torstai 17. maaliskuuta 2022

Puhdistuksia

 

Puhdistautuminen itikoista (ötököistä)

 

Kuten naapurimaan Johtaja äskettäisessä puheessaan totesi, on kovin luonnollista ja välttämätöntäkin, että kansa puhdistaa itsensä erilaisista kansallispettureista, jotka sylkäistään suusta kuin sinne vahingossa lentäneet ötökät, moška..

Kyseessä on siis puhdistus, jollaisia noina nykyään taas niin maineikkaina Stalinin aikoina myös tehtiin. Yli kaiken oli Neuvostoliiton historiassa tietenkin vuoden 1937 puhdistus, jolloin koko kansa haravoitiin ja sen seassa piileskelevät kaksinaamaiset ja muut petturit likvidoitiin. Likvidoinnissa välineenä oli yksinkertaisesti pistooli/revolveri ja metodina niskalaukaus.

Ei ole liioittelua sanoa, että Venäjällä on nyt jo jonkin aikaa ollut olemassa suoranainen puolivirallinen teoria russofobiasta. Sen syitä ei ole vaivauduttu sen enempää etsimään, se nyt vain on olemassa ja kohdistuu venäläisyyteen sinänsä (ks. tarkemmin kirjaani Ryssäviha, Minerva 2013). Sitä voidaan verrata vaikkapa antisemitismiin. Myös Putin teki hiljattain tämän rinnastuksen

Yllättävää kyllä, tämä moraalinen ja intellektuaalinen synti on sangen laajalle levinnyt myös Venäjän sisällä ja jopa etnisten venäläisten keskuudessa.  Juuri tämä joukko muodostaa sen viidennen kolonnan, josta Putin puhui. Kyseessä ovat Venäjän ja venäläisyyden vastustajat. Putin käyttää termiä kansallispetturi, joka vastannee kutakuinkin vanhaa termiä kansan vihollinen.

Neuvostoaikana olisi puhuttu myös neuvostovastaisista aineksista ja erityisesti Stalinin aikana puolueen yleislinjan vastustajista, mikäli kyseessä olivat korkean tason toimihenkilöt.

Nämä vastustajat toimivat tietenkin salaa, eivätkä aina ja joka päivä harjoittaneet tuholaisuutta, mutta aina he olivat siihen valmiita ja heitä oli pesiytynyt koko yhteiskuntaan ja jopa puolueeseen sen korkeimpia tasoja myöten, totesi itse Stalin vuonna 1937.

Tällä porukalla oli kurjaakin kurjemmat tavoitteet: he yrittivät hajottaa Neuvostoliiton ja myydä sen osat naapurivaltioille ja suurimpana kataluutena kaikista he halusivat palauttaa kapitalismin. Mutta valpas neuvostovalta ehti ensin ja murskasi heidät:

Nämä valkokaartilais-kääpiöt, joiden voimaa saattoi verrata vain pahaisen ötökän (kovzjak) voimaan, luulivat jo olevansa maassa herroja, mutta unohtivat, että neuvostokansan tarvitsi vain liikauttaa sormeaan, ettei heistä jäisi jäljelle mitään. Neuvosto-oikeus tuomitsi buharinilais-trotskilaiset hirviöt kuolemaan ja NKVD pani tuomion täytäntöön.

 

     Täydellisemmin venäjäksi: Эти белогвардейские пигмеи, силу которых можно было бы приравнять всего

лишь силе ничтожной козявки, видимо, считали себя -- для потехи -- хозяевами

страны  и воображали,  что они в  самом деле могут раздавать  и продавать на

сторону Украину, Белоруссию, Приморье.

     Эти  белогвардейские козявки  забыли,  что  хозяином  Советской  страны

является  Советский народ, а господа  рыковы, бухарины,  зиновьевы, каменевы

являются  всего лишь -- временно состоящими на службе у государства, которое

в любую минуту может выкинуть их из своих канцелярий, как ненужный хлам.

     Эти  ничтожные  лакеи  фашистов  забыли, что  стоит  Советскому  народу

шевельнуть пальцем, чтобы от них не осталось и следа.

     Советский суд приговорил бухаринско-троцкистских извергов к расстрелу.

     НКВД привел приговор в исполнение.

