keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Olemme hieman outo kansa, mutta niin ovat muutkin.

 

What do you want to do ?
New mail

Vieläkin puhutteluista

 

Kun joutuu puhumaan jollekin yleisölle, on parasta olla aika muodollinen ja sovinnainen, vaikka mieli ehkä tekisi jo heti alussa ryhtyä luovaksi kielenkäyttäjäksi. Tällaisessa tilanteessa sooloileminen on kuitenkin hyvin riskaabelia, ainakin elleivät osapuolet tunne toisiaan.

Yleensä puhujan on ainakin syytä huolehtia siitä, että yleisö saa odottamansa vakuutuksen itseensä kohdistetusta kunnioituksesta. Yleisön haukkuminen ennen esitystä onkin aika harvinaista, vaikka olen kyllä onnistunut sellaistakin kuulemaan. Missään tapauksessa se ei paranna puhujan menestymisen edellytyksiä.

Suomen kielessä ja suomalaisessa seurassa kerrotaan kuulijoille yleensä, että he ansaitsevat ainakin tiettyä, kohtuullista ja normaalia arvostusta, minkä välittävät adjektiivit hyvä tai arvoisa. Siis: hyvät kuulijat tai arvoisat kuulijat. Sen sijaan sanotaan tuskin koskaan kunnioitetut, rakkaat tai kalliit kuulijat, vaikka eihän sitäkään kukaan kiellä.

Mikäli yleisö on sekalaista, voidaan tietenkin erikseen tervehtiä itse kutakin ryhmää. Vaikkapa näin: Herra Tasavallan Presidentti, arvoisa herra ministeri, kunnioitetut kollegat, hyvät naiset ja herrat.

Tasavallan presidentin kunnioittaminen on siinä määrin selviö, ettei sitä kannata erikseen vakuutella. Ainakin minusta olisi myös omituista käyttää presidentistä adjektiivia arvoisa. Presidentin tituleeraaminen hyväksi tai hyväksi herraksi olisi tuossa yhteydessä kukaties suorastaan loukkaavaa.

Niinpä voimme ehkä panna nuo arvomääreet puolijärjestykseen: Hyvä on seremoniallisen tituleerauksen alin aste, kunnioitettu ja arvoisa ovat sitä arvokkaampia ja kaikkein korkeimmalla tasolla kaikki epiteetit ovat sopimattomia ja vain sotkisivat sitä olympolaisen ylivertaisuuden auraa, joka asettuu sen ylle, joka on tasavallan primus inter pares -niin tasavallassa kuin eletäänkin.

Mikäli puhuteltavissa on sekä miehiä että naisia, mainitaan jälkimmäiset aina ensin. Näin siis suomen kielessä, mutta ranskassapa sanotaan messieurs-dames.

Ranskassa on muutenkin yllättävän lakonisia ilmaisuja, joita voisi luulla töykeiksi, ellei ranskan kielellä olisi tuota vuosisataista prestiisiä.

Ajatellaanpa vain, että ranskassa edes kuningasta ei suinkaan puhutella koukeroisilla titteleillä, vaan sanotaan vain yksitavuisesti: Sire! (si:r). Myöskään marsalkkaa ei tarvitse sanallisesti pokkuroida, riittää yksinkertainen Mon maréchal!

Mutta onhan heidän tarjoilusanastonsakin iskevää. S’il vous plait on jo pitkähkö ilmaus, mutta voidaan myös korvata sanalla voici! -siin’on!/ he!

Mutta siis yleisön puhuttelusta: Englannissa sanotaan yhä vain Ladies and Gentlemen ilman mitään adjektiiveja, sillä itse nuo sanat ovat jo sinänsä kohteliaisuusmuotoja. Sen sijaan vessoissa (bathrooms) tekstit ovat muuttuneet. Yhä useammin kirjoitus ovessa viittaa karusti vain sukupuoleen -jos enää siihenkään.

Entäpä jos uusasiallinen puhujakin käyttäisi avausta: (Dear) Women and Men!) Pelkäänpä, että hän välittömästi pilaisi asiansa: eiväthän kokouksen osanottajat ole tulleet tänne ensi sijassa sukupuoliolentoina, vaan kulttuurinsa kasvatteina. Niinpä herkimmät triggeröityvät ja joutuvat hakeutumaan turvalliseen tilaan. Sitä paitsi koko sukupuolen olemassaolo on muutenkin niin kovin vaikea asia aikamme tärähtäneistölle.

