Outouden
paradoksi
Joskus
lähimenneisyydessä Jonathan Haidt toi käyttöön termin WEIRD, jonka merkitys
selitetään tuonnempana tarkemmin.
Joka tapauksessa
kyseessä oli vauraan länsimaisen ihmisen psykologiaa kuvaava lyhenne, jota
käytettiin viittaamaan nimenomaan tällaisen ihmistyypin poikkeuksellisuuteen, sen
omituisuuteen koko maailman viitekehyksessä arvioiden.
Western, Educated,
Industrialized, Rich, Democratic oli määritelmä, joka sopi vain pienehkölle
vähemmistölle ihmislajin edustajista. Siitä huolimatta nämä ihmiset pitivät
yleensä omia arvojaan ainoina järkevinä ja hyväksyttävinä ja vaativat kaikkia
muitakin niitä kunnioittamaan.
Haidt käyttää käsitettä
”moraalinen monismi”, joka ymmärtääkseni viittaa käytännössä utilitaristiseen
mielihyväkalkyyliin. Lyhyesti sanoen, hyvää on se, mikä tuottaa mielihyvää ja
lisää sen yhteissummaa maailmassa, pahaa taas kaikki, joka toimii toiseen
suuntaan.
Tämä filosofia esiintyi
sangen itsekylläisesti ja korosti myös suvaitsevaisuuttaan: sen omaksuneet
eivät esimerkiksi paheksuneet niin sanottuja uhrittomia rikoksia eläimeen
sekaantumisesta insestiin ja suorastaan velvoittivat erilaisten seksuaalisten
poikkeamien edustajia ylpeilemään erikoisuudestaan.
Myös esimerkiksi
sukupuolten välisten erojen ignorointi ja jopa hävittäminen kuului ”outojen”
hyveisiin. Sellaiset irrationaaliset kulttuuripiirteet, kuin vanhempien
kunnioitus tai sukulaissuhteiden erityinen arvostus nähtiin vahingollisena ja
tuomittavana.
Tässähän ilmeni
se länsimaisen kulttuurin keskeinen kehityslinja, jonka syntyä esimerkiksi
Jukka Korpela viimeisimmässä kirjassaan on analysoinut. Länsimaisuus merkitsi
rationaalisuutta Max Weberin mielessä eli sitä, että asioita lakattiin
henkilöimästä ja ihanteeksi tuli lainalainen yhteiskunta, joka oli ennustettava
ja luotettava, kaikille yleisiä ja yhtäläisiä sääntöjä tarjoava ja vaativa.
Ihmisten
välisten suhteiden muuttuminen rahasuhteiksi oli keskeinen ja symbolisesti olennainen
osa tätä prosessia, kuten jo Marx ja Engels Kommunistisessa manifestissaan
(Manifest der Kommunistischen Partei,1848) huomasivat. Heillähän oli
moniakin teräviä oivalluksia omasta ajastaan.
Kuten Marx ja
Engels. myös koko WEIRD-yhteisö on noudattanut kristillisperäistä, eskatologista
uskoa, jonka mukaan maailmalla on vain yksi väistämätön kehityssuunta ja se on
nimenomaan tuon outouden (WEIRDness) tuleminen koko maailmassa vallitsevaksi.
Tunnettu,
valtavaan tutkimusmateriaaliin perustuva Word Values Survey-projekti,
jota on vuosikymmenien ajan toteutettu kymmenissä eri maissa, antaakin
tuollaiselle otaksumalle vankkaa tukea. (ks. Vihavainen:
Haun arvojen maailmankartta tulokset ).
