maanantai 7. tammikuuta 2019

Fingerporilainen aikakausi


Fingerporilainen aikakausi

Vitseistään aikakausi tunnetaan. Hitlerin aikana veisteltiin Saksassa virallisesta pateettisuudesta vitsejä, vilkaisten toki ensin, ettei ympärillä ollut vääriä kuulijoita (Der Deutsche Blick).
 Suomalaiset rintamamiehet kevensivät oloaan rienaamalla propagandateemoja ja Neuvostoliitossa vitsailu ei koskaan loppunut, vaikka se pahimmillaan saattoi käydä hengen päälle.
Neuvostovitseistä on koottu lähes kuudentuhannen teeman korpus, jonka pohjalta voi kartoittaa ne aiheet, jotka olivat niin herkkiä, että totuuden sanominen niistä oli kielletty. Siinähän se oli aina vitsin paikka ja sellaisia kyllä riitti.
Noista saksalaisista vitseistä en tiedä, mutta jostakin muistan kuulleeni, että vastaava kirja olisi ohut. Silti uskon, että se olisi täyttä tavaraa sekin.
Joka tapauksessa vitsi alkaa elää silloin, kun yhteiskunnan julkisessa tilassa on jotakin, jota ei saisi sanoa, mutta jota kyllä itse kukin ajattelee ja jopa koko ajan ympärillään näkee.
Kiellettyihin tai ainakin vain osittain sallittuihin teemoihin ovat aina kuuluneet jossakin määrin seksiasiat, Suomessa viinakin ja vaikkapa nyt sellaiset asiat kuin ylenpalttinen itsekehu, toisten haukkuminen, kuolema, ja uskonto dogmeineen.
Ruumiintoiminnat ovat vain osittain salonkikelpoisia ja niinpä ulostus- ja pieruhuumorilla on vankka asemansa etenkin lasten ja nuorten keskuudessa. Syömisestä vitsaillaan vähemmän, ainakin nykyään.
Asioihin kohdistuvat tabut, kiellot tai estot saattavat johtua erilaisista syistä. Yleensä ne kaikki tai ainakin useimmat ovat kai luonteeltaan sosiaalisia. Mikäli ihminen haluaa toimia sivistyneessä tai siis vertaisessaan seurassa, hänen on syytä olla loukkaamatta sen normeja. Ne kannattaa ainakin tuntea, muuten käy huonosti.
Osittain noilla normeilla on myös laajemmin ideologinen ja joissakin yhteiskunnissa jopa valtiollinen luonne. Niiden suora loukkaaminen merkitsee haastetta koko yhteiskunnalle ja normaalisti sellaiseen ryhtyvät vain marginaaliainekset, kylähullut ja vastaavat.
 Venäjällä tunnettiin joskus pyhä Kristuksen tähden houkka (jurodivyj),joka yksinkertaisesti sanoi totuuden. Siitä olisi normaali ihminen voitu mestata.
Vitsi sanan varsinaisessa merkityksessä sen sijaan on niin sanoakseni savolaistyyppinen olio. Se pelaa epäsuorilla tarkoituksilla ja tahallisilla väärinymmärryksillä. Näin se vapauttaa alitajunnasta torjuttuja impulsseja. Jotenkin niinhän se Freud myös asiaa selitti. Vitsillä on hieman sama tehtävä kuin unellakin: se on alitajunnan vapaahetki, joskin lyhytkestoinen.
Neuvostoliiton falski virallinen kulttuuri antoi loputtomasti aineksia vitseille ja samahan koski vaikkapa suomalaisen sotapropagandan kiiltokuvaa todellisuudesta.
