Norsujen synnyinmaa

Norsujen synnyinmaa

Tim Skorenko, Izobreteno v Rossii.(Изобретено в России. История русской изобретательской мысли от Петра I до Николая II). ”Система”, Moskva 2018, 533 s.

Kun näin tämän kirjan Pietarin Dom knigissä, ajattelin heti, että tässäpä nyt taitaa sitten taas Putinin kunniaksi herätä henkiin se 1940-luvun hurraapatriotismi, joka julisti kaikki keksinnöt alun perin venäläisiksi ja jota pilkattiin puhumalla Neuvostoliitosta ”Norsujen synnyinmaana” (rodina slonov).

Tämä ei suinkaan pitänyt paikkaansa. Kirjoittaja lähtee ilman muuta siitä tosiasiasta, että innovaatiot, esimerkiksi patenteilla mitaten, ovat kuin ovatkin Venäjällä harvinaisia ja tilanne on aina ollut niiden synnylle epäkiitollinen.

Kyse on yhteiskunnallisesta ilmiöstä, sen kyvystä ja halusta vastaanottaa keksintöjä ja innovaatioita.

Syitä kirjoittaja löytää maan sulkeutuneisuudesta aina Pietari I:een saakka, kirkon vihamielisyydestä kaikkia uutuuksia kohtaan ja sittemmin yhteiskunnan mullistuksista.

Kuten ns. tieteelliseen kommunismiin perehtyneet tietävät, sosialistisen järjestelmän todistettiin siinä suosivan innovaatioita, koska sosialismissa ei kukaan jäisi niiden takia työttömäksi.

Tämäkin väite toimi teoriassa erinomaisesti, mutta käytännössä jopa Leonid Brežnev joutui valittamaan sitä, että järjestelmä karttoi innovaatiota kuin piru pyhää suitsukkeen savua.

Maaorjuusjärjestelmän ja yhteisviljelyn piirissä tuskin kenelläkään oli suuria kiihokkeita innovaatioihin ja sitä paitsi Venäjän patenttijärjestelmä jätti paljon toivomisen varaa. Kirjoittaja katsoo, että ensimmäiset patentit syntyivät ulkomailla jo varhain. Italiassa itse asiassa jo 1400-luvulla privilegioiden muodossa.

Tämä systeemi tuli myös Venäjälle, mutta ei siitä ollut amerikkalaisen tai saksalaisen patenttijärjestelmän kilpailijaksi.

Tosiasia on, että Venäjällä on innovaatioita, käyttöön saatettuja keksintöjä syntynyt niukasti. Tätä asiaa ei pidä sekoittaa tieteellisiin löytöihin kyllä venäläiset niitä ovat tehneet paljonkin, esimerkiksi matematiikan alalla, mutta se on eri juttu.

1940-luvun niin sanottu kampanja kosmopoliitteja vastaan ei ollut pelkästään juutalaisia vastaan suunnattu, kuten joskus näkee oletettavan. Siitä saivat kaikki ulkomaat osansa, Suomea myöten.

Silloin joka tapauksessa taas kerran leimattiin länsimaat arvottomiksi ja merkityksettömiksi ja pyrittiin kieltämään jopa niiden ansiot Venäjän teknisessä kehityksessä. Venäjällähän oli ihan itse keksitty niin polkupyörä kuin traktori, auto, tankki, radio ja mitäpä nyt ei olisi. Oliko länsi kyennyt oikeastaan lisäämään mitään siihen, minkä venäläinen nero oli jo tehnyt?

Skorenko on äärimmäisen kriittinen ja suorastaan epäluuloinen näitä väitteitä kohtaan. Vaikka Neuvostoliitossa 1950-luvulla jopa julkaistiin kuvallinen postimerkkikin venäläisen Krjakutnyin huikeasta ilmapurjehduksesta, 1700-luvun alussa, ei sellaista ilmeisesti lainkaan tapahtunut. Kostromassa lienee kyllä yhäkin patsas tapahtuman kunniaksi.

Edelleen, mystifikaatioita ovat tarinat Putilovin ja Hlobovin jo pari vuotta ennen Daimleria ja Benziä rakentamasta autosta, jolla muka ajeltiin Volgan rannalla sijaitsevassa Pestrovin kaupungissa.

Tekijä katsoo selvitetyksi, ettei näitä keksijöitä eikä koko Pestrovin kaupunkiakaan edes ollut olemassa. Sama koskee talonpoika Artamonovia, joka muka keksi polkupyörän. Fjodor Blinov sen sijaan oli todellinen ihminen, joka suunnitteli traktorin, mutta ei sitä rakentanut.

