tiistai 4. lokakuuta 2022

Onko Venäjä aasialainen?

 

Eurooppalainen Venäjä

 

Kirjoitin tässä pari blogia sitten, ettei Venäjä voi muuttua aasialaiseksi. Se on niin eurooppalainen, että jos siitä otetaan pois nuo eurooppalaiset piirteet, jää jäljelle tuskin mitään.

Tässä on jo saanut tottua siihen, että kaikki, minkä voi käsittää väärin, myös käsitetään väärin. Eivät kaikki näin tee, mutta yllättävän moni kyllä. Niinpä jotkut kiiruhtivat kokemaan moisen väitteen loukkauksena ja joku neropatti selitti oitis, että asiahan on juuri päinvastoin: mikäli eurooppalaisuudesta ajatellaan poistettavaksi kaikki venäläinen aines, ei jäljelle jää mitään…

No, tätä ei nyt taida kannattaa kommentoida, mutta tulkoon mainituksi esimerkkinä somettamisen tasosta näinä päivinä.

Yhtä kaikki, kiinnostavaa on, että asia ilmeiseesti kyettiin mieltämään jonkinlaiseksi loukkaukseksi venäläisyyttä kohtaan. Kun Napoleon aikoinaan murjaisi, että venäläistä kun raaputtaa, tulee pian tataari vastaan, hänellä oli aivan ilmeinen tarkoitus loukata. Tuohon aikaan eurooppalaisuus ymmärrettiin niin itsestään selvästi kehittyneisyyden ja valistuneisuuden synonyymiksi, että viittaus aasialaisuuteen tarkoitti yksinkertaisesti raakaa alkukantaisuutta ja primitiivisyyttä.

Tuohon alkukantaiseen tilaan liittyi myös köyhyys ja ilmeinen kehityskyvyttömyys. Esimerkiksi kiinalaisen kulttuurin katsottiin kivettyneen tyhjiksi muodoiksi, joiden pohjalta ei voinut syntyä mitään edistystä, mikä taas oli eurooppalaisuuden eli aidon kulttuurin tunnusmerkki.

Eurooppalaisuuden ylivertaisuus selitettiin 1800-luvulla usein valkoisen rodun erityisominaisuuksilla, joten viittaus tataareihin, mongolisuuteen tai suomalaisuuteen merkitsi myös oletusta alempiarvoisuudesta.

Venäläiset toki iskivät takaisin samalla mitalla ja Aleksandr Herzen kirjoitti vuonna 1867: Olemme tyytyväisiä siihen, että suonissamme virtaa suomalainen ja mongoliveri: se asettaa meidät sukulais- ja veljeyssuhteeseen niiden paariarotujen kanssa, joista Euroopan ihmisrakas demokratia ei pysty puhumaan ilman halventavia ja loukkaavia sanoja…

Ei haukku haavaa tee, tuumattiin siis Venäjällä, kun venäläiset leimattiin aasialaisiksi. He olivat sellaisen yläpuolella. Nyt, kun sitten esitettiin väite, jonka mukaan he ovatkin (kulttuurisesti) lähes täydellisen eurooppalaisia, keksii aina joku, että sekin on parjausta…

Ajat muuttuvat. Sille, joka on viime vuosina vieraillut Aasiassa, etenkin sen edistyneimmissä osissa, on selvää, että siellä asuu kansoja, jotka ovat tavattoman eteviä ja kehityskykyisiä. Rahaakin siellä liikkuu käsittämättömiä määriä. Lännen kaupungit näyttävät vaatimattomilta Aasian ihmeiden rinnalla.

Niiden kulttuuri poikkeaa kuitenkin suuresti länsimaisesta. Toki valkoisen miehen uudella ajalla kehittämä tiede ja tekniikka on ollut avainasemassa hedelmöittämässä myös Aasian kehitystä ja monet arkielämän instituutiot ovat siellä muodostuneet samanlaisiksi kuin lännessä, pukeutumisesta lähtien. Vaikutussuhde on varsin selkeä: alussa oli länsi, mutta itä otti siltä viestikapulan ja nousi kehityksessä pian opettajansa rinnalle.

Mutta Putinin hahmossa Venäjä todella on nyt ilmoittanut, ettei se kaipaa länneltä eli ensi sijassa Euroopalta mitään. Se voi yhtä hyvin kääntyä itään. Sillähän onkin jo paljon yhteistyötä muun muassa ns. BRICS-maiden kanssa, joista tosin kaikki eivät kuulu itään eikä Aasiaan.