Pelkäänpä, että ainakin englannin kielessä tulee kokousten avaaminen vielä lähivuosina tapahtumaan aivan uusilla seremoniallisilla ilmaisuilla. Ehkäpä jokin lajitoveria ilmaiseva sana tulee pian käyttöön. My dear conspecific ones/beings/friends!  Kukaties jokin Esteemed instances/representatives of our great Homo-family! voisi olla mahdollinen.

Muistakaamme kuitenkin, että sexism, ageism ja nationalism-nimisten paheiden ohella yhä merkittävämpänä on alettu pitää specismiä -lajin perusteella tapahtuvaa syrjintää. Niinpä erityisen kunnioituksen osoittaminen juuri ihmislajille olisi väärin ja rumaa.

Miksipä meidän tulisi kunnioittaa ihmisiä tai ihmistä yleensä? Radikaalilla ajattelulla ei ole asiaan vastausta ja kunnioituksen (joka on aina ansaittava) sijasta se pelaa vaatimisen, mittaamisen ja maksamisen (kostamisen) käsitteillä. Ne on saatettu kehittää jopa kalkyyliksi, mutta eihän se asiaa auta.

Näyttää siltä, että venäläiset ovat joka tapauksessa erityisen herkkiä ilmoittamaan myös sanallisesti kunnioituksensa. Puheen voi tietenkin avata sanomalla vain Damy i gospoda, minkä luulisi kelpaavan kaikille, mutta varmemmaksi vakuudeksi kannattaa usein vielä todeta, kunnioitetut, siis uvažajemyje.

Kunnioitus on kuitenkin aika kalsea tunne. Sen ohella venäläiset ehdottomasti muistavat kertoa, että kuulijat ovat myös rakkaita/kalliita ystäviä (dorogije družja), mikä kuitenkin mainitaan vasta viimeisenä, mikäli kokoontumisella on jokin muukin funktio kuin harjoittaa ystävyyttä (družit).

Virossa kuulijoita nähdäkseni yleensä nimitetään vain arvostetuiksi, lugupeatud, saksaksi on kunnioituksen ilmaisemiseen kokonainen arsenaali: (Sehr) verehrte, geehrte, hochverehrte, hochachtete. Mikäli käyttää vain sanaa wert (werte Leute!), taitaa se olla lähinnä epäkohtaliasta. Joskus ainakin oli. Liekö enää?

Verrattuna muihin eurooppalaisiin suomalaisilla näyttäisi olevan tiettyä vastahakoisuutta mennä ilman aikojaan osoittamaan ventovieraille (kenties suuri salillinen tuntemattomia ihmisiä) enempää kunnioitustaan kuin rakkauttaankaan. Ne on ensin ansaittava, mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä, että paikalla olijat normaalitapauksessa ovat ns. hyviä ihmisiä.

Itse asiassa kyllä muidenkin kielten puhutteluissa käyttämät rakkautta ja kalleutta osoittavat sanat on syytä kääntää suomeksi adjektiiveilla hyvät tai arvoisat. Siis Dear Friends tai dorogie družja tarkoittaa pikemminkin asiallisesti hyviä eli kelpo ystäviä, kuin varsinaisesti suomalaisittain rakkaita. Tuo viimemainittu sana ei suomessa ole ollut kevytmielinen ja arkikäyttöön tarkoitettu. Toki kaikki muuttuu.

Papin kai sopii kyllä sanoa rakkaat seurakuntalaiset, ajattelipa hän heistä tosiasiassa mitä tahansa. Sanonta kalliit seurakuntalaiset saa sen sijaan helposti tietyn sivumaun, vaikka syypää on silloin tietenkin syntinen kuulija eikä puhuja.

Kalliit ystävät haiskahtaa suomeksi liikaa sille, että ystävyydellekin annettaisiin hintalappu, mikä kuulostaa aika tympeältä. Eihän ystävyydessä ole kyse ostamisesta eikä myynnistä. Sanontaa kalliit toverit taidettiin kyllä aikoinaan käyttää ja sehän on ilmeinen käännöslaina venäjästä. Enää se ei ole muodissa.