Näissä tapauksissa virallinen kuva todellisuudesta ja sen oikean todellisuuden karu ja koristelematon kuva tarvitsi vain asettaa rinnakkain saadakseen aikaan koomisen efektin ja siis sen seurauksena myös vapauttavan naurun. Jokin oikeaoppinen huomautus tarvittaessa vielä viimeisteli komiikan.
Jokainen ymmärsi nuo vitsit selittämättä, mutta kaikki eivät toki sellaisia kertoneet. Eihän se välttämättä ollut viisastakaan, jos niikseen tulee. Vanhempi väki muistaa vielä 1970-luvulla vaikuttaneen ns. SKP:n kirveslinjalaisen Arvo Kemppaisen, jonka Brežnevistä kertoma vitsi aiheutti pahan poliittisen konfliktin.
Tietenkin se tahallaan ja mukamas loukkaantuneena otettiin sellaisen aiheeksi, kuten nykyään otetaan kaiken maailman kulttuuriset omimiset ja mielensäpahoittamiset. Yhtä kaikki, vaarahan se sellaisessa piilee aikana, jolloin sekä järjen että älyn käyttö on valankumouksellinen teko.
Vanha roomalainen sananparsi kehotti kertomaan totuuden nauraen: ridens dicere verum. Niistä ajoista kuitenkin olemme jo edenneet kovin kauas…
Totalitaarisessa kulttuurissa on hyvin tärkeää, että nauretaan vain oikeille asioille. Itse asiassa sellainen algoritmi lienee jo kehitteillä, joka tunnistaa kasvoista ihmisen huvittumisen väärissä kohdissa eli ajatusrikoksen. On odotettavissa, että sellaisista tulee vihapuheen jälkeen poliisilaitoksen seuraava kiinnostuksen kohde. Vai onko se jo sellainen?
Oma lajinsa on sitten niin sanottu oikeaoppinen huumori tai satiiri. Eihän oikeaoppisuus tarkoita huumorin kieltämistä, ei toki. Sen vain pitää olla oikean sorttista.
Sellaisia olivat ennen sotaa Neuvostoliiton lehdissä Boris Jefimovin pilakuvat. Sotien aikana ja niiden jälkeen Kukryniksy-ryhmästä tuli alan valtias. Se käsitteli ahkerasti myös Suomen vallanpitäjiä, etenkin ennen talvisotaa. Sen jälkeen siitä tuli Krokodil-lehden tavaramerkki.
Kukryniksyn tekniikka oli simppeliäkin simppelimpi. Se esitti vihamieliseksi/valheelliseksi/vahingolliseksi luokitellun mielipiteen sellaisenaan ja havainnollisti sitä sitten piirroksella, joka muka paljasti asioiden todellisen laidan.
Niinpä esimerkiksi Suomen hallitus ilmoitti Mainilan laukausten jälkeen: ”Meillä ei ole tykkejä rajalla”. Pravda painoi tämän väitteen pilakuvaansa, jossa savuavat tykit oli piilotettu valehtelevan sanomalehden taakse…
Viholliset esitettiin usein myös eläiminä, esimerkiksi rottina. Eräässä tunnetussa kuvassa rottalauma (Suomen hallitus) oli juuri hylännyt sen tykillä aseistetun vanhan kalossin, joka kuvasi Suomen hallitusta.
Kuusisen kansanhallituksen valtamerihöyry oli juuri saapumassa paikalle, upottaakseen vanhan ja mädänneen ja ottaakseen lujiin käsiinsä vastuun valtion hallitsemisesta…
En ole ihan varma siitä, nauroiko kukaan oikeasti Kukryniksyn pilakuville, ellemme ota huomioon suomalaisia, jotka nauroivat niiden valheellisuudelle.
