Kuvitellut ongelmat
Matti Virtanen, Ääripäät. Miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea. Docendo 2021, 311 s.
Matti Virtanen muistetaan etenkin äskettäisestä kirjastaan Ilmastopaniikki. Hoito-opas (2019) Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=ilmastopaniikki .
Veitsenterävät analyysit ja kuvia kumartelematon ote lienevät hankkineet kirjoittajalle runsaasti vihamiehiä ja -naisiakin. Nykyäänhän tällaiset asiat ovat merkitykseltään hyvin lähellä uskontoa.
Tässä kirjassa kohteena ovat jälleen pyhät lehmät, joita lähestytään erityisesti haastattelemalla kellokkaita. Kirjoittajan asenne säilyy koko ajan viileän tutkivana ja välttää omia kannanottoja. Idiotismiinkaan ei suhtauduta sen typeryyttä osoitellen ja sillä herkutellen. Pikemminkin lähestymistapa on toteava: sellainenkin nyt vain kuuluu osana luonnon ja ihmiskunnan normaaliin järjestykseen.
Toki kirjoittaja aina joskus toteaa lukijoille: teitä on varoitettu.
Kirjoittaja ymmärtää identiteettipolitiikan laajasti ja asettaa sen muodot myös kansainvälisiin yhteyksiinsä. Niinpä tämä kirja ei rajoitu käsittelemään vain julkisuudessa ja etenkin ns. laatulehtien kulttuurisivuilla suhteettomasti hehkutettuja ulostemyrskyjä vesilasissa, vaan käsittelee varsin laajasti myös esimerkiksi suomenruotsalaisuutta ja etenkin sen pohjanmaalaista erityismuotoa.
Jopa kepulaisuutta tarkastellaan myös identiteettipoliittisena liikkeenä ja saamelaisuus on tietenkin myös kuvassa mukana ja sen lisäksi jopa suomalaisuusliike, joka sekin alkaa olla uhanalaisen ryhmän edunvalvontaorganisaatio.
Nykyinen radikaali muoti (engl. radical chic) keskittyy toki meilläkin puhtaasti amerikkalaisten ongelmien ympärille ja pyrkii importoimaan käsitteitä, jotka meikäläisessä ympäristössä ovat joko irrelevantteja tai pelkästään naurettavia, kuten ajatus valkoisesta ylivallasta. Kansanvaltaisesti hallitussa valtiossa on valkoinen ylivalta tietenkin ainoa mahdollinen asiain tila väestöltään Suomen kaltaisessa maassa.
Puhtaasti amerikkalaisen yhteiskunnallisen tilanteen ja politiikan pohjalta lähteviä muoteja on toki yritetty sopeuttaa, vai pitäisikö sanoa kustomoida myös Suomen oloihin, kuten Komintern aikoinaan määräsi sopeuttamaan kuhinkin maahan lähetettävän sotapropagandan tuon maan omaan tilanteeseen.
Suomen kohdalla asia epäonnistui täydellisesti, mikä suurelta osin lienee johtunut asiaa hoitavien henkilöiden lahjattomuudesta, mutta paljolta asiaan lienee vaikuttanut myös pelko: vain pari vuotta suuren terrorin jälkeen ei ollut niinkään helppoa sanoa rehellisesti, miten asiat Suomessa oikeasti olivat. Niinpä Suomeen syydettiin propagandaa, joka väitti, että maa oli Saksan miehittämä ja että sen elintarvikepulakin johtui saksalaisten ryöstöpolitiikasta. Niinpä kansaa yllytettiin sabotaasiin ja vapaustaisteluun miehittäjiä vastaan…
No, meillähän nykyään on sitten vastaavasti osoitettu mieltä mustien (POC-ihmiset, people of color) oikeuksien puolesta ja siinä tuntuukin ongelmia ainakin tässä maassa riittävän oikein roppakaupalla. Tasa-arvo (equity tai levelling) tuntuu kovin kaukaiselta… Siihen pyrkimistä sen sijaan pidetään itsestään selvästi valtion ja kansakunnan velvollisuutena.
