönkittäjänä on nyt tehnyt sellaisen haavan veljeskansojen
suhteisiin, ettei se ihan helpolla parane. Nyt niiden historiakin alkaa näyttää
sovittamattoman vihamieliseltä…
Mutta tuskinpa muutos
tulevaisuudessa mahdoton lienee. Koskaan eivät poliittiset konstellaatiot ole
loputtomiin kestäneet. Kaikista vanhoista kaunoista huolimatta Venäjä kelpasi
1800-luvun lopulta taas aivan mainiosti ranskalaisille ystäväksi ja suhtautuminen
Saksaan alkoi puolestaan siellä tulla yhä nuivemmaksi, vaikka maiden välillä ei
ollut sinänsä mitään ristiriitoja. Uusi, kuuma ystävyys Ranskaan teki
tehtävänsä.
Saksassa yritettiin kyllä
lämmitellä välejä Venäjään, mutta kahden kauppa oli silloinkin kolmannen
korvapuusti. Sitä paitsi Schlieffenin suunnitelmassa moni näki isänmaan ainoan
toivon. Ehkäisysota oli Bismarckin ajan politiikassa normaalina pidetty vaihtoehto.
Milloin ensimmäinen maailmansota
kävi välttämättömäksi? Ehkäpä jo silloin, kun Ranskan ja Venäjän liitto
1890-luvulla jämähdytti eurooppalaisen politiikan takalukkoon? Vai vasta
silloin, kun Entente cordiale eli kaikkien vanhojen
perivihollisten sydämellinen yhteisymmärrys todettiin vuonna 1907?
Ihmiset eivät lainkaan ymmärtäneet,
mitä olivat tekemässä. Sitähän voi pitää jonkinlaisena puolusteluna, mutta ei
siitä ainakaan vielä täällä maan päällä pidä synninpäästöä kiirehtiä antamaan.
Eurooppalainen politiikka ja
suurpolitiikka vähän laajemminkin näyttävät taas jämähtäneen paikalleen. Tuntuu
siltä, että diplomatian kankeus ja kyvyttömyys on meidän aikanamme saavuttanut
aivan uuden ulottuvuuden. Jonkinlaista Pyhää liittoa yritetään jatkaa, vaikka
selvästi nähdään, ettei se toimi.
Mutta mitäpä voisi odottaa siltä
kummajaiselta, jonka johdossa ovat niin sanotut EU-poliitikot… He ovat
määräajaksi valittuja poliitikkoja, sikäli kuin eivät ole virkamiehiä, jotka
tekevät virkamiestyötä kuukausipalkalla. Ei tässä pellossa mitään bismarckeja
kasva.
Tiettyä innovatiivisuutta toki
osoittaa esimerkiksi nationalismi-termin käyttäminen EU- piireissä
haukkumasanana. Olisi kuitenkin rohkeata kuvitella, että tämä merkitsisi
muunlaista luovuutta kuin kykyä tuottaa fraaseja.
No mutta mitäs sen Venäjän kanssa
pitäisi tehdä? Krimin asiassa se ei peräänny eikä sitä voida siihen pakottaa.
On totta, että porsas tekee
itselleen vahingon, kun kaukalonsa kaataa. Ratkaisuksi ei kuitenkaan kelpaa sen
jättäminen nälkiintymään, kyllä asiat pitää saada normaaliin uomaansa ja
gordionin solmu avattua.
Venäjän palkitseminen sen
törkeyksistä tuskin tulee kysymykseen, mutta siitä huolimatta olisi kukaties
mahdollista yrittää myös myönteisiä vaikuttamiskeinoja. Ne muut on jo taidettu
käyttää. Paluuta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen yksinapaiseen maailmaan
ei enää ole.
Mikäli härkäpäisesti yritetään
ylläpitää nykyistä tilannetta, status quota, saattavat
tulevaisuuden ihmiset joutua toteamaan, että kyseessä oli status quo
ante bellum eli siis tilanne, joka vallitsi ennen sotaa…
Venäjän ja Putinin suuri haave on
Euraasian liitto, joka ilman Ukrainaa on yhtä tyhjän kanssa. Koko Ukrainan
kriisi syntyi siitä, että tämän liiton vastustajat olivat niukasti voitolla sen
kannattajiin nähden ja hakeutuivat kohti EU:ta.