En halua ryhtyä
obskurantiksi, joka kiistää tuon projektin tulokset. Ilmeisestikin on niin,
että tutkijoiden havaitsemien arvojen muutosten suunta on yleisellä tasolla
ollut selvä: ihmiskunta kehittyy synkimmästä islamilaisesta pimeydestä kohti
ruotsalaista suvaitsevaa ja hedonistista valkeutta. Meillä suomalaisilla on
kunnia olla kärkijoukossa, vaikka taas Ruotsia jäljessä…
Joka tapauksessa
tuo outojen (WEIRD) olettama kehitys tuntuu nyt pahasti takkuavan. Perinnäiset
arvot, etenkin perheeseen ja sukuun liittyvät, ovat tavattoman sitkeitä ja
siirtyvät siirtolaisten mukana myös sieltä takapajulasta pohjoiseen,
Ruotsiinkin. Meillä toki kaikki käy aina toisin. Kyllä minäkin sen tiedän.
Niin kauan kuin
globaali pohjoinen oli rikkauden ja mahdin synonyymi, tuntui siltä, että
historia oli vääjäämättä meidän puolellamme. Historian kulkua ei taaksepäin voi
tuupata, tiedettiin kaikkialla, eikä kovia argumentteja sitä vastaan ollut.
Nyt tilanne on
toinen. Se, joka on matkustellut Kiinassa ja muuallakin Aasiassa, ymmärtää
tämän ilman sen enempiä selittelyjä. Väitetään Afrikallakin olevan valtava
potentiaali, joka vielä odottaa aikaansa, mene ja tiedä. Turkin perääntyminen Kemal
Atatürkin viitoittamalta tieltä on ehkä hätkähdyttävin esimerkki monien
vastaavien prosessien sarjassa.
Selvää on, että
läntisillä arvoilla alkaa olla yhtä vähän prestiisiä kuin globaalin pohjoisen
valtioilla on voimaa sen eri muodoissa.
Tulevaisuutta
emme tunne, mutta sen suunta on selvä ja se on toinen, kuin vielä pari
vuosikymmentä sitten haluttiin uskoa.
Samuel
Huntington puhui siitä, ettei eri kulttuurien arvoja pitäisi mennä ulkopuolelta
mestaroimaan. Venäjällä on tähän sopiva sanparsi: ”Vostok -delo tonkoje” (itä
on herkkä asia). Täytyy myöntää, että etenkin amerikkalaiset ovat olleet tälle
asialle sokeita ja rymistelleet kuin norsu posliinikaupassa. Tulokset ovat
olleet sen mukaisia.
Toki myös venäläiset
antoivat itäisille kansoille omaa sokkiterapiaansa, joka oli monin paikoin vielä
tuhoisampaa, mutta se ei tässä nyt ole teemana.
Tarkoitin
puuttua sellaiseen asiaan kuin ”oudon” psykologian muuttuminen itsetuhoiseksi
sokeudeksi ja suvaitsemattomuudeksi. Kuten Haidt huomauttaa (ks. jäljempänä), ”oudot”
eivät tosiasiassa suvaitse lainkaan omasta ”filosofiastaan” poikkeavaa
ajattelua. Aikamme merkittäviin uutuuksiin kuuluu erittäin laajalle levinnyt
poliittinen syrjintä ja sensuurimentaliteetti.
Ne, jotka eivät jaa ”outojen” uskoa
historialliseen missioonsa moraalisen monismin toteuttajina, demonisoidaan.
Demokratian periaatteitakaan ei enää kunnioiteta ja mikäli vaalitulokset ovat
toisenlaisia, kuin ”outojen” tunnustama historian jumalatar olisi vaatinut,
niitä vastaan aloitetaan torikokousten ja mellakoiden vyöry.
Saksa on vain
yksi, mutta sitä räikeämpi esimerkki siitä, ettei kansan selvästi ilmaisemaakaan
tahtoa kunnioiteta, jos se ei ole oman filosofian mukainen.
Olen silloin
tällöin viitannut David Riesmanin typologiaan, jonka mukaan historiallinen
kehitys olisi tuottamassa itseohjautuvan persoonallisuuden, joka sopisi
ihanteellisesti toteuttamaan edustuksellista demokratiaa (ks. Vihavainen: Haun
riesman tulokset).