    

Näin herttaisesti esitettiin asia kirjassa nimeltä VKP(b):n historia. Lyhyt oppikurssi. Keskuskomitean vahvistama v. 1938. Kyseessä ei ollut mikään tavallinen oppikirja eikä muuten sitä otsikon edellyttämää ”pitkää oppikurssia” koskaan ilmestynytkään…

Kyseessä ei ollut enempää eikä vähempää kuin miljoonapainoksina ilmestynyt uuden neuvostoälymystön käsikirja, jota kaikkien oli metodisesti opiskeltava opintopiireissä. Itse Stalin oli tehnyt paljon työtä tämän kirjan parissa ja osittain sen kirjoittanutkin. Kirjaa voidaan merkitykseltään ja rooliltaan verrata puheenjohtaja Maon ns. punaiseen kirjaan. Jopa sotilaan, jotka heittivät kaiken turhan repuistaan, ottivat tämän kirjan mukaansa talvisodan rintamalle.

Mitä siis oli tehtävä noille iljettäville höntiäisille, jotka toisin kuin eläinkuntaan sijoittuvat kollegansa, vaaransivat koko valtion olemassaolon?

Tällaiselle tuhohyönteisille oli olemassa vain yksi menetelmä: ne oli viimeistä piirtoa myöten juurittava sosialismin maasta, kuten Stalin totesi keskuskomitean täysistunnossa 3.3.1937. Mutta miten tämä asia käytännössä organisoitaisiin ja kaaderit mobilisoitaisiin?

Suuressa puhdistuksessa käytetty mekanismi kannattaa panna merkille. Ei suinkaan riittänyt, että korkea johtoporras jakeli Olympokseltaan käsin ötökkämyrkkyä ja esitti määräyksiä. Koko yhteiskunta oli mobilisoitava, ettei yksikään pääsisi karkuun. Totalitaarisen yhteiskunnan olemukseen kuului jo entuudestaan pyrkimys mobilisoida itse kansa työskentelemään, hm. yhteiseksi hyväksi.

Kuten kulakkien likvidoinnissa kylän köyhät oli mobilisoitu varakkaampia veljiään vastaan lupaamalle heille se omaisuus, jonka karkotetut kulakit jättivät jälkeensä, mobilisoitiin vuonna 1937 paikalliset johtajat kaikissa portaissa taistelemaan esimiehiään vastaan.

Keväällä samana vuonna oli kaikilla tasoilla johtajille itse Stalinin määräyksestä nimitetty varamiehet, jotta nuo edelliset saattaisivat osallistua marxismi-leninismin opiskeluun, kuten asia virallisesti motivoitiin. Varamiehet, johtajien uusi sukupolvi kaikilla tasoilla, oli nyt olemassa ja pian osoittautui, että se oli valmis nousemaan edeltäjiensä paikalle.

Tämä tapahtui antamalla heidät ilmi jostakin. Mistä syytettiin, ei ollut niin tärkeää, ainahan jotakin löytyi, vaikkapa sitten asioita, joita aikoinaan oli nimenomaan käsketty tekemään. Esimerkkinä vaikkapa suomen kielen käyttöön otto Itä-Karjalassa.

 

Nyt alkoi valtava kansanomainen toimeliaisuus. Johtajat vaihtuivat tuhkatiheään kaikissa portaissa ja entiset lensivät historian roskakoriin kuin murskatut ötökät ikään. Aleksandr Zinovjev on liioitellen väittänyt, että kansan tavaton into ilmiantaa toisiaan oli niin ylitsevuotavaa, että vallanpitäjien oli viimein pantava sille stoppi. Koko kansa olisi muuten tappanut itsensä keskinäisessä ilmiantamisen ja kiipimisen orgiassa.

No, tämähän on jo historiaa. Joka tapauksessa meillä on nyt siis taas pian edessä suuri kaaderien puhdistus naapurimaassa. Tulee olemaan kiinnostavaa seurata, miten ötökkäjahti suoritetaan.

On kiinnostavaa katsoa, riittääkö siinä pelkkä kompetenttien elinten suorittama työ, vai mobilisoidaanko itse kansa stalinismin perinteiden mukaisesti toimintaan. Olisiko se edes mahdollista?

Vielä vuosi sitten olisin sanonut, että ei se ole, eihän Venäjä mikään totalitaarinen valtio ole, vaikka autoritaarinen onkin.

Nyt en olisi asiasta enää niin varma. Sodan ja isänmaallisen hurmoksen luoma ilmapiiri muistuttaa kovasti totalitaarista, mutta ehkä se sentään on vain ohimenevä oire maan sairaudesta.

Mutta voivathan taudin yleensä pahentuakin. Venäjä nurkkaan ahdistettuna voi alkaa yhä enemmän käyttäytyä kuin rotta vastaavassa tilanteessa (tämän vertauksen olen lainannut Putinilta). Kukapa tiennee, mitä tässä on edessä. Näyttää ainakin siltä, että Johtajalla on kansan vankka tuki ja epäilemättä kansalla on puhdistusasioissa monenlaista ns. hiljaista tietoa, jota valta saattaisi mielellään hankkia itselleen.

