perjantai 24. huhtikuuta 2020

Katumus ja anteeksipyyntö



Synkät tarinat ja katumuksen tarve

Suomalaisille oli yllätys, kun he jatkosodan hyökkäysvaiheessa huomasivat saaneensa vangeikseen yli 60000 venäläistä sotilasta. Venäläiseen traditioonhan kuuluu myytti siitä, etteivät venäläiset antaudu. Sitä paitsi Stalin oli kieltänyt antautumisen kaikissa tilanteissa. Neuvostoihmisistä ei tullut sotavankeja, ainoastaan pettureista tuli, oli periaate ja suhtautuminen sen mukaista.
Lisäksi suomalaisten valtaamalle alueelle jäi Itä-Karjalassa noin 80000 henkeä siviiliväestöä, näistä noin puolet karjalaisia ja puolet muita kansallisuuksia.
Tämä oli merkittävä väestönlisäys aikana, jolloin Suomi oli Moskovan rauhassa menettänyt noin 15 prosenttia maataloustuotannostaan ja jolloin sotaponnistukset haittasivat suuresti maataloustöiden suorittamista.
Itä-Karjalassa taas Stalinin ankara käsky määräsi tuhoamaan kaiken, mikä saattaisi hyödyttää vihollista: sille ei saanut jättää litraakaan polttoainetta eikä kiloakaan viljaa. Se mies tunnetusti tarkoitti mitä sanoi ja erityiset tuhoojapataljoonat hävittivät suomalaisille jätetyltä alueelta elämisen edellytyksiä niin paljon kuin voivat.
Nälänhätä oli tulossa, ellei jostakin saatu apua. Onneksi sitä saatiin, mutta talvi 1941-1942 elettiin todella suuren niukkuuden oloissa. Jopa perunasta oli suurta pulaa.
Hyökkäysvaiheen riemusotaan lähdettäessä uskottiin, että päästään takaisin vielä viljankorjuuseen tai viimeistään jouluksi kotiin. Sen sijaan saatiin kaivautua korsuihin, usein keskelle korpea. Mieliala meni apeaksi.
Puuttuvaa maataloustyöväkeä saatiin sentään sotavangeista joita sijoitettiin maataloihin, silloin puhuttiin ns. kotiryssistä. Armeijan ylemmissä portaissa havaittiin kuitenkin pian, että rintamamiehillä alkaa käydä sotavankeja kateeksi ja systeemi kiellettiin joksikin aikaa.
Myös ylimääräisen ruoan antaminen vangeille kiellettiin. Annostenhan oli laskettu riittävän ja ruokavarastojen kerääminen olisi tehnyt pakomatkat mahdollisiksi.
Tosiasiassa annokset, jotka lienevät olleet samat kuin kotimaisilla mielisairaaloiden asukeilla, olivat katastrofaalisesti liian pienet. Asiaa tutkineet ovat todenneet, ettei määrättyjä ravintoaineita yleensä kyetty antamaan ja korvaavat ravintoaineet eivät olleet samanarvoisia.
Alkoi nälkiintyminen, puutostaudit, sairastelu ja kuolemat.
Venäläisistä sotavangeista Suomessa kuoli noin 30 prosenttia. On ilmeistä, että perussyynä oli nälkiintyminen.
Ylivoimaisesti suurin osa kuolemista sijoittuu juuri kevääseen 1942. Sen jälkeen tilanne parani. Mannerheim Punaisen ristin puheenjohtajana oli tilannut ulkomailta kiireisesti suuren määrän vitamiinivalmisteita, ruokaa ja lääkkeitä, mutta katastrofia ei voitu estää, kun tilanne oli kehittynyt liian pitkälle.
Vankileirikatastrofi oli skandaali ja sellaiseksi ymmärrettiin. Vastuukysymys on vaikea, eikä sodan jälkeinen tutkinta pystynyt osoittamaan, että asiaan olisi liittynyt tahallisuutta. 30 prosenttia oli kammottava kuolleisuusluku, mitä ei muuksi muuta se, että venäläisillä leireillä suomalaisten kuolleisuus oli hieman yli 40 prosenttia.
Molemmissa tapauksissa ilmeisesti voidaan puhua rikoksesta nimeltä kuolemantuottamus. Murha sen sijaan tulee kysymykseen vain niissä laittomissa ampumisissa, joita leireillä tapahtui. Suomalaisilla leireillä niitä on voitu todeta 1019 kappaletta, mikä on huomattavan suuri luku. Ne olivat aina yksittäisiä tapauksia, eivät joukkotuhontaa. Yleensä ne liittyivät pakoyrityksiin.
Neuvostoliitto vaati aikoinaan Suomelta sotarikosten selvittämistä ja syyllisten rankaisua, mikä tehtiinkin. Suomi ei sen sijaan tietyistä, hyvin arvattavista syistä vaatinut Neuvostoliitolta samaa eikä ole vaatinut tähän päivään asti. En tiedä, olisiko niin tehtävä vai ei. Minusta ei.
