Syiden pohdintaa

 

Syy ja syyllisyys

 

”Syyn” käsite on filosofiassa ollut ahkeran pohdiskelun aiheena. On olemassa kausaalisia syitä, rationaalisia syitä ja sitten vielä voidaan ajatella ainakin teleologisia.

Jokin asia voi tapahtua joko tarkoituksella tai ilman sitä ja voidaan lisäksi ainakin ajatella, että mukana voisi olla jokin korkeampi johdatus tiettyyn päämäärään. Raamatussahan mainitaan silloin tällöin ”jotta tapahtuisi, niinkuin kirjoitettu on”. Jo ammoin annettu ennustus täyttyi ja oli tapahtuman syynä.

Mutta tässä minua kiinnostaa se, millaisilla sanoilla ”syytä” nimitetään eri kielissä ja millaisille asioille ne ovat sukua.

Mielestäni suomen ”syy” on samaa kantaa kuin ”syyhy”. Kun sanotaan, että joku menee ”syyhyttä saunaan”, tarkoitetaan, ettei hänellä ollut mitään (pakottavaa) aihetta (aietta) tehdä jotakin. Syyhy sellaisenaan on pätevä aihe ainakin raapia itseään ja tosiaankin myös mennä saunaan.

Suomen ”syytä” lienee pidettävä ainakin alkumuodossaan kausaalisena asiana: armoton kutka pakottaa raapimaan. Toisaalta voidaan ajatella myös rationaalista aspektia: henkilö on (nopeasti) oppinut, että raapiminen auttaa ja tekee sitä juuri siksi.

 Asiaa tuskin muuksi muuttaa se, mikäli lääkäri kertoo, että raapimisesta on vain vahinkoa. Näennäisesti rationaalinenkin käytös voi johtaa vääriin tuloksiin ja vaistonvarainen taas oikeisiin.

Toki myös saunattomissa kulttuureissa on syitä ja seurauksia. Kaikkialla kysytään jotenkin sitä asiaa, jonka me ilmaisemme sanalla ”miksi?” Suomessa tuo kysymys syntyy sijamuodosta, ”mikä oli, että tuli sellaiseksi?

Englannin ”why” ei taida sanana johtua mistään. Se on pelkkä äännähdys, jota käytetään myös yleisenä murahduksena, jolloin se voidaan kääntää vaikkapa sanoilla ”no”, ”hm”.

Venäjän ”potšemu?” on puolestaan selkeä kysymys (mitä varten?), yhtä selkeä kuin ruotsin ”varför”. Saksan warum ei ole juuri sitä vaikeampi ja viron ”miks?” tuntuisi olevan lyhennelmä suomen sanasta ”Miksi”, vaikka eihän se mikään suomalaisen keksinnön virolainen muunnos ole. Samaa kantaa ovat.

 

Ranskan ”pourquoi” ja espanjan ”porque” ovat niinikään selkeitä: minkä puolesta, hyväksi?

Tuolle kysymyssanalle on olemassa usein erilaisia vaihtoehtoja. Suomalainen voi myös kysyä ”minkä vuoksi” tai ”minkä tähden”. Venäläinen voi kysellä myös mistä asia johtuu ”ottšego” ja ruotsalainen udella ”för vilken anledning?” Ja onhan niitä vaihtoehtoja.

Mahtaneeko tuo suomen ”minkä vuoksi” pitää sisällään kysymyksen, minne jotakin pannaan vuotamaan. Ruotsin ”anledning” ainakin viittaa samaan ilmiöön, johtumiseen tai johtamiseen (leda).

Tässä on siis vasta kyselty syitä, mutta kun mennään itse syihin, jotka suomessa siis tuntuvat viittaavan syyhyyn ja saunomiseen, saamme kahtalaisia vastauksia. Romaanisissa kielissä toiset viittaavat kausaalisuuteen (latinan causa), toiset sitten tarkoitukseen eli järkeen (ratio), joka on ohjannut tekoja jotka siis ovat ainakin periaatteessa rationaalisia.

Tuo ratio on ranskaksi raison ja enlanniksi reason, kenties se on tullut englantiin latinasta ranskan välityksellä kuten ns. sivistyssanat ja monet muutkin sanat yleensä.

Molemmissa kielissä järkeilykin on suunnilleen samanlaista: to reason, raisonner. Saksan sana Räson on ehkä lainaa romaanisista kielistä tai sitten ammoista indoeurooppalaista perua. Ruotsissahan man resonerar också ja kuten muistamme, myös Paasikivellä oli taipumusta resoneerata, järkimiehiä kun oli ja ruotsi hyvin hallinnassa.

