maanantai 29. maaliskuuta 2021

Latvian ylösnousemus

 

Kun Latvia tuli takaisin

 

Anna Žīgure, Kuitenkin niin lähellä. Otava 1997, 255 s.

 

Puolalaiset isänmaanystävät nimittivät joskus maataan kansojen kristukseksi. Sekin oli ristiinnaulittu ja tapettu, mutta nousisi taas kerran kuolleista.

Baltian maiden kohtalo oli hyvin samanlainen. Kommunistihallinnolla, toisin kuin aikoinaan tsaari-Venäjällä, ei ollut mitään moraalisia estoja hallitsemiensa alueiden kansallisiin pyrintöihin nähden. Mikäli tarvis vaati, voitiin kansakunnat myös hävittää maailmanhistoriallista tehtäväänsä täyttävän sosialismin maan etujen tieltä.

 Baltian maakunnat ja erityisesti Viro ja Latvia kuuluivat jo sijaintinsa takia siihen maailmaan, jolla ei ollut tulevaisuutta.

Anna Žīgure muistelee, että systeemin rikollinen luonne oli latvialaisille selviö jo silloin, kun se periaatteessa oli pyhä ja sen etuja pidettiin kaiken mittana. Toisin kuin Venäjällä, kyseessä ei ollut kansallinen ideologia, vaan sen vihollinen. Niille, joiden sukulaisia oli karkotettu Siperiaan, ei asiaa tarvinnut erityisesti selittää eikä sen puolustelemiseen kannattanut haaskata aikaa.

Annalle latvialaisuus oli erityisen lähellä sydäntä jo senkin vuoksi, että hänen isoisänsä oli maan merkittävimpiä kansallisesti suuntautuneita runoilijoita.

Kun perestroikan aikaan ruvettiin spekuloimaan sillä, mitä mahdollisuuksia Neuvostoliiton eri osilla olisi hankkia itselleen entistä suurempaa kansallista liikkumatilaa, ei Baltian tasavaltojen tilannetta pidetty hyvänä.

Muistan erään ulkovirolaisen skenaarion, jossa kuviteltiin, että Venäjän ja Ukrainan välille syntyisi konflikti. Koska Venäjä ei koskaan voisi luopua Ukrainasta, saattaisi se ulkomaailman mielipidettä lepyttääkseen sallia samaan aikaan Baltian maiden saavuttaa niin sanotun suomettuneen aseman. Tässä kävisi siis suunnilleen samoin kuin vuonna 1863, jolloin Aleksanteri II kukisti Puolan kapinan ja antoi samaan aikaan Suomelle runsaasti oikeuksia.

Epäilemättä latvialaiset isänmaanystävät haaveilivat koko ajan maansa itsenäistymisestä, mutta ei se suinkaan tullut kuin manulle illallinen. Koko Baltian maiden vapautuminen oli mahdollinen vain siksi, että siellä syntyi aivan poikkeuksellisen aktiivinen kansallinen liike.

Välttämätön ehto liikkeen onnistumiselle oli toki myös Venäjän presidentti Jeltsinin politiikka, jossa innostettiin oppositiovoimia Neuvostoliiton presidentti Gorbatšovia vastaan. Niinpä mahdottomasta tuli mahdollista.

Suomen ja Latvian suhteet myös kulttuurin alalla olivat neuvostokaudella hyvin heiveröiset. Suomalaiset tutkijat kyllä esimerkiksi osallistuivat vertailevan talous- ja sosiaalihistorian seminaareihin, joita pidettiin joka toinen vuosi ja joissa Moskova jäi sivustakatsojaksi ainakin sikäli, että tutkimus keskittyi Suomeen, Baltian maihin ja Leningradin alueeseen. Suomen puolella toimintaa johdettiin Turusta.

Tämä oli tietenkin vain pisara meressä, mutta tyhjää parempi sekin. Suomen ja Latvian kulttuurisuhteet olivat kuitenkin aikoinaan, ennen ensimmäistä maailmansotaa olleet jopa suhteellisen vilkkaat ja 1920-luvun reunavaltiopolitiikkakin suosi tätä kehitystä.