Mitä tulee sotavankien olojen järjestämiseen, löytyy sen tavoitteista kiinnostavaa tietoa vankileirien tarkastajien raporteista. Tarkastaja Spåre pohdiskeli, että etenkin upseerivangit ovat tärkeitä siksi, että sodan jälkeen heistä tulee jonkin tason johtajia kotimaassaan. Niinpä kohtelun olisi oltava, paitsi tiukkaa, myös oikeudenmukaista ja sellaista, että tällä ryhmällä olisi sodan jälkeen sympatioita maatamme kohtaan.
Jälkeenpäin luettuna tämä kuulostaa irvokkaalta, mutta kuvaa hyvin sitä, ettei ainakaan tuolla tasolla vallinnut mikään kaikenkattava zoologinen viha vihollista kohtaan eikä vankileirien tehtäväksi suinkaan ymmärretty vihollisen tuhoamista.
Sivumennen sanoen, kenraali Tuompo päiväkirjassaan päämajasta ihasteli Mannerheimin päätöstä ostaa omilla rahoillaan kaikille upseerivangeille tupakkaa. Hän arveli asian olevan historiassa ainutlaatuisen. Muistanemme myös sen kauniin kiitosadressin, jonka vangit laativat Mannerheimille ja joka on näytteillä Mannerheim-museossa.
Siviiliväestön kohtalo on luku sinänsä. Kuten tiedämme, Neuvostoliitossa murhattiin vuosina 1937-38 systemaattisesti yli 10000 suomalaista kansallisuuden perusteella. Kyseessä olivat ns. kansalliset operaatiot. Tässä luvussa ovat mukana vain varsinaiset murhat, jotka tehtiin takaraivoon ampumalla, ei sen sijaan ihmisten nääntyminen nälkään ja sairauksiin, mitä myös laajasti tapahtui.
Sen ohella voimme muistaa Suomen kaupunkien pommituksissa kuolleet yli 1000 siviiliä ja ns. partisaanien murhaamat vajaat 200 henkeä.
Nämähän ovat tietenkin yksiselitteisesti rikoksia, eivätkä siitä muuksi muutu, vaikka niitä kuinka vääntelisi. Nuo 30-luvun kansalliset operaatiot täyttävät lisäksi varsin selvästi kansanmurhan tuntomerkit.
Neuvostoliitolaiselta taholta voidaan nostaa ja on nostettukin esille Suomen osallistumiseen Leningradin saartoon ja yritetty osoittaa enemmänkin: Suomi ei vain joukoillaan saartanut, vaan myös aktiivisesti piiritti Leningradia, minkä osoittaa Laatokalta Suohon majakan kimppuun lähetetyn retkikunnan tapaus.
Tässä on helppo langeta katteettomaan jankkaamiseen siitä, että Suomen todellisena tarkoituksena oli, piiritysrenkaan osana, saada aikaan se jopa miljoonan ihmisen kuolema, joka piiritetyssä kaupungissa tapahtui. Silloin unohdetaan se, että Suomi nimenomaan systemaattisesti kieltäytyi aktiivisista toimista Leningradia vastaan, vaikka sitä siihen koetettiin kovasti painostaa. Se Suhon juttu oli poikkeustapaus.
Tiedossa on, että Suomen kaupunkien pommitukset herättivät kostonhimoa ja moni olisi halunnut myös Leningradia pommitettavan. Aktiivisista toimista kuitenkin siis kieltäydyttiin ja tämä oli tuon totaalisen sodan oloissa aivan ainutlaatuista, mikä on syytä ottaa huomioon, ennen kuin alkaa laskeskella, miten moni nälkään nääntynyt olikin itse asiassa suomalaisten vastuulla. 
Sellaista järkevää laskelmaa ei voi tehdä eikä myöskään osoittaa, että suomalaisten tarkoituksena oli siviiliväestön tuhoaminen piirityksen avulla. Kysymys vastuusta ei ole helppo ja se koskee monia muitakin tuon barbaarisen sodan tapahtumia rintaman molemmin puolin. Ei kannata ruveta piehtaroimaan missään tunteissa ennen kuin on kunnolla tutustunut asioihin ja ymmärtänyt myös sen, että sodan eri vaiheissa samoilla asioilla saattoi olla aivan eri merkitys.
Mitä tulee Itä-Karjalan siviiliväestöön, pitää syyte etnisestä puhdistuksesta paikkansa. Sellaista tosiaan suunniteltiin ja perustelunahan oli ajatus, että Neuvostoliitto oli keinotekoisesti venäläistänyt aluetta, jossa vuonna 1920 oli karjalainen enemmistö, joka vuonna 1939 olikin muuttunut noin kolmasosan vähemmistöksi.
Mutta etninen puhdistushan on nykyajan normien mukaan rikos. Sitä se ei kuitenkaan ollut sota-aikana eikä sen jälkeen. Itse asiassa se oli koko sodan tärkeimpiä päämääriä kaikkialla. 430000 suomalaista ja toistakymmentä miljonaa saksalaista joutui silloin etnisen puhdistuksen kohteeksi, kuten tiedämme.