Kiinnostavasti ranskassa raison tarkoittaa paitsi(järjellistä) syytä, myös oikeassa oloa. La maîtresse du maison a toujours raison, sanotaan. Talon emäntä on aina oikeassa. Ennen se kai oli isäntä.

Raison d’être tarkoittaa olemassaolon syytä. Raison d’êtat viittaa valtioetuun, jota saksassa kutsutaan samaan tapaan nimellä Staatsräson.

Se oli hirmuinen asia, kuten Paasikivi ymmärsi ja meni säälimättömästi yli tavallisten kansalaisten ja etenkin naapurimaiden kansalaisten oikeutettujen etujen.

Venäjäksi tuollainen tekijän ymmärtämä syy on povod, joka ilmeisestikin viittaa verbiin vodit, ohjata. Rukovodit on sitten esimerkiksi oppilaan ohjausta tarkoittava termi, joka viittaa käsin ohjaukseen. Auton ohjaukseen ei sen sijaan näytä käsiä tarvittavan. Sitä tekee voditel, jota tosiaan ei kannata nimittää rukovoditeliksi.

Mutta suomessa syy viittaa myös ”syyttämiseen” ja ”syyllisyyteen”. Mikäli joku arvataan jonkin rötöksen tekijäksi, häntä syytetään siitä ja pyritään todistamaan syylliseksi. On merkille pantavaa, että sekä neutraali syy että leimaava syyllisyys ilmaistaan samalla sanalla.

Onpa hiljattain keksitty uusi sanakin: ”syyllistää”, mikä viittaa aiheettomaan syyttämiseen.  En muista tällaiseen vielä 1960-luvulla törmänneeni, 1970-luvulta lähtien sitäkin useammin.

Venäjässä syyllisyyttä (lat. culpa) kuvaava sana on ”vina”. ”Ja vinovat”, tunnustaa onneton Dostojevskin henkilö ja jos vahingossa tönäisee vastaantulijaa, on syytä sanoa ”ja vinovat” tai pelkästään ”vinovat” (mea culpa).

Mutta vanhan venäläisen perinteen mukaan on tapana myös aina syyllistää joku syytönkin, ellei oikeaa tekijää löydy. Silloin tämä on ”bez viny vinovatyj” -syyttä syyllistetty. Termin tuntevat kaikki.

Yleensä syyllisellä täytyy olla jokin motiivi, joka on hänet pannut liikkeelle (lat. movere, liikkua). Tosin Kaisaniemen puiston taannoiselta huligaanilta kuuluu puuttuneen uhreihinsa nähden henkilökohtainen motiivi, mutta häntäkin näyttää ajaneen eteenpäin jonkinlainen palkintojen tarve, jonka tyydyttäminen tarjosi enemmän kuin seurausten pelko.

Joku saattaa toimia ilman ”aihetta” eli ”aietta” (saada jotakin aikaan). Sellainen on mieletöntä, venäjäksi ajatuksetonta (bessmyslenno), englanniksi aimless, mihinkään tähtäämätöntä. Kysymys ei välttämättä ole hulluudesta, vaan päämäärän puutteesta tai myös rationaalisuuden puutteesta, mikä ei välttämättä ole sama asia.

Jo edellä mainittu culpa (lat.) on muuan syyllisyyden laji. Sanahan on myös sellaisenaan esimerkiksi espanjassa ja portugalissa ja myös englannissa (culpability).

Usein sanotaan mea culpa (minun vikani) ja kun hautaan erityisesti pyydellä anteeksi sanotaan ”mea maxima culpa” -ihan täysin minun vikani.

On kuitenkin olemassa myös toinen syyllisyyttä latinaksi tarkoittava sana: ”dolus”. Dolus tarkoittaa sellaista vahinkoa, joka ei ole syntynyt vahingossa, bona fide, vaan tarkoituksella. Sitä voidaan vielä vahvistaa termillä dolus determinatus.

Silloin teko ei ole enää tuottamuksellinen, vaan vakain tuumin tehty ja täyttänee muiden ehtojen täyttyessä rikoksen tunnusmerkit.

Useinhan näistä ei taideta oikeudessakaan päästä aina tolkulle. Pelkkä syyllisyys ei vielä tee rikollista, tekijä on saattanut yrittää saada aikaan mitä parhaimpia tuloksia ja sitten on niin sanotusti käynyt kuten aina.

”Tule tänne sinäkin syyparka, on täällä teitä jo ennestäänkin”, voivotteli muuankin syyllistetty naisoletettu (naiset mainittakoon nykyään aina ensin) oikeudessa odotellessaan ansaittua rangaistustaan.

Tämänkin valituksen voi varmasti kääntää myös muille kielille. En kuitenkaan yritä sitä tässä.