Demokratiahan on
vaativa valtiomuoto, joka edellyttää kansalaisiltaan paljon. Ihanteellisessa
muodossaan sitä toteuttaisi valistunut ja itsenäisesti ajatteleva kansalainen, joka
olisi avoin erilaisille ratkaisuille ja hyväksyisi enemmistön päätökset.
Sen sijaan
näemme ympärillämme yhä useammin mölisevän lauman, jonka kärjessä ovat kaikkein
yksinkertaisimmat typerykset mahtailevine ja häpeämättömine, usein puolihulluine
tunnuksineen. Tällaiset tilaisuudet ovat ennen muuta paikkoja, joissa ihminen
saa tilaisuuden luopua omasta järjestään ja vastuustaan ja sulautua laumaan
(ks. Vihavainen:
Haun foule tulokset ).
Suunta ei
meilläkään ole hyvä, vaikka tilanne on sentään parempi kuin siinä Euroopassa, joka
takavuosina nostettiin meillekin kaikessa esikuvaksi. Läntistä Eurooppaahan
meillä hehkutettiin ja kauhistuttiin ajatusta tulla niputetuksi yhteen sen itäisemmän
osan kanssa.
Ehkä tässä
kuitenkin vielä tässä vaiheessa voisi tyytyväisyydellä todeta, ettei Suomi
vielä ole mikään Ranska, Englanti, Saksa tai edes Ruotsi ja toivoa, ettei se
sellaiseksi tulisikaan.
maanantai 13.
tammikuuta 2014
Oudot hurskastelijat (The Righteous and the
WEIRD)
Pari huomautusta
kirjaan Jonathan Haidt: The Righteous Mind. N.Y. Vintage Books
2012. 500s.
Jonathan Haidtin
kirjaa The Righteous Mind on meidänkin blogosfäärissämme
käsitelty jo aika lailla, joten siitä ei ehkä kannata (tai jaksa ja ehdi)
kirjoittaa taas arvostelua Kiinnostava se joka tapauksessa on ja ilmeisen
tärkeä.
Lyhyesti sanoen
Haidt edustaa arvopsykologiassa intuitiivista koulukuntaa, jonka mielestä
”moraalinen mieli on kuin kieli, jolla on kuudenlaisia makureseptoreita”.
Toisin sanoen siis moraalista (oikeamielistä) käytöstä ei voida johtaa yhden
periaatteen noudattamisesta, esim. mielihyväkalkyylistä.
Ihmisellä on
ilmeinen ja näköjään biologisesti kehittynyt taipumus muodostaa eettisiä
arvostelmia intuitiivisesti, niiden järkeistäminen on toissijainen toiminto,
jota voidaan harjoittaa tai sitten ei. Joka tapauksessa tämä taipumus
monenlaatuisiin moraaliarvostelmiin on kokeellisesti osoitettavissa ja sillä
näyttää olevan perustansa lajinkehityksessä.
Moraalinen
monismi sen sijaan on useimmille maailman kulttuureille vieras ajatus. Se on
keskittynyt erityisesti länsimaihin ja sielläkin nimenomaan keskiluokkaisen
sivistyneistön piiriin.
Tätä ryhmää Haidt kutsuu nimellä
WEIRD (Western, educated, industrialized, rich, democratic), siis outo. Kun
luonnollinen etiikka näyttää nojaavan kuuteen elementtiin: välittäminen,
vapaus, reiluus, lojaalisuus, auktoriteetti ja pyhyys, pyrkivät oudot ignoroimaan
sellaisia asioita, jotka heidän omassa, rajoitetussa piirissään näyttelevät
vähäistä osaa tai puuttuvat. Mitä oudompi (WEIRD) ihminen on, sitä
todennäköisemmin hän käsittää maailman pikemmin erillisten objektien joukkona
kuin suhteiden näyttämönä.