Nykyään emme elä totaalisen sodan oloissa, mutta oudosti ja yllättäen on etenkin akateemisen pintakuohuväen psykologia joka tapauksessa muuttunut totalitaariseksi, nollasummapelistä lähteväksi demagogiaksi, jossa looginen ajattelu ja analyysi on kokonaan jäänyt sanamagian ja keinotekoisten rintamanmuodostusten varjoon.
Virtanen viittaa asian selittämiseksi ns. kriittiseen teoriaan, joka jatkaa Frankfurtin koulukunnan perintöä, joka taas oli rajusti revisioitua marxilaisuutta. Niin sanotusta kulttuurintutkimuksesta on tullut tämän uusaatteilun pesäpaikka ja sen kanssa viihtyvät mainiosti erilaiset hämärät spekuloinnit, jotka ovat varsin kaukana varsinaisesta tieteestä sen klassisessa merkityksessä, kuten tunnettu Sokal Hoax ja sen myöhemmät versiot ovat riemukkaasti osoittaneet.
Kun tässä yhteydessä suomen kieli kuitenkin käyttää tiede-sanaa, saavat nämä spekulaatiot ansiotonta arvonnousua ja niitä käytetään ilmeisen tosissaan jo vakavan yhteiskuntapolitiikankin perusteluina. Toki jo pelkästään sen ymmärtäminen, ettei politiikka ole mitään tiedettä, vaan tahdon asia, ja että sellaiset ratkaistaan äänestyksillä, pitäisi riittää asian ymmärtämiseen. Valitettavasti tällaiset alkeelliset ajattelun valmiudet puuttuvat yhä useammin myös ja nimenomaan akateemista koulutusta saaneilta.
Akateemis-amerikkalaisten muotien mukaiset käsitteet mikroagressiosta cis-sukupuolisuuteen, postkolonialistisen tietoisuuden kehittämiseen, woke-kulttuuriin ja niin edelleen ovat itse asiassa niin väsyneen primitiivisiä ja meidän maahamme sopimattomia, ettei niitä viitsi edes pilkata.
Virtanen ei siihen pyrikään, vaan haastattelee niin sanottujen ääripäiden edustajia pitäen ilmeisesti koko ajan naamansa peruslukemilla. Suurena vaikeutena on ollut löytää vasemmalta ääripääksi tunnustautuvia tahoja. Sillä puolella strategiana on nimittäin ollut normalisoida omat, aivan uudetkin keksinnöt muka kaikkia koskeviksi yleisinhimillisiksi arvoiksi, joista poikkeaminen on ehdottomasti ekstremismiä ja jopa äärimmäistä pahuutta.
Temppu ei suinkaan ole uusi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen hallitseva klikki käytti sitä keskeisenä aseenaan vuosina 1937-1938 tuhotessaan puolueen ja kansakunnan todelliset ja potentiaaliset oppositiovoimat.
Varsinaiset poliittiset ääriainekset näyttävät maassamme muodostuvan hyvin pienistä porukoista, joista etenkin oikealla sijaitsevat on myös tehokkaasti eristetty kaikesta poliittisesta vaikutusvallasta. Vasemman laidan väkivaltaromantiikasta nauttiva tämän päivän Rotfront on selvästi hyväksytympi ja erilaiset varis- ja silakkaverkostot näyttävät myös pitävän hallussaan aika vaatimattomia resursseja saamastaan moraalisesta tuesta huolimatta.
Itse asiassa olisin kyllä ollut kiinnostunut kuulemaan myös niiden henkilöiden ääntä, jotka radical chic eri muodoissaan on jyrännyt ja joiden uran ja elämän pilaamiseen se on pyrkinyt ilmeisesti jopa onnistuen.