Joka tapauksessa on kiinnostavaa havaita, että sama tekniikka on tänäkin päivänä käytössä Suomessa. Sen löydämme ainakin Kirkko ja kaupunki-lehdestä nimimerkki Villen piirroksista, joissa oletetut viholliset ja lurjukset (maahanmuuttokriittiset) oletetusti paljastetaan ja kuvataan esimerkiksi rotiksi, verenhimoisiksi sadisteiksi ja niin edelleen.
Kiinnostavaa on, että sama lehti julkaisee saman piirtäjän parodiaa uskonnosta ja fiktiivistä kuvausta suomaalaisten muinaisuskosta, jonka oletetaan olleen ämmien (Ämmän) johtama.
 Idea lienee saatu vanhasta marxilaisesta kuvitelmasta, jonka mukaan ihmissuvun primitiivisimmässä vaiheessa vallitsi matriarkaatti. Apinoiden esimerkki ei asiaa millään tavoin tue, mutta saahan sitä kuvitella, jos se tuntuu voimaannuttavalta tai muuten jotenkin tarpeelliselta. Kyllähän asia ainakin sivullista hieman naurattaa.
Mikäli ajattelemme huumorin yhteiskunnallista puolta, on kyseisen lehden harjoittama toiminta kiinnostava ajan merkki. Vielä ennen sotia ja hieman niiden jälkeen papit ja jopa piispat esiintyivät usein julkisesti uskovaisina.
Nykyään asiaa ilmeisesti pidettäisiin kirkon kannalta kovin hankalana ja edellä kuvattu huumorin laji on ilmeisesti tarkoitettu vakuuttamaan suurelle yleisölle, ettei kirkonkaan piirissä sentään kaheleita olla, joten sopii tulla sinne nauramaan yhdessä uskonnolle.
En kuitenkaan ole ihan vakuuttunut siitä, että uskontoon liittyvät vitsit enää monia naurattaisivat, ainakaan nuo puoliviralliset ns. satiirit. Kysymys on siitä, ettei sillä alalla pilkkaaminen ole enää lainkaan kiellettyä, vaan ymmärretään pikemminkin normina.
Mitä seksiin tulee, tietää jokainen nuorison kanssa tekemisissä ollut, että murrosikäiset ovat siitä loputtoman kiinnostuneita ja nauravat hillittömästi jokaiselle vihjeelle, jonka voi jotenkin tulkita seksuaaliseksi. Tytöt kikattavat ja pojat hohottavat.
Seksiin ja etenkin sen niin sanotusti ei-traditionaalisiin muotoihin liittyvään huumoriin on erikoistunut Fingerpori-niminen sarjakuva. Luulen, että sekin on merkittävä aikakauden ilmiö ja olisi ollut mahdoton vielä parikymmentä vuotta sitten.
Seksissä vitsien aiheena ei todellakaan ole mitään uutta, mutta vihjeet esimerkiksi homoseksuaaliseen junaan, transvestismiin, masturbaatioon ja vastaaviin asioihin olisivat tuskin aiemmin olleet edes ymmärrettäviä. Nyt asioiden julkisuuden aste on ratkaisevasti erilainen kuin ennen.
Noita ilmiöitä tuskin kuitenkaan on kyetty niin sanotusti normalisoimaan, vaikka paljon sen suuntaista onkin tapahtunut. Valtavirran julkisille ilmiöille ei kai kukaan jaksaisi nauraa, joten tämä huumori kai lähinnä kertoo tietyistä estoista, vaikka tabut ovatkin hävinneet.
Itse pidän Fingerporin hahmoja huvittavina ja sen vitsejä useinkin aivan hillittömän hauskoina. Silti tämä sarjakuva on hyvin kiinnostava nimenomaan kulttuuri-ilmiönä. Siinä on jotakin uutta ja epäilemättä ajanmukaista. Mitä se oikein on?
Mieleen tulee muitakin kysymyksiä. Onko vastaavaa missään muussa maassa? Miten kauan me mahdamme nauraa noille jutuille ja miksi?