EU:lle Ukraina alkaa merkitä
taloudellista katastrofia ja Ukrainan kansalle pyrkimys EU:hun ei suinkaan ole
merkinnyt askelta pois korruptiosta ja kohti hyvinvointia, päinvastoin.
Ukrainan kriisin ratkaiseminen
sotilaallisesti olisi absurdia. Sen sijaan koko EU-Ukraina-Euraasian
liitto-kuvio kannattaisi ottaa uudelleen esille koko laajuudessaan.
Siinä ovat kaikkien asianosaisten
kannalta kyseessä sen verran suuret arvot ja pitkän tähtäimen päämäärät, että
selväpäisten poliitikkojen pitäisi kyetä näkemään tie ratkaisuun, joka
kunnioittaisi kaikkien osapuolten intressejä.
Vain maaniset izborskilaiset
friikit voivat nähdä tulevaisuutta sellaisella Euroopalla, jossa pyssymiehet
ryömivät pitkin ojia liejussa ja ammuskelevat sokeasti linjan vastapuolella
olevia kollegoitaan.
Onhan se tapa ylläpitää ja
kärjistää Venäjän ja Euroopan vastakohtaisuutta, mutta koko tuo vastakohtaisuus
on lopultakin tarpeeton ja kurja vaihtoehto normaalille, hyvinvoivalle
elämälle.
Vihavainen vuodattaa kynästään paljon tunnetta paperille.
VastaaPoistaSen ymmärtää. Eurooppa on nyt pyyhkinyt nimensä pois siitä neuvottelijoiden listasta, jotka ovat mukana sopimassa elintärkeistä eduista ja maanosamme tulevaisuuden määrittelystä. Tämä on meiltä ällistyttävä – suorastaan uskomaton – saavutus eli diplomaattinen möhläys.
Se alkoi jo vuonna 1914, finis Europa: 1918 sen sydänveri oli vuodatettu Flanderin liejuun, 1945 toiset ottivatkin lopullisesti ohjat.
PoistaNuo vanhat bloggaukset ovat lähes profeetallisia? Mutta käsi sydämellä, Timo! Maltatko olla oikomatta tai ylipyyhkimättä vanhoja juttujasi? Ja voisitko joskus julkaista jonkun, jossa olet eksynyt aivan pusikkoon? Ainakaan minun kiinnostukseni ja jopa kunnioitukseni mokomasta teosta ei vähenisi. riuskin terv. pekka s-to.
VastaaPoistaEn missään tapauksessa. Katso niitä vanhoja päivityksiä. Kaikkiin pääsee.
PoistaIhan niin innostunut en sentään erinomaisuudestasi ole, että vanhoja penkomaan lähtisin. Kirjoitin keväällä näytelmän Leiri N:o 5, joka esitetään ensi kesänä Paimiossa. Oletan ilman muuta, että tiedät, että Etelä-Suomessa oli 9, Saksan- ja Unkarin kansalaisia koskevaa Internointileiriä, eikö vaan? Viides oli Paimiossa! Netistä löytyy! Tule katsomaan kesällä, nähdään! pekka s-to. P.S. Entäs ne aivan pusikkoon menneet ennustukset?
PoistaVoit etsiä pieleen menneitä hakutoiminnalla. Totta kai niitä on. Olen itsekin niistä kiinnostunut, mutta harvoin vaivaannun etsimään
Poista"Joissakin spekulaatioissa parinkymmenen vuoden takaa pohdiskeltiin sitä, että EU:n kannattaisi liittoutua Venäjän kanssa. "
VastaaPoistaMiten kaukaista, kuin jokin unikuva jostain muinaisuudesta tai ns vaihtoehtoisesta todellisuudesta...
"Vain maaniset izborskilaiset friikit voivat nähdä tulevaisuutta sellaisella Euroopalla, jossa pyssymiehet ryömivät pitkin ojia liejussa ja ammuskelevat sokeasti linjan vastapuolella olevia kollegoitaan."
VastaaPoistaSeis maailma, hullut ovat ottaneet ohjakset käsiinsä. Nyt tarvittaisiin täyspäisten valtiomiesten vallankaappaus.
Ai ssaakeli nyt oli hyvää tekstiä. Tai siis taas. Kiitosta vaan!