Virtasen kirja ei erityisemmin tuo julki hälyttävää aineistoa maamme ilmapiirin polarisoitumisesta, pikemmin päinvastoin. Sen luettuani en myöskään vielä väitä ymmärtäväni, miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea. Yrittäähän se, mutta eihän näillä latteuksilla edes Jumalaa voi vielä pilkata.
Luulen joka tapauksessa, että kirjoittajan olisi kannattanut nostaa esille vielä yksi aspekti, nimittäin pelon ilmapiiri. Kuten mediassa on kerrottu, varsin monet ihmiset ovat meillä menettäneet työnsä innokkaiden woke-ihmisten valppauden ansiosta ja erilaiset marginaaliryhmät on päästetty määräämään asioista, joista päättäminen demokratiassa kuluu suurelle enemmistölle.
Jotakin on pahasti pielessä silloin, kun keskivertoihmiset eivät uskalla julkisesti sanoa rehellistä mielipidettään yhteiskunnallisista asioista ja jos uskaltavat, saattavat joutua systemaattisen ja organisoidun vainon kohteeksi.
Täytyy todeta, että olemme vaarassa luisua yhteiskuntaan, joka on mahdollisimman kaukana siitä 1960-luvun sosiologien kuvittelemasta pluralistisesta yhteiskunnasta, jossa vallitsisi niin sanottu orgaaninen solidaarisuus eli kaikkien spontaani uskollisuus järjestelmälle, joka antaa jokaiselle tilaa olla oma itsensä, vailla pakotusta ja pelkoa.
Voisiko mainita muutaman haastatellun nimen?
VastaaPoistaNiitä on kymmeniä, Rosa Meriläisestä Tuukka Kuruun.
VastaaPoistaTässä meinasi vallan unohtua, että kirjan liitteenä on poliitikoille tehty kysely erilaisista identiteettipoliittisista väittämistä.
VastaaPoistaSe ei sinänsä sisällä yllätyksiä, huuhaata on siellä, missä sitä on tidettykin olevan. Yleiskuva joka tapauksessa on, että suhtautuminen on tervejärkistä. Kuinka vakaa tämä tilanne on, on toinen kysymys. EVA:n tutkija pitää Suomen poliittista asetelmaa vakaana, mutta tuntien poliitikkojen taipumuksen laumareagointiin, asiaa voi epäillä.
Aivan täysin ilman omia kannanottojaan Virtanen ei sentään selviä: esimerkiksi jo kirjan alussa, sivulla 49, hän leimaa Halla-ahon Scripta-blogin nuorempana kirjoitetut tekstit rasistisiksi. Virtanen ei kuitenkaan anna yhtään esimerkkiä tekstien mahdollisesti sisältämästä rasismista.
VastaaPoistaHän ei myöskään tuo esille, onko hän itse tutustunut ko. blogiteksteihin, vai onko hän valtamedian tulkintojen varassa? Näin hän on vaarassa asemoida itsensä valtamedian narratiivin esittäjäksi.
Yhteiskuntakritiikki, jossa esitetään tehdyt virheet ja niiden seuraukset nimeltä mainiten eivät kaiketi ole rasismia?!?