Siviiliväestön keskittäminen leireihin oli normaali sodanaikainen tapa. Amerikassa se kohdistui jopa japanilaisperäisiin omiin kansalaisiin. Kertomukset suomalaisten, saksalaisten jne. kohtelusta Neuvostoliiton sodanaikaisessa työarmeijassa tiedämme. Kyseessä oli etnisin perustein määrätty pakkotyövankeus, jossa moni menehtyi
Itä-Karjalassa perusteltiin leireihin keskittämistä partisaanivaaralla, mikä oli varsin vakava peruste. Eriarvoista kohtelua, joka myöhemmin poistettiin, perusteltiin mm. sillä, että siirrettäväksi määrätylle väestölle ei kannattanut antaa omia maapalstoja, joiden turvin karjalainen väestö sai leivän jatketta.
Palkkaerottelua, jota aluksi käytettiin, oli toki mahdotonta perustella muulla kuin syrjinnällä. ”Epäkansalliset” olivat kuin olivatkin toisen luokan kansalaisia, mikä oli lähinnä rikollista politiikkaa. Samaahan voimme toki sanoa myös suomalaisten asemasta sodan ajan Neuvostoliitossa.
Niin sanottujen kansallisten ryhmien (karjalaiset, vepsäläiset) asema ei sen sijaan ollut huono ja siitä todistaa suuri määrä NKVD:n käsiin jääneitä kirjeitä, joista muutamia on julkaistu suomeksikin teoksessa Stalinin salainen jatkosota. Paljon lisää löytyy kyllä ja lyhyesti sanoen niissä kiitettiin oloja suomalaisen miehistyshallinnon aikana.
Neuvostoviranomaisten kannalta suomalaisten hallitsemalle jääneet olivat epäilyttäviä ja jopa todennäköisiä pettureita, ja koko porukan karkottamista Siperiaan todella suunniteltiin.
Oman nahkansa pelastamiseksi kannatti NKVD:n kuulustelijoille keroa niin karmeita juttuja kuin ikinä oli mahdollista. Ja kyllähän niitä kerrottiinkin.
Nyt olemme saattaneet huomata, että Venäjän presidentin alainen Erittäin tärkeiden asioiden tutkimuskomitea näyttää ottaneen vakavasti sellaisiakin sepitelmiä, kuin 7000 sotavangin tuhoamisen elävältä hautaamalla, kaasuttamalla ja ampumalla. Myös kansanmurha on syytelistalla.
On pakko yhtyä Kansallisarkiston johtajan Jussi Nuortevan kommenttiin, että tuollainen puhe vie uskottavuuden koko asialta. Kyseessä ei ole enää asioiden venyttely ja propagandistinen vääristely. Tämä on täyttä valetta alusta loppuun.
Noin kömpelöä tarinaa lienee turha lainkaan tarjoilla ns. älymystölle ja on pidettävä selvänä, etteivät sen esittäjät usko siihen itsekään.
Herääkin kysymys siitä, miksi tuollaista räikeätä valehtelua nyt on ruvettu systemaattisesti harjoittamaan. Tarinan alkuhan on jo parin vuoden aikana suoritetuissa disinformaatio-operaatioissa, joissa kohteena ovat olleet Sandarmohin haudat ja sieltä muka löytyneet suomalaisten murhaamat vangit.
Moskovassa ymmärretään varmasti, että siellä istutaan lasitalossa. Omat rikokset ovat niin valtavaa suuruusluokkaa, että niiden suhteellistamiseksi ja mikäli mahdollista, unohtamiseksi kai on päätetty nostaa esille myös muiden vastuulla olevia rikoksia ja tuottamuksellisia surmia.
Ikävä kyllä, ne Stalinin rikokset eivät siitä muuksi muutu, että toistenkin omallatunnolla on yhtä ja toista. Mikäli tässä ruvetaan vaatimaan anteeksipyyntöjä, kuten muuan dosentti on esittänyt, on niitä vaadittava molemmilta osapuolilta.
Sellainen juhlallinen, valtionpäämiesten suorittama anteeksipyyntö tosiaan saattaisikin olla kaunis ele, jolla voisi olla hyviä vaikutuksia molemmin puolin. Molemminpuolisuus on kuitenkin ehdoton vaatimus, muussa tapauksessa koko asia saa aivan uuden luonteen. Jos sellaisen esittäisi vain Suomi, olisi kyseessä tosiasiallisesti vain nöyristelevä stalinismin rehabilitointi.
Venäjä ei toistaiseksi ole virallisesti katunut Stalinin aikaisia syntejään, mutta tilanne on voinut muuttua. Toivottavasti asialle ei nyt enää ole olemassa mitään esteitä.

