Herrasmiehen elämää

 

Säädyllinen mies kurjana aikana (Pepysin päiväkirja II)

 

Samuel Pepys oli ehdottomasti kelpo mies ja luulen, että hänestä käytettiin myös nimitystä ”gentleman”, vaikka suku ei ollutkaan suurta. Päärien ja herttuoiden keskuudessa hän ainakin seurusteli ja joskus sai aiheen todeta, että vaikkapa Oxfordin herttua saattoi käyttäytyä hyvin kehnosti ja elää ja pukeutua siivottomasti.

Pepys ei kuitenkaan näytä olleen mikään silmänpalvoja tekopyhyyden mielessä, kauneutta ja erityisesti naiskauneutta hän kyllä palvoi aivan kohtuuttomastikin, kuten itsekin joutui tunnustamaan.

Henki on nimittäin altis, mutta liha on heikko, kuten sanassa sanotaan. Pepys ei malttanut pitää näppejään erossa kauniimman sukupuolen edustajista edes kirkossa ja hänen kätensä löysivät yhä uudelleen tiensä naisellisten sulojen luokse, Aina tilaisuuden tullen hän vähintään suuteli ihailemansa naista.

Joskus naiset olivat vastahakoisia ja kirkossa sattui sellaistakin, että joku otti jo esille neuloja käpälöintiesteiksi. Ne havaittuaan Pepys keskittyi sen sijaan saarnan kuunteluun. Yleensä hän oli hyvin ahkera kirkossa kävijä ja kauhistui esimerkiksi kortinpeluuta sunnuntaisin.

Useimmiten naiset olivat eroottisessa pelissä  mukana ainakin tiettyyn pisteeseen saakka ja sen perusteella liehittelijä sai aiheen arvioida, miten suurta kauneuteen yhdistyvä  hyveellisyys kussakin tapauksessa oli.

Hänen oma hyveellisyytensä oli vajavainen, minkä hän hyvin ymmärsi, mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa. Vaimoaan hän rakasti hyvin hellästi ja avioliiton alkuaikoina mukana oli suuri määrä eroottista jännitettä. Aamuinen loikoilu samassa vuoteessa oli onnen aikaa.

Vaimo joutui aluksi tekemään taloustöitä, kuten pyykkäämistä ja ruuanlaittoa, mutta varallisuuden kasvaessa saattoi jäädä joutilaaksi ja alkoi ottaa tunteja tanssissa, musiikissa, laulussa ja maalaamisessa, joissa edistyikin hyvin ja aivan ilmeisesti nautti suuresti myös miespuolisten opettajien seurasta kahden kesken.

Pepys piti vaimoaan hyvänä mahdollisuuksiensa mukaan ja hankki tälle koruja ja vaatteita ja jopa seuraneidinkin. Pari piikaa ja palveluspoika kuuluivat myös herrasmiehen talouteen. Omista vaunuista ja hevosista en huomannut mainintaa. Tuskin niitä Cityssä tarvitsikaan.

Kiihkeä suhde avioliitossa johti aina joskus kärhämiin ja kerran Pepys löi vaimonsa silmän mustaksi ja kerran väänsi tätä nenästä. Vaimo vastasi parhaansa mukaan puremalla ja raapimalla.

Kun oli vähän aikaa murjotettu, palasi rakkaus entistä auvoisampana, kunnes tunteet näyttävät vuosien mittaan hieman jäähtyneen ja etualalle tulevat taloudelliset asiat. Tietenkin edustava vaimo oli kaupungilla myös miehen kunnia.

Pepysin suhde seksuaalisuuteen on ilman muuta myönteinen. Toinen juttu ovat siten ne rajat, joissa sitä on hyväksyttävää julkisesti esittää. Itse kirjoittaja suutelee ja kopeloi naisia alinomaa ja kai myös enemmän tai vähemmän julkisesti, luultavasti sentään aina hieman näkymättömissä. Kuninkaan ja hovin keskittyminen irstailuun ja avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin sen sijaan herättää hänessä närkästystä.

Närkästyminen on sitäkin ymmärrettävämpää, kun maan talous on kuralla ja se häviää taas sodan Hollantia vastaan. Kuningas kuitenkin näyttää olevan kiinnostunein naisistaan ja omasta loistostaan, vaikka palkkaansa vaille jäänet merimiehet ovat avoimessa kapinassa.

Pepys on kirjamiehiä ja lukee ainakin ranskaa. Kerran hän saa käsiinsä aivan merkillisen kirjan, tuntemattoman tekijän kirjoittaman ”Tyttöjen koulun” (L’escole des filles). Kyseessä oli ensimmäinen eroottinen romaani, joka ilmestyi Pariisissa vuonna 1755.

Pepys närkästyy sitä silmäillessään, mutta palaa myöhemmin ostamaan nidotun laitoksen, jonka polttaa luettuaan. Kirja oli ”perin rietas”, mutta sopihan se nyt kuitenkin vakavamielisenkin miehen sellainen kertaalleen lukea ”oppiakseen tuntemaan tämän maailman pahuutta”.

Asia kuulostaa nyt huvittavalta, mutta on ymmärrettävä, että todellisen elämän ja siitä esitetyn kulttuurisen tuotteen sallittujen rajojen suhde on aina ollut merkittävä kulttuurinen instituutio ja sen tilan indikaattori.

