Mitä todella tapahtui

 

Idealistin tyly kohtalo

 

Jukka-Pekka Pietiäinen, Ulkoministerin kujanjuoksu. Rudolf Holsti ja skandaali Genevessä. Minerva 2021, 423 s.

 

Rudolf Holsti oli ennen sotia Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri. Tässä lienee syytä huomauttaa, että siihen aikaan ministeriksi haluttiin värvätä aina parhaat kyvyt, joilla oli myös ymmärrystä ja osaamista omasta alueestaan. Ministerien kierrättäminen kesken kauden olisi taatusti kuulostanut aivan villiltä idealta.

Holsti kyllä joutui urallaan myös hieman kiertämään siitä syystä, että hän tuli vuonna 1922 allekirjoittaneeksi ns. Varsovan reunavaltiosopimuksen, Se johti saman tein koko hallituksen vaihtoon. Myöhemmin 1930-luvulla hallitukseen kuitenkin taas tarvittiin liberaalia miestä, jolla olivat kansainvälisen politiikan kiemurat hallinnassa.

Holsti, joka oli luonut uraa Kansainliitossa ja oli Genevessä jopa diplomaattikunnan vanhin, sopi hyvin siihen rooliin, etenkin kun hän vielä osasi englantia, mikä oli harvinaista ja tunsi henkilökohtaisesti monia ajan huippupoliitikkoja. Häntä pidettiin yhtenä Geneven vaikutusvaltaisimmista diplomaateista.

Holsti oli suuressa määrin tasa-arvoisen suomalaisen sivistyskoulun tuote. Tosin hän oli säätyläissukua puolin ja toisin, mutta vailla omaisuutta ja joutui elämään kynällään, aluksi lehtimiehenä ja sitten poliittisissa tehtävissä, jolloin hän myöskin käyttäytyi virkamiehen tavoin ja pysytteli kaukana sisäpoliittisista intrigeistä.

Holstin läheisiin perheystäviin kuului kirjailija Joel Lehtonen, jonka kanssa ostettiin yhdessä myös moottorivene Savonlinnaan. Vene sattui valitettavasti olemaan sellainen romu, ettei sitä koskaan kyetty ottamaan käyttöön. Ilmeisesti juuri sitä kuvaa Kerran kesällä-romaanin vene Holofernes, jonka parissa maisteri Bongman tuskailee.

Kuvaavaa on, että vene kaikkine epäonnistuneine remontteineen oli niin kallis, että se muodostui pahaksi rasitukseksi Lehtosen ja ilmeisesti Holstinkin taloudelle ja hieman myös heidän ystävyydelleen.

Holstikin eli palkkansa varassa ja joutui aikoinaan suuriin vaikeuksiin, kun hänet uransa lopulla pantiin disponibiliteettiin.

Holsti kannatti aluksi ns. reunavaltiopolitiikkaa ja kaatui sen mukana. Maaliskuussa 1922 solmittu Varsovan sopimus antoi periaatteessa Suomelle ainakin poliittista tukea Puolan, Viron ja Latvian taholta, mikä oli hyvin ajankohtaista, kun Neuvosto-Venäjä juuri samaan aikaan julmisteli Suomelle Karjalan kansannousun johdosta ja kielsi sitä ultimatiivisin sanamuodoin kääntymästä minkään kolmannen valtion puoleen.

Holsti siis kuitenkin kääntyi, mutta onnettomuudeksi Puola oli siitä hankala ystävä, että se oli sekä Venäjän että Saksan -vanhojen vainoojiensa- maantieteellinen vihollinen.

Niinpä myös kokoomuspuolue hyökkäsi Holstia vastaan ja sopimus jäi ratifioimatta ja hallitus kaatui.