33 kommenttia:

  1. Jos setä tarkoittaa tuolla 430000:lla Karjalan ja muiden entisten suomalaisten asuttamien aluieden väestön siirtoa, niin eihän kysymyksessä ole mikään "etninen puhdistus". Suomalaiset viranomaiset siis olisivat puhdistaneet alueilta etnisesti etnisiä suomalaisia? Ajatus on erinomaisen typerä ja joka tuollaista esittää vakavissaan on myös typerä. Onko setä typerä?

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Sanokaamme mielummin, että sanavalinta oli vähemmän onnistunut (ks kommenttini klo 18.41). Sanokaamme mielummin evakuointi.

      Poista
    2. Evakuointi (let. e vacuo -tyhjentää) tarkoitti tosiaan alueiden tyhjentämistä. Sitä tehtiin rajaseuduilla jo ennen sotaa, mutta tarkoitus oli sentään palata kotiin, mikäli mahdollista.
      Mo, ei se ollut mahdollista. Asiaa ei enää voi kysyä sen ajan ihmisiltä, mutta on harvinaisen selvää, että näin se nähtiin.

      Poista
  3. Sisäpoliittisiahan tuommoset muiden tekemiä sotarikoksia selvittelevät komiteat ovat maassa, jonka omat aikaansaannokset ko alalla ovat omaa pöyristyttävää suuruusluokkaansa. Ilmeisesti Putinin asema johtajana ei ole lainkaan niin vakaa ja varma, kuin täällä on pyritty uskottelemaan. No, valehteluhan on odotusarvo venäläisten kanssa kommunikoidessa. Raakaöljyn poikkeuksellisen alhainen hinta ja vientitulojen romahtaminen ei sekään ole ollut omiaan pönkittämään johtajan suosiota. Minusta tuohon komiteakotkotukseen tulee suhtautua niin, että siivotkaapa ensin omat nurkkanne, ennen kuin tulette tänne uhoamaan yhtään mitään.

    VastaaPoista
  4. Eihä meijä pojat mittää. Syvärillekin riensivät heti alkuun Hiitolan offensiivin sivuuttaen vain siksi, että saataisiin "turvalliset rajat" ja vähän "panttiakin" tulevien rauhannuvottelujen kaupankäyntiä varten. Leningradin saarrolla ei asilla ollut, toistettakoon se taas, kerrassaan mitään tekemistä. (Varsinkaan kun vahva "aseveli" onnettomuudeksi hyytyi Tihvinän tasalle.)