1960-70-luvuilla tilanne joka tapauksessa oli se, että Latvia oli suomalaisille käytännöllisesti katsoen tuntematon maa. Sitä oli pitkälti Virokin, mutta ainakin Viron puolella katsottiin Suomen televisiota, millä oli valtava kulttuurinen vaikutus. Latviassa tätä mahdollisuutta ei ollut ja kielikin oli esteenä.

Suomalaista kirjallisuutta oli sentään käännetty latviaksi aika lailla ja Tartossa suomalais-ugrilaista kielitiedettä opiskellut Anna jatkoi tätä toimintaa. Toiseen suuntaan eli latviasta suomeksi kääntäjiä oli tuskin lainkaan. Jokunen latvialainen kirja sentään ilmestyi suositussa Neuvostokirjallisuutta-sarjassa.

Latvian itsenäistyminen oli dramaattinen tapahtuma ja niitä aikoja kirjoittaja kuvaa päiväkirjan muodossa. Oikeastaan mitään ei ollut valmiina, kun hänet nimitettiin Suomeen suurlähettilääksi, lukuun ottamatta Suomen tunnustusta, joka oli annettu jo vuonna 1920 ja jota ei ollut koskaan peruttu.

Latvian ystävät Suomessa kokoontuivat pian suurlähetystön ympärille ja Suomen valtio palautti Eirassa sijaitsevan vanhan lähetystötalon, jossa oli viimeksi sijainnut Opetusministeriön Neuvostoliittoinstituutti.

Žīguren valinta suurlähettilääksi oli ilmeisen onnistunut teko. Suomen kieltä ja kulttuuria erinomaisesti tunteva henkilö, jolla oli jo valmiiksi maassa verkostoja, sai asiat pian sujumaan ja hankki tavattomasti goodwilliä maalleen.  Tunnen useita henkilöitä, jotka innostuivat opiskelemaan latviaa, joka aiemmin kuului meillä todella harvinaisiin kieliin.

Anna oli jo hieman ennen maansa itsenäistymistä pitänyt instituutissamme Latvian kulttuurin kurssin. Rooteliimme kuului tuohon aikaan koko suuri ja mahtava Neuvostoliitto ja lisäksi vielä koko Itä-Eurooppa… Olihan sitä siinäkin aluetta kylliksi.

Muistelmissa on paljon kiinnostavaa aikakautensa aineistoa. Hupaisalta tuntuu nykyään lukea, miten professori Paul Ariste ajoi Annan ja hänen ystävättärensä ulos luennolta, kun nämä olivat saaneet päähänsä kähertää tukkansa ja pynttäytyä hienoiksi. Hän totesi pitäneensä noita tyttöjä fiksuina, mutta joutui valitettavasti muuttamaan mieltään.

Lapsuuden kuvauksessa mielikuvitusta kiehtoo lyhytkasvuisen kirjoittajan maininta siitä, että hänen isoveljensä kelpuutti hänet sparraajaksi nyrkkeilyotteluihin, jolloin ilmeni, että hänellä oli hyvä vasen koukku.

Kaikki lienee suhteellista, mutta kannattaa pitää mielessä, että Baltian maiden ja aivan erityisesti Latvian tilanne oli ennen perestroikaa hyvin uhkaava. Siellä voitiin ilman muuta puhua miehityksestä ja jopa kulttuurisesta kansanmurhasta, jota sanaa kirjoittaja ei kyllä käytä. Vielä aivan hiljattain enne itsenäistymistä oli Moskovalla suuria suunnitelmia jättiläistyömaista, jotka olisivat entisestään kiihdyttäneet venäläistymistä.

Niille isovenäläisille sovinisteille, jotka yhä katselevat maailmaa geopolitiikan peruutuspeilistä, ovat Baltian maat piikkinä lihassa. Maailmansotien välisenä aikanahan niiden pysyvään itsenäisyyteen ei kovinkaan lujasti uskottu. Nyt tilanne on jo toinen.

