tiistai 15. maaliskuuta 2022

Mazepa

 

Kun taistelimme yhdessä Ukrainan kanssa

 

Ukraina rakentaa tunnetusti historiallisen identiteettinsä nimenomaan kasakoiden perinnölle. Tämä on ymmärrettävää sikälikin, että kasakat edustivat vanhastaan vapautta ja jopa itse nimityskin tarkoitti vapaata miestä. Myös Ukrainan kansallislaulussa korostetaan kansan olevan kasakoiden sukua.

Kyseessähän olivat talonpojat, jotka olivat paenneet ns. villille arolle valtion ja tilanherrojen iestä ja luoneet siellä vapaan ja tasa-arvoisen yhteisön tai siis yhteisöjä. Myöhemmin kasakoiden vapaus lopetettiin ja kasakkakuntia perustettiin valtion valvonnassa eri puolille Venäjää, muun muassa kaukoitään. Jotkut suomalaisetkin upseerit toimivat kasakkaosastojen päälliköinä (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=paul+linder ). Keisarikunnan loppuaikoina kasakat luettiin omaksi perinnölliseksi säädykseen, johon kuului pari miljoonaa ihmistä.

Venäläisistä kasakoista tunnetuimpia olivat Donin ja Orenburgin kasakat, joita meillä Suomessakin oli yhä uudelleen. He osallistuivat sotiin, mutta heitä palveli myös vartiotehtävissä Venäjän vallan aikana, Mikkelissäkin oli puoli sotniaa valtakunnan rauhaa ja järjestystä turvaamassa. Mikkelissä he käyttäytyivät hyvin ja aina silloin tällöin viihdyttivät kaupunkilaisia laulullaan.

Sotien aikana sen sijaan erityisesti juuri kasakat olivat huolehtineet asumusten hävittämisestä ja myös veivät väkeä mukanaan orjiksi. Maine oli siis synkkä.

Ukrainalaiset zaporogikasakat eli koskentakaiset olivat jo ammoin 1500-luvulla perustaneet Dneprin Hortitsa -nimiselle saarelle oman valtakuntansa päälinnoituksen, joka tunnettiin nimellä zaporožzja setš tai sitš. Gogol kuvaa sitä romaanissaan Taras Bulba. Myöhemmin setšin eli keskusleirin sijainti vaihteli.

Hortitsa ei toki ollut nykyisessä mielessä tasa-arvoinen sukupuolten välisissä suhteissa, sillä sinne oli naisilta pääsy kielletty. He tekivät maataloustöitä samaan aikaan kun kasakat viettivät aikaansa sotaisissa harjoituksissa ympäristön pelloilla.

Uralilla sijaitsevan Jaik-joen (nyk. Ural-joki) kasakat nousivat vaaralliseen kapinaan Stepan (Stenka) Razinin johdolla 1670-71, mutta kapina kjukistettiin verisesti ja koko joenkin nimi muutettiin. Suurena kasakoiden vapauden lopettajana tunnetaan kuitenkin Pietari Suuri, jota vastaan zaporogikasakoiden päällikkö, Ukrainan hetmani Mazepa nousi liittoutuen Kaarle XII:n kanssa.

Kaarle oli odottanut Ruotsin ja Ukrainan yhteistyöltä paljon, mutta Mazepa pystyi lopulta tuomaan Poltavan taisteluun vain noin 6000 kasakkaa. Se ei tilannetta pelastanut ja seuraukset olivat surkeat itse kasakoiden kannalta.

Tässäpä vanha blogi, jossa Mazepan vaikeaa roolia on käsitelty:

maanantai 23. helmikuuta 2015

Anateema Mazepalle

 

Anateema Mazepalle, eli vapaustaistelun vaikea kysymys

 

Kuten tunnettua, katoliset kirkot tai siis ainakin itäinen eli ortodoksinen sekä läntinen eli roomalaiskatolinen kirkko kirosivat aikoinaan toisensa ja tämä kirous pysyi voimassa lähes tuhat vuotta. Sen ohella ne saattavat myös kirota tai erottaa kirkon yhteydestä yksittäisiä jäseniä seurakuntia ja niin edelleen, vaikkapa tänään tai huomenna.

Koska sekä idän että lännen kirkot tunnustavat sitä dogmia, että pelastus on mahdollinen vain kirkon yhteydessä, merkitsee sen piiristä sulkeminen eli ekskommunikaatio syöksemistä ikuiseen kadotukseen. Näin käy ainakin silloin, jos syntinen ei tee parannusta ja palaa kirkon helmaan.