Reettorin arsenaaliin kuluvat ethos, pathos ja logos. Niitä oikein käyttämällä hän pystyy vakuuttamaan muutkin lajitoverinsa asiansa oikeutuksesta. Muodollinen puoli on toissijainen, mutta onhan silläkin tiettyä kiinnostavuutta, että se eri kulttuuripiireissä on jopa Europan sisällä muodostunut hiukan erilaiseksi.

19 kommenttia:

  1. Minusta Arvoisa/Arvoisat on hyvä suomalainen puhuttelutapa, josta on syytä pitää kiinni. Se tarkoittaa, että kuulijat ansaitsevat tavanomaisen kohteliaisuuden l arvossapidon. Vähän niinkuin englantilaiset kirjeet, jotka alkavat Dear Sir - vaikka kyse olisi perintäkirjeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diplomaatit lopettivat aikoinaan kirjeensä: "ottakaa vastaan täydellisen/erityisen kunnioitukseni vakuutus". Tämähn oli tehtävä, vaikka kyseessä olisi ollut sodan julistus.

      Poista
    2. Jaa, itse asiassa mieluummin: "suvaitkaa ottaa vastaan täydellisen kunnioitukseni vakuutus".

      Poista
  2. No jopas. Kaikki minun tuntemani ranskalaiset kyllä sanovat "Mesdames et Messieurs" juuri tässä järjestyksessä.

    Vuosikymmeniä sitten, kun muuan ranskalaissyntyinen kaverini suomalaistui, hän piti aluksi luontevana kysyä: "Mitä mieltä Te, Jari, olette...?" Ihan käytännöllinen tapa oikeastaan, mutta itse kyllä sinuttelen melko ruotsalaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, molempaa saa mielestäni harrastaa, se minun käyttämäni on vähän selainen arkisempi.

      Poista
    2. Ja tuo sinuttelu-teitittely on myös venäläisten harrastama tapa.

      Poista
    3. Tässä vielä erään French language-nimisen sivun mielipide:
      18

      L'expression « messieurs-dames » est très fréquemment utilisée. Elle est plutôt informelle tout en étant courtoise. Son équivalent formel est « Mesdames, mesdemoiselles, messieurs, bonjour [ou bienvenue, etc.] ». C'est par ces mots que commencent souvent les discours politiques ou encore certaines émissions télévisées.

      Poista
  3. Saksalaisten anekdoottien aatelia. Liittopresidentti Heinrich Lübke vieraili noin vuonna 1960 Afrikassa. Maa ei nyt muistu mieleen. Virallisen osuuden puheessa oli ylittämätön avaus: Meine Damen und Herren, liebe Neger... Huom: alkuosa pilkkuun asti on hyvin tavanomainen aloitus tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki.Intiassa hän kuulemma tervehti intiaaneja. Lubke-Englisch oli myös käsite.

      Poista
    2. Tuohon aikaan sana neekeri ei ollut vielä "kielletty". Joku vasta itsenäistyneen valtion päämieskin kirjoitti kirjan negrithuden (ransk. kirjoitustapa epäselvä) ylistyksi. Myös USA:ssa Martin Luther King käytti sanaa negroes.

      Poista
  4. Koskeeko tasavallan presidentin (teoreettinen) "kunnioittaminen" puhuttelussa kaikkia tähänastisia, myös jo kuolleet mukaan lukien, vai vain valikoidusti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on koko valtiota (ja kanskuntaa) edustava instituutio. Ei siinä auta kuin kunnioittaa.

      Poista
    2. Tuota pitää ajatella niinkuin lippua: toisaalta se on pala kangasta, mutta (toivottavasti) symboli kaikelle sille hyvälle, mitä Suomessa ja sen itsenäisyydessä arvostamme. Tuon tyyppinen kykenemättömyys tunnistaa ja erottaa symboleja on sen rappion vakava merkki, jota tässä blogissa usein todetaan. Jostain olen lukenut, että juuri tuo symbolifuntion kyky erottaisi meidät eläimistä.

