Memento

Memento

Kuten kaikki muistamme, Rooman keisarien takana triumfikulkueessa seisoi orja, joka aina silloin tällöin kuiskasi hänelle: memento mori! -muista kuolemaa.

Orja oli siis eräänlainen tunnelmanpilaaja. Hän muistutti, ettei se hillitön ilo ja juhlinta, joka oli menossa, ollut ainoa totuus tässä ja nyt, ehkäpä ei edes se kaikkein oleellisin.

Orja toimi ilmeisesti eräänlaisena robottina. Hänen asemastaan käsin voitiin todeta vain asian objektiivinen olemassaolo. Mikäli saman olisi sanonut ylimys, kyseessä olisi ollut peitetty uhkaus, tai ainakin sellaisen mahdollisuus.

Hallitsijoilla oletettiin aikoinaan olevan kahdenlainen ruumis: toinen niistä oli luonnollinen ihmisruumis ja toinen taas poliittinen ruumis -body politic. Tuo jälkimmäinen oli se, jota alamaisten sopi ajatella ja se oli pyhä.

Oli aivan oikein, kun hovimies oikaisi muuatta moukkaa, joka oli erehtynyt puhumaan kuningatar Viktorian jaloista: ”Kuningattarella ei ole jalkoja.” Ei niitä ollut hänen pyhällä body politicillaan.

Kardinaalivirheen taas teki romanttisessa slavofiliassaan kansaan mennyt Venäjän hovi, joka antoi sisustaa Talvipalatsn ja Helsingin keisarillisen palatsin sotilassairaaloiksi ja pani keisarinnan ja suuriruhtinattaret työskentelemään sairaanhoitajina. Se oli väärä rooli. Ei kansa sitä tarvinnut.

Myös Saksassa, kun armeijan kuri alkoi hävitä, ruvettiin puhumaan väärässä diskurssissa: siitä, että keisarikin kävi käymälässä. Se oli lopun alku.

Pyhä Augustinus puhui aikoinaan Jumalan valtakunnasta De Civitate Dei. Tuo Jumalan valtakunta tuli toteuttaa sikäli kuin mahdollista, myös maan päällä. Sen lisäksi oli olemassa toinenkin valtakunta.

 Se ei ollut manikealaisesti ymmärretty Civitas Diaboli, vaan tämä profaani Civitas terrena, sikäli kun olen asian ymmärtänyt. Niinpä häntä myöhemmin seurannut Otto van Freising saattoi kirjoittaa molempien valtakuntien historian: De duabus civitatibus.

Kyseessä oli kuitenkin pyhän ja profaanin ero. Molemmilla valtakunnilla oli omat diskurssinsa, joiden sekoittaminen oli sopimatonta, tai niin ainakin mitä kuvittelen, kun en Augustinusta enää oikein muista enkä Freisingistä mitään tiedä.

Keisarille orja muistutti, että tämä oli kuolevainen, myös yksi kuolevainen. Ellei tulevaa matojen ruokaa, niin ainakin liekkien. Tämä oli totta siitä huolimatta, että hän -hänen geniuksensa- saattoi olla palvottu ja jumaliin korotettu. Kuolevaisuus oli ainakin myöhemmällä roomalaisajalla joka tapauksessa vakuuttavasti empiirisellä tasolla todettu: miekka kurkkuun vaan, niin jo kuolee keisarinkin ruumis. Sitä ei keisarin apoteoosin hetkellä oltu muistavinaan.

Monenlaisia asioitahan yhteiskunnassa kielletään muistamasta tai ainakin esille ottamasta, vaikka ne tiedetään tosiksi. Niiden ääneen lausuminen, pelkkä toteaminen katsotaan sopimattomaksi. Se ei sovi julkisuudessa käytettyyn diskurssiin, vaan kuuluu erääseen toiseen, intiimiin.

Suomalainen haistatus on sekin eräänlainen memento, muistutus toisen diskurssin olemassa olosta, siitä todellisuudesta, jonka olemassaolon muistaminen ei sovi julkiseen yhteiseloomme. On yhtä sopimatonta alkaa illallispöydässä puhua ruumiintoiminnoistaan kuin vaikkapa kertoa vastapäätä istuvan daamin herättelevän puhujassa varsin helliä tunteita.