En väitä kaikkia Scriptan tekstejä rasistiseksi, enkä väitä vastaan, jos Halla-aho kiistää olevansa rasisti. Totesin vain ohimennen, että hänet muistetaan Scriptan rasistisista teksteistä. Olet varmaan huomannut, että mm. näistä muistutellaan aina kun on tilaisuus:
Poista"Todellinen vikapää ei ole afro, joka toteuttaa itseään juuri niin kauan ja paljon kuin koneisto antaa hänen toteuttaa. Todellinen syyllinen, ja legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta." (30.9.2005 Scriptassa)
"Mitä kiisteltyyn kirjoitukseen Yhteiskunta koostuu ihmisistä tulee, on tosiasia, että neekerit - negridisviritteiset, saharaneteläpuolistaustaissävytteiset henkilöt elävät edes jollakin tavalla länsimaalaista muistuttavissa oloissa vain siellä, missä järjestystä ylläpitää eurooppalaistaustaisten henkilöiden dominoima väkivaltakoneisto (kuten poliisi, armeija ja oikeuslaitos). On niinikään tosiasia, että sanotut länsimaalaiset rakenteet alkavat murtua, ja vajoaminen kohti stereotyyppistä afrikkalaista olotilaa alkaa, kun mustat saavuttavat enemmistön ja/tai dominoivan aseman. Tästä voidaan esimerkkinä mainita vaikkapa itseäistymisen jälkeinen Haiti, parhaillaan vajoava Detroit tai apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikka." (9.5.2007 Scriptassa)
On vaikea nimetä röyhkeämpää, kiittämättömämpää, vaateliaampaa, aggressiivisempaa ja kaikkinaisesta itsekriittisyydestä vapaampaa vähemmistöä kuin somalit. Kaikista muista, haasteellisistakin, ryhmistä nousee niitä, jotka kehottavat omiaan lopettamaan rasismiruikutuksen ja katsomaan peiliin. Vaan ei somaleista." (10.1.2007 Scriptassa)
Nämä esimerkit eivät varmaankaan riitä Historixille, kuka hän lieneekin. Ehkä olisin voinut kirjoittaa, että JH-a muistetaan "nuorempana kirjoitetuista Scripta-blogin rasistisiksi TULKITUISTA teksteistä". Mutta tulkinnalle on perustelut, kun katsoo kokonaisuutta. Näin nämä asiat koetaan.
Tosiaan, olisi ehkä ollut neutraalimpaa kirjoittaa kuten Virtanen muotoilee sen vastineensa viimeisessä kappaleessa. Mutta kirjassa lukee: ”Jussi Halla-ahon on tietysti vaikea päästä eroon menneisyydestään, nuorempana kirjoitetuista Scripta-blogin rasistisista teksteistä.
PoistaMainituista Scriptan teksteistä toki muistutetaan tilaisuuden tullen, vaikka niissä ei olekaan mitään de facto rasistista. Teksteissä todetaan nimettyjen kulttuurien yhteiskunnallinen kehitys, siihen johtaneet syyt ja nykyinen tila.
Vallitseva asenteellisuus Halla-ahon kohdalla ei jää kirjan ainoaksi tapaukseksi: Kurun ja kumppaneiden haastattelun purku kirjan sivuille on tehty lievän ylimieliseen ja osin jopa pilkalliseen sävyyn, ainakin sellaisen vaikutelman tekstistä on välillä saavinaan.
Kirjan tasapuolisuuden uskottavuus on koetuksella. Varsinkin, kun äärivasemmistoa käsittelevä luku kuittaa sen lähes olemattomaksi ja siten vaarattomaksi ilmiöksi toistaen Supon poliittista agendaa (s. 94). Jäikö Virtaselta huomaamatta tämä ”lintukiväärimies AK-47” kumppaneineen? https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3f670959-c7ec-4d64-9de4-fce32f42053c
Kirjaa on moitittu myös siitä, että en käsitellyt myöskään äärioikeiston väkivallantekoja viime vuosilta. Tarkoitukseni ei ollutkaan kirjoittaa mitään kriminologista kronikkaa.
PoistaNäin kirjoitti eräskin kollega: "Ääriliikkeiden väkivaltaesimerkkinä Virtanen mainitsee hyppy-potkujutun. Suomen vastarintaliikkeen aktiivijäsen Jesse Torniainen kaatoi Helsingin aseman edessä katuun maahanmuuttajia puolustaneen nuorukaisen. Tämä sai päävamman ja kuoli myöhemmin. Tapaus sattui syksyllä 2016. Hovioikeus tuomitsi Jesse Torniaisen kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.