Jo huhtikuussa solmittiin sitten Rapallon sopimus, jonka puitteissa Saksa ja Venäjä aloittivat poliittis-taloudellis-sotilaallisen yhteistyön, jota kesti Hitlerin valtaantuloon saakka. Sopimusosapuolista Saksa sai silloin Venäjältä luvan kehitellä alueellaan Versailles’n sopimuksessa kiellettyjä sukellusveneitä, lentokoneita, kaasuja ja panssariasetta. Molemmat valtiot myös vastustivat Versailles’n määräyksiä.

Koko reunavaltiopolitiikka ilman Puolaa oli poliittiselta painoarvoltaan lähinnä yhtä tyhjän kanssa ja Suomi alkoi sen jälkeen suuntautua Kansainliittoon, josta tuli Holstin suuri intohimo.

Paradoksaalisesti hän joutui myös 1930-luvun lopulla Suomen edustajana osallistumaan kansainliittopolitiikan konkurssijulistukseen, kun pohjoismaat irtisanoutuivat sen pakotepykälästä havaittuaan järjestön tehottomuuden.

Ulkoministeriksi Holstia tarvittiin purkamaan Neuvostoliiton taholta ilmenneitä monomaanisia kuvitelmia Suomen Saksa-suuntauksesta. Vierailu Moskovaan vuonna 1937, ennen suuren terrorin kärjistymistä näyttikin aikaansaaneen erinomaisen vaikutuksen.

Miksi Holstin vierailun aiheuttama suojasää sitten taas varsin pian muuttui kyräilyksi, on tutkimuksessa ja muussa kirjallisuudessa esitetty varsin vapaasti spekuloiden. On väitetty, että syynä oli Holstin sen jälkeen matalalla profiililla tekemä Saksan-vierailu, saksalaisten sukellusveneiden vierailu tai muuta vastaavaa.

Mitään muutosta Suomen orientaatiossa ei kuitenkaan ollut ja muutoksia on etsittävä itse Neuvostoliiton sisältä. Niin sanotun suuren terrorin hysteerinen ilmapiiri lienee tässä ollut avainasemassa. Myös ne vainoharhaiset litaniat suomalaisten Saksa-suhteista, joita salainen palvelu keräsi ja joita nyttemmin on julkaistu, ovat juuri tuollaisessa tilanteessa saattaneet olla merkittäviäkin.

Itse asiassa tilanne oli aivan toisenlainen. Sitä lienee melko osuvasti kuvannut Saksan lähettiläs Wipert von Blücher, joka raportoi, että kaikki vaikutusvaltaiset piirit ovat Suomessa Saksaa vastaan ja Saksan ystävillä on Suomessa vain vähäpätöinen rooli.

Tämähän olikin ilmeinen totuus, jota suomalainen tutkimus on jo vuosikymmeniä esittänyt, mutta jota tyhmimmät eivät meilläkään suostu ymmärtämään.

Punamultahallituksen Suomessa, jossa armeijankin piirissä vaikutusvaltaisin hahmo oli Mannerheim, olivat Svinhufvudin kaltaiset vanhat Saksan ystävät sivuraiteella. Suomen ainoa vähänkin merkittävä fasistimielinen puolue IKL keräsi hyvin vaatimattoman äänisaaliin kunnes sen suosio vuonna 1939 romahti neljään prosenttiin eduskunnan jäsenistä.

Saksa oli virallisesti hyvin tyytymätön etenkin suomalaisen lehdistön toimintaan ja sen saksalaisvastaisuutta yritettiin myös hallituksen toimesta hillitä. Sivumennen sanoen, lehdistössä esitettiin pariinkin otteeseen myös spekulaatioita kahden diktatuurivaltion, Saksan ja Neuvostoliiton liittoutumisesta. Rapallo-politiikkahan oli ollut jo siitä esimakua.

Tämä oli myös Holstin kauhukuva. Saksassa Holsti oli huonosti suvaittu henkilö, joka sentään otettiin vastaan pyytämälleen vierailulle. Saksan lähettiläs von Blücher oli suorastaan Holstin henkilökohtainen vihollinen ja myös avainasemassa, kun hänet savustettiin virastaan.