Teologit erottavat useamman asteisia ekskommunikaation muotoja, joista ei tässä sen enempää. Joka tapauksessa se kirous, jonka ortodoksinen kirkko tuntee nimellä anateema, merkitsee täydellistä sulkemista pois kirkon yhteydestä ymmärrettävine seurauksineen.

Kristinusko kehittyi tunnetusti taistelussa erilaisia harhaoppeja vastaan. Oli monofysiittejä ja kuvainraastajia, areiolaisia ja monia muita. Oikean opin kirkastamiseksi Venäjän ortodoksisessa kirkossa on ollut tapana ajoittain lukea noille heresioille anateema, jossa mainitaan erikseen kukin harhaoppi. Se on synkkä kirottujen luettelo ikuiseen kadotukseen joutuvista.

Ajan mittaan Venäjän kirkko otti tavakseen tuossa suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina esitetyssä litaniassa tuomita vanhojen heresioiden ohella ajankohtaisiakin suuria syntejä ja syntisiä. Kaksitoistaosaisessa litaniassa kirotaan vuorollaan ne, jotka eivät usko Jumalaan ja maailman luomiseen, ne jotka kieltävät hänen olevan henkeä tai hänen olevan oikeudenmukainen, armahtavainen, viisas ja kaikkitietävä, ne jotka eivät usko pyhään kolminaisuuteen, syntien lunastukseen, Marian neitsyyteen, kirkon pyhiin mysteereihin, sielun kuolemattomuuteen, maailmanloppuun, viimeiseen tuomioon, synnin ja hyveen palkkaan ja vastaaviin asioihin, jotka kuuluivat varsinaisesti uskonopin alaan.

Sen lisäksi litanian yhdennessätoista pykälässä luetaan kirous niille, jotka eivät usko ortodoksisten hallitsijoiden olevan valtaistuimella Jumalan armosta ja jotka olivat nousseet Herran voideltua vastaan kapinoimaan. Tällaisten nimiäkin mainitaan, vieläpä herjaavasti väänneltyinä: Griška Otrepjev (Vale-Dmitri), Ivaška Mazepa (Ukrainan hetmani), Jemelka Pugatšov ja Stenka Razin.

Tunnetusti myös Leo Tolstoi oli asetettu kirkonkiroukseen, mutta hänen nimeään ei liene luettelossa ainakaan normaalisti mainittu, sillä häneen ei kohdistettu varsinaista anateemaa. Pyhä Synodi totesi vain aktissaan, että niin kauan kuin kirjailija ei katunut, hän pysyi Kirkon ulkopuolella ja että se mitä hän saarnasi, ei vastannut kirkon opetusta. Merkittävää on, että nimenomaan Tolstoi joutui kirkonkiroukseen, kun taas tätä ei sovellettu enempää Tšernyševskiin, Herzeniin tai Miljukoviin, jotka toki tiedettiin julkisyntisiksi ja kirkon opetuksen kieltäjiksi. Miljukov ilmoitti jopa olevansa ateisti. Ilmeinen syy oli, että päinvastoin kuin nuo toiset, Tolstoi ilmoitti olevansa kristitty ja siis esitti kirkon opin kanssa kilpailevan tulkinnan eli heresian. Näin tulkitsee ainakin nykyisin asian kirkkohistorian tohtori, rovasti Vladislav Tsypin.

Ortodoksisen kirkon suhde valtioon on aina ollut läheinen, mutta tilanne monimutkaistui, kun Ukraina faktisestikin erosi Venäjästä Neuvostoliiton hajotessa.  Isänmaalliset ukrainalaiset ovat nyt korottaneet Mazepan suurimpien kansallissankariensa joukkoon ja Ukrainan ortodoksinen kirkko on poistanut häntä koskevan kirkonkirouksen. Takavuosina Ukrainan presidentit ovat pyrkineet vaikuttamaan siihen, että sama tapahtuisi myös Venäjällä, mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt.

Mazepan saaman anateeman muodollistakin pätevyyttä on epäilty siksi, että se annettiin Pietari I:n määräyksestä, eikä hengellisin vaan poliittisen perustein. Toisaalta Mazepa epäilemättä rikkoi uskollisuudenvalansa, jonka oli tehnyt ristiä suudellen ja vannoi sitten uuden valan kerettiläiselle Ruotsin kuninkaalle. Lisäksi häntä syytettiin siitä, että hän oli sallinut noiden vääräuskoisten häpäistä Ukrainan kirkkoja. Pietarin propagandassa tiettävästi väitettiin karoliinien tuoneen kirkkoihin koiriakin.

