Ei vähä mitään

 

Paljonko on paljon?

 

Mieleeni on jäänyt kohtaus eräästä venäläisestä filmistä. Siinä oli puhetta toisessa maailmansodassa kaatuneista Neuvostoliiton kansalaisista, joiden määräksi mainitaan kaksikymmentä miljoonaa. Itse asiassahan noita kuolonuhreja oli vielä paljon enemmän, kaikki niistä eivät toki kaatuneita.

Pikkupoika, joka kuunteli sivusta, kysyi uteliaana: ”Kaksikymmentä miljoonaa. Onko se paljon?” (Dvadtsat miljonov -eto mnogo?).” Kyllä, onhan se paljonlaisesti” (Da -eto mnogovato), vastaa isä hajamielisesti. Olisi mahdotonta edes kuvitella, että poika ymmärtäisi vähääkään siitä, mistä tässä on kysymys.

Joka tapauksessa Neuvostoliiton väkiluku kaikesta huolimatta tuplaantui sodan jälkeen muutamassa vuosikymmenessä. Maapallon väkiluvun hurja kasvu ei maailmanasodan takia liioin osoittanut mitään oireita taantumisesta tai edes pysähtymisestä. Niin sanotun kolmannen maailman väestö paisui nopeasti aivan uusiin lukemiin.

Hitlerin noustessa valtaan maapallon väkiluku oli noin kaksi miljardia, joista eurooppalaisten osuus viidesosan luokkaa.

Nyt maailmassa on kahdeksan miljardia ihmistä, joista Euroopassa asuvia eurooppalaisia (europidejä) vajaa kymmenen prosenttia. Mikäli mukaan lasketaan vain EU-maat on osuus viitisen prosenttia, siis yksi kahdeskymmenes osa.

Nyt laskeskellaan, että maapallon väkiluku nousee vielä kymmeneen miljardiin, mikä on mukavan pyöreä luku laskemisen kannalta, siis kymmenen tuhatta miljoonaa. Tässä mahtuvat kymmenet ja sadatkin miljoonat jo virhemarginaaliin. Ei suinkaan ole selvää, että tuo ennuste olisi likimainaan tarkka.

Lohdullinen johtopäätös joka tapauksessa on, että tuon maagisen lukeman jälkeen väki alkaisi vähetä. Porukkaa on nimittäin jo nyt liikaa maapallon kantokykyä ajatellen.

Miljardi ihmistä pelkästään syö noin miljoona tonnia ruokaa joka päivä ja juo toisen mokoman puhdasta vettä.

 Tuo ihmismäärä siis juo miljoona tonnia vettä. Jos se kuljetettaisiin laivalla, tarvittaisiin kymmenen supertankkeria lastaamaan ja purkamaan sitä satamissa joka ainoa päivä.  Sen jälkeen olisi hoidettava jakelu ehkäpä noin miljoonalla autolla.

Kylpeminen, kastelu ja muu veden käyttö on sitten erikseen. Tuo ihmismäärä myös tuottaa saman verran eli miljoonan tonnia jätöksiä, niin kaasumaisessa kuin kiinteässä muodossa. Hiilidioksidia on kaasumaisesta jätteestä valtaosa, mutta metaaniakin kertyy jo tuosta määrästä paljon, paljon (vrt. Vihavainen: Haun perisynnin paluu tulokset).

Lisäksi tuo miljoonan tonnin ruokamäärä ei voi olla pelkkää viljaa ja muita kasviksia. Miljardia ihmistä varten tarvitaan ehkäpä 100-200 miljoonaa nautaa ja saman verran seuraeläimiä ja juhtia. Siipikarja, siat ja lampaat sitten lisäksi.

Toki juhdat voidaan myös korvata konevoimalla. Kuorma-autojen ja traktoreiden armeija on valtava, mutta eihän se riitä. On oletettava, että kaikki kansat ennemmin tai myöhemmin saavuttavat kohtuullisena pidetyn elintason.

Nykyään siihen kuuluu auto jokaista noin 5 hengen perhettä varten, miljardia varten siis 200 miljoonaa autoa, ehkäpä jopa ekologista sähköautoa. Tuon automäärän elinkaari voi olla ehkäpä komeat kymmenen vuotta, mutta sitten tarvitaan jo uudet akut, moottorit, korit ja renkaat.