26 kommenttia:

  1. Muistan kuinka Leppävaaran asemalla, innokas tytteli tyrkytti minulle aikoinaan Tiedonantajaa, johon minä vastasin, ostan kehden sitten, kun toveri ei ole enää niin totinen. No eipä ole tarvinnut koskaan ostaa tätä lehdykäistä, eikä mitään muutakaan samoilta lähteiltä pulpunnutta.
    70-lukulaiset tuhosivat huumorin lisäksi sadut. Lapsille kerrottiin arkisia tarinoita, joihin oli kätkettynä muka elämään oppimista nyky-yhteiskunnassa. Sama homma jatkuu edelleenkin kiihtyvällä vauhdilla. Koko yhteiskunta yritetään järkeistää yhteisen uljaan maailman puolesta ja siitä on leikki kaukana. Huizinga katselisi nykymenoa huuli pyöreenä. Meille vanhoille sivustakatsojille maailmassa kyllä riittää nauramista, mutta on siinä pikkuisen alakuloinen sävy, koska joudummme nauramaan asioille, jotka eivät ole tarkoitettu vitseiksi vaan päinvastoin.

    VastaaPoista
  2. Tänä aamuna tv-toimittaja kysyi vankilapsykiatrilta: ihanko totta murhamies pääsee vapaaksi jos ilmoittaa tulleensa uskoon?


    -Me jututamme ja varmistumme.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän noista tabuista ja ns. häveliäisyydestä osa toimi ihan geneettisellä pohjalla. Julkisesti paritteleva tai nukkuva otus on alttiimpi ulkoiselle vahingonteolle kuin piilossa pysyttelevä. Siksi häveliäisyys on saattanut yleistyä jopa vallitsevaksi normiksi.

    Fingerporissa on tosiaan loistavia oivalluksia, mutta sitä minä ihmettelen, miten Viivi ja Wagner voi jatkuvasti ilmestyä, vaikka siinä selvästi leimataan miehet sioiksi hyvin kielteisessä hengessä. Kysyin asiaa kerran Hesarista, mutta eihän sieltä edes vaivauduttu vastaamaan. Kukahan uskaltaisi aloittaa sellaisen version, jossa nainen on tyhmä ja epäsiisti sika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä varmaan todellinen suomalainen erikoisuus.
      Mutta sen vastine varmaankin olisi parhaiten lehmä, jonka kanssa mies asuu. Lehmällä on kaikki naiselliset paheet turhamaisuudesta ja teeskentelystä kierouteen ja panetteluun. Mikki Hiiren tai Minnin ystävätär Heluna tarjoaisi sopivan kuvallisen hahmon, vaikka taitaa persoonana olla moitteeton.
      Wagner taas symbolisoi paheita, jotka ovat oikeasti voittopuolisesti miehisiä.
      Ehkä myös femakko-emakko voisi olla hyvä humoristinen symboli nykyilmiöille? Emakko olisi täynnä simppeleitä aatteita, joita ei käsitä, suvaitsemattomuutta, omasta korkeasta moraalista ylpeilyä ja toisten halveksuntaa.
      Kuka ottaa kopin?

      Poista
    2. Koppaapa Timo nyt ihan itse vaan :)

      Poista
    3. Muistelisin Juba Tuomolan itsensä huomanneen tämän epätasapainon ja irvailleen asiaa stripissä, jossa Wagner suunnittelee sarjakuvapiirtäjän uraa. Hänen ajatuksensa oli tehdä sarja juurikin tuosta lehmän ja miehen suhteesta, mutta Viivi torppaa moisen ajatuksen tuohtuneena: "ei sellaista julkaistaisi!"

      Poista
    4. Hannu Lauerma kommentoi ko. sarjista toteamalla, että kun Viivi prässää Wagnerin persuksia tulikuumalla silitysraudalla, niin kyseessä on perhelehtikelpoinen huumori. Ja kehotti noin ajatuskokeena kääntämään sitten ko. asetelman toisinpäin...

      Poista
  4. "En kuitenkaan ole ihan vakuuttunut siitä, että uskontoon liittyvät vitsit enää monia naurattaisivat, ainakaan nuo puoliviralliset ns. satiirit. Kysymys on siitä, ettei sillä alalla pilkkaaminen ole enää lainkaan kiellettyä, vaan ymmärretään pikemminkin normina."

    ... ja kaikkihan nyt varmaankin ymmärsivät, että tämä koskee vain (valtavirtaista) kristinuskoa. Mitä ns. Toiseutta™ edustaviin uskonoppeihin tulee, niiden nauttima koskemattomuus on ja pysyy mitä vankimmin erilaisilla tabugallerioilla suojattuna.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin tärkeä lisäys, joka välähdyksenomaisesti paljastaa tämän aikakauden kulttuurin absurdin ytimen.
      Veistäpä tuosta enää vitsejä.