Mazepan historia on tänäänkin kiivaiden erimielisyyksien kohteena ja ilmeinen furor theologicus vallitsee kysymyksessä hänen anateemansa oikeutuksesta. Joka tapauksessa esivaltaa vastaan kapinoimisen synti on nimenomaan Venäjällä aina nostettu kuolemansyntien joukkoon jo hamasta ruhtinas Kurbskista lähtien ja varmaan sitä ennenkin. Ennen kuin kiirehdimme kauhistelemaan asiaa, meidän kannattaa varmaankin välillä uhrata pari ajatusta oman lähihistoriamme valtiorikosoikeudenkäynneille.

 Mutta joka tapauksessa Pietarin koston ankaruus ja rituaalinen näyttävyys ansaitsevat huomiota. Mazepalaisten keskuudessa toimeenpantiin aikoinaan välittömästi verilöylyjä ja heidän ruumiitaan lähetettiin lauttojen päällä pitkin Dnepriä varoitukseksi kaikille. Uudenkaupungin rauhansopimuksessa Venäjä ei suostunut armahtamaan mazepalaisia ruotsalaisten yrityksistä huolimatta.

Kaiken kaikkiaan isovenäläisten kosto petollisille uskonveljilleen oli hirmuinen, joskin venäläinen historiankirjoitus näyttää sen sijaan haluavan katsoa muualle ja kiinnittää huomionsa ruotsalaisten ja mazepalaisten tihutöihin ja väittää karoliinien hävittäneen suuren määrän asutuksia ja tappaneen niiden asukkaat, mikä olisi ollut syynä sissiliikkeen alkamiseen. Meillähän on ollut tapana korostaa sitä, että nimenomaan venäläiset sovelsivat poltetun maan taktiikkaa ja hävittivät omia alueitaan. Totuus ei näinkään vanhassa asiassa näytä vielä olevan helppo asia.

Mielenkiintoinen on Mazepan niin sanottu siviiliteloitus, jossa häntä esittävä nukke häpäistiin ja teloitettiin. ”Vara-Mazepalle” luovutettiin myös erityinen Juudas Iskariotin ritarikunnan kunniamerkki, ainoa lajissaan, sillä koko ritarikunta oli perustettu häntä varten. Mazepalle toisena järjestyksessä myönnetty apostoli Andreaan (Andrei Pervozvannyi) ritarikunnan kunniamerkki sen sijaan julistettiin häneltä peruutetuksi, ymmärrettävää kyllä. Itse Mazepa ei joutunut moskalien käsiin, vaan sai kuolla Turkin puolella Benderissä, jossa myös sankarikuninkaamme majaili.

Isänmaallisuus on asia, joka aina herättää suuria intohimoja, sen puolestahan kuuluu tarvittaessa kuollakin. Kun suomalaisten kansallishenki ja oma runebergilainen isänmaallisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kävi venäläisille selväksi, löytyi maasta heti niitä, jotka leimasivat suomalaiset petollisiksi ja väittivät valapattoisuuden suorastaan kuuluvan suomalaiseen perinteeseen. Olihan Sprengtporten aikoinaan pettänyt valansa kuninkaalleen ja samoin tekivät Suomen säädyt vuonna 1808. Luihujen suomalaisten ase ei ollutkaan rehellinen miekka, vaan kavala tikari ja he odottivat vain tilaisuutta voidakseen taas pettää laillisen hallitsijansa.

Tämä kuului tietenkin vain kiivaiden Suomi-syöjien sappea tihkuviin, pahantahtoisiin purkauksiin, mutta silti siinä oli jotain samasta problematiikasta, joka nyt kohtaa Ukrainan tai vaikkapa Baltian maiden historian tulkitsijoita. Eikö Sprengtporten olisi saanut hylätä kuningastaan? Oliko Mazepa peruuttamattomasti sidottu antamaansa valaan? Entä ne ukrainalaiset, jotka seurasivat johtajaansa kapinaan? Oliko virolaisilla moraalista oikeutta taistella saksalaisten joukoissa puna-armeijaa vastaan?

Eivät nämä kysymykset mitään itsestäänselvyyksiä ole. Muistakaamme vain, että valtiopetoksesta saatettiin vielä vajaat sata vuotta sitten meilläkin ampua ihmisiä, jotka eivät koskaan olleet mitään uskollisuudenvalaa edes tehneet. Koetetaan nyt ainakin oppia historiasta sen verran, ettei samaa tapahdu uudelleen.