Duginilainen euraasialaisuus korostaa myös Venäjän kuulumista suureen Aasian tasankoon, johon kohtalonyhteys sen liittää, vaikka Venäjän asukkaista tuolla valtavalla alueella asuukin tuskin kolmeakymmentä miljoonaa. Itse asiassa Venäjä onkin Tšingis-kaanin imperiumin perillinen ja siten olennaisesti aasialainen valtio, väitetään.

Näiden houremaisten kuvitelmien tukemiseksi piirrellään sitten karttoja, joissa Euraasian ”sydänalue” on nimenomaan Venäjä ja muut sitten ympäröivät sitä lisäkkeinä, joiden hallitseminen kuuluu ns. geopolitiikan lakien mukaisesti sydänalueen hallitsijalle. Sellainen tiede se on tämä geopolitiikka…

Antti Helanterän ja Veli-Pekka Tynkkysen kirja Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, otti kantaa näihinkin fantasioihin. Kun kartta piirretään ottaen huomioon väestömäärät eikä alueen laajuus, näyttää se aivan erilaiselta. Sen sijaan, että olisi Aasian keskus, onkin Venäjän Aasian puoleinen osa vain kapea kaistale asuttua ja asumiskelpoista aluetta jättiläismäisten naapurien vieressä…

Olettakaamme, että Venäjä pystyy korvaamaan Euroopan kanssa käymänsä kaupan Aasiaan suuntautuvalla, olkoonkin se sitten heikosti kannattavaa ja kallista ainakin aluksi. Venäjä kääntyykin siis nyt Aasiaan ja irtautuu kontakteista kiittämättömän ja petollisen Euroopan ja ”kollektiivisen lännen” kanssa. Silloin toteutuu Konstantin Leontjevin ja Nikolai Danilevskin kaipaama uusi suuntaus ja lännelle kumartelu loppuu.

Mutta väitteemme mukaan Venäjä on kuin onkin kaikessa olennaisessa eurooppalainen. Mitä jää jäljelle, jos eurooppalaisuus siitä otetaan pois?

Venäjän kieli on eurooppalainen kieli ja läheistä sukua Euroopan suurimmille ja monille pienemmillekin kielille. Sama koskee sen kirjoitusjärjestelmää, uskontoa, tiedettä, taidetta, filosofiaa ja arkipäivän kulttuuria alkaen veitsellä ja haarukalla syömisestä ja päätyen pukeutumiseen ja vaikkapa perheinstituutioon.

 Tiettyjä omaleimaisia piirteitä venäläisessä kulttuurissa tietenkin on, kuten kaikissa eurooppalaisten valtioiden kulttuureissa. On mahdollista, että kannattaa ajatella ortodoksinen kulttuurialue omaksi yksikökseen, kuten Samuel Huntington on tehnyt ja myös esimerkiksi World Values Survey viittaa samaan. Siitä huolimatta kysymys on eurooppalaisesta eli siis länsimaisesta kulttuurialueesta, jonka kynnys lännempänä asuvien naapurien kulttuuriin on varsin matala. Yhteistä on paljon kaikilla olennaisilla aloilla.

Aivan toisin ovat asiat, kun mennään idän suuntaan. Kiinaan ja kiinalaiseen kulttuuriin venäläisiä ei yhdistä mikään, ei liioin japanilaiseen tai korealaiseen. Konfutselaisuus ja taolaisuus samoin kuin buddhismi eri muodoissaan ovat venäläiselle kulttuurille täysin vieraita. Kuitenkin ne kuuluvat naapurien kulttuurien ytimeen. Ne yhdistävät tekijät, joita voimme havaita, ovat länsimaista perua, kuten vaikkapa moderni vaateparsi.

Voimmeko kuvitella tilannetta, jossa Euroopasta ja lännestä eristynyt Venäjä alkaakin omaksua laajassa mitassa kulttuuriinsa itäaasialaisia vaikutteita syvimmälläkin tasolla, uskonnon, filosofian ja kielen tasolla?