Siihen on hankittava kokonaisia vuoria raaka-aineita, kuparia, kobolttia, nikkeliä, ja ties mitä. Sitä paitsi sitä sähköä tarvitaan vielä paljon enemmän muuhun elämiseen, esimerkiksi ruuan valmistukseen päivittäin, tietokoneisiin, kännyköihin, huvitteluun. Joku vielä saunookin.

 Aurinkopaneeleita, tuulimyllyjä ja muita mainioita ekologisia laitteita tarvitaan miljoonittain, mutta ne eivät yksinään riitä. Myös säätövoimaa on saatava valtavia määriä: ydinvoimaa, hiilivoimaa, turvevoimaa ja niin edelleen.

Sitä paitsi tuolle joukolle on rakennettava miljoonittain asuntoja, kouluja, sairaaloita, vanhainkoteja, urheiluhalleja, teitä, kaivoksia ja vaikka mitä. Sitä varten tarvitaan betonia, terästä, alumiinia, lasia ja muovia. Paljon. Nykyaikaiset rakennukset sitä paitsi puretaan parinkymmenen vuoden välein.

Kun tuosta uudesta väestömäärästä ja nimenomaan sen afrikkalaisesta osasta taannoin keskusteltiin, arveli joku sen jäävän joka tapauksessa elintasoltaan nykyistä pohjolaa alemmas. Tämän johdosta joku toinen kysyi närkästyneenä, pidettiinkö afrikkalaisia työtä vieroksuvona.

Vastaus on, että mikäli siellä syntyy uusi työteliäs kulttuuri, mikä on mahdollista (katsokaapa vain noita Wolt-kuskejamme!), on siitä valtavasti seurauksia koko maapallolle ja nimenomaan siihen kohdistuvan rasituksen lisääntymiselle. Mikäli tyydyttäisiin asumaan bambumajoissa, ongelma olisi paljon pienempi. Sellaiseen ei kuitenkaan kannata toiveitaan sijoittaa.

Nuo edellä esitetyt yhden miljoonan populaatiota koskevat määrät on siis kerrottava kymmenellä, että saataisiin ihmiskunnan tavoittelema kulutus sellaisena kuin sen pitäisi nykynäkymin tasoltaan olla. Tuo kymmenen miljardin väkimäärä toki on vain noin neljänneksen suurempi kuin nykyään. Suurempiakin lukuja on esitetty. Ehkäpä uutta väestöä tuleekin neljä miljardia? Tietäähän emme voi.

Joka tapauksessa jo tuo kahden miljardin ihmisen lisäys on merkittävä määrä maapallon jo muutenkin raskaaseen kuormaan. On sitä paitsi huomattava, ettei koko nykyinenkään ihmiskunta ole vielä saavuttanut sitä elintasoa, mitä me pidämme kohtuullisena. Kehitysmaat kehittyvät.

Kiina alkaa kuitenkin olla jo lähellä tätä eurooppalaista tasoa ja saattaa ohittaakin sen pian. Suuri osa muuta Aasiaa on myös rikastunut nopeasti. Kiinan ostovoimakorjattu BKT per asukas on jo yli 21000 USD. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten Paul Kennedy kauhisteli ajatusta siitä, että se nousisi tuhanteen dollariin.

Maapallon uusista kahdesta miljardista asukkaasta puolitoista sijoittunee Afrikkaan, mikä kaksinkertaistaa mantereen asukasluvun. Se nousee silloin yli kolmeen miljardiin eli kuusinkertaiseksi verrattuna EU:n asukaslukuun.

Ongelmaksi on povattu, että ilmaston lämpeneminen tekee suuren osan mannerta asumiskelvottomaksi. Kun tarvittaisiin valtavia määriä uutta maanviljelysmaata, saattaa entinenkin käydä veden puutteessa hyödyttömäksi.

Tämä tietenkin ajaa ihmismassat liikkeelle ja minnepä muualle kuin kohti viileämpää ja kosteampaa pohjoista. Petteri Taalas on puhunut siitä, ettei lämpiäminen sellaisenaan ole katastrofi kaikille tasapuolisesti (Vihavainen: Haun taalas tulokset).

Ehkäpä Eurooppa ottaa vastaan ilmastopakolaisia vaikkapa vain viisisataa miljoonaa. Voi tosin olla, ettei se riitä edes ensiavuksi.

Kun kysymys on miljardeista ihmisistä, riittää jo yhden maanosan onnettomuus koko maapallon katastrofiksi.