 

17 kommenttia:

  1. Jos valtiopetoksesta jättää ampumatta, On valtio ja petos eri valtakuntiin mennyt. Jos ipana leikkii aseella, annatko sen jatkuu toisenkin viikon, tai kolmannen?

    VastaaPoista
  2. Yksi näkökulma tähän Sotaan on kahden tai jopa kolmen kristilliseksi tunnustautuvan ryhmittymän välinen taistelu.

    Eli Konstantinopolin patriarkaatti, Moskovan patriarkaatti sekä Vatikaani ja Paavi.

    Joistain Moskovan patriarkaatin edustajien lausunnoista voisi tälläisenkin idean löytää.

    On ehkä vaikea sanoa ovatko nämä asiat niin.

    Jos näin olisi, kyse olisi ehkä "kristikunnan" sisällissodasta - tämä riippuu tulkinnasta ja tulkitsijasta.

    Uskonnollinen järjestelmä on tukenut kaiikialla erilaisia despootteja, jopa Stalin sai jonkinlaista tukea.

    Monet uskontojen edustajat ovat olleet valmiita hyväksymään hallitsijan oikkuja tai väärinkäytöksiä ja ovat saaneet itselleen lihavan tilipussin.

    Kirkon asema Venäjällä on lopullisesti mennyttä tämän Sodan seurauksena.

    Viimeisetkin harhat kirkon "puhtaudesta" ovat kuvitelmaa.

    Samoin käy myös täällä "lännessä" mutta eri syistä ja eri tavalla koska historiakin on hieman eri.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yksi näkökulma tähän Sotaan on kahden tai jopa kolmen kristilliseksi tunnustautuvan ryhmittymän välinen taistelu."
      Tätä teoreettisesti pohtinut.
      Paavin kohdalla instituutio kun ei perustune lisääntymiseen vaan uskoon ja luostaritoimeen, jatkuen antiikiin. Seksi ennen avioliittoahan heille taas on synti, missä taas neitsyyskäsitys on oma juttunsa. Omansalainen myytti minkä oppinut lääkäri voi selventää mutta olettaisin ettei tuo sopine uskonoppineille. Loppuisi syntiset naiset. (Tabunsa kullakin joku tykännee tuomita alkoholin tai possun, toinen ei pitäne tatuoinneista (ymmärtänen että aika omalla kohdalla vaikuttaa käsitteistöön (eihän niitä ennen ollut kuin linnassa istuneilla ja merimiehillä), mies tuppaa sanomaan ystävästään kellä enempikin tatuointeja hänen tahtoneen olla piirustuskirja), uskontokäsitykset taas on jotain mitkä ei ulkoisesti näy).
      (Itsessään se on jo älyttömän kiehtovaa omasta mielestä).
      Amerikkalaisten kongressissa taas on ainakin ollut suht iso osa katolilaiseksi mielettyjä ja se selittäisi kulttuuriin vaikutteen. (Nykyisellään tyyliin videopeleistä ja elokuvatuotannosta lähtien vaikutteita/viitteitä. Viitteinä lähinnä siinä mielessä että miellän anerikkalaisen yhteiskunnan "keksityksi", todellisia kyllä. Mutta johonkin heidänkin näkemyksensä perustuvat ja väkeä ympäri maailmaa, miksi nämä tietyt teemat tai viitteet sielä vaikuttavat? Miksei vaikka kiinalaisten historia, mustien tai intiaanien?).

