Turvan tukkiminen

Turvan tukkiminen ja totuus

Venäjän arkistohallinnon ylimmäksi viranomaiseksi tuli vuonna 2016 annetulla asetuksella Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin.

Paikallisella kapulakielellä asia esitetään aika herkullisesti näin:

 В соответствии с Указом Президента Российской Федерации от 22 июня 2016 г. № 293 Федеральное архивное агентство (Росархив) является федеральным органом исполнительной власти, осуществляющим функции по выработке и реализации государственной политики и нормативно-правовому регулированию в сфере архивного дела и делопроизводства, а также по контролю, оказанию государственных услуг и управлению федеральным имуществом в этой сфере. Руководство деятельностью Федерального архивного агентства осуществляет Президент Российской Федерации.

Kyseinen virasto siis suunnittelee ja toteuttaa valtiollista politiikkaa ja normatiivis-oikeudellista sääntelyä arkistolaitoksen piirissä ja hoitaa myös kontrollia, valtiollisia palveluja ja valtion omaisuuden hallinnointia tällä alalla.
Edellinen Rosarhivin johtaja herätti huomiota kertoessaan tiettyjen Suureen isänmaalliseen sotaan liittyvien tarinoiden olevan luonteeltaan myyttisiä. Uuden johtajan suusta emme ole kuulleet, emmekä luultavasti kuulekaan moista rienausta.

17.1. 2020 Putin, tavatessaan veteraaneja, lupasi tukkia niiden tyyppien saastaisen turvan, jotka ulkomailta käsin yrittävät muuttaa historiaa (zainit istoriju) Putin ei tässä puhunut vääristelystä, vaan muuttamisesta.

Turvan tukkimiseen liittyvä karkea ilmaus ei ollut sattumaa. Aluksi Putin, joka puhui tavanomaisen rauhallisesti, puhui vain ”suun tukkimisesta” (zatknut rot), mutta sen jälkeen vielä kaksi kertaa nimenomaan saastaisen turvan (suun) tukkimisesta (zatknut poganyj rot), todeten kyllä, että sanonta voi kuulostaa vähän karkealta (grubovato).

No niinhän se todella kuulostaa, mutta aivan ilmeisesti puhuja piti juuri tuota ilmausta tarpeellisena niitä ulkomaisia tahoja kuvatessaan, jotka yrittivät rienata Venäjän kansan isien ja isovanhempien kunniaa. Vai oliko tässä ajateltu pikemminkin kuulijoita?

Poganyj -sana tarkoittaa tosiaan saastaista ja esimerkiksi likasangosta käytetään sitä ilmausta. Myös myrkkysienet ovat venäjäksi ”pakanoita”. Sekä venäjän että suomen vanha ei-kristittyjä tarkoittava sana on niinikään tuo sama ”pakana” (poganyj).

No, keinona turvan tukkimiseen Putin esitti dokumenttikeskuksen perustamista. Siellä olisi sekä arkistodokumentteja että valokuvia ja elokuvia.

Nyt täytyy kyllä sanoa, ettei tuo konsti oikein vielä etukäteen vakuuta. Arkistohallinnon ylimpänä johtajana Putin voisi vaikka huomenna avata kaiken sotaa koskevan materiaalin tutkijoille. Paljonhan sitä on avattukin, mutta kun kaikkea nyt vain ei ole.

Hyvin tunnettu dissidentti ja loikkari Viktor Suvorov alias Vladimir Rezun on yhä uudelleen kysynyt, miksei kaikkia sotaan liittyviä dokumentteja voida vieläkään julkistaa.

Hänhän tunnetusti väittää Stalinin suunnitelleen Saksaa vastaan preventiivistä iskua, joka jäi tekemättä vain siksi, että Saksa ehti ennen.

Vain koko asiaa koskevan materiaalin avaaminen tutkijoille voisi paljastaa, oliko tuollainen tarkoitus olemassa vai ei. Mitkään valikoimat eivät asiaa auta ja vain synnyttävät epäluuloja. Miksi ihmeessä juuri Venäjä ei voi paljastaa tuon ajan arkistojaan?

Venäjän kunniaksi sanottakoon, että Suvorovin kirjoja on siellä vapaasti ostettavissa. Suomeksihan niitä ei ole käännetty yhtäkään ja kysyä kyllä voi, että miksi ei.

Putinilla oli puheessaan kuitenkin ilmeisesti mielessään tiettyjen virallisten puolalaisten tahojen turpa, kun hän käytti puheenvuoronsa.

Neuvostoarkistot ovat muuten aika merkillisiä. Puolue hallitsi käytännössä kaikkea totalitaarisessa valtiossa, mutta yleisestä puolueen arkistosta puuttuu suuri osa salaisia dokumentteja. Niitä ei siis ole yleisessä luettelossa.

Ne nimittäin sijaitsevat niin sanotin erikoisosaston (osobyj otdel) papereissa, johon oli koottu muun muassa kaikki liikekannallepanoon ja muuhun sotilaallisesti merkittävään toimintaan liittyvä aines ja sitähän kyllä riitti.

Sitä saattaa löytää ja hakea vain oman erityisen ”B”-sarjan luettelojen perusteella. Tuollainen erityisen salainen osasto toimi kaikilla puolueen tasoilla. Eipä silti, eivät puolueen paperit muutenkaan ihan julkisia olleet.

Siten puoluearkistoilla on ikään kuin kaksoispohja. Yhden tason jälkeen löytyy vielä toinen. Muitakin tasoja on, eikä niiden määrää taida kukaan sivullinen vieläkään tietää.

On tietenkin sitä parempi, mitä enemmän arkistomateriaalia tulee julkiseksi, vaikkapa sitten erityisen sotadokumenttien keskuksen toimesta.

Ei se näytteillepano kuitenkaan noiden epäilevien Tuomaiden turpaa tuki. Siihen tarvittaisiin todella arkistojen avaaminen ilman varauksia.

Vai saisivatko jotkut siitä vain taas jotakin suuhuns’ mälvättävää, kuten muistaakseni tuo meidän kaikkien tuntemamme Hietanen sanoi?

Mutta totuus ei riipu siitä, millaisesta turvasta se julki lausutaan. Olennaista on, ettei sen tuntemista estetä salailemalla.