Vuonna 2013 kolme vasemmistolaisvaikuttajaa Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ja Li Andersson esittelivät Jyväskylässä kirjaansa Äärioikeisto Suomessa. Tilaisuudessa sattui välikohtaus, missä ”alle 30-vuotias mies” puukotti tilaisuuden järjestäjää, joka esti puukottajien ja parin muun tyypin tulon saliin.
Järjestysmies sai puukoniskun lapaluuhunsa.
Tammikuussa 2015 mies tuomittiin puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen tästä sekä aiemmasta väkivallanteosta. Hänen kanssaan tilaisuuteen pyrkinyt mies sekä kaksi näitä estänyttä miestä tuomittiin sakkoihin. Tekijöillä oli yhteys Kansalliseen vastarintaliikkeeseen.
Viime kesänä perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Katajaa Jämsänkoskella joutui väkivallan uhriksi. Nimeltä mainitsemattomaksi jäänyt henkilö löi Katajaa vasaralla päähän useita kertoja niin, että Kataja menetti tajuntansa. Murhasyytteen saanut epäilty vapautui näytön puutteessa, vaikka aihetodisteita oli kosolti. Ilmiselvästi väkivallanteko oli poliittinen. Tapaukseen ei tarttunut kuitenkaan erityisen äärioikeistolaista leimaa, sillä se kai katsottiin perussuomalaisten sisäiseksi välienselvittelyksi.
1970-luvulta muistan tapauksen, kun äärioikeistolaiset yrittivät polttaa kirjapaino Kursiivin. Isänmaallisen Kansanrintaman Pekka Siitoin ja muutamia muita tuomittiin teosta. Kirjapaino painoi taistolaisten lehtiä.
Näistä tapauksista Virtanen ei kerro. Kummastelen, ettei Virtanen pohtinut väkivallan teemaa juuri ollenkaan. Väkivaltaa ei tietysti ole Suomessa esiintynyt paljon. Ruotsissa on toisin, puhumattakaan Utöyan joukkotaposta Norjassa, jossa yli 70 ihmistä sai surmansa."
Kiinnostavaa on, että Virtasen kirja on saanut mediassa huomiota ja vieläpä myönteistä. Saattaa olla, että korostettu identiteettipolitiikka on saamassa vastavaikutuksen niinkuin erilaisille yhteiskunnallisille liikkeille tuppaa käymään. Vuoden 2023 eduskuntavaalit määräävät paljon, jos nykyhallituksen taloudellis-poliittiset eväät on syöty ja persuja tarvitaan porvarilliseen enemmistöhallitukseen.
VastaaPoistaHerättävä blogiteksti - ja varmaan Virtasen kirjakin on sitä.
VastaaPoistaMuun ohella blogiteksti havahduttaa miettimään, kummat ovat pahemmin väärinymmärtäneet ennen sotia syntyneen Frankfurtin koulukunnan, nykyinen radical chic -porukka vai heitä, siis radical chiciä, kiivaasti arvoestelevat tahot.
70-luvulla pelkkä kiinnostus frankfurtilaisiin riitti luomaan hajurakoa tai peräti kylmän ringin suhteessa suomalaiseen (ääri)vasemmistoon.
Ajat totisesti muuttuvat, joten ehkä on syytä palata nuoruuden harrastuksiin. Niin toisenlaisissa oloissa tuo varsin heterogeeninen "koulukunta" syntyi, että en tältä istumalta ymmärrä Adornon, Benjaminin saati Habermasin yhteyksiä näihin nykyajan hölmöyksiin. Vaikuttaa kovin anakronistiselta.
Saatan olla väärässäkin. Ilmeisesti asian selvittäminen olisi aloitettava paneutumalla ensin radical chicin perusteksteihin, jos sellaisia on. Pelkkä ajatus on rasittava.
Nämähän nolattiin jo vuonna 1968, kuten Grass kuvaa. Mutta jäihän sitä arsenaalia, joka auttaa irtautumaan todellisuudesta.