Totta kai voimme. Tulevaisuus saattaa olla juuri sellainen. Entä voimmeko kuvitella, että tässä prosessissa suurimman panoksen antaakin naapureilleen Venäjä ja Itä-Aasian mahtivaltiot venäläistyvät nopeasti ja alkavat matkia venäläisiä instituutioita omansa hyljäten?

Tämä vaatisi kyllä jo enemmän mielikuvitusta, kuin keskivertokansalaisella on. Ilmeisesti joku Dugin kykenee moiseen tai sitten ei.

Ei tarvitse kauankaan silmäillä tilastoja ymmärtääkseen, että Venäjän suuri itäinen naapuri on sille joka suhteessa niin ylivoimainen, ettei lännestä irrottautuvalle Venäjälle ole siellä tarjolla muuta kuin rengin osa, joka sekin käy ajan mittaan yhä vähämerkityksellisemmäksi.

Venäjä on eurooppalainen maa ja mikäli se ei itse asiaa ymmärrä, pakottavat olosuhteen sen ennemmin tai myöhemmin sen tunnustamaan. On koko Euroopan ja muunkin lännen kannalta suuri vahinko, mikäli sen yksi merkittävä osa ajaa itsensä umpikujaan.

43 kommenttia:

  1. https://www.youtube.com/watch?v=b4mtXdGgnkc

    без комментариев

    VastaaPoista
  2. Viimeisen vuoden sisällä oli redditissä "Ask Russian"-kanavalla kysymys venäläisille, että voisivatko he miettiä asuvansa Kauko-Idässä. Siellä kun on luonnonvaroja ja myös nousevia Aasian maita.

    Vastaukset olivat toistivat seuraavia kaavoja:
    -Far east?You mean northern China? There is no way I would be living there without huge salary.
    -Yhdessä vastauksessa taas korostettiin, että venäläisille ei ole siellä kilpailukykyä ottaa mitään järkevää roolia. Aasiassa on monia maita, jotka ovat hyviä tuotekehittelyssä ja valmistavassa teollisuudessa. On Koreaa, Kiinaa, Japania ja monia nousevia tiikereitä. Venäjä ei voi noita haastaa tuotekehittelyssä tai teollisuudessa, laatu ei vain pärjää.
    -Korostettiin myös, että vaikka näyttäisi, että Venäjän Kauko-Itä on lähellä Aasian keskuksia, niin ne itse asiassa logistisesti kaukana. On isoja vuoria ja hankalia maantieteellisiä asioita, joiden takia Venäjän Kauko-Idästä on hankala edes matkustaa Aasian metropoleihin.
    -jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olen nähnyt kiinalaista ja aasialaista laatua, en ole vaikuttunut. Jos suinkin voin, en ikinä enää osta mitään kiinassa tehtyä. Heillä oli mahdollisuutensa vakuuttaa minut, mutta se meni ja nyt en enää lisää armoa anna. Kaksi moottorisahaa kahdessa vuodessa, kaksi Lenovon läppäriä samoin kaput kahdessa vuodessa. Vietnamissa tehdyt huonekalut, joitten osat ovat kieroja ja eivät sovi toisiinsa. Kiinalainen poravasara kesti käytössä kolme tuntia. Ruuvarin kärjet, jotka ovat kertakäyttöisiä, jne jne. Lista on loputon. Vertailun vuoksi voisin ostaa Taiga moottorisahan kokeeksi.

      Poista
    2. Tuotekehitys ja teollisuus on "korkoa korolle". Mitä parempi niissä on, sitä helpompi on tulla paremmaksi. Mitä huonompi on, sitä hankalampaa on parantaa asemaa.

      Venäjällä ei ole nuorta väestöä eikä koulutustasoa tuotekehitykseen tai teollisen tuotannon käynnistämiseen sellaiselle tasolle, että se pärjäisi Aasian maille.

      Poista
    3. Oleellista tuossa onkin, että olet nähnyt kiinalaista ja aasialaista laatua. Venäläistä laatua ei näe, koska Venäjä ei vie lähes mitään muuta kuin hiilivetyjä ja aseita. Ja aseetkin ovat osoittautumassa paljon huonommiksi, mitä on luultu.

      Poista
    4. "Oleellista tuossa onkin, että olet nähnyt kiinalaista ja aasialaista laatua. Venäläistä laatua ei näe,..."