 Se on väärää kieltä siinä paikassa, vaikka kaikki sen ymmärtävät, mikä onkin sitä pahempi.

Ei käymälässä asioimisessa mitään väärää eikä alhaista ole, se kuuluu ihmisyyteen, hänen ruumiilliseen rakenteeseensa. Ihminen ei käy bensiinillä kuten auto, vaan sillä massalla, joka aikanaan purkautuu hänen niin sanoakseni pakoputkestaan. Tästä säännöstä ei ole poikkeuksia.

Naturalia non sunt turpia, totesivat jo muinaiset roomalaiset. Siitä huolimatta pitää paikkansa Nietzschen aforismi: alapää on ihmiselle annettu, jotta hän ei kuvittelisi olevansa jumala.

Alapään suhteen olemme hyvin paljolta apinan kaltaisia. Aikoinaan tämä ymmärrettiin skandaaliksi, mutta nykyäänhän niin ylempi, kulttuurinen taso, kuin alempi, animaalinen ovat yhä enemmän  lähenneet toisiaan ja yhtynevät ennen pitkää. Taiteen kehitys osoittaa suunnan.

Tuo mainittu suomalainen haistatus on varsin kiinnostava ilmiö myös kansainvälisesti. Sehän ei tosiaankaan ole mikään väkivaltainen toivotus ja tuskin edes vihapuhe tai on jälkimmäistä vain sangen viattomassa muodossa.

Verrataanpa vain sitä muiden kielten ja kulttuurien toivotuksiin. Tuskinpa kyseessä on lainkaan saman kategorian toivotus kuin vaikkapa venäjän ja latinalaisten kielten äidittelyt. Venäjässähän kiroilu yleensäkin kantaa nimeä mat, mikä on lähes sama kuin äitiä merkitsevä sana.

Sukupuolineutraalin p:n haistatuksen ohella on suomessa käytössä myös v:n haistatus.

Tämäkin on aika erikoista. Ensinnäkään v ei saa haista miltään, kuten vanha kollegani, koulumme tyttöjen voimistelunopettaja tokaisi kasvateilleen. Menneen ajan hygieenisissä oloissa toki esimerkiksi sillin tuoksu lienee ollut varsin yleinen ja huumaavaksi koettu.

Kansainvälisesti v:n nimi on sangen harvinainen manauksen väline, sehän on pikemminkin pyhä synnyinpaikka ja ainaisen halun kohde.

Latinassa, sikäli kuin olen huomannut, käytetään sen sijasta peräaukkoa merkitsevää sana tai sitten miehen elimen halventavaa nimeä (mentula). Venäjässä on tilanne saman(huj).

Muuan niinnsanotusti edistyksellinen suomalainen nainen keksi teettää rintamerkkejä, joissa esitetään v:n haisevan hyvältä, mutta tämä on jo aika säälittävää. Vastaavastihan Amerikassa on lanseerattu käsite cunt-positive. Ikään kuin tämä kohde ei olisi koko miessukukunnan mitä positiivisimpien tunteiden esineenä.

Tuo v:n haistattelu epäilemättä on vain muunnelma siitä diskurssikriittisestä mementosta, jota hp (teknistä termiä lyhyesti merkitäkseni) merkitsee.

Siinä kyllä saattaa olla myös jonkin verran erilaista sävyä tuohon toiseen verraten. Sanahan on ainakin sukupuolittunut ja miehelle esitettynä voidaan ymmärtää jonkinlaiseksi nöyrtymisen vaatimukseksi nimenomaan naissukupuolen edessä.

Sikäli kuin asia näin on, näen tuossa ainaisessa hv:n hokemisessa tiettyä kulttuurista taantumista. Sinänsä vulgaarin, mutta intellektuaalisesti hyvin merkitsevän ja yleisinhimillisesti pätevän, tavallaan jopa kosmisia ulottuvuuksia sanvan hv:n sijasta ollaan suistuttu helppohintaiseen sukupuolipolitiikkaan. Totalitarismin merkkejä tämäkin?