VastaaPoistaTiedä siitä todellisuudesta irtaantumisesta. Siitähän ennen muinoinkin puhuttiin; käsite tuolloin oli "vieraantuminen".
VastaaPoistaKun nyt selailee niitä yli kahtakymmentä televisiokanavaa jotka ilman lisämaksua näkyvät ja joita ihmiset päivittäin tuntikausia katsovat, saattaa viattomaan mieleen tulla, että kulttuurikritiikillä olisi yhtä tehtävää. Samantien oivaltaa, miten mahdoton on pelkkä ajatuskin.
Nyt keski-ikään tulossa olevat ovat kaikki tuon maailman kasvatteja. En edes kuvittele ymmärtäväni heitä.
Olen kuullut siitä tavasta jolla Adorno häpäistiin. Ikäni vuoksi en oikein ehtinyt vuoden 68 riehaan, mutta yleistuntumani on, että sen ajan ristiriitoja on jo melkein yhtä vaikea tavoittaa kuin on tajuta ns. milleniaaleja. Tämä tietysti on ns. henkilökohtainen ongelmani.
Tarkoitin vain sitä, että teoria antaa siivet selkään ja auttaa vapautumaan normaalin painovoiman kahleista, siis noin kuvaannollisesti.
PoistaMuistanpa kuinka 1960-luvun alkupuolella Keski-Suomen metsätyömaille tuonne Suomenselän isoille erämaakämpille ilmaantui kommunistinen agitaattori kiihottelemaan jätkiä provosoimaan hakkuutöitä. Mies liikkui "jäniksen passilla" ja asusteli kämpillä. Eno oli yhtiön pomo ja sotaveteraani. Hän otti miehen käsittelyynsä. Sen sijaan, että olisi ärhennellyt, palkkasi miehen avustajakseen. Tämä, kun kovasti kehui, miten hienosti elelivät ihmiset neuvostomaassa. Enolla oli hieno auto sen aikaiseksi eli Triumph Herald, erikoislisenssillä Englannista tilattu. Minä olin myös enon vakituinen seuralainen, joten mielenkiinnolla seurasin tapahtumia.
VastaaPoistaEnollaoli aina paljon käteisrahaa mukana, kun maksoi palkkoja ja teki metsäkauppoja. Tapana oli, että 10 % kauppasummasta maksettiin isännille käteen. Isoissa metsätiloissa kauppaa käytiin varsin runsaan kattauksen merkeissä. Läskiä, kinkkua, voita, kahvia ja lettivehnästä riitti runsain mitoin. Agentti "Mikoksi" nimetty, katseli silmät ympyriäisinä runsaita antimia ja ksäntien isoja lompsia, jonne isot rahaniput katosivat. Kalastelimme järvellä ja kaloja yön mittaan saaressa paisteltiin. Minä huolehdin tulihtahommista ja kahvin keitosta, kun tuntikausia eno ja agentti ruotivat järjestelmien laatua. Muutaman viikon katseltuaan meininkiä, jota eno korostetusti esitti, alkoi äijä masentua ja kun eno maksoi hyvän päiväpalkan, niin erään tilin jälkeen katosi koko seudulta. Kävi nimittäin kovin raskaaksi puolustella naapurin puolen hyvinvointia, kun ajeltiin nätillä autolla ja moottoriveneellä, jossa oli iso Johnson Seahors kone ja kulki yli 20 solmua. Jätkillä moottorisahat ja rivakka metsätyömies kyllä tienasikin kohtuullisesti.
Kun ukko häipyi maisemista, eno päästi oikein röhönaurut, että siinä sitä on miehellä kotiin viemisiä suomalaisten kurjuudesta. Lähti häntä koipien välissä ja jäi lakot järjestämättä.
Mitä lienee jätkät keskenänsä tuumineet kun Triumpin perävalot olivat häipyneet näkyvistä ja enomiehen röhönauru vaimennut...