      Itse asiassa olen nähnyt ja käyttänytkin, neuvostoliittolaista. Traktoreita ja pillareita. Se ajatus siellä taustalla on aivan toinen. Vielä rikkinäisinäkin ne vain menivät eteenpäin. Mikään länsimainen kone ei olisi moisia kestänyt, mutta nämä vain puksuttivat, ja se voima oli aivan kauhea.

      Poista
  3. Venäjä on siitä mielenkiintoisessa asemassa, että siellä voi elää siinä illuusiossa ja valheessa, että Venäjä olisi vielä iso valtio.

    On muutamia suurkaupunkeja, joissa on väenpaljoutta ja joissa voi pitää ison puheen. On riittävästi sotialita, että saa ison paraatin aikaiseksi. On komean kuuloinen kansallishymni. Venäjä ei ole niin pieni tekijä, että hanskat tekisi mieli saman tien lyödä tiskiin toivottomassa tilanteessa. Se on juuri sen kokoinen, että houkutus elää valheessa ja illuusiossa on kiusallisen suurta. Miksi hyväksyä totuus, jos on huumaava valhe vaihtoehtona?

    Kaikken tuon ympärille voi luoda illuusion, valheen, jossa elää. Tuo valhe peittää sen, että maalla on vain 140 miljoonaa asukasta, mikä ei nykypäivän voimasuhteissa riitä kovin pitkälle. Valhe, illuusio suurista resursseista on huume ja opiaatti. Se tuo eruforian ja vie kivun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä määrä "riittää pitkälle"? 200 milj? 300? 1000? Mistä tämä luku on saatu ja millä perustein? Mitä asioita sen lisäksi tai asemasta on otettava, tai voidaan ottaa huomioon?

      Poista
    2. Pinta-alaltaan Venäjä kuitenkin on maailman ylivoimaisesti laajin valtio, joskin suuri osa sen alueesta on lähes asumatonta arktista tundraa.

      Poista
    3. Tietenkin vertaamalla kilpailijoiden EU:n, USA:n ja Kiiinan väkilukuja.

      Poista
    4. Se, "mikä määrä riittää pitkälle", riippuu tietenkin tavoitteista. Jos on tavoitteena olla voima, joka sanelee muille miten asiat tehdään, ja tarvittaessa ojentaa näitä voimalla, niin 140 miljoonaa ei tuohon riitä.

      Periaatteessa Venäjällä olisi resursseja ehkä jonkun verran Japania suurempaan rooliin. Venäjä on takana tuotekehityksessä ja teknologiassa, mutta luonnonvaroja on paljon.

      Toisaalta, luonnonvaroihin liittyy se riski, että joku voi ne ottaaa pois voimalla...Ja Kiinallahan voimaa riittää, erityisesti tulevaisuudessa.

      Poista
  4. Niin venäläiset kuin ruotsalaisetkin väittivät aikoinaan, etteivät suomalaiset ole kykeneviä hoitamaan omaa valtiota. Tuohan on aikaa sitten on todistettu höpöjutuksi, mutta nyt voimme kysyä, että jospa väite pitääkin paikkansa venäläisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalit tulossa, kokoomus ja persut voivat vielä todistaa vanhan väitteen todeksi.

      Poista
    2. Pari sanaa puun takaa.

      Anonyymi (5. lokakuuta 2022 klo 11.49) ennustaa:

      "Vaalit tulossa, kokoomus ja persut voivat vielä todistaa vanhan väitteen todeksi."

      Miten Fortumin ja Uniperin hoitanut ja translaista lakiesityksen antanut hallituksemme (jota en koe omakseni) on todistanut vanhan, mutta päivitetyn väitteen oikeaksi tai vääräksi?

      Hallituksessamme ei taida olla yhtään ihmistä, jolla on teknistieteellistä koulutusta ja siitä käytännön kokemusta, jota pitäisi olla, kun ottaa kantaa energiaan ja kaasuputkissa havaittuihin (räjähdyksistä tai muista syistä tulleisiin) reikiin tai vuotokohtiin.

      Ja sama koskee Ylen haastattelemia asiantuntijoita, joilla ei ole teknistieteellistä koulutusta eikä kokemusta, mutta silti heiltä kysytään energiasta, kaasuputkista ja ydinaseista ja käytetään asiantuntijoina.