Uusi, puhdistettu ja sataprosenttisesti putinistinen eliitti saattaisi hyvinkin olla asia, josta Suuri Puhdistaja on kiinnostunut.

 

35 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla, miten suhtaudutaan Venäjän keskuspankin johtajaan Elvira Nabiullinaan. Se on ilmeisesti hän, joka on vaatinut dollaripuron aukipitämistä sanktioimattomilla öljy- ja kaasutoimituksilla, koska rupla muka vaatii takeekseen ulkomaisia valuuttoja. Monet ovat eri mieltä ja suosittelevat hanojen välitöntä sulkemista. Ilmeisesti on myös hänen ansiotaan, että Venäjän kultaa ei kokonaisuudessaan oltu kotiutettu. Hänellä on vankka tausta RSPP:ssä juuri ensimmäisinä yksityistämisen vuosina, mikä ei välttämättä ole meriittiä. Jos hän joutuu lähtemään, loputkin hanat sulkeutunevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nabiullianasta nyt huhu, että pyytänyt eroa, mutta Putin ei ole suostunut eronpyyntöön. Toinen sinun tekemäsi huomio muualla, että Putin esittänyt, että kaasu/öljy lännen maksettava ruplissa. Perässä seurannut, että ruplan kurssi lähtenyt nousuun - ainakin tilapäisesti.

      Poista

  2. Vähän asian viereetä-

    Mikään ei ole uutta auringon alla. Kirillillä on arvoisiaan edeltäjiä. Ristiretkeläisten ryöstettyä Konstantinopolin v. 1204 paavi Innocentius III antoi anteeksi kaupungin tuhoamisen: ”Minun on syleiltävä Vapahtajan polvia kiittääkseni häntä näin suuresta armosta.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä hän noin sanoi? Ei ainakaan Patrologia Latinassa. Siellä hän tuomitsee teon. Ilmeisesti myös julisti ryöstäjät pannaan. Tosin hän näki onnena onnettomuudessa mahdollisuuden kirkkojen lähentymiseen.

      Poista
  3. Viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet, että kun ihmisistä on kyse niin mikä tahansa huijaus menee läpi, kun sitä aikansa toitotetaan. Venäjällähän propagandavetoinen meno on ollut enemmän maan tapa, mutta toisaalta siellä se voi pelastaakin, ainakin joitain vanhemman polven kansalaisia, koska he ovat oppineet Neukkulan ajoilta, että valtio se vasta valehteleekin.

    Meillähän se on päinvastoin, sillä varsinkin meidän vanhempi väestö on tottunut melko rehelliseen hallintoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä olla niin pessimistinen. (Vaikka sortunen siihen kyllä itsekkin).
      Vanhemmalla väellä on ollut syynsä rehellisen hallinon luottoon ja kukin tehnyt osansa. Tosin en välittäisi palauttaa lauantai koulunkäyntejä, eikä piikayhteiskunta tai homous on rikos ajattelukaan innosta (vaikken seksuaalivähemmistöön kuulune, niin näe siinä mitään väärää, mutten kyllä ymmärrä sitä miksi siitä festivaalikaan täytyy vuosi vuoden jälkeen kyhätä).

      Nykyisessä tilanteessa taas, noh eihän siinä ole vaihtoehtoja kuin luottaa että kukin tehnee osansa ja homma toimii. Välillä osanne sanoa onko kyse valheesta vai muutoksesta?
      Miehen työkaveri kertoi kun oli Helsingissä talonmiehenä ja yksi muslimityttö (jotain viiden vanha) tuli kysymään suoraan miksi hän ei pidä heistä? Niin miksi (toisella hyvä ettei tippa silmässä kun asiaa kertoi, olkoonkin hieman maistissa. Eikä suomalainen mies kyllä pahemmin tunteile se on kyllä tullut sukupolvelta toiselle, harvassa ne joista jotain saa irti), kun asiat olisi yksinkertaisia se olisi ihanaa ja kaik olisi helpompaa). Jotkin asiat tosin itseä hämää, lähinnä eurossa välillä tuumannut että maksetaan Brysseli kerhoa mistä kerrotaan kuinka toimia ja miten toimia, oma näkemys on ja pysynee että kyse on kauppasuhteesta (jääden ihmettelemään milloin väki rupesi ottamaan asiat kirjaimellisesti?) (Katselin joskus dokkarin mikä muistaakseni kerrottiin vaikuttaneen brittien ero intoon, mutta oli siinä dokumentissa oma järkensä. Lähinnä jäi mieleen kuinka britti kalastajilta oli mennyt työt yms. mutta olettaisi kyseen olleen enempi teollistumisesta ja kaupankäynnistä. Ihmiset haluaa osallistua ja toimia osana yhteisöä. Jos heiltä vie mahdollisuudet siihen mitä jää jäljelle? Kaippa siinä on miehillä jokin kunnia kysymyskin ja mitä tarjota nuorikolle. Nuorikotkaan tosin ole niin kuin ennen. Osa hyvä kun kerkeää uraputkesta miehiä tavata. Mutta hauska se on kuunnella millaisia sankareita ystävät on väliin tapailleet. Tämä ainakin on suht toisin kuin vanhemmalla sukupolvella, naiset on huomattavasti vapaampia toimimaan itsenäisesti yhteiskunnassa).