Mutta on myös suuri määrä teknisiä keksintöjä, joiden isyys on kiistanalainen ja joita monet kansakunnat haluavat omikseen. Tämä koskee erityisesti 1800-luvun keksintöjä, radiota (Popov vai Marconi), sähkölamppu (Lodygin vai Edison), torpedo (Whitehead vai Aleksandrovski), höyrykone (Watt vai Polzunov) ja niin edelleen.

Venäjällä on nähin keksintöihin yhtä hyvä oikeus kuin monella muullakin. Kyllä niitä keksintöjä tehtiin.

Ja Venäjällä keksitiin kyllä monenmoista muutakin, kolmivaihevaihtovirrasta (Dolivo-Dobrovolski) helikopteriin (Sikorski), ja sukellusveneeseen. Siellä myös rakennettiin ihmeellisiä lentokoneita (Ilja Muromets).

Merimiinat voi lukea venäläiseksi keksinnöksi ja sellaisiahan oli käytössä Helsingissäkin jo Krimin sodassa. Sotalaitos on muutenkin venäläisten keksijöiden suurta aluetta, mutta siellä myös on monen keksinnön isyys kiistanalainen: samoja asioita tutkittiin ja kokeiltiin eri puolilla ja tämä koskee esimerkiksi automaattikivääriä.

Sivumennen sanoen. Suomi-konepistoolia tuskin voi sinänsä pitää keksintönä, se oli vain harvinaisen hyvin toimiva tyyppi, yksi monista. Johan Chicagon gangsterit päästelivät sarjoja 45 kaliberin Thompsoneilla.

Myös sellaiset laitteet kuin jäänsärkijä, joka myös on venäläinen keksintö tai vaikkapa hitsaus tai taipuisa valokuvausfilmi tai laskuvarjo olivat myös sotalaitokselle hyvin tarpeellisia ja tulee mieleen, että kenties juuri siksi ne ovat siellä syntyneet.

Kirjoittaja ei mainitse erästä sangen nerokasta joka paikan keksijää, jollainen oli Helsingissä venäjänkielen professorina työskennellyt Stepan Baranovski. Hän valmisti toimivan entokoneen pienoismallin, suunnitteli kuumailmaveturin ja monenmoista muuta. Hänen poikansa suunnitteli pikatykin, joka on nähtävissä Pietarin tykistömuseossa.

Muuan hieman vaatimattomamman keksinnön tekijä kiinnitti kirjassa huomiotani. Hän on lämpöpatterin keksijä, tehtailija San Galli, jonka talossa, Ligovski prospekt 64:ssä asuin jonkin aikaa.

San Gallin tehdaskin on säilynyt tuon talon vieressä ja puiston edessä ovat yhä tehtaan rakentamat upeat valurautaportit, ikään kuin tehtaan käyntikorttina.

Väitetään, että nyt jo yli satavuotiaat, tehtaan tekemät patterit toimivat edelleen, mikä todistanee neuvostokautta edeltäneen tuotannon korkeata laatua. Jo 1920-luvullahan todettiin venäläisen teollisuuden laadun romahtaneen.

Kirjassa ei mainita esimerkiksi transistoria, joka tietääkseni on venäläinen keksintö, mikä saattaa johtua siitä, ettei se siellä tullut aikanaan käyttöön, kun radioputkien ja muiden tarpeellisten tavaroiden ja niiden raaka-aineiden tuotanto oli suunniteltava aina viideksi vuoksi eteenpäin.

Toki Venäjällä on keksitty paljon muutakin kuin samovaari, joka saattaakin olla kiinalaista perua. Tosiasia kuitenkin on, että patenttien määrä siellä on ollut varsin vähäinen, mikä selittynee maan erikoislaatuisesta historiasta.

Joka tapauksessa keksintöjen koulukunnat, jollaisista tekijä puhuu, liittyvät aina ennen muita valtioihin ja yhteiskuntiin eikä kansoihin sinänsä.

Muussa tapauksessa olisi varmaankin vaikeaa kirjoittaa vaikkapa amerikkalaisten keksintöjen historiaa. Niin sanotuilla alkuperäisillä amerikkalaisilla on siinä varmasti tietty roolinsa, kuten muinaissuomalaisilla oli uuden kvartsinkäsittelytekniikan luojina, josta hiljattain olemme saaneet lukea.

Kuitenkin näyttävät amerikkalaiset keksinnöt yleensä olevan jotakin eurooppalaista kansallisuutta edustavien henkilöiden tekemiä.

Mitä Suomeen tulee, ehkäpä vain karu suomalainen kulttuuri antoi tarpeellisen tilauksen kuivauskaapille?