Nöyryys ja vapaus

 

Asento!

 

Armeijoissa, kuten tunnettua, on komentosanoja, joilla on omassa ympäristössään oma,  aivan tietyllä tavalla ymmärretty merkityksensä.

Niinpä, kun miehet komennetaan seisomaan hiljaa paikallaan, se tapahtuu maassamme komennolla ”asento!”. Silloin on seisottava jalat yhdessä ja kädet tiukasti sivuilla, suoraan eteenpäin tuijottaen.

Sana sellaisenaan ei yleiskielessä kuitenkaan merkitse mitään erityistä poseerausta. Itse asiassa mahdollisia ”asentoja” on loputtomasti. Google kertoo jopa niiden numeroinnista, on 69:ää, 77ää jne. En ole viitsinyt katsoa, mitä ne ovat.

Armeijoissa ei kuitenkaan ole tapana viisastella ja käskyn saatuaan on viisainta jähmettyä juuri sellaiseen asentoon, kuin on aiemmin määrätty. Sotajoukkoja ei ole tarkoitettu filosofien, esimerkiksi peripateetikkojen harjoituskentiksi. Niillä on oma, hyvin rajattu tehtävänsä, välinearvonsa, joka ei liity hengen vapauden vaalimiseen.

Sulkeisharjoituksissa ihminen totutetaan toimimaan vaistomaisesti tietyllä tavalla aina komentosanojen mukaan. Kyseessä on olennaisesti samanlainen dresseeraus kuin koirillakin.

Hyvin harjoitetun joukon liikkeet myös miellyttävät silmää yhtä lailla, olivatpa kyseessä koirat tai ihmiset. Kyseessä on eräänlainen tahdon riemuvoitto, nimenomaan kouluttajan tahdon. Luopuessaan henkilökohtaisesta vapaudestaan ihmisestä tulee koneen osa, mikä on tavallaan kaunista ja tavallaan pelottavaa. Se voi tarjota niin sanotun totalitaarisen elämyksen, sulautumisen joukkoon.

Pelottavaa sen on ajateltu olevan nimenomaan vastapuolelle. Omat sen sijaan saavat osakseen ihailua: eiköhän viedä kohta naapuria tukka suorana!

Kiinnostavaa on komentosanojen erilaisuus eri kielissä. Suomen ”Asento!” on englanniksi ”At attention!” saksaksi ”Habt acht! (vrt. Achtung)”, ja ruotsiksi ”Giv akt!”. Ranskaksi se on ”À vos gardes!”

Kaikissa näissä tapauksissa kyse on varuillaan olosta, määräys huomion terästämisestä.

Suomeksi komentosana ”Huomio!” on olemassa erikseen samoin venäjässä (”Vnimanije”). Silloin on todennäköisesti odotettavissa lisää käskyjä tai uutisia, jotka ovat selkeitä ja ymmärrettäviä eivätkä tarkoitettuja itse kunkin analysoitaviksi ja keskusteltaviksi. ”Huomio!”, karjaistaan myös puhelimeen ”haloon” sijasta.

Tämä kaikkihan on yleisesti tunnettua. Tässä yhteydessä minua jäi kuitenkin kiinnostamaan venäläinen (ja ukrainalainen) termi, joka on tuossa kansainvälisessä ”asentojen” joukossa poikkeava, jos on kyllä tuo suomalainenkin.

Venäjäksi ja ukrainaksi komentosanaa ”Asento!” vastaa nimittäin sana ”Smirno!”, joka on jäänyt suomalaiseenkin kielenkäyttöön elämään ns. vanhan väen ajoilta. Se muistetaan muodossa ”smirnaa” (siellä sitä sitten seisottiin smirnaassa…). Niinhän se lausutaankin: smírna, jossa a-kirjan saattaa jäädä pidentyneenä kaikumaan, vaikka paino onkin edellisellä tavulla.

Kiinnostava on sanan etymologia. Sieltähän pilkistää kaikille tuttu ”mir”, joka tarkoittaa sekä maailmaa että rauhaa. Tässä jälkimmäinen merkitys on tietenkin kyseessä. Mutta millaista rauhaa on asennossa seisovan sotamiehen rauha? Mitä siihen kuuluu?

Siihen kuuluu olla hievahtamatta ja tuijottaa eteenpäin, ellei toisin määrätä. Itse asiassa kyseessä onkin nöyrtyminen, ”smirenije”. Samasta asiasta on pohjimmiltaan kyse silloin, kun levoton mielisairaalan potilas pannaan pakkopaitaan (ven. smiritenaja rubaška).

Nöyryys on nimenomaan ortodokseilla aivan keskeinen kristillinen hyve. Muistamme, miten Dostojevskikin sitä korosti: ”Nöyrry, ylpeä ihminen!”.

Mutta uskonnollinen nöyryys lähtee sydämestä, se merkitsee oman tahdon vapaaehtoista alistumista Jumalan tahdolle. Näin olen ainakin asian ymmärtänyt. Adjektiivi smirennyi viittaa nöyrään ja hiljaiseen käytökseen.

Pakkopaidan ja sotamiehen asennon nöyryys sen sijaan on pakotettua, suomeksi voitaisiin kai puhua nöyryyttämisestä.

No, joka tapauksessa asennon (smirno!) vastakohta eli vaihtoehto onsuomeksi ”Lepo!”, joka ilmaistaan komentosanalla” volno!” Kyseessä on vapauteen (volnost) liittyvä sana, jonka taustalta häämöttää ”volja”, joka tarkoittaa sekä vapautta mielensä mukaisen toiminnan merkityksessä, eli sen rajoittamattomuutta, että tahtoa.

Ja prišol dat vam volju, julisti kapinoitsija Pugatšov: tulin tuomaan teille vapuden.” Volja” on nähty myös nimenomaan tuon Puškinin tarkoittaman ”mielettömän ja sääälimättömän” venäläisen kapinan tunnuksena. Sana ”svoboda” sen sijaan viittaa ainakin periaatteessa järjestäytyneempään, lainalaiseen vapauteen.

No sotamiehen vapausasteet myös sen jälkeen, kun ”lepo” on julistettu, ovat vähäiset, eikä niitä kannata ymmärtää liian laajasti.

 Silloin sentään saa nojata enemmän toiseen jalkaansa ja siirtää saappaita hieman erilleen. Onhan se vapautta sekin. Kaikki on suhteellista.