      Eilen eräs suomalainen politiikan proffa esiintyi televisoissa ydinaseiden asiantuntijana, vaikka hän ei varmasti ole koskaan edes nähnyt oikeaa ydinasetta eikä hänellä on alan koulutusta eikä kokemusta.

      M

      Poista
    3. Puhui tulevasta mahdollisesta hallituksesta a la SOS.
      Tekniikan ja talouden asiantuntijat ovat huonoja poliitikkoja, unohtavat ihmisen ja luovat yhteiskuntaa koneille ja yrityksille.

      Poista
    4. Pari sanaa puun takaa.

      Vastaan anonyymille (6. lokakuuta 2022 klo 10.24).

      "Puhui tulevasta mahdollisesta hallituksesta a la SOS."

      En halua arvata tulevaa hallitusta, mutta toivottavasti se on asiantuntevampi kuin nykyinen.

      "Tekniikan ja talouden asiantuntijat ovat huonoja poliitikkoja, unohtavat ihmisen ja luovat yhteiskuntaa koneille ja yrityksille."

      En ole varma väitteestäsi, mutta minä luotan enemmän tekniikan kuin talouden asiantuntijoihin.

      Mietin, millaista politiikkaa Suomessa tehtäisiin, jos eduskunnassa ja hallituksessa (jäsenet kansanedustajia) olisi vain insinööritieteiden edustajia.

      M

      Poista
    5. Jos se on kokoomus&persut pohjainen, se ei voi olla taitavampi.

      Poista
    6. Politiikka olisi kamalaa. Johan tuosta saatiin Sipilältä vähän mallia.

      Poista
  5. Niin totta! Kannattaa tutustua ajatuksella!

    VastaaPoista
  6. "Onko Venäjä aasialainen? Eurooppalainen Venäjä"

    Kaikesta päätellen tämän tekstin johdosta putinismin palkkaama rotta pureskelee professorin kantapäitä.

    VastaaPoista
  7. Jos valittavana on ollako Aasian vai Yhdysvaltain renki, valinta on helppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kumman liittoumissunnan valitset Cailina?

      Ja jos saisi vielä analyyttiset, ei tunnepohajiset perustelut valinnalle. Kiinnostaa nimittäin kovasti.

      Poista
    2. Millainen on "analyyttinen" valinta? Mitä seikkoja "analyysissä" huomioidaan, ja mikä on toivottava kehityskulku? Minä haluan lännen anaalidemokratioiden täydellistä tuhoa, koska minä pidän niitä kuvottavina ja ihmiselle sopimattomina irvikuvina.

      Poista
    3. Minä taas pidän niitä pienen ihmisen kannalta parhaimpina mahdollisina järjestelminä, jossa SUHTEELLINEN demokratia, yhdenvertaisuus ja taloudellinen hyvinvointi yhdistyvät optimaalisella tavalla. Vastaväiteeksi Catilinalta yksi esimerkkimaa historiasta.

      Poista
    4. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että länsimaiset anaalidemokratiat ovat ainoita paikkoja, joissa sinulla (olen profiloinut sinut) on edes jonkintasoisen inhimillisen elämän mahdollisuus.

      Kiinassa, Japanissa ja muissa Kaakkois-Aasian maissa sinua siedetään tasan niin kauan, kun sinusta on jotain hyötyä tai paksu lompakko.

      Nimim. Tietäjä

      Poista
    5. Länsi on kuvottava, asia selvä.

      Mutta jotta valitsisit idän, sen pitäisi olla aika monissa suhteissa kuvottavaa länttä parempi vaihtoehto juuri meille.

      Olisin kovin kiinostunut kuulemaan, mitä nämä idän parmmat tarjoukset meille ihan konkreettisesti ovat.

      Poista
    6. "Olisin kovin kiinostunut kuulemaan, mitä nämä idän parmmat tarjoukset meille ihan konkreettisesti ovat."

      Idällä on vielä mahdollisuus muuttua ja kehittyä, lännellä ei enää ole edes sitä. Sen on tuhouduttava, mieluiten lasierämaaksi, että raunioille voi syntyä jotakin uutta.

      Poista
    7. "Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että länsimaiset anaalidemokratiat ovat ainoita paikkoja, joissa sinulla (olen profiloinut sinut) on edes jonkintasoisen inhimillisen elämän mahdollisuus."

      Mielenkiintoinen väite. Kaipaisin perusteluja, erityisesti myös sille, millaisen oletat minulle jonkintasoisen inhimillisen elämän olevan.