Oudon moraalin
kannattajat ovat helposti sokeita sille, ettei heidän moraalinen maailmansa ole
suinkaan yleispätevä ja että se monien muiden (useimpien) näkökulmasta ei
tarkoita ennen muuta hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta, vaan useimpien tärkeiden
arvojen kieltämistä.
Jos
auktoriteetti nähdään vain sortona, lojaalisuus irrationaalisena taakkana ja
pyhyys mielettömyytenä, ollaan maailmassa, jossa niin amerikkalainen
korkeakouluopiskelija kuin suomalainen juppi tuntevat olonsa kotoiseksi. Se
arvojen yhteisyys, jonka he tunnustavat, on kuitenkin mahdollinen vain pienelle
joukolle ja sitä voisi kai sanoa myös luonnottomaksi, oudoksi nyt
ainakin.
Tämä on seikka,
jota oudon moraalin kannattajat eivät itse näytä tunnustavan
saati käsittävän. Haidtin mukaan tutkimukset osoittavat myös, että tämän joukon
kyky tuntea empatiaa on sangen rajoitettu ja ilmeisesti heikompi kuin
konservatiiveiksi luokitellun, traditionaalisempaa moraalia edustavan joukon.
Tämä on paradoksaalista sikäli, että juuri oudot ylpeilevät
erityisesti sillä, että he ”suvaitsevat” asioita, joita konservatiivit
paheksuvat.
Vaikuttaa siltä,
että juuri oudolle psykologialle olisi tyypillistä uskoa oman
moraalifilosofiansa yleiseen velvoittavuuteen ja tuomita siitä poikkeavat
näkemykset absurdeina ja ikään kuin triviaalien alkeistotuuksien vastaisina.
Moni näyttää aivan vakavissaan olettavan, että ihminen ”syntyy ateistina” ja
että uskonnot ovat yksinkertaisesti epätotuutta eikä muuta mitään.
Kaiken keskellä
siis on yksilö ja hänen nautintonsa ja oikeutensa.
Mutta onko tämä
historiassa ainutlaatuista tai edes todella kummallista? Ihminen saattaa olla
”90 prosenttisesti simpanssi ja kymmenprosenttisesti mehiläinen”, kuten Haidt
päättelee, mutta ehkäpä ”mehiläisyys” voidaan suotuisissa oloissa unohtaa ja
ehkäpä evoluutio tulevaisuudessa onkin johtava sen surkastumiseen?
Antiikin
Roomassa pääsi aikoinaan Tacituksen mukaan vallalle hedonismi, joka syrjäytti
perinteiset hyveet varsin nopeasti. Meidänkin vaurautemme on aivan uusi ilmiö,
mutta vauhti näyttää hirmuiselta, kun sitä katselee parin sukupolven
perspektiivistä. Tämän kansan psykologia on kaikkea muuta kuin Impivaaraan
jämähtänyt.
Tunnettu
maailmanlaajuinen tutkimusprojekti World Values Survey näyttää
viittaavan siihen, että kaikki yhteiskunnat ovat vaurastuessaan ja
demokratisoituessaan muuttamassa arvojaan yksilökeskeiseen ja sekulaariseen eli
siis outoon suuntaan.
Sivilisaation
merkitys on yleensäkin se, että sen kautta ihminen nousee eläimellisen minänsä
yläpuolelle. Ehkäpä etujoukkomme outo moraali on juuri osoitus
tästä uudesta ylevyyden tasosta, jolle simpanssi ei koskaan pystynyt pääsemään,
tokko edes mehiläinen?
Tämä tuntuisi
lohdulliselta. Hälytyskelloja tosin soittelee se suuri kunnioitus, jota nykyään
tunnetaan eräitä eläimiä kohtaan ja toisaalta se halveksunta, jota saavat
osakseen ne ihmiset, joita ei tunnusteta riittävän oudoiksi.