    VastaaPoista
  5. Jos nyt puhuttaisiin itse aiheesta. Molemmin puolin on kyllä anteeksipyydettävää. Entäpäs jos niin tehtäisiin?

    VastaaPoista
  6. Onkohan se tämä anonyymi ns. Trolli ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trolli valehtelee. Kerrohan, parahin Siili, missä "tämä anonyymi" valehteli. Vai oletko kenties tyhmä, kuten tällä palstalla on tapana kysyä?

      Poista
  7. Pätevä kirjoitus, Timo. Kiitos tuosta lähihistorian katsauksesta, joka saisi ilmestyä myös venäjäksi.

    VastaaPoista
  8. "Katumus ja anteeksipyyntö"

    Asiasta toiseen.

    Suomen kommunistisessa Yle-uutisten toimistossa joko ei osata englantia, taikka tahallisesti vääristellään presidentii Trumpin puheita/sanomisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missähän viipyy laatulehdistön itsekritiikki ja anteeksipyyntö esimerkiksi ns. hihamerkkijutun johdosta?

      Poista
    2. Samassa paikassa kuin Venäjän molemminpuolinen anteeksipyyntö. Media ja suurvallat eivät MILLOINKAAN pyydä antedksi mitään. Miten ne voisivatkaan kun ovat aina oikeassa eivätkä koskaan tee mitään väärään.

      Poista
  9. Ei nyt ole kotona saatavilla kirjoja, joista tarkistaa, mutta ulkomuistista siviiliväestön siirto keskitysleireihin ( käytän sanaa sen alkuperäisessä merkityksessä) ei koskenut venäläistä väestöä kokonaisuutena, vaan ainoastaan neuvostoaikana Karjalaan siirtynyttä.

    Ei itse asia tietenkään siitä muutu, vaikka täydellistä etnistä puhdistusta ei käsittääkseni suunniteltu, mutta kertoo kuitenkin, että motiivit eivät edes olleet ahtaan kansallismieliset, vaan tavoitteena lienee ollut olosuhteiden palauttaminen neuvostovaltaa edeltäneeseen aikaan. Oliko jopa niin, että ennen neuvostovaltaa eläneille venäläisille myös jaettiin purettujen kolhoosien maita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen kyllä lukeneeni, että voittoisasti päättyneen sodan jälkeen tarkoitus olisi ollut palauttaa venäläisperäinen väestö Venäjälle. Suomensukuinen olisi pidetty.

      Poista
    2. Totta kai. Onko joku muuta väittänyt? Tällainenhan on etninen puhdistus.

      Poista
    3. No, kaikistahan tehtiin tasa-arvoisia sitten myöhemmin, kun jo oli selvää, ettei Saksa sotaa voittaisi.

      Poista
  10. "Suomen kaupunkien pommituksissa kuolleet yli 1000 siviiliä ...Nämähän ovat tietenkin yksiselitteisesti rikoksia"

    Millähän perusteella. Niihän kaikki sodan osapuolet tekivät enkä muista heitä tuomitun - edes saksalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siksi ei tuomittu toistakaan osapuolta. Kyseessä ei ollut vielä rikos ns. positiivisen oikeuden (lex positum) mukaan, vaan yleisen oikeustajunnan mukaan. Murha mikä murha.

      Poista
  11. "430000 suomalaista ja toistakymmentä miljonaa saksalaista joutui silloin etnisen puhdistuksen kohteeksi,"

    Eiköhän se ollut niin, että suomalaiset valitsivat - viisasti -itse eivätkä halunneet jäädä "kansan paratiisin". Saksalaiset kyllä saivat kenkää, kokemuksen mukaan kukaan valtio ei halunnut sudeettisaksalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valinnanvapaus oli aika fiktiivinen. Paasikivi esitti ns. optio-oikeutta, mutta se ei kelvannut.
      Se paratiisi vaihtoehtona ei tarkoittanut todellista valinnan vapautta, minkä hyvin osoittaa sinne jääneiden määrä.

      Poista
  12. "Herääkin kysymys siitä, miksi tuollaista räikeätä valehtelua nyt on ruvettu systemaattisesti harjoittamaan...Moskovassa ymmärretään varmasti, että siellä istutaan lasitalossa. Omat rikokset ovat niin valtavaa suuruusluokkaa, että niiden suhteellistamiseksi ja mikäli mahdollista, unohtamiseksi kai on päätetty nostaa esille myös muiden vastuulla olevia rikoksia ja tuottamuksellisia surmia."