      Poista
    8. Anaalikiihkon valtaan ajautuneen nimimerkki Catilinan elostelu ja keimailu professori Vihavaisen blogissa on hämmentävää. Onko hän kenties eksynyt väärälle verkkosivulle? Eikös hänen kaltaisillaan ole omat verkostointimahdollisuutensa muualla internetissä tai Tinderissä?

      Poista
  8. Tuhka muistaa vuosia sitten olleen artikkelin jossa kysyttiin aikooko Venäjä tehdä Kiinat. Siis muuttua totalitääriseksi yksipuoluejärjestelmäksi. Se taisi tehdä sen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putinin ongelma on se, että Venäjä ei ole yksipuoluejärjestelmä. Tästä seuraa vallanperimysongelma, toisin kuin Neuvostoliitossa. Tämä on yhdenmiehen diktatuurien achilleenkantapää.

      Poista
  9. "Sama koskee sen kirjoitusjärjestelmää, uskontoa, tiedettä, taidetta, filosofiaa ja arkipäivän kulttuuria alkaen veitsellä ja haarukalla syömisestä ja päätyen pukeutumiseen ja vaikkapa perheinstituutioon."

    Tulee mieleen yksi nimi: Pietari Suuri. Mutta miten lähellä eurooppalaista kulttuuria Venäjä oli ennen häntä?

    VastaaPoista
  10. "Venäjä on eurooppalainen maa ja mikäli se ei itse asiaa ymmärrä, pakottavat olosuhteen sen ennemmin tai myöhemmin sen tunnustamaan."

    Taidatkos sen paremmin sanoa! Mutta kuitenkin Venäjän historia Pietari Suuren jälkeen yhdellä virkkeellä: slavofiilien ja zapadnikkien taistelu Venäjän ja sen sielun hegemoniasta.

    VastaaPoista
  11. Venäläiset eivät taida olla enempää eurooppalaisia kuin aasialaisiakaan, vaikka kenraali Reinhard Gehlen arveli venäläisten olevan aasialaisia. Joka tapauksessa venäläistä sielua on mahdotonta ymmärtää tavallisella järjellä, niin ainakin Ilmari Susiluoto arveli takavuosina, ja joutui vähän niin kuin moitteiden kohteeksi.

    Putinin Venäjä on nyt kaltevalla pinnalla, ja on aika mahdotonta uskoa, että siitä tulisi maailmanmitassa merkittävä millään alueella. Juna taisi mennä jo. Kun maa joutuu hylkiön asemaan, ja tunnettuahan on, että vakka kantensa valitsee, eikä hylkiön kaverit jelpi toista hylkiötä pyyteettömästi, vaan pyrkivät vain hyötymään. Näinhän se maailma toimii.

    Suunnitelmat uusista maailmanjärjestyksistä ovat samanlaisia, kuin se horisontissa siintelevä sosialismi, eli sekin vain pakeni. Kun Venäjän demografinen kehitys on mitä on, Ukrainan sota ja sieltä mahdollisuuksien mukaan saatavat kymmenet miljoonat lisäkansalaiset olisivat olleet hyvä lisä Putinin suunnitelmiin, mutta kuten jo nyt näemme, virhe oli kauhistuttava, eikä mitään Venäjän tulevaisuuden pelastamiseksi pystytä enää tekemään. Toki puhetta piisaa, yhtä pitkää kuin paksuakin.

    Ei pari näyeikkunaa, eli Pietari ja Moskova nosta Venäjää enää mihinkään. Potemkinin kulissit ovat pelkkiä Potemkinin kulisseja ja niiden takana on vain arjen rähjä ja alakulo. Se alakulo on sodan myötä vain pahentunut, ja toivottomuus on selvästi saanut lisää voimaa. Jopa täällä Suomessa asuvat venäläiset alkavat hieman arvostella Putinin ja Venäjän toimia, näin olen havaitsevani. Moni sanoo, että ei enää uskalla käydä Venäjällä yön yli reissua, koska laki saattaa yhtäkkiä muuttua siten, että takaisin Putin ei päästä enää ketään. Kuulemma kaikki on mahdollista.