      Poista
  4. Iivana julman haamu
    Verta on näkevä aamu...

    VastaaPoista
  5. Putinin muisti suunnitteilla:

    Sodan ja rauhan keskus Muisti on tiedekeskus, joka kertoo sodan vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan. Viimeisintä teknologiaa käyttävät näyttelyt vievät sinut sodan kokemuksiin. Muistin toiminta perustuu humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tehtyyn kotimaiseen ja kansainväliseen sodan tutkimukseen.

    Muisti muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joiden näyttelyt käsittelevät sodan ja rauhan teemoja sekä sotaa ilmiönä.

    Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, joita sodan historia kiinnostaa, ja erityisesti niille, joita se ei kiinnosta.

    Muistin näyttelytyötä ohjaa tieteellinen neuvottelukunta, jossa on jäseninä historioitsijoita sekä kulttuurintutkimuksen, historian didaktiikan ja tiedekeskuspedagogiikan asiantuntijoita. Neuvottelukunta varmistaa jatkuvan yhteyden säilymisen tutkijoihin, ajankohtaiseen tutkimustietoon ja tutkimusta tekeviin instituutioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin Putlerin voi kuvitella ajattelevan muiden välineestä

      Poista
    2. Tunne vihollisesi, joku on sanonut

      Poista
  6. Aamun BBC:loginen pohdinta: Tämän aamun BBC kertoo ukrainalaisten horjumattomasta vastarinnasta. Kuvamateriaalia on Odessan kaduille rakennetuista panssariesteistä, mutta itse sotatapahtumista ollaan varsin hiljaa, ja päivittäinen katsaus niihin on varsin olematon. Kartan punainen alue on kuin hiipinyt vahongossa kohti Voznesenskia.

    https://www.youtube.com/watch?v=s1rsiK1LIKk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Se on vähän kuin talvisodan lopulla. Suomessa luultiin jotenkin että oltiin voittamassa sotaa ja sitten järkytyttiin kamalasti rauhanehdoista. Sotapropagandan eräs vaarallinen seuraus: illuusio menestyksestä.

      Poista
  7. Ennen korona-aikoja Tampereella järjestettiin rap-festivaalia, jonka aikana Ratinaa ympäröivien katujen jalkakäytävät oli syljetty niin täyteen räkäklimppejä, että piti kävellä kuin miinakentällä.

    Kuten kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, regressiot tuovat aina mukanaan aggressiot, ja päinvastoin. Kun regressio on niin syvää, että oraalinen oirehtiminen käynnistyy, ei ihme että haastetaan, tapellaan ja tapetaan.

    Rorschach-mustetahratestissä lapset näkevät esineitä, nuoret ötököitä ja karvaisia eläimiä, ja vasta aikuiset, ja heistäkin vain osa, ihmisiä. Kirjallisuuden ja elokuvan kuvasto kertoo millaisiksi kauhutarinoiden hirviöt kuvitellaan. Kaikkein ällöttävimmät niistä valuvat limaa, mikä on nimenomaan oraalinen mielle.

    Syvyyspsykologia selittää aikalailla jäännöksettömästi tällaisten putinien sielunelämän. Kuten ole monessa yhteydessä maininnut, amerikkalaiset psykoanalyytikot laativat Hitleristä o vuonna 1942 persoonallisuusprofiilin, jonka pohjalta he ennustivat, että tämä narsisti tulee jatkamaan sotaansa aina hamaan katkeraan loppuun asti, ja tekee sen jälkeen itsemurhan.

    Venäjänmaa on suuri symbioottinen äidinkohtu, jossa ei sen historian aikana ole kasvanut omantunnoneettisen järjestelmän tai demokratian edellyttämiä autonomisia aikuisia. Sen sijaan valta on ollut elimistöllisesti legitimoitua ja fyysisellä voimalla vahvistettua.

    Inhimillinen kehitys on tosiasia. Mutta kuinka kerrotaan lapselle, ettei hän ajattele kuten aikuinen ajattelee? Kuinka värisokealle kerrotaan, että muut ihmiset todellakin näkevät ja kokevat eri värejä? Kuinka putineille kerrotaan, että tie vie itsetuhoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuinka putineille kerrotaan, että tie vie itsetuhoon?"