 

15 kommenttia:

  1. Miten läheistä sukua Baltian maiden kielet ovat toisilleen ja suomelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos viroa kuuntelet ummikkona ja siitä tuntuu osa tutulta ja käsitettävältä ja toinen vastaava satsi ehkä tutulta mutta käsittämättömältä, niin jokin tuommoinen ero lienee liettuan ja latvian keskenkin. Niitä taas ei suomalainen ymmärrä lennosta ollenkaan, koska ovat indoeurooppalaisia kieliä eli suomea lähepää - tosin silti hyvin etäistä - sukua Euroopan useimmille muille kielille. Vanhan germaanin kautta ja osittain omia aikojaankin suomessa ja baltissa on silti vuosituhansien rinnakkaiselon takia paljon yhteistä sanavarastoa ja jopa kieliopillisia ratkaisuja, kuten partitiivi, joka on pirun vaikea selittää muille eurooppalaisille.

      Karkeasti sanottuna puhutaan semmoisista yhden vuosituhannen (tai alle) eriytymiskehityksistä, vähän kuin saksan ja hollannin välillä. Analogia pätee siinäkin mielessä, että aiemmin tietysti oli silloittavia murteita tai jopa pienä itsenäisiä kieliä, kuin ranteen pienet luut, jotka sitten ovat myöhemmän poliittisen kehityksen myötä hävinneet.

      Poista
    2. Nuotin puolesta viro on vähän sellaista keskiaikaisen germaanin hengessä lausuttua suomea, kun taas balttikielet ovat oma haaransa siitä indoeurooppalaisesta itämurteesta, josta slaavi (mm. venäjä) sittemmin kehittyi. Siksi suomalainen voikin helposti äityä sanomaan varsinkin liettuasta (jossa saksan ja suomen vaikutus on luonnollisesti vähäisempi), että "kuulostaa vähän venäjältä", millä voi loukata liettualaisia erittäin verisesti, vaikka hahmotus on sinänsä ymmärrettävä.

      Poista
    3. Ja missähän määrin nimenomaan liettuaan on vaikuttanut maiden pitkä yhteiselo Puolan kanssa. Vaikutelma liettuan venäjänomaisuudesta voi tulla tuostakin.

      Poista
    4. Liettua, vanha suurvalta on Baltian maista vähiten venäläistynyt. Zigure arvelee, että patriootit ymmärsivät siellä muehitt
      miehittää kommunistien asemat.

      Poista
    5. "Vaikutelma liettuan venäjänomaisuudesta voi tulla tuostakin." No jos korva ei erota venäjää ja puolaa niin tokkiinsa. Sekä puola että liettua lienevät omilla haaroillaan kuitenkin arkaaisempia kuin venäjä, joten osa suhteellisesta samankuuloisuudesta tullee jo tuosta.

      Poista
    6. An 29.3.klo 16.59: tarkoitin juuri Lahjattomuudentutkimuslaitoksen kuvaamaa kielellistä seikkaa, en poliittista yhteyttä.

      Poista
  2. "Baltian maiden ja aivan erityisesti Latvian tilanne oli ennen perestroikaa hyvin uhkaava...Vielä aivan hiljattain enne itsenäistymistä oli Moskovalla suuria suunnitelmia jättiläistyömaista, jotka olisivat entisestään kiihdyttäneet venäläistymistä."

    Taitaa vieläkin venäläisväestön osuus olla suurin kaikista Baltian maista. Ikävä sanoa, että kriisitilanteessa saattavat muodostaa potenttiaalisen viidennen kolonnan. Eurooppalaisessa kriisissä noille maille on varattu eturintan rooli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tietty pelätään Baltiassa, mutta oma kokemus oli kyllä, että vähemmistöt olivat oikeasti aika assimiloituneita ja valtaväestön tuntemuksille lojaaleja. Siinähän on lopultakin iso kulttuurimuuri (ortodoksia vs. läntinen kristinusko), jonka yli ei hypitä noin vain, jos kerran ollaan jo johonkin totuttu.