PoistaVarmaankin, että on se Luojan lykky ja onni, että meillä on tuollainen työnantaja, eikä sellainen kuin tuolla itänaapurin agitaattorilla.
PoistaKarmeinta tässä on, että nämä identiteetti-intoilijat ovat nyt vallassa ja väsäämässä uusiksi vihapuhelakia, maalittamista ja sen semmoista. Minä olen niin uskoni menettänyt tähän porukkaan ja valtamediaan joka hymistelee mukana, että jos siellä kehutaan Virtasen kirjaa, niin taidan jättää sen lukematta.
VastaaPoistaNo, kyllä se kirja on ihan asiapohjalla.
Poista"Sen luettuani en myöskään vielä väitä ymmärtäväni, miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea. Yrittäähän se, mutta eihän näillä latteuksilla edes Jumalaa voi vielä pilkata."
VastaaPoistaPitäisi määritellä mikä on se identiteetti. Suomalainen on eri kuin ruotsalainen, ikä myös vaikuttaa, nainen on eri kuin mies (biologisesti myös se ajattelukin/(miten maailman näkee) sitten on eri kun se funktio toimia on eri, mikä taas osin voi mennä uskontojen puoleen siveellisyys ja sivistys näkemyksiin, mitkä taas riippuu tulkinnasta) (tosin eilen jäin pohtimaan suomenkielen eroavaisuuttaa tähän kun ei suomenkielessä ole ollut niin kuin vaikka englannissa she/he vaan hän, sukupuolen on tiennyt yleensä nimestä Matti/Jaana, kun taas englannissa tyyliin Robin muistaakseni saattaa tarkoittaa kumpaa sukupuolta vain ja niitä nimiähän on voinut antaa useamman kun taas venäläisillä on tainnut olla se tyyli että yksi pitkä ja siitä lyhenteitä mitkä lempinimiä). Sit on myös työn kautta muodostuva identiteetti, mikä kait suomalaisena monesti se vahvin identiteetin muodostaja.
Nykyisessä poliittisessa ns. monikulttuuri-ideologia humpassa niitä identiteettejä on kuin kaupan kassalla. On varaa mistä teoriassa valita, mutta vanhempien merkitys painottuu aina biologisesti. Lapsi pitää lähes tulkoon aina vanhempien puolia, niiden ns. huonojenkin (veri on vettä sakeampaa). Koululaitoksen merkitys on myös suuri, mutta oleellista kai on että mitä sielä opetetaan ja miten (toisin sanoen opettajan pitää myös itse uskoa siihen opetettavaan näkemykseen).
Yhdessä kirjassa 80-luvulta Koulu ja kulttuuri joku juhlajulkaisu oli kirjoitettu että koulun tehtävä on opettaa sitä omaa kulttuuria. Kun taas eletään osin markkinointikulttuurissa sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisen kulttuurin kanssa, mutta kyllä se vaikuttaa. Esimerkkinä tyyliin vaikka rakas anoppi. Taitaa vain suomenkielen, näin ollen lukee vain suomeksi ja tieto pysyy sillä kielialueella. Lehdissä kun oli enempi vähempi Trumpista niin siinä sitä Trumpin päivittelyä sai kuunnella. Minkäs minä sille voin että Amerikassa valittiin hänet ja ymmärrän kyllä että ne valitsi, jonkun muutoksen se väki sielä halusi, miksi on toinen juttu. Mutta yritä nyt sitten selventää toiselle että maailma on monimutkainen eikä se ole meidän asia. Jokseenkin löydän viehtämystä pelkän sään puhumisesta, siinä ei tuppaa loukkaamaan ketään.
Yle radio 1 tulee ohjelmasarja vanhoista afrikalaisia ja lähi-itäläisiä kuvaamista iskelmistä, joissa käytetään (hui kauhistus!). Voi sitä ennakkovaroitusten ja toimittajan n-sanasta irtisanoutumisen määrää! Till tidenapas har man kommit.
VastaaPoista