      Pitkän matkan päästä ja mieluiten rajan takaa puhelimella - taikka lyijyllä tai teräksellä.

      Poista
    2. Nii no jenkit taisi olla tuolloin oikeassa.
      Nykyisessä tilanteessa heillä, en ottaisi täysin vakavissani kaikkea.
      Sielä kumminkin järjestelmänä on suht paljon nuorilla aggressioita. Muun muassa kouluampumisina jne. (Tosin samoin kuin Suomessakin ollut joitain tapauksia.). Agressiothan voinnee siirtää täyttämällä väen lääkkeillä, muttei selittäne mistä ongelma on syntynyt. Vielä vähemmän tosin sitten seuraavilla sukupolvilla jos lääkeaineissa kasvaneet pitäen sitä normaalina.
      Mielenterveysluokittelut kumminkin on kulttuuri kohtaisia ja psykoatrit ovat luokitusjärjestelmästä "riippuvaisia". Koulutus on järkevää mutta pitäisi pohjautua kulttuuriin. Mutta tällöin pitäisi kanssa ymmärtää tuota kulttuuria ja mitä sitten on kulttuuri?
      Suomalainen kulttuuri on eri kuin ruotsalainen tai amerikkalainen.
      Mikä taas on suomalainen? Hallinnollisesti jokuhan voinee ulkomailta muuttaa Suomeen, siinä missä suomalainen ulkomaille, eikä hallinto tehne eroa heidän kanssa kun kansallaisuudesta on kyse, jos siis on hakenut ja saanut kansalaisuuden. Mitä on suomalaisuus miten se eroaa muista?

      Poista
  8. Urho Kekkonen kirjoitti nimimerkillään 1942 että "ei syytä huoleen, ryssää siellä vain tapetaan". 6 kuukautta myöhemmin takki kääntyi. Reaaliteetit marssi vastaan.

    VastaaPoista
  9. Nämä lännen pakotteet iskevät pahiten juuri Venäjän länteen kallistuvaan oppositioon, "viidenteen kolonnaan". Pussy Riot-pissikset ovat menettäneet elämänlankansa, Facebookin, Twitterin ja Instagrammin. Ja tulot joilla ostaa trendituotteita. Neuvostoliittolaiselta näyttävä työväestö taas tukee vallassa olevia jotka käyttävät kovia otteita.

    VastaaPoista
  10. https://riafan.ru/
    näyttää mielenkiintoista karttaa. Siinä nimittäin punaista väriä tunkee myös Moldovasta, eli selkeästi Ukrainan selustasta. GIF-muotoisen kartan mukaan sitä olisi alkanut tulla seitsemäntenä sotapäivänä.
    AiF ei kerro mitään koko tienoosta, itse RIA kyllä muistuttaa kaasulaskun olevan delleen maksamatta.
    https://ria.ru/20220318/gaz-1778762668.html
    Länsilehdistö kertoo, että alkuasukkaat eivät hirveästi pidä maahan tunkevista pakolaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän on tullut esiin jo, että pyritään hyväksikäyttämään ukrainalaisia pakolaisia. Epäillään ihmiskauppaa, lievempänä muotona tehdään omaa kilpeä kiillottavia julkisuuskampanjoita, joissa näyttävästi lähdetään luotiliivejä ja kypäriä kuljettamaan yksityishenkilönä valtion puolustustaisteluun sotilaallista suurvaltaa vastaan. Ei ole edes kysymys pitämisestä, vaan hyväksikäytöstä. Ukrainalaisia kusetetaan olan takaa joka puolelta ja tullaan hyväksikäyttämään. Ukrainan johto on dollarien korruptoima.

      Sympatia ukrainalaisia kohtaan tulee laskemaan kuin lehmän häntä, kun tilanteen seuraukset tavallisille kansalaisille (so. moukille) alkavat selvitä. Esimerkiksi vapaan maahanmuuton seuraukset voi ennustaa laskevan työnkysyntää ja palkkoja mm. Puolassa. Lisäksi rikollisuus tulee lisääntymään. Kustannukset euroalueelle ovat miljardeja.

      Mutta onhan ennenkin euroalue luonut seinästä rahaa. Ehkä tälläkin kertaa? Jossakin vaiheessa se kuitenkin loppuu.

      Poista
    2. "Sympatia ukrainalaisia kohtaan tulee laskemaan kuin lehmän häntä, kun tilanteen seuraukset tavallisille kansalaisille (so. moukille) alkavat selvitä."

      Taitaapa moukka olla itse äänessä, joten se siitä.