    Tämä on ydinkysymys. Tuo selitys on lievemmästä päästä. Synkempiäkin syitä voi olla olemassa.


    "Sellainen juhlallinen, valtionpäämiesten suorittama anteeksipyyntö tosiaan saattaisikin olla kaunis ele, jolla voisi olla hyviä vaikutuksia molemmin puolin. Molemminpuolisuus on kuitenkin ehdoton vaatimus"

    Nuorisokielelöä sanottuna älä unta näe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeltsin pyysi suomalaisilta anteeksi, mutta jostakin syystä se liittyi heidän omaan toimintaansa eli ns.suomettumiseen. Kaunis ele, toki.

      Poista
    2. OK. Jäädään siis odottamaan Venäjän uutta Jeltsinin tai edes Gorbatsovin kaltaista johtajaa.

      Poista
  13. Tätä Venäjän presidentin alaisen Erittäin tärkeiden asioiden tutkimuskomitean käyntiin polkaisemaa oikeudellista prosessia, sen syitä syviä, on pohdittu tuolla US-blogistonkin palstoilla tämän viikkoa. Palautin siellä esille eduskunnassa 1993 tehdyn kirjallisen kysymyksen suomalaisten leireihin ottamien karjalaisten kipukorvauksista ym. Silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen antoi kyselyyn vastauksen 4.5.1993 eli kutakuinkin 27 vuotta sitten. Vastauksessaan Väyrynen viittasi välirauhansopimuksen 11 artiklaan pvm 19.9.1944, jossa Suomelle määrättiin 300 milj. dollarin sotakorvaukset, jotka Suomi maksoi 1955 mennessä. Muita vaatimuksia NL:llä ei tässä suhteessa ollut. Saamiensa korvausten käytöstä ja kohteista tietysti päätti NL itse, kuten Paavo totesi vastauksessa. Asiaan palattiin Eduskunnassa ainakin kerran tällä vuosituhannella, mutta silloin Liisa Hyssälä tyytyi vain käytännössä viittaamaan Väyrysen aiempaan vasataukseen. Tämä vain NL/Venäjän puolen vaateista kevääseen 2020 mennessä.
    Nythän Sotahistoriallisen seuran tieteellinen johtaja Mihail Mjahkov jo lokakuussa 2019 Rossia-24 -kanavalla korosti, että "”Suomalaiset, jotka kehuskelevat ja kehuskelivat demokratiallaan ja oikeuksillaan, toteuttivat miehitetyllä alueella kansanmurhan, jossa tapettiin ennen kaikkea slaaveja”. Tästä jo saattoi aavistella mitä tuleman pitää. Toinen havaintoni on se, että presidentti Putin jo vuosien ajan on tarkkaan noteerannut erinäisiä heikkouksia, joita "Lännen" toiminnassa ja teoissa esiintyy - niitäkin kun on. Toistuvasti hän on todennut vähän kuin tutkimusjohtajansa tyyliin, että Lännessä vedotaan laillisuusperiaatteeseen, mutta kuitenkin toimitaan "tilanteen mukaan", vähän miten eduksi on.
    Tämä havainto pitää nähdäkseni kutinsa mm. sen suhteen, miten Saksa on entisiä keskitysleirivankeja "jahdannut", siellä aikanaan oli pykälä, että näistä vanhoista sotarikoksista tai epäilyistä nostettiin prosessi vain, jos epäiltyä vastaan oli hänen henkilökohtaiseti tekemäänsä rikosta koskeva näyttö. Juri Demintjukin tuomion 2011 jälkeen lakeja muutettiin niin, että syyte voitiin nostaa ja tuomio antaa sotarikoksista vaikkei persoonallista syyte-epäilyä ollutkaan, riitti kun esim. oli 17-vuotiaana sydänvaivan vuoksi evätty pääsy SS-joukkoihin, mutta määrätty keskitysleirille vartijaksi, tai niin kuin eräskin >90-vuotias vanhus, joka oli toiminut keskitysleirin toimihenkilönä, lehtitietojen mukaan kirjanpitäjänä.
    Tällainen takautuva lainsäädäntö ja ikään kuin kollektiivinen syytekäytäntö on melko kaukana läntisten oikeusvaltioiden laillisuusperiaatteista, mutta niin vain Saksassa - ja Israelissa - sellaisia menoja on toteutettu.
    Taidan muuten olla (kenties) Suomessa ainoa, joka 2011 jälkeen olen tätä asiaa kritisoinut julkisuudessa toistuvasti.
    Neuvostoliiton mahdollisesti sovellettavaksi ajateltua lainsäädäntöä en totisesti oleta tuntevani, joten tässä suhteessa se sovellussäännöksineen on "täyttä hepreaa"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neruvostoliiton lainsäädäntö taitaa olla jo lainsäädäntöjen taivaassa. Kansainvälisissä asioissa toiminee kansainvälinen oikeus, mutta ei takautuvasti.
      Tällaisen toiminnan ideologian isäksi voinee sanoa äskeisen kulttuuriministeri Medinskin, joka on kirjoittanut Venäjän panettelusta kokonaisen kirjasarjan. Siinä on sinänsä asiaakin, mutta kaiken taustalla on avoimesti esille tuotu nökemys, jonka mukaan vain sellaisella totuudella on merkitystä, joka hyödyttää omaa asiaa. Sitä paitsi sen ei tarvitse olla edes totta...
      No, Rosenbergilla ja Goebbelsillä oli aika lailla samat tuumat.