      Kanssakommentoija Seppo O. voisi halutessaan vähän syventää tätä.

      Poista
  5. Hyvät käytöstavat on kauniit. Miten ilmaisee itseään kuuluu myös niihin.
    (Joskus tuli seurattua Žižekin luentoja netissä. Sitä oli kiva kuunnella, mutta itsellä hieman häiritsi se puheääntämys ja ulkoinen habitus. Mille en usko puhujan voivan mitään, tai no habitukseen voisi mutta jos se ei häntä häiritse niin miksi se muita häiritsee. Päätyen lopputulemaan jotta ongelma on omassa ymmärryksessä, toinen ainakin yrittää kertoa näkemyksensä tilanteesta, sillä tiedolla mikä hällä on.) Kulttuurillisesti ne tosin on täytynyt omaksua kulttuurista tai opettaa.
    Riippuen henkilöstä tosin riippuu mitä voi sanoa ja kuinka. Kuin myös se persoona vaikuttaa.
    Joskus tullut tuota kuningatar Elisabethin ulosantia ja eleviestintää seurattua. Korrektimpaa saa etsiä, mutta ymmärtänee kyllä miksi se on sellaista. Jäänyt kanssa mieleen että hällä taisi olla sellainen viesti henkivartijoille että siirsi käsilaukun toiseen käteen kun oli aika lähteä juhlista.
    Kuulin joskus että venäläisillä on kaunis tapa kysyä yleisessä paikassa vessan sijaintia. -Missä voin pestä käteni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "itsellä hieman häiritsi se puheääntämys ja ulkoinen habitus. .. no habitukseen voisi mutta jos se ei häntä häiritse niin miksi se muita häiritsee."

      Mutta kun se häiritsee, sinuakin. Minusta yksi osa kohteliaisuutta on työtehtävissä ja julkisuudessa välttää sellaista räikeää habitusta, joka näkijässä häiritsee hänen asian tai tehtävänsä vastaanottoa. Se on sitten toinen juttu, jos haluaa esiintyä pellenä, mutta varautukoon sitten pellen kohteluun...  

      Poista
    2. En usko että asia on niin yksinkertainen nykytilanteessa.
      Vaatetus riippuu työtehtävästä (lääkärillä takki, papilla kaulukset, yliopistossa voisi kai puhua että suositaan klassista pukeutumista, käsittääkseni ainakin Suomessa, maitotilallisella oma vaatetuksensa jne.), mutta se ei kerro juuri mitään muuta kuin mahdollisen toimenkuvan, millä hankkii elantonsa.
      Kaivoin muutaman pätkän Erkki Karvosen Elämää mielikuvayhteiskunnassa:
      "Yhteisöviestinnän kirjallisuudessa käytetään vaihtelevin tavoin oppisanoja imago, identiteetti, persoonallisuus, omaleimaisuus, vaikutelma, profiili, profiliointi, positioiminen ja maine. Ei kannata tuijottaa liikaa sanoihin, vaan lähteä liikkeelle tietyistä perusasioista.
      Ensinnäkin on syytä erottaa viestien lähettäjä ja niiden vastaanottaja toisistaan. Henkilö tai organisaatio lähettää informaatiota ympäristöön. Informaatiota välittyy paitsi tarkoituksellisen viestinnän ansiosta, myös tekojen kautta tai pelkästään olemisestakin. Vastaanottajapuolella taas havaitaan ja tulkitaan jollakin tapaa se informaatio, mikä kohteesta on ollut saatavilla. Se, mitä lähettäjä lähettää, ei sellaisenaan siirry ihmisten tajuntaan, vaan tulkintaprosessien jälkeen vastaanottajan mieleen syntyvä ymmärrys voi olla erilainen kuin lähettäjän tarkoittama ymmärrys. Se, mitä lähettäjä ajattelee olevansa, ei myöskään välttämättä ole sama kuin vastaanottajan käsitys hänestä."