Kirjoitettuina asiat, jotka sinänsä olivat jokapäiväisiä, saattoivat herättää rajuja reaktioita. Muistan aina, miten jotkut venäläiset vieraani olivat neuvostoaikana tukehtua nauruun lukiessaan Flegonin kokoelmaa venäjän kielen sanakirjojen ulkopuolisista ilmauksista (кс. Книга За пределами русских словарей — А. Флегон).

Ja ne, jotka muistavat omat kirjasotamme, ymmärtävät, että kyse oli nimenomaan niistä rajoista, joissa oli sallittua esittää kirjoitettuna sinänsä hyvin tunnettuja asioita, jotka kuitenkin kuuluivat kirjallisen kulttuurin ulkopuolelle.

Nythän kaikki vastaavat rajat ovat hävinneet ja ihmiset sen sijaan oppivat nimenomaan tiedotusvälineistä kaiken maailman perversioita, jollaisia heidän kokemuspiiriinsä ei ole koskaan kuulunut.

Ulkomaat ovat kirjassa esillä aina silloin tällöin ja asia koskee tietenkin esimerkiksi Hollantia, jota vastaan käytiin sota, mutta myös muita maita, joista kirjoittaja kuulee kaikenlaisia juttuja. Königsbergissä esimerkiksi kuulemma kaloja pyydetään jään alta ja ne säilyvät jäätyneinä herätäkseen taas henkiin sulatettaessa.

Kuten tunnettua, pääskyset talvehtivat järvien pohjassa ja Königsbergissä niitä tarttuu usein nuottaan talvisin.

Algerissa taas kristityillä orjilla on ankeat olot, vaikka sitä paremmat, mitä köyhempi isäntä. Kun heidät ostetaan vapaaksi, he joutuvat maksamaan juomastaan vedestä. Leivästä ei sen sijaan oteta eri maksua.

Lontoossa nähtiin myös Venäjän lähetystö. Venäjäänhän oli Arkangelin kautta solmittu suhteet jo 1500-luvulla. Miehet oli puettu turkiksiin ja hellä oli  mukanaan lahjaksi tarkoitettuja metsästyshaukkoja. Pepysiä harmitti nähdessään, miten moukkamaisesti englantilaiset suhtautuivat kaikkeen sellaiseen, mikä oli heille outoa ja tekivät siitä pilkkaa.

Ruoka oli naisten ohella Pepysin toinen suuri intohimo, eikä hän näytä tunteneen synnintuntoa mässäyksien takia, juopottelu oli taas  eri juttu ja hän piti pitkiäkin raittiuskuureja vannottuaan krapulassa niin tekevänsä.

Joka tapauksessa parhaisiin herkkuihin kuuluivat nuoret kanat. Sikaa ja nautaa eri muodoisaan ei ouuttunue ja kaloista mainitaan esimerkiksi sampi ja karppi. Molvaa kehutaan erityisesti.

Riistapiirakkaa ja monenmoista muuta herkkua oli pöydässä jatkuvasti, mistä kirjoittaja kiitti Jumalaa. Viinejä riitti sektistä ja Kanarian ja Malagan viineistä reininviiheihin ja kirjoittaja hankki itselleen melkoisen oman viinikellarin. Olutta tietenkin siemailtiin ja joskus tuli maisteltua myös brandya ja viinaa.

Tuli jo mainittua, että Pepys joskus hairahtui hiukan pahoinpitelemään vaimoparkaansa (the poor wretch), mitä hän myöhemmin syvästi suri ja häpesi. Sen sijaan lasten pahoinpitelyä hän näyttää pitäneen kunniatehtävänään ja velvollisuutenaan.

Kerrankin hän valitteli kätensä kipeytymistä jouduttuaan aivan uskomattomasti pieksämään apupoikaansa, joka itsepäisesti kieltäytyi tunnustamasta syyllisyyttään sinänsä aivan vähäiseen asiaan (heran juominen).

Ns. syytä epäillä perusteilla voinemme ajatella, että poika oli väärän ilmiannon uhri. Pepysillä ei sen sijaan näy olleen asiasta mitään epäilyksiä, vaikka ei ollut  mitään todisteitakaan.

Pepysin päiväkirjojen originaalit käsittävät kuusi nahkaselkäistä nidosta ja yli miljoona sanaa. Niiden salakirjoitus selvitettiin vasta sadan vuoden kuluttua kirjoittajan kuolemasta.

Päiväkirjat ovat, kuten sanottu, verraton lähde ajan elämästä tietyn yhteiskuntaluokan näkökulmasta katsoen ja antavat paljon tietoa myös poliittisesta historiasta. Kirjoittaja oli jatkuvasti tekemisissä esimerkiksi William Penn vanhemman kanssa ja hänellä oli muutenkin laaja tuttavapiiiri.

Suomalainen laitos on valitettavasti vailla hakemistoa ja muutenkin suppea, mutta ehdottomasti lukemisen väärtti.

Ja ainahan voi mennä halutessa alkuperäislähteille. Nykyään se on helppoa: All diary entries (The Diary of Samuel Pepys).