      Poista
    3. Ahneus ja pelkuruus hallitsee ihmismassoja. Siihen voi luottaa, kun ennustaa tulevaa.

      Poista
  11. Niin, miksipä ei olisi? Onhan meilläkin Krista Kiuru, joka haluaa sulkea koko nuorison koteihinsa, jotta eivät turhaan parittele ja vanhat ukot ja ämmät sekä lihavat ihmiset pysyvät hengissä viimeiseen saakka korona-flunssasta riippumatta. Yksikään ihmisoikeus ei ole pyhä, jos se ei palvele tällaisen monomaanisen ja tärähtäneen keskinkertaisuuden omia intressejä ja kuvitelmia.

    VastaaPoista
  12. Tässä on hyvät mahdollisuudet Vihreään Siirtymään.

    Oligarkki-"herrojen huvikuunarit" voisi ilmastonmuutoksen takia antaa työtä tekevän kansan käyttöön.

    Yksityiskoneet voi jättää maatumaan kentille.

    Mathusilainen "kantokykyluokituksen" muutos voidaan aloittaa eräästä Moskva-joen rannalla sijaitsevasta linnoituksesta.

    Toinen vaihtoehto on käyttää korkeonta rangaistusta, koska sähköautoa ei ole tai sillä ajetaan liian vähän syöpä-käry-autoihin verrattuna.

    Tämän sotkun siivoamiseen tarvitaan kaikki mahdollinen matuskoiden ja babuskoiden tarmo ja osaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha ja turvallisuus muuten mainittu... jotenkin tuntuu että kohta saadaan molempia oikein paljon - todennäköisesti liikaakin.

      Poista
    2. Nythän nautimme jo "rauhasta ja turvallisuudesta", joita kannatat. Miten ajattelit edistää niitä? Kehumalla itseäsi?

      Poista
    3. Suosisin pitämään rauhan ja turvallisuuden. Kaaos ei hyödyttäisi kuin uskonnollisia liikkeitä. Ja siitä kärsisivät eniten naiset ja lapset, juurikin ne mitä pitäisi globaaleissa sanomisissa suojella. Globalismissa tuo taasen tupannee olemaan monitulkintainen.

      Poista
  13. Why John Mearsheimer Blames the U.S. for the Crisis in Ukraine
    For years, the political scientist has claimed that Putin’s aggression toward Ukraine is caused by Western intervention. Have recent events changed his mind?

    https://www.newyorker.com/news/q-and-a/why-john-mearsheimer-blames-the-us-for-the-crisis-in-ukraine

    VastaaPoista
  14. Muisti skulaa kuin Putinilla ja osuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän siitä sai, ehdotettiin 2015 kirjassa rauhanoppositiota.

      Poista
    2. Ote Heikki Rönkön kirjasta "Rooma opettaa":

      Rooma, citta aperta, on avoin kaupunki, jonka vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on ”kansallista” toisin sanoen ”natsionalist”; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, sekä kaksi kansallista kieltä.


      Ruotsalainen piispa Lennart Koskinen on kirjoittanut kaupunkirakenteen kehittymisestä läntisen kulttuurin ilmentymänä. Perinteisesti keskustan ovat muodostaneet kirkko, koulu, kaupungintalo ja pankki neliskulmaisen torin ympärillä.
      Muuttuvan Helsingin uusi valtakeskus ryhmittyy Lasitalon tuntumaan; metsäyhtiö UPM, jokunen dataliikenteen valvontafirma, eduskunta, musiikkitalon hömppä sekä tuleva keskuskirjasto.

      Vanha testamentti sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. (raamatussa ei puhuta mitään suomenruotsalaisista - he ovat itse keksineet asemansa!)

      *

      Suomen strategiasta vastaaville aina niin läheisessä Saksassa opetettiin sormi pystyssä 1920-30 luvuilla puhumaan rauhasta ja samalla valmistautumaan sotaan niin perusteellisesti, että eräällä kokoomusvoittoisella nettipalstalla epäiltiin rauhanliikkeen merkkiä takin liepeessään vuosikymmeniä kantaneen ulkoministeri Tuomiojan tulleen sotahulluksi. Tunnettuna sotahistorioitsijana hän on kerännyt näyttävän valikoiman sotakirjallisuutta kaiken maailman lentokenttien kioskeista. Eikö semmoinen ala ajatellakin takaperin?
      Perussuomalaisten muutettua puoluetoimistonsa Dianapuistoon alkaa näyttää siltä, että suomalaisia yritetään palauttaa 1800-luvulle.
      Yhä useammin kauppakeskuksen ankkurit tulevat jostain toisesta pohjoismaasta: Gigantti ja Dressmann Norjasta, H&M ja Stadium Ruotsista, BR-lelut ja ”Tiimarin tappaja” Tiger Tanskasta. Suurten kauppakeskusten takaa usein löytyy yksi ja sama omistaja: Citycon.