      Suomen kohdalla taas ymmärtänyt että sitä "uskoa" on tuotu niin idästä kuin lännestä. (Ja mitä kuunnellut vanhempien naisten näkemyksiä on sielä joitain viitteitä asiasta. Tosin suht hienovaraisesti. Isän edesmennyt naisystävä totesi aikanaan ettei usko samaan kuin tätini mitä jäin pitkään pohtimaan, mutta jokseenkin ymmärsin paikkakunnan missä kasvanut sekä ehkä aikansa varallisuuskäsiteistön vaikuttaneen näkemykseen).
      Jolloin löytänyt islamin jotenkin hauskana kun nyt vielä tätäkin uskon sorttia tuodaan. Ja on se kumma kun väki ei vain usko.
      (Mitä selasin Seppo Zetterbergin Viron historiaa jäin käsitykseen että on sitä täältäkin lähdetty sinne "sanaa" viemään.
      Tässähän sitten mitään erikoista verkostoituminen on ihmiselle luontainen toimi. Sitä tehnee niin maanviljelijät tasatakseen kuluja jonkin isomman hankinnan kohdalla, kuin poliitisissa piireissäkin, missä nyt teknisesti tulisi ajella maan etua, eikä ideologioiden, mutta kaippa nuo taas jossain kohtaa ymmärtävät sahaavansa omaa oksaa).
      Paavien näkemys taas jokseenkin on suht rodunjalostusmainen. Kukin pysynee paikallaan eikä siitä sovi nousta, lähinnä pitänee olla köyhiä ja rikkaita tms. (Sinäänsä hauska kun teoriassa teollistuneessa valtiossa ei pitäisi olla pulaa mistään. Heikommista koetetaan pitää huolta. Todeten että köyhätkin pitää Suomeen hakea ulkomailta (lähinnä viitannen romanikerjäläisiin. Mutta omasta mielestä suomalaiset on pärjänneet suht hyvin kaikesta huolimatta. Tuloerot mitkä on käsittääkseni olleet suht suuret, on niitä koetettu tasata. Jaksane välillä ymmärtää suomalaista miestä miksi se edes yrittää kun kaik romutetaan mutta eipä kai tuolla ole vaihtoehtoa.)

      Poista
    2. Mutta itse sivuttanen tuon paavin toistaiseksi ja kiinnostunut tuosta mafian toiminnasta, mihin taas liittynee huumepolitiikka ja rikollisuus. (Siinä kun on omansalaiset verkostot, samalla tavoin ihmiselle luontaista, mutta asioista ei sovita paperilla). (Siinä tosin jäänyt pyörittelemään kaupunkivaltio näkemystä. Mikä sinänsä on hieman hämmentävää kun mieltänen valtion tietylle kielialueelle, miten jostain kaupungista tulisi valtio mutta teoriassa siinä kait hallinoi koko valtiota tuon pääkaupungin kautta.) Oletettavasti syyt miksi joku tarttunee päihdeaineisiin löytynee yhteiskunnasta, mutta jokseenkin se on myös hajota ja hallitse taktiikkaa. Jääden vain pohtimaan mitä sillä hallinoidaan? Ihminen on kumminkin vapaa itse valitsemaan mitä ajattelee asioista. Sanomiset nyt teoriassa voi kieltää ja sakottaakkin mutta kertonee jotain hallinnostakin. Tosin tässä kohtaa todennut että ne ns.säännöt tuntunee koskevan vain suomenkieltä puhuvia. Teoriassa kinataan keskenään. Moni kun ei sitten edes ymmärrä muita kieliä, vaikka haukkuisivat. Onnensa siinäkin, kun ei ymmärrä ei voinne satuttaa.

      Poista
    3. Ja unohtui tuo briteillä kun kuningatar on uskonnollinen päämies, mikä tehnee oman näkemyksensä kokonaisuuteen.
      Englanninkielessä mitään vikaa, eikä latinassa mutta hallinnollisesti kumminkin näkemykset voinee olla eroavat.
      Vähän aikaa sitten opin Aatamista ja Eevasta ettei siinä olut kyse omenasta, vaan tiedosta. Tiedon hedelmästä. (Filosofisesti taas todennut että suht abstrakti käsite).
      Omppu on astunut jossain kohtaan historiassa kuvaan kun pohjolassa ole viikunoita, mutta väki kun on "tyhmää" pitänee ne sivistää.
      Tieto tietysti pitänee jakaa mutta väestön itsensä tähden ja lapsi ei ymmärrä jonka johdosta tarvinnee selityksen miksi. Osa kuuntelee osa ei, ihan kuten ennen vanhaan. Ei ihminen ole muuttunut, vaikka moni asia ympärillä onkin.

      Poista
    4. Britellähän on tuo verkostoituminen kaupankäynnin kautta kun taas irlantilaisilla ollut katolilaisuus.
      Mitä taas ystävän työkaveri siitä katolilaisuudesta todennut niin ei oikein arvostane kyseistä kulttuuria vaikkakin siinä kasvanut.
      Jokseenkin löytänen tuon terrorismi käsitteen muuttaneen muotoaan kun pohtinut IRA ja ETA. Mutta niissä kohtaa oletettavasti pitäisi ottaa huomioon monarkiajärjestelmänä, kun se nyt suoraan ole verrannollinen tyyliin Suomeen missä taas on demokratia. Monarkiaa ollutkaan kuin vain toisten kielialueiden hallinnollisena alamaisena.