      Poista
  14. Tuli tarpeettoman pitkä kommentti, mutta jatkan vielä: kun mietimme naapurimme aivoituksia, niin arvelen, että EIT:een tehtyjen Venäjään kohdistuvien valitusten ratkomista odotellessa heillä ehkä koettiin tarve saada jokin "isompi kala" vireille myöskin läntiseen suuntaan.

    Tämä "Suomen kansanmurha" on ehkä aika kova juttu, siksensä. Venäjä palasi viime syksynä Eurooppaneuvostoon ja niin avautui tuo EIT-reitin käyttö heitä koskien.
    Kai he "vetävät" Suomen EIT:een - jossa meillä ei liene ihan paras mahdollinen krediitti? Monestihan ne ovat sellaista viilaamista, mutta tämä olisi eri luokkaa [Vaikka se yksi palautettu isä ei sitten tämän päivän uutisten kertoman mukaan kuollutkaan.]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista syytöstä eivät voi missään tapauksessa voittaa, mutta ainahan voi p-tä heittää ja heittää -aina siitä joitakin tarttuu.
      Olemme tekemisissä sellaisen koneiston kanssa, joka on saanut luultavasti jopa venäläisten enemmistön uskomaan, että ukrainalaiset ristiinnaulitsivat pienen pojan...

      Poista
    2. "Kai he "vetävät" Suomen EIT:een"

      Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan EIT ei voi käsitellä ennen liittymistä tapahtuneita asioita, mitä pidettiin tärkeänä, koska jokaisella liittyjälle oli vanhoja luurankoja kaapeissaan. Päätettiin aloittaa puhtaalta pöydältä. 

      Poista
  15. Niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää niin tämän vihankierteen aloitti Suomi vuonna 1918 ampumamalla täysin viattomia venäläisiä (monet heistä jopa valkoisiin myönteisesti suhtautuneita) eteenkin Viipurissa ja vielä enemmän muualla Karjalan Kannaksella. Tässä suhteessa ns. "hehkuva ryssäviha" kalahti myöhemmin omaan nilkkaansa. Eipä silti vaikka kuinka humaanisti venäläisiä vuonna 1918 olisi kohdeltu niin tuskin sillä olisi ollut oleellista merkitystä. Suomalaisugrilaiset olivat Stalinille joka tapauksessa potentiaalinen viides kolonna joten heidän kohtalonsa oli sinetöity. Suomessa 1918 satoja venäläisiä ei pelastanut heidän porvarillisuutensa eikä myöhemmin 1930-luvulla Karjalassa suomalaisia heidän kommunistisuuteensa. Ei muuta kuin montun reunalle vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän oloi törkeä tapaus se 1918. Mutta ei sillä ole 30-luvun suomalaisvainojen kanssa mitään tekemistä. Silloin käytettiin samaa kaavaa yli kymmeneen kansallisuuteen,siinä menivät niin puolalaiset, saksalaiset, kreikkalaiset, virolaiset ja niin edelleen. Suomi ei todellakaan ollut mikään erikoistapaus, jonka oma historia muka selittäisi asiat.

      Poista

Kirjoita nimellä.