      Suomenkielisiä johdetaan kuin lukutaidottomia RUK:n opeilla käskyttämällä, olettaen, että he kunnon professoreiden tapaan jäykistyvät kuullessaan sanaparin "israelilainen Suomessa". Näin maassa, jonka kirjallista elämää dominoi yksi ainoa kirjallisuuspalkinto ja jossa melkein kaikki ostavat läheisilleen saman kirjan joululahjaksi.

      *
      Mitään merkittävää ei tapahdu ilman valtion myötävaikutusta kapitalismin tukijana. Ei Sailas eikä Korkman kuulosta sosialistilta, vaan kapitalistilta, samoin Ehrnrooth, Wahlroos, Hetemäki ja Talvivaara, Finanssivalvonta, Sitra, Eduskuntatutkimuksen keskus ja Helsingin Yliopisto jonka kansleri on nimitetty Yle:n hallituksen puheenjohtajaksi ilman aikaisempaa kokemusta ko. hallituksesta.

      Päästyään monivuotiselta maailmankierrokselta kotiin ruotsinkielen pakollisen opetuksen autuaaksi tekevää vaikutusta epäillyt tuhlaajapoika Risto E J Penttilä nimesi pelastajakseen Georg Ehrnroothin. Toimistossaan Ostrobotnian korttelissa pyhien perheiden Matti Vanhanen valvoo samojen pelastajien etua huutoetäisyydellä eduskunnasta.

      Silloin siellä jossakin Simo Häyhä osui satoja kertoja puun oksalta käsin, nyt ovat EU:n suomalaiset sotilasneuvojat Ilkka Suomi ja Georgij Alafuzoff mukana tuloksena 6000 kuollutta torakkaa Donbassissa, eikä mikään ole meillä muuttunut: vanhatestamentillinen rautanyrkki; isko oikeaan, viillä vasempaan, minne vain käteni sinua ohjaa, min Herrasi olen puhunut; rahan avlta ja omaisuusarvon kasvattaminen yli ihmisarvon, vaikka moni osaisi lukea.

      Kauan ehdittiin tottua ajatukseen, että läntisen valloitussodan viimeinen näytös olisi koettu holocaustin myötä, mutta sinikeltaisia kravatteja käyttävien yritys "läntisen" pakkokulttuurin viemiseksi Itä-Ukrainaan on osoittanut toiveet turhiksi. Uskoimme pysyvän rauhantilan EU:n myötä vakiintuneen Euroopassa, mutta se näyttää murtuneen, ellei politiikkaan saada uusia kasvoja.

      Viehätysvoima on sitä, että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään -Albert Camus

      Poista
  15. Aika: 16:15–17:45
    Tilaisuuden kieli on suomi
    Puheenjohtaja: Historianopettaja, väitöstutkija Aleksi Marti (Suomen tarinat, Helsingin yliopisto)
    16:15 Avaussanat: Puheenjohtaja (HWB), kansanedustaja Erkki Tuomioja
    16:20–16:40 Alustus: Apulaisprofessori Jan Löfström (Turun yliopisto, HWB) ”Kipeän historian käsittely oppitunnilla: tiede, etiikka, politiikka ja poetiikka”
    16:40–17:10 Pienryhmäkeskustelut: Miten kohdata ja käsitellä kipeää historiaa oppitunneilla?
    17:10–17:45 Yhteenveto ja keskustelu

    Päivätapahtuma:
    Sodan kertomukset
    Miten kertomukset sodista muodostuvat? Kuinka paljon sodan keskellä oleva ihminen miettii sodan syitä ja juuria? Paitsi Suomen sotien kertomukset, tapahtumassa tuoda esiin myös venäläisten tulkinnat talvi- ja jatkosodasta, 1990-luvun Länsi-Balkanin sodat sekä ajankohtaiset kansainväliset konfliktit, kuten Ukrainan sota. Tilaisuuden puhujina ja panelisteina on alan johtavia asiantuntijoita.
    Aika: 19.3.2022, klo 11:15-15:30.
    Paikka: Sodan ja rauhan keskus Muisti, Ristimäenkatu 4, 50100 Mikkeli.
    Puheenjohtaja: Dosentti Jukka Kortti (Suomen tarinat, HWB, Helsingin yliopisto/Poliittinen historia)
    11:15–11:30 Tilaisuuden avaus: Toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen (Muisti)
    11:30–12:30 Esitelmät:
    -Professori Olga Davydova-Minguet (Itä-Suomen yliopisto, etäyhteydellä): ”Transnationaali muodoltaan, kansallismielinen sisällöltään. Suomalaisten keskitysleirien muistin julkiset esitykset Karjalan tasavallassa”
    - Dosentti, valtiosihteeri Pilvi Torsti (Helsingin yliopisto) ”Koulutus, historianopetus ja United World College Mostarin tehtävä Bosnia ja Herzegovinassa”
    - Dosentti, yliopistotutkija Ville Kivimäki (Tampereen yliopisto): ”Historioitsijat tarinankertojina: Suomalaisten sotakertomusten alkujuurilla 1939–40”
    13:00-14:00 Lounas
    14:00–15:30 Paneeli: Olga Davydova-Minguet, Ville Kivimäki, Sirkka Ahonen (HWB), Pilvi Torsti. Puheenjohtaja: Jukka Kortti