      Poista
    2. Tässä vielä hieman havainnollistusta:

      http://www.thesacredpage.com/2011/09/art-vs-hate-crime.html?m=1

      Poista
    3. Samalla tavoin naureskelivat roomalainen ylimystö ja filosofit jumalilleen. Sitten tulivat uskossaan varmat alkukristityt, jotka tuhosivat kulttuuri- ja uskonsodassaan antiikin kulttuurin (ks Tapio Tiihosen Rooman kaaos ja tuho -kirjasarja).

      Poista
  5. Parhaat vitsit kuulee vihdoin median suusta. Presidentti Niinistö menee ensi maanantaina tapaamaan Kiinan presidenttiä selvittääkseen minne Matti Vanhanen on joutunut. Siitä epäilin täällä toissa päivänä.

    VastaaPoista
  6. Nykyään kaikki entisajan huumorityypit ovat kiellettyjä. Vain valkoihoisen työtätekevän miehen kustannuksella saa nauraa. Hänhän maksaa suurimman osan veroista.

    Kiltti neuvostovitsi. TASSin uutinen. Eläintieteellinen tutkimuslaitos tiedottaa: Neuvostotieteen suuri voitto. Lehmä ja kirahvi risteytetty. Uusi otus syö naapurin laitumelta ja lypsää omalla pellolla

    VastaaPoista
  7. Itse ainakin muistan termin "juna" esiintyneen jo ikäluokkani jutuissa omana teini-ikänäni 90-luvun alkuvuosina. Transsujuttuja ei kyllä silloin olisi vielä ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä käytettin jo 60-luvulla.

      Poista
  8. Ja Viinikan Vilauttajahan oli tuttu Reinikaisesta jo 80-luvun alusta.

    VastaaPoista
  9. Hesarin häpeällisesti erottama Kari Suomalainen oli nero, joka piirsi totuuden parin pilakuvaan. Varsinaisia helmiä ovat somalien maahantuloon ja turvapaikkashoppailuihin liittyvät kuvat. Kanttaa käydä virkistämässä muistia, sillä muitakin teemoista löytyy Karin piirroksista helposti kova ydin.

    VastaaPoista
  10. "Vielä ennen sotia ja hieman niiden jälkeen papit ja jopa piispat esiintyivät usein julkisesti uskovaisina.

    Nykyään asiaa ilmeisesti pidettäisiin kirkon kannalta kovin hankalana ja edellä kuvattu huumorin laji on ilmeisesti tarkoitettu vakuuttamaan suurelle yleisölle, ettei kirkonkaan piirissä sentään kaheleita olla, joten sopii tulla sinne nauramaan yhdessä uskonnolle."

    Surullinen esimerkki tästä oli joulunpyhinä YLEn itse asiassa kuultuna -ohjelmassa kuultu ex-arkkipiispa Kari Mäkinen, joka formuloi asian jotenkin siten, että hän tarvitsee nykyään entistä vähemmän Jumalaa maailmankuvansa osaksi. Eli mitä se on: mies on käytännössä ateisti. Sitä tuo pahotteli, ettei käyttänyt voimakkaampia puheenvuoroja seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien puolesta.

    Kuka tuollaiseen "kirkkoon" voi kukaan uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmetellyt tätä asiaa. Kirjoitin jokin aika sitten näinkin:

      Vuonna 2017 vietettiin uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaa. Sinä aikana on luonnontieteellinen tieto ja ymmärrys maailmankaikkeudesta kasvanut aivan eri kertaluokkaan ja osoittaa maailman ja maailmankaikkeuden luomisen vielä paljon valtavammaksi työksi tai tapahtumaksi kuin mitä Raamattu kykenee kertomaan. Siitä huolimatta kansankirkkomme ei ole tehnyt kovinkaan merkittäviä avauksia uskonopin kehittämiseksi, niin että se vastaisi paremmin ihmisten saamaa luonnontieteellistä tietoa.

      Kyselin vuosi sitten evlut-kirkoltamme sen näkemystä luomisopista ja kreationismista. Sain kohtalaisen pyöreän vastauksen, josta selvisi, että asia ja ongelma on toki tiedostettu, mutta tiedottaminen on ehkä jäänyt heikoksi. Silloisessa tilanteessa ja presidentinvaalien yhteydessä kirkko ei tietenkään halunnut tuoda asiaa sen kummemmin esille.