    Vähintään sadoin tuhansin tai jopa miljoonin on jo koulutetuimpia Venäläisiä häipynyt maasta ja virta vain jatkuu. Sitä en kyllä usko, että Putin pystyttää uuden kansojen vankilan, mutta kuten todettu, eipä sitä tavallisella järjellä tarvitsekaan käsittää.

    Katkeruus, alakulo ja alkoholismi on Venäjän uusi normaali, mellevistä puheista huolimatta. Nomenklatuura elää yhtä leveästi kuin on aina elänyt, mutta onneksi tsushnalla on perunasta valmistettua votkaa, ja sillä pääsee jo pitkälle.

    VastaaPoista
  12. "Eurooppalainen Venäjä"

    Osa Venäjästä on osa Eurooppaa, Uralille asti. Mutta venäläinen sivilisaatio ei ole osa Lännen sivilisaatiota.

    Lännen sivilisaatio/demokratia alkoi syntymään englantilaisesta "pyöreästä pöydästä", mutta venäläinen sivilisaatio nimeltään "Moskova Kolmas Rooma"/totalitarismi alkoi syntymään kristillisen kirkon jaon jälkeen eurooppalaiseen ja bysanttilaiseen.

    Kolmannella roomalla eli totalitarismilla ei ollut varaa ylläpitää kansojensa hyvinvointia. Kun Nikita Hrushevia kritisoitiin siitä, että Neuvostoliiton tiedelaitoksia ei kehitetä tarvittavalla tavalla, niin Nikitä ärjähti: "Jos me tarvitsemme jotakin, niin me varastamme sen Lännestä."

    Ei ole mikään ihme, että Neuvostoliitto/Kolmas Rooma/totalitarismi luhistui. Kommunistinen ihana korttipalatsi hajosi, koska totalitarismi imi kaikilta kansoita verta/valuuttaa sotatarvikkeiden tuottamista varten.

    Aseita on niin paljon, että Ukraina voidaan helposti tuhota ja sitten valloittaa. Ukrainan jälkeen on Suomen vuoro, koska suomalaiset rikastuivat Venäjän kustannuksella. Suomen jälkeen ovat sitten muut alueet, joissa liikkui venäläinen saapas: Alaska ja Los Angeles.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta venäläinen sivilisaatio ei ole osa Lännen sivilisaatiota."

      Poikkeuksia on paljon, mm. Pjotr Tshaikovskij, Leo Tolstoi, venäläinen baletti, jne.

      Poista
    2. Kylä se on osa lönnen sivilisaatiota eikä mitään muuta. Erikoisuuksia on, vaikkapa poliittisessa traditiossa, mutta eihän se nyt tässä maailmassa kaikkea merkitse.

      Poista
  13. En itsekään ymmärrä, miksi joku loukkaantuisi toteamuksesta, että venäläisessä kulttuurissa on valtava ja lähtemätön osa eurooppalaisuutta. Aivan samaa ja paljon painavammin voisi sanoa esimerkiksi suomalaisesta kulttuurista.

    Toki tässä on jälleen tehtävä ero venäläisten ja venäjänmaalaisten välillä. Tataarien ja kaukasialaisten kulttuurit eivät tietenkään ole yhtä eurooppalaisia kuin venäläinen.

    Putinille on tietenkin helpointa kuitata ulkopoliittinen eristys kotiyleisölle toteamalla, ettei Venäjä tarvitse siteitä "länteen".

    Olisi hauskaa tietää, kuka räjäytti Nord streamit ja miksi.

    VastaaPoista
  14. Nimityksistä on kai turha kiistellä. Kultainen Orda nimettäköön ja miellettäköön tosi venäläisyydeksi.

    VastaaPoista
  15. Eiköhän Venäjä ole jotain euroopan ja aasian väliltä,siis omanlaisensa kultuurillinen kokonaisuus.
    Itseäni kovasti häiritsee se nykyisin kovasti eslläollut mogoolvaikutuksen korostaminen , kun puhutaan Venäjästä ja sen olemuksesta.
    Tuossahan puhutaan suoraan siten kuten europpalaisuus olisi jotain arvokkaampaa, kuin mogolalaisuus tai aasialaisuus.
    Se kuva joka mogolieista läntisessä kultuurpiirissä on perustuu pikälti oman aikakautensa propakandaan.
    Suhteellisen toimivahan mongoolien valtakunta oli, kun se kykeni noinkin kauan olemaan varsinainen suurvalta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.