      Poista
    3. "Mielikuvia ja käsityksiä ihmisillä on tietysti ollut hamasta muinaisuudesta saakka. Niin ikään henkilöt ovat pyrkineet antamaan itsestään toisille ihmisille suotuisan vaikutelman. Nykyisessä suhdetoiminnan ja markkinoinnin mielessä imago tai sen englanninkielinen vastine "image" ovat varsin uusia tulokkaita.
      Nykyään sanat "imago" ja "mielikuva" ovat suomalaisen lehtikielen arkipäivää. Toisin oli asianlaita vielä 1950-luvun Suomessa. Tämän voi päätellä vilkaisemalla pääosin 1950-luvulla kootun Nykysuomen sanakirjan tuntemaa ainoaa määritelmää sanalle "imago":
      IMAGO s. el. täysimuotoinen hyönteinen. Perhosen kehitysasteet: muna, toukka, kotelo ja imago.
      Imagosta puhuivat tuolloin korkeintaan hyönteistieteilijät vuosikirjoissaan. Hyönteistieteellisen nimityksen oli ottanut käyttöön jo kuulu luonnontutkija Carl von Linné teoksensa Systema naturae vuoden 1767 laitoksessa. Linné halusi ilmaista termillä, että hyönteisestä on tässä kehitysvaiheessa tullut lajinsa todellinen ja "näköinen" edustaja.
      Vasta 1970-luvulla Suomessa otettiin ilmeisesti Matti Viherjuuren ehdottamana nykyisenlaiseen käyttöön latinasta juontuva sana "imago". Ehdotuksen taustalla oli se, että yhä yleisemmin julkisuudessa käytettiin englanninkielen termiä, "image", joka kuitenkin istuu ääneasultaan hankalasti suomen kieleen. Toki suomeksi olisi voinut käyttää myös sanoja "mielikuva" ja "kuva", joita niin "image" kuin "imago" sananmukaisesti tarkoittavat.
      Kieli ja yhteiskunta eivät ole kaksi toisistaan riippumatonta asiaa, vaan ne ovat pikemminkin toisiinsa hyvin vahvasti sidoksissa olevia seikkoja. Yhteiskunta muodostuu erilaisista kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen yhteisöistä. Kieli puolestaan on kanssakäymisen ja yhteistoiminnan väline, joka on kehittetty palvelemaan kulloistakin elämänmenoa. Kun yhteiskunta tai yhteiselämän muodot muuttuvat, täytyy kielenkin muotoutua uusia olosuhteita palvelevaksi. Niinpä sukulaisuutta ilmaisevat sanat "käly" ja "nato" olivat tarpeellisia silloin, kun elettiin suurperheissä. Nykyajan ydinperheissä eläminen ei tue enää näiden sanojen käyttöä, joten niiden merkitys alkaa unohtua. Sanat voivat kuolla pois tai sitten niille keksitään uusia käyttötapoja. Samoin otetaan tarpeen mukaan käyttöön uusia sanoja, kuten "imago" 1970-luvun Suomessa."
      Muistui kanssa mieleen kun olin joskus töissä kauoan leipomossa ja asiakkaat tulivat kyselemään kaupan eri tuotteita tms. Siinä sitä jätti hommat kesken ja lähti etsimään mausteita, vaikka oli yhtä eksyksissä niistä tuoteista kuin asiakaskin. Kyllä ne yleensä sitten löytyi. Leipomo ei ollut kaupan vaan sen alaisuudessa erikseen toimiva yritys, mutta eihän asiakkaat sitä tienneet.
      Jokseenkin sanoisin että ihmisiä pitäisi kun kasvokkain niin kohdeltava tasaveroisina.
      Itselläkin mielipiteitä Kataisesta ja Stubista pepsodent hymyineen, onhan herrat hyvin pukeutuneita jne. Mutta silti itsessä ei herätä luottamusta. Ja minun mielipiteelläni ole merkitystä heistä, niin jaksa asiaa murehtia. Vaatetus kun ei sitten kumminkaan kerro ihan kaikkea. Se on silti kumminkin se ensimmäinen asia mihin silmä kiinnittää huomion, oli kyse sitten toimenkuva pukeutumisesta tai uskonnollisesta vaatetuksesta.

      Poista
    4. Pahoittelut kirjoitusvirheestä. Tarkoitus oli kirjoittaa kaupan, mutta tulikin kauoan.

      Poista

Kirjoita nimellä.