      Eiköhän tässä olisi todellinen uuden uskonpuhdistuksen paikka? Edellinen koski sittenkin aika maallisia asioita, kuten varojen siirtelyä ja perheen perustamista sekä opetuskieltä.

      Nyt olisi tarve tarkistaa todella isot asiat ja miettiä uudelleen, onko kirkollamme todellisuudessa enää mitään tarjottavana ihmisille, jotka kuitenkin ilmeisesti haluavat saada myös uskonnollista pohjaa elämälleen.

      Siitä minulla ei ole aavistustakaan, miten tällaisen asian voisi saada edes liikkeelle saati etenemään. Ehkä joku muu keksii keinot.

      Poista
    2. Ehdotus: perusteetaan uusi, vanhoillis-luterilainen Kirkko, joka ottaa vakavasti Raamatun Jumalan ilmoituksena sekä evankelis-luterilaisen kirkon tunnuskirjat. Niissä Schmalkaldenin opintokohdissa todetaan, että "paavi on varsinainen Antikristus...". Tuosta pidetään kiinni eikä harjoiteta mitään ekumeniaa eikä muutakaan lepertelyä.

      Poista
    3. Eikös se jo ole? Paavalin synodi?

      Poista
    4. Kristinuskon ydinsanomana pidän rakkauden kaksoiskäskyä. Eikä siitä rajata seksuaalivähemmistöjä tai maahanmuuttajia pois.

      Poista
    5. Paavalin synodi ei vielä - valitettavasti - ole itsenäinen kirkkokunta. Se on vahinko niin kirkon liberaaleille kuin vanhoillisille,joilla ei ole enää edellytyksiä ns hengen yhteyteen.

      Kyllä kristiinuskon ja rakkauden kaksoiskäsky ydinsanoma on Rakasta Jumalaa YLI KAIKEN ja lähimmäistä niinkuin itseäsi, ts Jumalan Raamatusta ilmeneviä käskyjä enemmän kuin itseäsi ja lähimmäistäsi.

      Poista
  11. Pertti Rönkön mukaan vitsailu vähenee Saksanmaalla:

    “Kulttuurieliitin islamin pelko“ - Islamin pelko hillitsee Philosophia Perennis-sivuston mukaan Saksassa ja Itävallassa kieliä ja kyniä. Sen jälkeen kun tunnettu saksalainen talk-show-isäntä ja taiteilija Jürgen von der Lippe kertoi viikonvaihteessa Bild am Sonntag-lehdessä, ettei kerro enää vitsejä eikä heitä huulta islamista, koska haluaa pysyä hengissä, niin Saksasta ja Itävallasta on paljastunut myös muita tunnettuja taiteilijoita, kuten sarjakuvantekijöitä, jotka ovat kertoneet, että eivät uskalla henkensä menettämisen pelosta käsitellä enää kriittisesti tai satiirisesti mitään islamiin liittyvää, uutisoi Philosophia Perennis-sivusto.

    Tuore sitaatti on Pertti Rönkön mainioista Facebook päivityksistä "Havaintoja Saksanmaalta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tässä edistyksellinen hyveellisyys toteutuu pelkurimaisuuden kautta. Mutta ketäpä tuo haitannee, mikä motivaatio on?
      Vai olisiko aihetta johonkin ja jos, niin mihin?

      Poista
    2. Jokaisessa meissä asuu pieni fasisti ja vähemmän pieni pelkuri. Tuon ymmärsivät niin Lenin, Hitler kuin lukuisa joukko pikku sadistejakin.

      Sen sijaan sitä eivät ymmärrä vihervasemmistolaiset ultrafeministit ja hyvin harva tavallisista kunnon jäpikkäistäkään. Paitsi jotkut kovimmat taustavaikuttajat tietenkin ymmärtävät. Olisikin kiva tietää keitä he ovat. Sorosta moni veikkaa ja Koneen säätiön apurahat vähän kummastuttavat, mutta ennemmän ja varmemmin olisi kiva tietää.

      Poista

Kirjoita nimellä.