Joka tapauksessa
hiljaiseksi vetää Haidtin huomio siitä, että oudot, kuten eri
sortin änkyrät yleisemminkin, ovat kykenemättömiä ymmärtämään arvojen
moninaisuutta, koska heillä ei ole siihen tarvittavia reseptoreita. Mitä niille
on tapahtunut ja miksi, on kiinnostava kysymys sinänsä.
"Demokratiahan on vaativa valtiomuoto, joka edellyttää kansalaisiltaan paljon. Ihanteellisessa muodossaan sitä toteuttaisi valistunut ja itsenäisesti ajatteleva kansalainen, joka olisi avoin erilaisille ratkaisuille ja hyväksyisi enemmistön päätökset.
VastaaPoistaSen sijaan näemme ympärillämme yhä useammin mölisevän lauman, jonka kärjessä ovat kaikkein yksinkertaisimmat typerykset mahtailevine ja häpeämättömine, usein puolihulluine tunnuksineen. Tällaiset tilaisuudet ovat ennen muuta paikkoja, joissa ihminen saa tilaisuuden luopua omasta järjestään ja vastuustaan ja sulautua laumaan (ks. Vihavainen: Haun foule tulokset )."
Kansakunta teoriassa muodostuu suvuista joista muodostuu heimot joista taas kansa. Kun taas tähän isketään identiteettipolitikointi ja siirtolaisuus, sekä markkinateollisuus on tuo hahmotaminen globaalissa massassa haastavampaa. Mitä on suomalaisuus? Entä suomenruotsalaisuus? Kuinkas taas saamelaiset ja näiden käräjät? Miten taas uskonnot vaikuttaa? Demokratiassa valtion päämiehenä on presidentti, kun taas verrannollisesti katolisen kirkon päämies on paavi. Sveitsiin tuo vaikute vaikka miesten identiteettiin näkyy kunniakkaana kun saa palvella Vatikaanissa kaartissa. Meillä osa edelleen käy vaiheita läpi jotka on valtiollisen itsenäistymisen jälkeen muodostuneet, siinä kun toiset ovat jatkaneet eteenpäin. Kuin myös on väestöä joka on toisaalta siirtynyt joilla ei ole tekemistä asiantilojen kanssa. Tyyliin vaikka inkerinsuomalaiset tai somalit, henkilöhistoria jo lähtökohdin on alkujaan muodostunut toisaalla. Hallinnollisesti kuulunevat presidentin alaisuuteen ymmärtänevätkö sitten tuon on asia erikseen.
"utilitaristiseen mielihyväkalkyyliin. Lyhyesti sanoen, hyvää on se, mikä tuottaa mielihyvää ja lisää sen yhteissummaa maailmassa, pahaa taas kaikki, joka toimii toiseen suuntaan."
VastaaPoistaMitä vikaa utilitarismissa on yhteiskuntafilosofiana? Mahdollisimman paljon hyvää elämää mahdollisimman monelle mahdollisimman arvoneutraalisti. Toki yksilöetiikassa kannatan velvollisuusetiikkaa.
Sillä on oma paikkansa, mutta jos se totalitaarisesti tehdään pakolliseksi normiksi kaikkialla, syntyy vain sotkua.
PoistaMeidän länkkäreiden ongelma, on että kaikki pitäisi selittää sopivalla teorialla. Kyllähän se luonnontieteissä vielä jotenkuten onnistuukin, mutta ihmisyys ei nyt kertakaikkiaan tottele parhaitakaan selityksiä. Ihmismieli on tuuleen kirjoitettu, veteen piirretty. Juuri kun luulet pääseväsi jyvälle ihmisyydestä siitä löytyy jotain arvaamatonta. Voiko toinen syyttää toistaan, ei, pikemminkin päinvastoin. Missä on se sumea logiikka, joka oli 90-luvulla tulossa muotiin? Koska ihmiskunta on ihmisyydestä rakennettu tarvitsemme sumeaa logiikka päästäksemme edes pikkuisen kärryille.
VastaaPoista