    VastaaPoista
  16. Niin, saadaanko nähdä Suomi vielä Natossa? Jos saadaan, arvelenpa että siinä tapauksessa Suomi joutuu entisten Neuvosto-satelliittien tapaan tekemään pesäeron YYA_aikaan! Joutuu tai tekee, miten vain, pääasia on kunhan se tehdään. Kaikki tuon ajan tieto on vuoren varmasti läntisillä tiedustelupalveluilla ja se vain odottaa sitä hetkeä, kun Nato-jäsenyys on saletti. Veikkaan, että sen jälkeen monen kansalaisen täytyy todeta "emme tienneet"...
    Lopulta aina totuus nousee pinnalle ja se voittaa. Sen on voitettava! Säälin venäläisiä, säälin todella, jos ainoa asia millä pystyy olemaan merkittävä, on ydinpommit ja kaiken tuhoaminen ja sitä ennen pelottelu!
    Suomella ei liene vaihtoehtoja yhtään sen enempää, kuin oli presidentti Risto Rytin aikaan? Kumman valitset, ruton vai koleran? Imperialistisen ja expansiivisen Venäjän alusmaana, vai 800 miljoonan, kai kuitenkin demokraattisina pitämiemme valtioiden puolustusliittoon jäsenenä? Jos tuo 800 miljoonan ihmisen Nato tuhoutuu, kai siinä tapauksessa tuhoutuu myös pieni viiden miljoonan ihmisen Suomikin, vaikka emme olisikaan Natossa?
    Ukrainan sota laajenee ja paluuta ei kertakaikkiaan ole entiseen maailmanjärjestykseen. Putinin on pakko laajentaa sotaa, sillä mikään perääntyminen ei tule kysymykseen. En pidä ihmeenä, vaikka Turkki, USA ja Englanti liittyvät sotaan, eikä siis Nato, ainakaan aivan heti. Siviilien tuhoaminen massoittain saa aikaan tuon, mutta läntiset demokratiat, jotka hurskastelevat, eivät uskalla! Jo yksistään Turkki on Putinille pelote, joka nähtiin takavuosina, kun Turkin F-16 ampui alas Turkin ilmatilaa loukanneen Venäjän Sukhoin! Ei syntynyt kolmas maailmasota...ainakaan vielä.
    Joka tapauksessa Venäjän armeija on paperitiikeri ilman ydinaseitaan, mutta aina riittävän voimakas Suomelle!

    VastaaPoista
  17. "Aleksandr Zinovjev on liioitellen väittänyt, että kansan tavaton into ilmiantaa toisiaan oli niin ylitsevuotavaa, että vallanpitäjien oli viimein pantava sille stoppi."

    Mutta eikö Maon kulttuurivallankumouksessakin käynyt vähän samalla tavalla, kun nuorison vastavallankumouksen vastainen terrori vei valtion kaaokseen ja sisällissodan partaalle? Vaikka mielivaltaiselle terrorille laitettiinkin armeijan avustuksella stoppi, niin Mao edelleen teorisoi "jatkuvan vallankumouksen tilasta", jolloin taantumukselliset voimat eivät voisi vahingossakaan päästä voimistumaan. Mahtoikohan Stalinilla olla vastaavia suunnitelmia, esim. suuri puhdistus noin 10 vuoden välein?

    Puhdistukset tuntuvat muutenkin olevan nykyään muodissa, sillä marksilaisvaikutteinen tiedostamisen ideologia on maolaiseen tyyliin pakottanut ihmisiä tekemään julkisia tunnustuksia sekä solidaarisuusjulistuksia (BLM, MeToo, LGBTQ+ yms.). Ehkäpä Putin haluaa myös salaa näyttää inhoamalleen rappiovasemmistolle: Jos te haluatte leikkiä mielivaltaisuudella, niin minä voin näyttää teille mitä todellinen mielivalta tarkoittaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.