Holstin lähdön syyksi saatiin hänen Genevessä eräillä illallisilla käymänsä keskustelu, jossa hän puhui epäkunnioittavasti Hitleristä selostaessaan tämän hurjistunutta radiopuhetta pöytänaapureilleen. Siitä, että hän olisi nimittänyt Hitleriä hulluksi koiraksi, joka olisi ammuttava, ei ole todisteita, vaikka laajalle levinnyt versio asiasta näin väittääkin.

Joka tapauksessa Saksa sai tästä aiheen erittäin tiukkasanaiseen noottiin. Holstin lähtöä oli kuitenkin valmisteltu jo kauan ja nootti itse asiassa vain hankaloitti asiaa, kun Suomi ei voinut heti oitis erottaa ulkoministeriään, mikä olisi tulkittu Saksan mielistelyksi. Taidettiin se sellaiseksi tulkita joka tapauksessa.

Holsti palasi nyt Geneveen, jossa hänelle oli jo pedattu Kansainliiton yleiskokouksen puheenjohtajan paikka. UM:n piiristä löytyi kuitenkin muuan ilmeisen luonnevikainen intrigööri joka torpedoi asian.

Talvisodan sytyttyä Holsti pääsi taas toimimaan merkittävällä tavalla Suomen hyväksi. Jostakin syystä hänet joka tapauksessa pian sodan jälkeen pantiin disponibiliteettiin eli käytännössä erotettiin. Todellisia syitä voi vain arvailla, mutta huomiota herättää, ettei edes hänen ystävänsä Ryti näytä edes yrittäneen lievittää tätä potkua, jonka perusteena oli ilmeinen tekosyy.

Irtautuminen orientaatiosta länsiliittoutuneisiin lienee nähtävä asian taustalla. Niiden mahdollisuudet auttaa Suomea olivat talvisodassa osoittautuneet käytännössä olemattomiksi. Sekä Saksa että Neuvostoliitto olivat sitä paitsi niiden vihollisia.

Joka tapauksessa jää ihmettelemään, miksi Holstia oli kohdeltava noin moukkamaisen tylysti. Kun omia säästöjä ei mainittavasti ollut, oli Holsti perheineen pulla paljailla ja joutuin suorastaan pakenemaan Amerikkaan. Suomessa olisi luultavasti ollut turha yrittää löytää vihreää oksaa.

Amerikassa sentään avuksi tuli vanha ystävä Herbert Hoover, joka järjesti stipendin Stanfordiin, jossa Holsti alkoi luennoida. Köyhyys vaivasi kuitenkin niin pahasti, että pojat, myöhemmin tutkijoina ansioituneet Ole ja Kalevi, oli pantava lastenkotiin.

Näin palkitsi isänmaa poikansa, joka sentään oli parhaansa mukaan ja ajoittain jopa huomattavan menestyksellisesti vuosikaudet hoitanut sen etuja maailmalla. Mikäli Holsti ei olisi joutunut mm. Amerikan-matkansa takia syrjään ns. Jartsev-neuvotteluista, olisi nekin voitu viedä päätökseen ammattitaitoisesti eikä lopettaa typerän mahtipontisesti, kuten Holstin seuraaja Erkko teki.

Neuvottelujen lopputulos tuskin kuitenkaan olisi olennaisesti muuttunut. Niin harhainen oli neuvostojohdon käsitys siitä, mikä Suomen kaltaisessa maassa sen poliittisen järjestelmän puitteissa olisi mahdollista.

Toki Holstilla lienee ollut virheitäkin, joista tämä kirja ei anna kovinkaan paljon tietoa. Joku valitti hänen olevan tyypiltään ikuinen toimittaja, jolta puuttui arvokkuutta, toinen haukkui västäräkiksi ja niin edelleen. Sangen hallitseva piirre näyttää olleen hyväntahtoisuus ja usko ihmisten perimmäiseen hyvyyteen.