      Tunnen sosiologin, joka henkevästi havaitsi mm. Viron venäläisten määrittävän itsensä mielellään paikan kautta, esim. "tallinnalainen", mikä jotenkin vekkulisti pitää pienen hajuraon sekä valtaväestöön että rajan taa.

      Poista
    2. Jokseenkin osin tuon saman voi osittain havaita pääkaupunkiseudulla versus muu Suomi. Yritä siinä selittää pääkaupunkiseutulaiselle ettei se Suomi pääty kehä kolmosen ulkopuolelle tai sitten pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville ettei kaupunkilaiset ole niin erilaisempia vaikka osin toimivatkin välillä hassusti, eivätkä ain ymmärrä kaikkea samoin. Sinäänsä mielenkiintoista on ollut havaita että Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on ihan oma "kulttuuri". Niissä on jokaisessa jotain omaa pientä, vaikka kun ihmisten kanssa jutellut niin moni on jostain muualta kotoisin. Joku Lapista, toinen Karjalasta jne. Sitten on niitä joiden vanhemmat on jostain muualta ja syntyneet pääkaupunkiseutulaisiksi. Ja oman ryhmänsä on vielä ulkomaalaistaustaisilla. Vantaahan on entinen Helsingin maalaiskunta ja siellä ain välillä tulee ilmi se nokittelu. Minkä kyllä itse löydän hauskana. Tosin ne on kyllä pohtineet pitäisikö Vantaa taas liittää Helsinkiin, jokseenkin alkaako Helsingistä taas verotettavat loppua. Vähän sama kun kunta missä isäni mökki sijaitsee (sen verta velkainen että liittivät) liitettiin kaupunkiin. Siinä seuraavaksi sitten olivat käyneet tarkistamassa rakennukset mistä verottaa. Jokseenkin tullut siihen lopputulemaan ettei kannata hankkia muuta kuin sen minkä oikeasti tarvitsee.

      Poista
  3. Pakko varastaa aihe, kun tulin lukaisseeksi uusinta (2/2021) Kanava-lehteä. Mitä ihmettä on tapahtunut Kanavan linjalle? Lehtihän alkaa muistuttaa tyylipuhdasta vasemmistolehteä. Esimerkiksi Kari Tarkiaisen Viro-oksennus ja Lauri Tähtisen USA-ripuli olivat ehtaa Kansan Uutisten tasoa (esimerkiksi Tarkiainen kutsuu EKREÄ "taantumukselliseksi" ja Tähtinen hehkuttaa woke-kulttuuria). Ero on aivan huima verrattuna esimerkiksi 1980-luvun Kanavaan, jossa uskallettiin arvostella vaikkapa kehitysapua ja Afrikan "kulttuuria" reippaalla kädellä ja uskallettiin kertoa Nelson Mandelan hyväksymistä toisinajattelijoiden elävältä polttamisista jne. Kuka on pilannut lehden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin päätoimittaja on vaihtunut.

      Poista
    2. Toinen selitys: aika ja kulttuurihegemonia on muuttunut ja siirtynyt viher-vasemman suuntaan. Sama se on kaikissa medioissa, paitsi ns vastamediassa.

      Poista
    3. Samaa olen ihmetellyt. Olen tilannut sitä pitkään ja silloin tällöin saanut siinä muutaman puheenvuoron julkaistuksikin. Nyt linjan muutos alkaa muistuttaa Suomen Kuvalehden romahdusta muutama vuosi sitten. Oli pakko lopettaa SK:n tilaaminen ja lukeminen vuosikymmenien jälkeen.

      Poista
  4. Anna tuli tutuksi kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun perustimme Latvia-seuran osaston Tampereelle; lukuisia ryhmävierailuja Latviassa, lähinnä Jurmalassa. Mielenkiintoinen maa mielenkiintoisessa murrosvaiheessa. Anna aina varsinainen lady like.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.