VastaaPoistaKun suosio alkaa laskea ja kansa lähtee kaduille mieltä osoittamaan kylteissä teksti "Putin on parasiitti", kannattaa löytää ulkoinen uhka ja vihollinen. Varmaan harmitti sekin, että kaveri Janukowitch sai kenkää Ukrainasta, josta löytyikin sopivasti natseja.
VastaaPoistaSe on kuin Stalinin Neuvostoliitossa, jossa erilaisia tuholaisia aina löytyi kun tarvittiin. Varsinkin kun oli organisaatio, joka sai asemansa ja toimentulonsa siitä (vrt provisiopalkaiset noitienetsijät).
PoistaHesarin jutussa vähän aikaa sitten hieno värikuva odessalaisesta nuoresta parista makoilemassa jollakin kattoterasilla. Nainen ja nuori mies viimeisen päälle muodin mukaisesti pukeutuneita. Toimittaja innoissaan siitä miten rennosti ottavat, tottuneina sotaan, kun jossakin kuvan taustalla palaa öljysäiliö venäläisten drooni-iskusta. Cooli tunnelma silti: Nou hätä.
VastaaPoistaItse ajattelin että siinä se on pienoiskuvassa, lähes täydellinen touche.
Suomalaiseen sotahistoriaan tottuneena ajattelin tietysti miksi tuokaan jätkä ei ole rintamalla? Miksi ukrainalaiset miehet ovat vain osittain rintamalla? Miksi maa joka taistelee olemassaolostaan ottaa coolisti kattoterasilla, missä helvetissä on niiden liikekannallepano.
Tämä kuvio kyllä häiritsee ja pahasti.
kr
Tässä siis: https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011093028.html
Poistakr
Suuri ongelma on kai se, että samat miehet ovat olleet rintamalla koko ajan, kierrätystä ei ole riittävästi. Lisäksi aika paljon, oliko peräti 60000, on rintamalta lähteneitä, eli ns käpykaartilaisia. Lähtemisen syitä ovat mm tunne epäoikeudenmukaisuudesta ja huono johtaminen.
PoistaValtaosa ukrainalaisista rintamaikäisistä miehistä ei ole ollut rintamalla päivääkään. Ukrainan armeija koostuu edelleen pääsosin vapaaehtoisista, mikä ei ole kovin patrioottista. Vapaaehtoisuus on sinänsä sankarillista ja kunniakasta, mutta ei vastaa kuvaa kansakunnasta joka taistelee päättäväisesti olemassaolostaan. Sorry.
PoistaPutin olisi lyötävä mutta ei se noin onnistu. Miksi britin tai puolalaisen sotilaan pitäisi kuolla Ukrainan rintamalla, jos suurin osa ukrainalaisistakaan ei sinne halua mennä? Jos eskaloituu, sitten on tietenkin eri juttu, sitten on mentävä etuasemiin. Välillä tuntuu että Zele juuri siihen pyrkisikin. Ymmärrän senkin, mutta kovaa peliä silti koko Euroopalla se.
kr
Ukraina saisi yli viisi miljoonaa miestä rintamalle,jos liikekannallepano olisi tehty sodan alussa samalla prosentilla kuin Suomessa tehtiin sota aikana!
PoistaIso kysymys onkin, miksi ei tehty silloin ja miksi ei ole tehty nyt kolmen sotavuodenkaan aikana.
PoistaKysymys jota ei juurikaan kysytä.
Miksi EU:n ja Naton pitäisi tukea tappiin asti ja pian omasta hyvinvointivaltiostakin leikaten, kun ukrainalaisia ei kiinnosta?
Joku hölmö voisi ajatella että tämän kysyminen on putinipussiin pelaamista, mutta paskat, tämä on Ukrainan oman edun puolesta.
Tosin myöhässä ollaan nyt.
kr
Netti kertoo, että Ukrainalla 18-60 vuotiaat miehet ovat asevelvollisia, mutta että sotaa on pystytty käymään suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Lisäksi kerrotaan, että kutsuntoja voidaan järjestää.
PoistaNäin puusta katsoen tuntuu, että alkaisi jo olla korkea aika alkaa tekemään niin. Mikähän mahtaa olla esteenä, kun tuntuu siltä, että tässä hukka perii, jos ei asiassa ala tapahtua. Ottaisivat vaikka mallia Suomesta.