      Poista
    5. Ja jos uskonee Mikko Porvalin Tiedustelun näkymätöntä historiaa katolisenkirkon ylilyöntiasemasta keskiajalla luostaritoimintansa ja tarinan kerronnan ansiosta hallinnoinnissa ei tuo teoreettisesti ole muuttunut. Teoriassa, ken sitten satuja uskoo on eri asia. Valitettavasti väki ei tupanne olemaan rationalisia ajattelussa, mutta kilttejä he on. Sitä ei sopisi käyttää väärin.

      Poista
  3. Kaikista viheliäin kirkko on se, joka tukee liberaalia demokratiaa, lauman mielivaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että tässä olisi nyt jokin vieras sivuumaku? Vieras ja kuitenkin tuttu?

      Poista
    2. Niinkö? Löytyisikö jokin älyllisen tason kommentti?

      Poista
    3. AD Vihavainen et al.:

      Selvyyden vuoksi: Viittaan siis Markuksen kommenttiin yllä, en itse historiaa hyvin avaavaan blogitekstiin.

      Perusteluni on se, että minun on vähän vaikea nähdä liberaalia demokratiaa vain paheksuttavana "lauman mielivaltana".

      Näin liberaalin demokratian puutteista huolimatta. Vähiten huono systeemi, kuten sanonta kuuluu.

      Kiinnostavaa olisi kuulla, mikä on Markuksen vaihtoehto liberaalille demokratialle.

      "Ohjattu demokratia", "valistunut" yksinvalta vai mikä?

      Anonyymi 5.41

      Poista
    4. Voisin ehdottaa prinsipaattia. Rooman senaatillahan _ei_ ollut mitään päätösvaltaa. Se oli puhtaasti neuvoa antava kokous, jonka neuvoja tietysti oli vaihtelevassa määrin kuunneltava.
      Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus johtaa _aina_ kakistokratiaan ja Curley-efektiin. Tasavalta, jossa äänioikeus pitää ansaita, on myös _ehkä_ mahdollinen.

      Poista
    5. Venäjällähän taitaa juuri olla sellainen Systeemi

      Poista
    6. Ei se näköjään huono ole. Tottakai Venäjällä toimitaan venäläisittäin, mitä ihmeellistä siinä on?

      Libraalin demokratian mädännäisyys on täysin ilmiselvä. Silti vaan pitää teeskennellä sen loistavuutta.

      Poista
    7. Teoriassa liberaalissa demokratiassa ole vikaa. Itse tosin uskone kumpaakaan, mutta ymmärtänen että väki vaatii ain jotain mihin uskoa. Tyhjän päällä oleminen ei ole luontaista ja suht pelottavaa osalle.
      Pidin kovasti Freemanin Mitä liberalismi on? Missä kertoi omaa näkökantaansa. Sanana kehittynyt Espanijassa 1800-luvulla kuvaamaan vapautta. (Markkinateollisuus on sitten valjastanut sanan omiin näkemyksiin. Mikä on oma näkemys, siksi sulkeissa).
      Vapaus taas on suht abstraktikäsite kun riippunee henkilöstä mitä se on? Homolle hieman eri kuin miehelle tai naiselle, saati lapselle.
      Kun taas Reinhard Kúhnl selvensi osittain Liberalismista fasismiin porvarillisen ylivallanmuodoissa, kuinka taloudelliset tekijät osatekijänä vaikuttivat saksalaisten toimintaan.
      Itse tosin todennut ettei saksalaisilla tai siinä sivussa suomalaisilla ollut mitään mahdollisuuksia. Enempi vaikuttanut siltä että kieliväestöt on ajettu tiettyyn pisteeseen. Saksalaisten kohdalla taas uskonto sai omat näkemykset. Jostain kun täytyy se syyllinen löytyä.

      Poista
  4. Eikös isänmaallisuuden raja kulje just siinä kohtaa mihin viranomainen sitä haluaa avata?

    VastaaPoista
  5. HS:n toimittaja halusi vähän avata tulevaa vihjaamalla Nobelin rauhan palkintoa presidentti Niinistölle (ylipäällikön väitettiin lennähtäneen Amerikansedän kainaloon heti kun kahden tuhannen kilometrin päässä alettiin ampua). Presidentti Ahtisaari huoahti onnesta saatuaan suurimman palkinnon mitä ystävät saattoivat hänelle (Norjan Nobelkomitealta) järjestää.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.